Orjamarkkinat, toim. Jouko Halmekoski, Ajatus-kirjat 2011.
Huutolaiskauppaa, eli orjamarkkinoita käytiin Suomessa aina 1900 – luvun alkukymmenille asti, ja kun nämä tilaisuudet määrättiin lopetettaviksi, jatkettiin epävirallisissa merkeissä. Niinpä nykyisin on elossa varsin paljon huutolaiskohtalon kokeneita ja Jouko Halmekoski, kirjan kokoaja, sanoo, että vastauksena kirjoituspyyntöihin tuli tukuttain vastauksia, joista osa päätyi kirjaan, eri nimillä ja eri paikannimillä varustettuina.
Joiltakin on tullut jopa valokuvia todistusaineistoksi. Huutolainen, eli kyläläisten huomaan jätetty lapsi koki kohtalonsa alentavaksi. Monesti mukana kauppatapahtumassa oli henkisesti tai fyysisesti sairaita.
Kirjassa on parikymmentä tarinaa, joita sävyttävät huonot olot. Kas kun ruokaa ei huutolaiselle riittänyt, mutta orjantyötä sitäkin enemmän. Usein huutolaislapsia hakattiin, revittiin tukasta ja kohdeltiin kuin eläintä. Ainut onnen kipinä oli, että yksi talo piti lasta vain vuoden, sitten olivat edessä uudet kohtalot. Ikävä kyllä uudet ympyrät olivat usein entisenlaisia.
Joissakin harvoissa kertomuksissa huutolaislapsi sai lämpöä ja rakkautta osakseen. Niinpä lapsi sai silloin kokea elämän parempaa puolta, kunnes tuli muutto toiseen taloon. Joskus lapsi karkasi ja usein tämä oli merkkinä, että huutolaispaikkaa oli vaihdettava. Kerran varttunut poika tarttui kirveeseen ja tuumi, että jos tämä kohtelu ei lopu, on isäntä laudoissa ja hän raudoissa. Sen jälkeen oli kohtelu asiallisempaa.
Kertomuksia lueskelin yhteen mittaan koko kirjan ja huomasin, että usein lapset oppivat elämää vaikeuksien kautta ja heille tuli ajatus paremmasta, joka sitten aikuisena usein toteutuikin. Suosittelen kirjaa nykynuorillekin, sillä elämä on ollut joskus erilaista kuin nykyisin, sisältänyt kärsimystä ja raadantaa, mutta opettanut ponnistamaan vaikeuksista voittoon.
Huutolaiskauppaa, eli orjamarkkinoita käytiin Suomessa aina 1900 – luvun alkukymmenille asti, ja kun nämä tilaisuudet määrättiin lopetettaviksi, jatkettiin epävirallisissa merkeissä. Niinpä nykyisin on elossa varsin paljon huutolaiskohtalon kokeneita ja Jouko Halmekoski, kirjan kokoaja, sanoo, että vastauksena kirjoituspyyntöihin tuli tukuttain vastauksia, joista osa päätyi kirjaan, eri nimillä ja eri paikannimillä varustettuina.
Joiltakin on tullut jopa valokuvia todistusaineistoksi. Huutolainen, eli kyläläisten huomaan jätetty lapsi koki kohtalonsa alentavaksi. Monesti mukana kauppatapahtumassa oli henkisesti tai fyysisesti sairaita.
Kirjassa on parikymmentä tarinaa, joita sävyttävät huonot olot. Kas kun ruokaa ei huutolaiselle riittänyt, mutta orjantyötä sitäkin enemmän. Usein huutolaislapsia hakattiin, revittiin tukasta ja kohdeltiin kuin eläintä. Ainut onnen kipinä oli, että yksi talo piti lasta vain vuoden, sitten olivat edessä uudet kohtalot. Ikävä kyllä uudet ympyrät olivat usein entisenlaisia.
Joissakin harvoissa kertomuksissa huutolaislapsi sai lämpöä ja rakkautta osakseen. Niinpä lapsi sai silloin kokea elämän parempaa puolta, kunnes tuli muutto toiseen taloon. Joskus lapsi karkasi ja usein tämä oli merkkinä, että huutolaispaikkaa oli vaihdettava. Kerran varttunut poika tarttui kirveeseen ja tuumi, että jos tämä kohtelu ei lopu, on isäntä laudoissa ja hän raudoissa. Sen jälkeen oli kohtelu asiallisempaa.
Kertomuksia lueskelin yhteen mittaan koko kirjan ja huomasin, että usein lapset oppivat elämää vaikeuksien kautta ja heille tuli ajatus paremmasta, joka sitten aikuisena usein toteutuikin. Suosittelen kirjaa nykynuorillekin, sillä elämä on ollut joskus erilaista kuin nykyisin, sisältänyt kärsimystä ja raadantaa, mutta opettanut ponnistamaan vaikeuksista voittoon.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Se on hyvä johtoajatus mukulan päässä siihen väliin ei saa päästää katkeruutta lapsuuresta ja sen ajan tapahtumista.
Muistella voi huonoja aikoja jos joskus alkaa sisu loppumaan.
Tuolla alempanahan oli valitusta, miten huonosti on nykynuorten asiat. Kirjoittajalla ei hajuakaan menneistä vuosikymmenistä. Minunkin isän siskon lapset olleet huutolaisina, mutta varsin kunnollisia ja hyviä kansalaisia heistä tuli. Nyt jo kuolleet. Mutta muistan heidän kertomuksiaa, sillä he kesäisin kävivät usein meillä marjassa, ja kävin minäkin heillä kaupungissa käydessä ja asustelinkin yhden isän siskon tyttären luona.