Hannu!

Yksi mielenkiintoisista kysymyksistä on: joutuuko Hannu heti vankilaan oikeuskäsittelyn ensimmäisenä päivänä? Syyttäjällä on muutamia vaihtoehtoja: a) vaatia heti vangittavaksi; b) vaatia vangittavaksi käsittelyn kuluessa; c) vaatia vangittavaksi loppukeskustelussa; d) vaatia vangittavaksi tuomiolta.

Mikä mahtaa olla Hannun vankilaan joutumisen ajankohta?

Olisi perin merkillistä ja muille alioikeuskäsittelyille ongelmallista, mikäli Suomen törkeimmästä petossarjasta syytetty ei joutuisi heti vankilaan. Tai ainakin vankilaan heti kun tuomio julistetaan.

Hannulle haetaan vähintään 5 vuotta vankeutta, mikä on todennäköisimmin 7 vuotta vankeutta eli maksimi. Hannu on istunut jo vuoden, joten Hannu nokkii tätä kakkua vielä 2,5 vuotta.

Oma lukunsa on tietysti se, että mikäli WIN Capita II tulee esiin tuomion aikana, niin Hannu saattaa saada lisää kaapelia. Silloin tulee plus-merkki väliin.
8328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Pidetäänkö Hannua oikeuden mielestä pakovaarana, mikä oikeuttaisi vangitsemisen heti? Tietääkö kukaan mikä oli alioikeuden näkemys silloin kun häntä pidettiin tutkintavankina?

Äänestä
  • tätä pohdittiin ja tultiin siihen tulokseen, että pidetään vapaana matkustuskiellossa ja "löysässä hirressä" KKO:n tuomioon asti. Viran omais rikolliset soittavat Hannulle joka aamu 05.30 ja joka toinen päivä pitää henk.koht. ilmoittautua. Jos ei tule tai ei vastaa puhelimeen, käynnistyy suuroperaatio Hannun, Karin, Tiinuskan, sukulaisten ja äiteen asunnossa kotietsintöineen etc.

    Jo ao. henkilö lähtee pakoon ulkomaille, hoidetaan siirto jonkun CIA:n salaisen kidutusvankilan kautta, jonka aikana byrokratia vie about 3 vuotta. Rangaistusajaksi sitä ei lasketa, koska on ulkomailla suoritettu pidätystoimenpide, johon ei voida soveltaa Suomen lakia.

    Vagivangit ry. vastustaa tätä ennakkosuunnitelmaa, koska paikat kerkeää veltostua eikä Hannu täyspainoisesti voi osallistua "voimistelutoimintaan.

    Äänestä

  • tätä kysymystä kirjoitti:

    tätä pohdittiin ja tultiin siihen tulokseen, että pidetään vapaana matkustuskiellossa ja "löysässä hirressä" KKO:n tuomioon asti. Viran omais rikolliset soittavat Hannulle joka aamu 05.30 ja joka toinen päivä pitää henk.koht. ilmoittautua. Jos ei tule tai ei vastaa puhelimeen, käynnistyy suuroperaatio Hannun, Karin, Tiinuskan, sukulaisten ja äiteen asunnossa kotietsintöineen etc.

    Jo ao. henkilö lähtee pakoon ulkomaille, hoidetaan siirto jonkun CIA:n salaisen kidutusvankilan kautta, jonka aikana byrokratia vie about 3 vuotta. Rangaistusajaksi sitä ei lasketa, koska on ulkomailla suoritettu pidätystoimenpide, johon ei voida soveltaa Suomen lakia.

    Vagivangit ry. vastustaa tätä ennakkosuunnitelmaa, koska paikat kerkeää veltostua eikä Hannu täyspainoisesti voi osallistua "voimistelutoimintaan.

    Wishin kokousten ajaksi, Hannun jättisynttäriaikaan marraskuussa ja jouluksi otetaan kiinni "lisätutkinnan" vuoksi ja viedään Ouluun, koska siellä kellarissa (jossa ei-ikkuna liian korkealla), koska se on osoittautunut turvalliseksi ja tutuksi paikaksi.
    Kun eiku jos Hannun "uudemmassa toiminnassa" alkaa herätä epäilys jostakin rikoksesta, sen tutkinta tietysti tuo mukanaan omia kuvioitaan.

