linjasiitos

Voisiko joku hieman viisaampi kertoa mitä tarkoittaa linjasiitos?
21545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Rodun sisäinen jalostuskanta vaihtelee roduittain populaatioiden laajuuden kesken. Rodut ovat yleisesti tietyn alueen tuotoksia, ts. niiden syntyperä pohjautuu alueellisesti rajatulle kannalle, poikkeuksena tietyillä tavoin tarkoituksellisesti luodut rodut.
saksanpaimenkoiran ja belgianpaimenkoiran syntysijat sijoittuvat Keski-Eurooppaan.
Rotujen syntyvaiheessa on jalostus perustunut ankaralle karsinnalle, usein käyttöominaisuuksiin painottuneelle, ja alueellisesti vahvalle sukusiitokselle. Yli vuosisata sitten ei koiranjalostusta ajateltu niin kuin tänään; PEVISA, suku-, linja-, ryhmä - ja ulkojalostus eivät todellakaan kuuluneet koiranomistajien ja niiden käyttäjien sanastoon. Puhumattakaan, että narttua olisi lähdetty astuttamaan 500-1000 kilometrin päähän tai tuotettu toiselta puolelta maapalloa jalostusnartulle käytettäväksi pakastespermaa. Luonnollinen valinta ja terveyteen kohdistunut rankka karsinta olivat tavanomaisia jalostuksellisia kriteereitä.

Jalostusvalintaa on tehty ja tehdään tänäkin päivänä koirayksilöiden kesken. Kriteerit ovat vain ajan saatossa muuttaneet muotoaan. Onnistunut yhdistelmä on tuottanut yksilön, joka on valittu jalostuskäyttöön ja epäonnistuneen yhdistelmän yksilö taasen jätetty pois jalostuskäytöstä. Vain siitokseen valittu koira on voinut siirtää genominsa, perintötekijänsä seuraavaan koirasukupolveen. Mikäli koiralla ei ole ollut jälkeläisiä koko sen elinkaaren aikana, on sen ainutkertainen perintötekijäkombinaatio tuhoutunut ja nämä perintötekijät poistuneet lopullisesti rodun kannasta.
Myös täyssisaruksilla on mahdollista olla toisistaan hyvin poikkeava perintötekijäaineis, sillä vanhemmilta tulevat kromosomit voivat jakaantua uskomattoman monin eri variaatioin jälkeläisille. Tämä todistaa oikeaksi sitä väitettä, että koiran genotyyppi voi olla huomattavasti poikkeava esim. samankaltaisen ulkomuodon (fenotyypin) omaavissa sisaruksissa. Siksi olisi tärkeää, että mieluummin saman sisarusparven eri koirat jättäisivät perintötekijänsä koirapopulaatioon, kuin että vain yksi koira (esim. titteleitä saavuttanut uros) "vastaisi" yhdistelmän geneettisestä jatkuvuudesta. Pienessä populaatiossa myös nämä pieneltäkin tuntuvat vaihtelut ovat tärkeitä; jos pentue on jalostuksellisesti kelvollinen tai jopa erittäin hyvä, tulisi tämän yhdistelmän (sanotaan vaikka kaikkia kolmea) urosta käyttää tasapuolisesti jalostukseen, mielummin kuin yhtä esim. näyttelyissä meritoitunutta koiraa. Titteleillä ei ole todettu olevan perinnöllistä jatkumoa jälkeläisiin.

Järkevällä jalostusneuvonnalla pyritään säilyttämään kannassa jalostuksellisesti riittävä määrä koiria. Tällaiseksi minimipopulaation määräksi on katsottu noin 80 nartun ja 30 uroksen otos, joita kaikkia käytetään siitokseen tasapuolisesti.
Kannan riittävä koko on paras ennaltaehkäisevä toimenpide perinnöllisiä vikoja ja sairauksia vastaan. Pienen koirakannan riski ajaa itsensä jonkun tietyn perinnöllisen sairauden kautta rappioon ja sukupuuttoon, on korostunut pienikantaisilla, voimakkaasti sukusiitetyillä koirapopulaatioilla.

Katsotaan, että mille tahansa rodulle on suureksi haitaksi, mikäli yksittäisen koiran jälkeläismäärä ylittää 5% rodun yhden polven (5 vuotta) aikana rekisteröidyistä pennuista.

Erilaisia jalostusmenetelmiä ovat sukusiitos, linjasiitos, ryhmäjalostus, ulkosiitos ja risteytys.
Linjasiitoksessa "linjataan" tuleva yhdistelmä johonkin tiettyyn, hyväksi havaittuun yksilöön ts. niin, että molemmat vanhemmat ovat sukua linjattavalle koiralle. Täten saadut tulokset ovat olleet hyviä ja menetelmä onkin varsin paljon käytetty. Sukusiitoksesta linjasiitos eroaa lievemmän muotonsa puolesta ja turvaa sukusiitosta paremmin geenipohjan laajuuden.

Toivottavasti tästä olis sinulle jotakin apua :-D

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi,ja kyllä oli tiedosta apua! Olen vain törmännyt joidenkin kennelien kotisivuilla linjasiitos sanaan,mutta selvennystä en löytänyt että mitä sillä tarkoitetaan.Nyt ollaan taas hieman viisaampia..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asiasta tietämätön kirjoitti:

Voisiko joku hieman viisaampi kertoa mitä tarkoittaa linjasiitos?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu