Sijoittamisesta ei juurikaan tarvise tietää paljoakaan kun pystyy jo tienaamaan kaupankäynnillä. Itse ostan Nokiaa 2000kpl kun osake seitsemän pintaan ja myyn kun kahdeksan pintaan tai ainakin 0.6€ erotusta. Mittään analyysejä en lue enkä hajauta kunhan hujautan ja hyn olen taskurahoissa pysynyt;D
Nokialla helpolla
Taskurahoja..
5659
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kun tienaat, harvoin hyviä neuvoja kannattaa kertoa netissä..
sinulla on hyvät suhteet kun on tuottavaa jatkuvasti vaihtaa, eipä tavallisen pulliaisen kannata.
Nokian osakkeissa otetaan tuotot toisilta sijoittajilta,
toivottavasti osaat jatkossakin tehdä hyviä kauppoja, useat eivät osaa, koska nokialla lienee keskimäärin laskeva trendi.
Nokian osakkeella on tosiaan helppo saada taskurahoja muutamia kertoja vuodessa.
Itse ostin viimeksi Nokian osakkeita tulosjulkistamispäivänä hintaan 7,35 euroa osakkeelta ja myin torstaina hintaan 8,26 euroa osakkeelta, tuli viikossa aika hyvä korko sijoitetulle pääomalle.
Seuraava mahdollisuus Nokian osakkeella tienaamiseksi tulee 11.2. , silloin taas todennäköisesti Nokian osake "romahtaa" ja on oston paikka.
tässä Nokian ennusteessa, tänään oli hyvät oston paikat ja nyt vaan odotellaan taas joku aika että kurssi nousee noin kymmenen prosenttia ja sitten taas tulee hiukan taskurahoja.
Turskalle..., kannataisiko laittaa veto MSlle, se taitaa olla se tienaava osapuoli...
Nappia painettu?
http://www.iltalehti.fi/talous/2011021213175848_ta.shtml