    Äänestä

  • silloin tällöin kirjoitti:

    Hannun serbialainen ystävä jo kovin odottaa eikä Hannun tarvitse niin usein mennä itseensä, kun serbi-ystävä auttaa kaikkia vähemmistöön kuuluvia (kuten syyttömästi vangittuja) yleensäkin. Patjakin on kuulemma tuuletettu. Myös EOK euroopan pääkonttori on lähempänä.
    Kaikista näistä asioista kuitenkin lopullisesti päätetään seuraavassa Wish-kokouksessa huutoäänestyksellä.
    Tietysti myös äiteen mielipiteellä on vaikutusta päätökseen, koska Hannu on aina ollut rehellinen.
    Vaiko onko sittenkään?

    Äänestä

Hande aloitti Gii Glub / Win Glub / Win Capita rikoksen jo 2003 ja tkoi sitä 7.3.2008 asti.

Hande tuomittiin vuonna 2006 hovioikeuden lainvoimaisella päätöksellä vankeuteen Tampereella pitämänsä sexibaarin konkurssin yhteydessä tekemistään kirjanpito- ja vellalisenpetosrikoksista .uomio oli ehdollinen vankeustuomio 2 vuoden koetusajalla.

Voiko tuo vanha tuomio pompsahtaa istuttavaksi, koska Hande on koko ehdollisen tuomionsa koetusajan pyörittänyt uutta rikollista toimintaa?

PS.
Wuush Capita on sitten uusi rikoksensa.

Äänestä
  • Hannu veti töpselin irti samana päivänä, kun hänen koeaikansa aikaisemmista rikoksista viimeisen koeaika päättyi. Ajankohdilla ei ole mitään yhteyttä keskenään, koska Hannu on aina ollut rehellinen. On. Pakko olla.

    Äänestä

  • Töpseli-vahinko kirjoitti:

    Hannu veti töpselin irti samana päivänä, kun hänen koeaikansa aikaisemmista rikoksista viimeisen koeaika päättyi. Ajankohdilla ei ole mitään yhteyttä keskenään, koska Hannu on aina ollut rehellinen. On. Pakko olla.

    ... Handea se, että vetäs tuolloin höpselin seinästä. Syyttäjä voi niin halutessaan vuoden kuluessa koeajan päättymisestä vaatia tuomiota täytäntöönpantavaksi.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ... Handea se, että vetäs tuolloin höpselin seinästä. Syyttäjä voi niin halutessaan vuoden kuluessa koeajan päättymisestä vaatia tuomiota täytäntöönpantavaksi.

    Ja mitaan ette voi...

    muuta kuin lopetti epäillyn jo tapahtuneen törkeän petoksen (syytteenkin mukaan). Mutta koska Hande neroudessaan luuli töpselitempun olevan se rikos, uskalsi tehdä sen ao. ajankohtana. Töpselihän vedettiin tilapäisesti matkan varrella montakin kertaa, mutta kun rahaa vaan aina tuli, toiminta jatkui (Hannun kirje Karille 600 e-mailia).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hetivangittavaksi kirjoitti:

Yksi mielenkiintoisista kysymyksistä on: joutuuko Hannu heti vankilaan oikeuskäsittelyn ensimmäisenä päivänä? Syyttäjällä on muutamia vaihtoehtoja: a) vaatia heti vangittavaksi; b) vaatia vangittavaksi käsittelyn kuluessa; c) vaatia vangittavaksi loppukeskustelussa; d) vaatia vangittavaksi tuomiolta.

Mikä mahtaa olla Hannun vankilaan joutumisen ajankohta?

Olisi perin merkillistä ja muille alioikeuskäsittelyille ongelmallista, mikäli Suomen törkeimmästä petossarjasta syytetty ei joutuisi heti vankilaan. Tai ainakin vankilaan heti kun tuomio julistetaan.

Hannulle haetaan vähintään 5 vuotta vankeutta, mikä on todennäköisimmin 7 vuotta vankeutta eli maksimi. Hannu on istunut jo vuoden, joten Hannu nokkii tätä kakkua vielä 2,5 vuotta.

Oma lukunsa on tietysti se, että mikäli WIN Capita II tulee esiin tuomion aikana, niin Hannu saattaa saada lisää kaapelia. Silloin tulee plus-merkki väliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu