Olen ihan tavallinen 14v typykkä, normaalipituinen ja -painoinen, ja nyt tarvitsisin nopeaa apua ja hyviä neuvoja enemmän kuin koskaan!
Pari päivää sitten havahduin kammottavaan kutinaan alhaalla päin. Sietämätön kihelmöinti ja kirvely on jatkunut siitä asti. Se vaikeuttaa todella paljon normaaleja rutiinejani, kun pitää koko ajan tuskastella kauheaa kutinaa ja istua jalat ristissä aina kuin mahdollista jotta olo vähän helpottuisi.
Kutinan vasta alettua tulin ajatelleeksi, että jospa tämä johtuikin satiaisista tms. ja vedin sitten alapään kokonaan kaljuksi. Ei helpottanut yhtään, ja sitten alkoikin outo valkovuoto saaden minut paniikkiin. Vuoto on valkoista, kuivahkoa, kokkareista ja täysin hajutonta, ihan erilaista kuin yleensä.
Hetken asiaa mietittyäni muistin televisiossa pyörivän Canesten Kombi -mainoksen ja syöksyin heti etsimään tietoa hiivatulehduksesta. Kaikki oireet tuntuivat täsmäävän. Nyt voin sanoa oleveni lähes sataprosenttisesti varma, että kyseessä on todellakin hiivatulehdus, mikä pelottaa ihan kamalasti, sillä tulin lukeneeksi että hoitamaton hiiva voi vähentää hedelmöityksen määrää, ja haluaisin todellakin lapsia joskus tulevaisuudessa!
Mistähän lienee moinen vaiva edes tullut, kun olen neitsyt eikä ole poikaystävääkään! Koko hiivatulehduksen ajatteleminen alkaa vain itkettää, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä.
En uskalla, enkä kehtaa kertoa asiasta vanhemmilleni enkä liiemmin kenellekään muullekaan, en halua että kukaan saa tietää tästä. (Kouluterveydenhoitaja on myös ehdoton ei.) Asia vain yksinkertaisesti hävettää minua ihan liikaa että voisin avata suuni. Ajatus apteekkiin menemisestä ja lääkkeiden ostamisesta ahdistaa myös, myisivätköhän he minulle edes mitään, ja mitähän kyseiset lääkkeet edes maksaisivat. Rahaakaan kun ei liiemmin löydy..
Ensin tulin ajatelleeksi lähettäväni viestiä Demi.fi:hin, mutta uskoisin että täällä on kuitenkin enemmän asiasta tietäviä naisihmisiä kuin siellä. Osaako kukaan kertoa mitään varmoja kotikonsteja hiivan karkoittamiseksi? Luin jo jogurteista ja piimästä, mutta niistä sanottiin, etteivät paranna täysin, mikä arveluttaa..
Olkaa kilttejä ja auttakaa, haluan vain että tämä kamala tunne loppuisi ja ettei kenenkään tarvitsisi saada tietää! Alan olla epätoivoinen, en vain yksinkertaisesti tiedä mitä minun pitäisi tehdä kun ei ole tällaisista asioista minkäänlaista kokemustkaan!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.