Perinnön jako

Appeni kuoli reilu vuosi sitten ja perunkirjassa on merkitty, että puoliso käyttää heidän yhteistä kotiaan asuntonaan. Perijöitä on kahdeksan ja perintä ei ole mikään huomattava, tyydyttävä kuntoinen asunto, metsää noin 40 hehtaaria ja rantamökki, jotka oli yhteensä arvioitu 159 000 arvoiseksi, joka tuntuu kyllä alhaiselta arviolta.
Nyt puolisi on suunnitellut muuttoa yhden tyttärensä luokse toiselle paikkakunnalle ja osa lapsista on pannut tuulemaan ja ovat suunnitelleet, että "mummola" vaihdetaan kokeeksi yhden pojan omakotitaloon. Yksi tyttäristä muuttaa pojan taloon ja mummo voi oleskella siellä kun käy entisellä kotipaikkakunnalla ja pojan perhe muuttaa mummolaan. Voiko tällaista tehdä ilman sopimista? Vaihdettavan kiinteistön arvoksi on arvioitu vuosi sitten noin 76 000 euroa, joten sen arvo ei vastaa samaa kuin perittävän tilan arvo.
Muutenkin asiassa ihmetyttää, että koko ajan selvitään asioita toisten selän takana esim. mieheni ei yleensä tiedä mitään suunnitelmista vaan yksi miniä soittaa minulle ja minä kerron miehelleni. Lisäksi miehen sisko on sanonut miehelleni, ettei sinulta tarvi kysyä mitään.
Eikö jako pidä suorittaa virallisesti, olisiko tässä pesänjakajalle töitä, vaikka perintö on yhden osakkaan kohdalta aika mitätön. Mieheni haluaisi, että koti säilyisi yhteisenä niin kauan kun äiti elää, vaikka muuttaakin toiselle paikkakunnalle. Vähän sekavaa tekstiä, mutta ollaan vähän ihmeissään.
119089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Miehesi on osakas yhteishallinnassa olevassa pesässä, joten kukaan ei siinä tilanteessa pysty tekemään mitään ilman suostumustaan.Mikäli leski on luopumassa yhteisestä asunnosta, lesken asumisuoja väistyy, jolloin esim. realisointi on mahdollista.Viisainta olisi tehdä muille osakkaille selväksi, että mainitut järjestelyt ovat sellaisia, joita osakas ei hyväksý.Viisainta olisi tehdä ositus, jolla
leski saadan ulos pesästä ja osakkaat pääsevät suorittamaan jaon. Jako on suoritettava, mikäli yksikin osakas sitä vaatii.

Äänestä
  • Miten osakas voi valvoa sitä, että jako suoritetaan oikeuden mukaisesti. Kertomassani tapauksessa henkilöt jotka suunnittelevat vaihtokauppoja on tietoisia siitä, ettei mieheni hyväksy tällaista ja siksi tekevät kaiken puhumatta hänelle. Viikonloppunakin pesän osakkaat olivat yhdessä töissä metsänistutuksessa ja anoppi kertoi puhelimessa miehelleni, että muiden kanssa oli juteltu asunnonvaidosasiasta, vain mieheni ja hänen kaksoisveli ei tiennyt asiasta mitään.
    Mieheni toivoisi, että kesämökki jäisi yhteiseksi, että olisi joku paikka entisellä kotipaikkakunnalla. Lisäksi mökki rantatontteineen oli arvioitu 35 ooo arvoiseksi, joka ei vastaa todellista arvoa. Onko myös mökki jaettava jos yksi osakas sitä toivoo? Entä jos jakoasioissa ei tule yksimielisyyttä?
    Kiitos edellisistä neuvoista.

    Äänestä

  • ihmetellen kirjoitti:

    Miten osakas voi valvoa sitä, että jako suoritetaan oikeuden mukaisesti. Kertomassani tapauksessa henkilöt jotka suunnittelevat vaihtokauppoja on tietoisia siitä, ettei mieheni hyväksy tällaista ja siksi tekevät kaiken puhumatta hänelle. Viikonloppunakin pesän osakkaat olivat yhdessä töissä metsänistutuksessa ja anoppi kertoi puhelimessa miehelleni, että muiden kanssa oli juteltu asunnonvaidosasiasta, vain mieheni ja hänen kaksoisveli ei tiennyt asiasta mitään.
    Mieheni toivoisi, että kesämökki jäisi yhteiseksi, että olisi joku paikka entisellä kotipaikkakunnalla. Lisäksi mökki rantatontteineen oli arvioitu 35 ooo arvoiseksi, joka ei vastaa todellista arvoa. Onko myös mökki jaettava jos yksi osakas sitä toivoo? Entä jos jakoasioissa ei tule yksimielisyyttä?
    Kiitos edellisistä neuvoista.

    Jos olette todella huolissanne siitä, että muut osakkaat tekevät pesässä laittomia oikeustoimia, voitte turvata asemanne hakemalla pesään PESÄNSELVITTÄJÄN käräjäoikeudelta. Pesänselvittäjä ottaa kaiken kuolinpesän omaisuuden hallintaansa ja sen jälkeen kukaan osakas ei voi enää määrätä siitä.

    Perinnöjaon toimittaa käräjäoikeuden osakkaan hakemuksesta määräämä PESÄNJAKAJA, jos ette pääse yksimielisyyteen siitä, miten pesän varallisuus tai osa siitä jaetaan.

    Äänestä

  • Laki niin kuin luetaan kirjoitti:

    pesänjakajan aikana osa perijöistä haki eu-tuet perikunnanpeltoihin ja kotieläimiin omalla nimellään ja yhdeltä ei kysytty mitään ja rahat menivät hakijoille eikä perikunnan yhteisiin asioihin. pesänjakaja ei puuttunut asiaan ja valvonut tämän yhden osakkaan etua.

    Äänestä

  • tämänkin kokenut kirjoitti:

    Pesänjakaja onkin eri asia kuin pesänselvittäjä.

    Pesänjakajalla ei ole valtuuksia kuolinpesässä.

    Äänestä

  • tämänkin kokenut kirjoitti:

    pesänjakajan aikana osa perijöistä haki eu-tuet perikunnanpeltoihin ja kotieläimiin omalla nimellään ja yhdeltä ei kysytty mitään ja rahat menivät hakijoille eikä perikunnan yhteisiin asioihin. pesänjakaja ei puuttunut asiaan ja valvonut tämän yhden osakkaan etua.

    Kuka viljeli ja hoiti elukat? Saivatko he tuista edes riitävää palkkaa työlleen nimittäin tukia ei tule jos ei viljele. Itse en kyllä alkaisi viljelemään kuolinpesän maita pelkillä EU-tuilla, se ei kyllä varmasti kannattaisi, saisi vielä ahneiden sukulaisten vihat lopuksi niskaansa.

    Äänestä

Mielestäni on aihellista osakkaan kerätä yhteen ne osakkaat, jotka haluavat jakoa ja suorittamaan
jako siten, että yhteistyökelpoiset osakkaat ottavat osaansa sellaista kiinteätä omaisuutta, kuten esim. mökki ja perustavat kyseiseen omaisuuteen yht.omistussuhteen, jolloin osuus on esim.1/3.Jaossa sovelletaan käypää arvoa (markkinaarvoa), jolloin perunkirjoitusarvot ovat vain osviitta.Hanki kiinteästä omaisuudesta
esim. paikalliselta kiint.välittäjältä arvio.
Pesänjakajaan turvautuminen on äärimmäiskeino, koska jako maksaa helposti 15.000-20.000 euroa.
Kulut otetaan pesästä päältä, joten kaikki hakenevat sopua ja sovintojakoa.

Äänestä
  • Kiitos vastauksistanne, tässä on kyse todellakin niin pienistä rahoista, että olisi varmasti kaikkien mielestä paras selvittää asia ilman pesänjakajaa. Eiköhän nuihin pulmiin jokin ratkaisu löydy.

    Äänestä

  • ihmetellen kirjoitti:

    Kiitos vastauksistanne, tässä on kyse todellakin niin pienistä rahoista, että olisi varmasti kaikkien mielestä paras selvittää asia ilman pesänjakajaa. Eiköhän nuihin pulmiin jokin ratkaisu löydy.

    pesänselvitys ja pesänjako ei oo nuin kallis,jaon ku voi suorittaa perunkirja-arvojen mukaan,ei oo pakko suostuu johonki keinottelu-/markkina-arvoihin,koska jokainen osakas on maksanu osaltaan perintöveron,sen mukaan on jako mahdollista tehä halavalla(vaikka jokin osa omaisuuvesta on jonku mielestä kalliimpi,sellasen henkilön ois pitäny valittaa perunkirjoitusta tehessä,että se jokin on arvokkaampi omaisuus).Kaiken voi panna kans yhteismyyntiin,jos se jokaiselle kelepaa.Mun systeemissä käytettiin kiinteistöarvijoitsejaa ja muita vippaskonsteja,mut jako tehtiin silti perunkirja.-arvojen mukaan....heheeheh,hinta riitelyineen vaan 3200mk per osakas,meit 7 tyypii oli,musta ihan kohtuu hinta,vaikka oli melkoinen sota koko juttu:))).

    Äänestä

Mitenkäs silloin kun pesänselvittäjä ja jakaja (sama) jakaa omaisuutta vain toiselle ja mielivaltaisesti jättää pesän velat maksamatta. Onko pesänselvittäjä ja jakaja jumalan asemassa ??

Äänestä
  • ja kun pesänselvittäjä antaa avaimet vain yhdelle osakkaalle, naapurilleen,
    ja kieltää muilta pääsyn kiinteistöille. Kieltäytyi irtaimiston kirjaamisetsa, tämän avaimen saaneen osakkaan pyynnöstä, kulujen välttämiseksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmetellen kirjoitti:

Appeni kuoli reilu vuosi sitten ja perunkirjassa on merkitty, että puoliso käyttää heidän yhteistä kotiaan asuntonaan. Perijöitä on kahdeksan ja perintä ei ole mikään huomattava, tyydyttävä kuntoinen asunto, metsää noin 40 hehtaaria ja rantamökki, jotka oli yhteensä arvioitu 159 000 arvoiseksi, joka tuntuu kyllä alhaiselta arviolta.
Nyt puolisi on suunnitellut muuttoa yhden tyttärensä luokse toiselle paikkakunnalle ja osa lapsista on pannut tuulemaan ja ovat suunnitelleet, että "mummola" vaihdetaan kokeeksi yhden pojan omakotitaloon. Yksi tyttäristä muuttaa pojan taloon ja mummo voi oleskella siellä kun käy entisellä kotipaikkakunnalla ja pojan perhe muuttaa mummolaan. Voiko tällaista tehdä ilman sopimista? Vaihdettavan kiinteistön arvoksi on arvioitu vuosi sitten noin 76 000 euroa, joten sen arvo ei vastaa samaa kuin perittävän tilan arvo.
Muutenkin asiassa ihmetyttää, että koko ajan selvitään asioita toisten selän takana esim. mieheni ei yleensä tiedä mitään suunnitelmista vaan yksi miniä soittaa minulle ja minä kerron miehelleni. Lisäksi miehen sisko on sanonut miehelleni, ettei sinulta tarvi kysyä mitään.
Eikö jako pidä suorittaa virallisesti, olisiko tässä pesänjakajalle töitä, vaikka perintö on yhden osakkaan kohdalta aika mitätön. Mieheni haluaisi, että koti säilyisi yhteisenä niin kauan kun äiti elää, vaikka muuttaakin toiselle paikkakunnalle. Vähän sekavaa tekstiä, mutta ollaan vähän ihmeissään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu