Sossu Eväsi

Vuokra Maksamatta!

Mitä teen?

Oli hyvä loka ja marraskuu töissä, pelkkä provisio. Yhteensä lähemmäs kolme tonnia liksaa netto.

Noh, joulukuussa sitten kaupankäynti tyssäsi. Ei liksaa.

Joulun alla makselin sitten velkoja, sekä hankin joululahjoja yms. jouluun liittyvää.

Tammikuussa huomasin että tili alkaa olla tyhjä, sekä tammikuun vuokra maksamatta. Ei tarpeeksi rahaa jäljellä jotta maksaisin koko vuokran, joten sossulle.

Ryökäleet kuitenkin eväsivät avun, viitaten tuloihin marras- ja joulukuussa.

Lisäksi laittoivat helmikuun hakemuksen ehdoiksi että pitää olla tili- ja palkkatiedot marras- ja joulukuulta. Siis ne jotka jo annoin. Onko tämä mahdollista, vai kusetetaanko mua?

Mitä tekemistä jonkun marras-joulukuun palkoilla, joiden eteen uurastin siis lokakuussa, on tammikuun tulojen kanssa??

Samaan aikaan sossulla lappaa hyväntuulisia mamuja hienoissa takeissaan ja uusimmat lastenrattaat alla, hymyssä suin... Yki niistä oli se heppu joka vetää omaa, käytetynkin, elektroniikan myymälää paikallisessa mamu-keskuksessa.

Voinko tehdä mitään, vai pitääkö ryhtyä rikolliseksi jotta saisi oikeutta alkuasukkaana????
3345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuloja katsotaan vähintään 2 kk taannehtivasti (joskus jopa 6 kk) ja ihan oikein on siis toimittu. Sinulla jäänyt reilusti ylijäämää joka olisi pitänyt laittaa sukanvarteen laskuja varten ja näin et ole tehnyt. Jos kerran jo joulukuussa oli tienestit pienentyneet, eikö itselläsi hälytykellojen olisi jo pitänyt soida ja stoppi kaikelle tuhlailulle. Monelle tulee yllätyksenä ettei sossu olekaan tuhlailun maksaja vaan ne maksetaan omasta pussista tavalla tai toisella. Ensi kerralla olet varmaan viisaampi eikö?

Äänestä

Miksi et jättänyt palkoistasi rahaa vuokraan/vuokriin? Muut menot ja laskut voi jättää roikkumaan, mutta vuokra hoidettava aina ensin. Yhden hengen talouksille lasketaan noin 400 euroa riittävän kuukaudeksi vuokran jälkeen muihin laskuihin ja elämiseen ja näin laskettu mitä luultavammin sinullakin. Jos olisit ensin maksanut ne pakolliset laskut mihin vuokrakin kuuluu (ei lainoja ja velkoja), olisi sossu sen jälkeen laskenut oletko edes oikeutettu tt-tukeen. Jos tuo 3000 euroa oli netto, kyllä sen pitäisi useammaksi kuukaudeksi riittää elämiseen ja vuokriin (edellyttäen että vuokra on muutenkin kohtuullinen sossun normien mukaan). Velkoja ja lainoja ei sossu huomioi menona vaikka niitä maksaisitkin ja siksi ne kannattaa jättää hoitamatta joksikin aikaa senkin varjolla että menevät ulosottoon. Yritä päästä mahdollisimman nopeasti takaisin työelämään se minulla neuvona.

Äänestä

taitaa olla provo...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuen! kirjoitti:

Vuokra Maksamatta!

Mitä teen?

Oli hyvä loka ja marraskuu töissä, pelkkä provisio. Yhteensä lähemmäs kolme tonnia liksaa netto.

Noh, joulukuussa sitten kaupankäynti tyssäsi. Ei liksaa.

Joulun alla makselin sitten velkoja, sekä hankin joululahjoja yms. jouluun liittyvää.

Tammikuussa huomasin että tili alkaa olla tyhjä, sekä tammikuun vuokra maksamatta. Ei tarpeeksi rahaa jäljellä jotta maksaisin koko vuokran, joten sossulle.

Ryökäleet kuitenkin eväsivät avun, viitaten tuloihin marras- ja joulukuussa.

Lisäksi laittoivat helmikuun hakemuksen ehdoiksi että pitää olla tili- ja palkkatiedot marras- ja joulukuulta. Siis ne jotka jo annoin. Onko tämä mahdollista, vai kusetetaanko mua?

Mitä tekemistä jonkun marras-joulukuun palkoilla, joiden eteen uurastin siis lokakuussa, on tammikuun tulojen kanssa??

Samaan aikaan sossulla lappaa hyväntuulisia mamuja hienoissa takeissaan ja uusimmat lastenrattaat alla, hymyssä suin... Yki niistä oli se heppu joka vetää omaa, käytetynkin, elektroniikan myymälää paikallisessa mamu-keskuksessa.

Voinko tehdä mitään, vai pitääkö ryhtyä rikolliseksi jotta saisi oikeutta alkuasukkaana????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu