Kenellekkään sellaista tunnetta, että äidiksi hinnalla millä hinnalla hyvänsä?
Vaikka raskaus päättyisi keskenmenoon, se keskenmenokin on antanut uutta toivoa mahdolliselle raskaudelle.
Tulihan sitä raskaaksi ajatellen......
Itse en antanut periksi sitten millään, halusin vaan äidiksi se oli melkein pakkomielteeni lopussa.
Takana on yksi napanuorakomplikaatio 4 keskenmenoa.
Henkisesti oli rankkaa, se toivo ja pelko lapsen menettämisestä.
Sain lapseni vasta 43-vuoden vanhana ja nyt tyttö on kahden vanha.
Enään en luonnollisestakkaan hakeudu hoitoihin, mutta jos olisin antanut periksi en olisi saanut yhtäkään.
Adoption kautta emme saaneet lasta, koska minulla on 2 suuntainen mielialahäiriö.
Mutta hoitoihin minut kelpuutettiin ja sairaus ei ole haitannut äitiyttä yhtään, raskauden aikanan olin sairaalassa viimeisen kuukauden seurannassa, koska lääkitys oli lopetettu minimiin.
Vaikka raskaus päättyisi keskenmenoon, se keskenmenokin on antanut uutta toivoa mahdolliselle raskaudelle.
Tulihan sitä raskaaksi ajatellen......
Itse en antanut periksi sitten millään, halusin vaan äidiksi se oli melkein pakkomielteeni lopussa.
Takana on yksi napanuorakomplikaatio 4 keskenmenoa.
Henkisesti oli rankkaa, se toivo ja pelko lapsen menettämisestä.
Sain lapseni vasta 43-vuoden vanhana ja nyt tyttö on kahden vanha.
Enään en luonnollisestakkaan hakeudu hoitoihin, mutta jos olisin antanut periksi en olisi saanut yhtäkään.
Adoption kautta emme saaneet lasta, koska minulla on 2 suuntainen mielialahäiriö.
Mutta hoitoihin minut kelpuutettiin ja sairaus ei ole haitannut äitiyttä yhtään, raskauden aikanan olin sairaalassa viimeisen kuukauden seurannassa, koska lääkitys oli lopetettu minimiin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse olen aina halunnut äidiksi ja on välillä tuntunut kyllä, että hinnalla millä hyvänsä... Lapsettomuutta takana n. 10 vuotta ja hoitoja melkein yhtä monta vuotta, yhteensä kahdeksan eri hoitokertaa. Ensimmäisestä yrityksestä tulin raskaaksi, mutta ei lähtenyt kehittymään ja piti ottaa pois. Toisesta yrityksestä taas raskaaksi, josta kaikki hyvin, kunnes 13. viikolla sikiössä ei enään elonmerkkejä ja taas sairaalaan ottamaan pois. Sitten monta vuotta ilman minkäänlaista toivoa, 5 hoitokertaa, eikä mitään raskautumisen yritystäkään. Kunnes nyt tämä viimeisin 8. hoitokerta luovutetulla alkiolla on antanut taas toivoa, tällä hetkellä 15. viikkoa menossa ja kaikki vielä ainakin hyvin.
Kyllä on välillä tuntunut epätoivo iskevän, mutta periksi en ole antanut, vaan sinnikkäästi jatkanut yrittämistä ja hoidoissa ravaamista, vaikka sukulaiset ja muut ympärillä ovat yrittäneet puhua, että eihän se elämä lopu siihen, jos ei vauvaa saakaan jne. Mutta minusta se tuntuisi, että maailma kaatuu just, jos joutuisin luopumaan kokonaan haaveestani saada lapsi. Eli olen kyllä tällä hetkellä tyytyväinen, että olen ollut sinnikäs ja jaksanut uskoa, että jos kuitenkin joskus =)
Että nyt voisi mennä raskaus onnistuneesti, viikko 15 on kuitenkin hyvä.
En uskaltanut nauttia raskaudestani laisinkaan, sitä minä kadun....kokoajan oli pelko jos jotakin sattuu.
Puhumattakaan että olisin ostanut vauvalle etukäteen mitään, kielsin kaikki tuomasta minulle mitään raskausaikana.
Kun sulle tulee ne hyvät *pulleat* viikot täyteen rv 30, nauti raskaudesta kunnolla.