Millainen on Clio

Olen vaihtamassa autoa ja ajattelin ostaa -02 Clion 1,6,millainen auto on, hyviä/huonoja puolia,lyhyen koeajon perusteella oli ainakin ihan mukava ajaa, onko kestävä auto,millaisia vikoja on tullut vastaan?
3923731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Muuten ihan ok. auto mutta vikoja on renaulttien tapaan riesaksi asti.

Äänestä
  • Joo täytyy vielä kolme kertaa harkita, aikaisemmin olen omistanut noita Jaapanialaisia vehkeitä,mutta Relluissa toi hinta on ollut aika lailla kohdallaan ja tuntuvat olevan mukavia ajaa, no täytyy katsella hieman

    Äänestä

  • miksu kirjoitti:

    Joo täytyy vielä kolme kertaa harkita, aikaisemmin olen omistanut noita Jaapanialaisia vehkeitä,mutta Relluissa toi hinta on ollut aika lailla kohdallaan ja tuntuvat olevan mukavia ajaa, no täytyy katsella hieman

    Mulla oli -99 clio 1.4 ajoin sillä n.70 t. Ei muuta vikaa kuin pissapojan motti, joka hajos pakkasella kun jääty, kiva auto kaikin puolin.

    Äänestä

  • Kyllä niitä vikoja on riesaksi asti muissakin merkeissä, muutamia esimerkkejä on tullut nähtyä tuttavapiiristä; Corolla, Focus ja Fabia (täys susi koko auto, sitä VW- laatua). Biliaankaan ei tarvitse enää mennä kun on Tikkurilassa uusi merkkihuolto Autoservia (Volvo, Renault)

    Äänestä

  • osta!osta! kirjoitti:

    Kyllä niitä vikoja on riesaksi asti muissakin merkeissä, muutamia esimerkkejä on tullut nähtyä tuttavapiiristä; Corolla, Focus ja Fabia (täys susi koko auto, sitä VW- laatua). Biliaankaan ei tarvitse enää mennä kun on Tikkurilassa uusi merkkihuolto Autoservia (Volvo, Renault)

    -99 mallin Clio ollut noin kuukauden käytössä. Hyvin on toiminut ja sillä päästelee hienosti isommillakin teillä (1.4 moottori).

    Äänestä

  • Jahas, essom paarin miäs tuli tänne valehtelemaan että saisi vika-pesä-riisikipponsa myytyä jollekin hölömölle.

    Äänestä

Iltalehdessä oli tänään testi. Renault Clio oli Skodan jälkeen heikoin auto kestämään. Kyseessä on tielle jättävät viat. Itsellä on myös Clio -03 ja täytyy vaihtaa pois ennen takuun loppumista.

t: Karkka

Äänestä
  • Tässä vielä copy-paste:

    "Eniten vikoja löytyi ranskalaisista, italialaisista ja tsekkiläisistä autoista. Pikkuautojen jumboksi jätettiin Skoda Felicia. Sen edellä ovat Fiat Punto ja Renault Clio."

    Kyseessä ADACin testi.

    t: Karkka

    Äänestä


  • anatoile kirjoitti:

    kannattaa tutustua pikkusen tämän testin taustoihin ennen kuin uskoo kaiken...

    http://www.adac.de/Default.asp?TL=2

    Kertoisitko vielä mistä kohtaa testi tuolta sivulta löytyy?

    t: Karkka

    Äänestä

  • anatoile kirjoitti:

    kannattaa tutustua pikkusen tämän testin taustoihin ennen kuin uskoo kaiken...

    http://www.adac.de/Default.asp?TL=2

    "kannattaa tutustua pikkusen tämän testin taustoihin ennen kuin uskoo kaiken...

    http://www.adac.de/Default.asp?TL=2 "

    Test osio vaatii ainakin sissänkirjautumisen. Pääsivulta en mainintaa löytänyt.

    Kun kerran olet itse löytänyt testin taustat, niin voitko kirjoittaa ne myös tänne?

    t: Karkka

    Äänestä

  • Karkka kirjoitti:

    "kannattaa tutustua pikkusen tämän testin taustoihin ennen kuin uskoo kaiken...

    http://www.adac.de/Default.asp?TL=2 "

    Test osio vaatii ainakin sissänkirjautumisen. Pääsivulta en mainintaa löytänyt.

    Kun kerran olet itse löytänyt testin taustat, niin voitko kirjoittaa ne myös tänne?

    t: Karkka

    En löytänyt testiä, mutta vuoden 2003 ADACin luotettavuustilaston löytää alla olevasta linkistä.
    Renault ei hevin näytä häntäpään sijoituksistaan luopuvan.
    Renaulteista parhaiten on pärjännyt Twingo, joka on luokassaan kuudenneksi huonoin.
    Muuten renut tekevät tasaista työtä sijoilla viimeinen- neljänneksi viimeinen.

    http://www.spiegel.de/auto/werkstatt/0,1518,grossbild-350084-297591,00.html

    Äänestä

  • Itsellä -02 Clio eikä vikoja ole ollut yhtä palanutta lamppua lukuunottamatta. Luotettava ja mukava auto myös talvipakkasilla. Seuraavakin auto on varmasti Rellu!

    Äänestä

  • Sakke kirjoitti:

    Itsellä -02 Clio eikä vikoja ole ollut yhtä palanutta lamppua lukuunottamatta. Luotettava ja mukava auto myös talvipakkasilla. Seuraavakin auto on varmasti Rellu!

    Mulla on Clio -03 1,2. Seuraavia ongelmia ollut reilun puolen vuoden aikana:
    - Bilia
    - Käsijarru jäätyi kiinni talvella
    - Auto nykii kiihdyttäessä
    - Moottorista kuuluu sirinää 4000 rpm:n kohdalla
    - Etuvalon pesimestä tippui osa kesken ajon
    - Bilia hajotti ensihuollossa etusumuvalon lasin

    Siinä nyt muutamia asioita mitä tuli ensimmäiseksi mieleen. Autossa myös muoviosat rämisevät sisällä, muta niitä en laske vioiksi vaan normaaliksi taustaääneksi. Auto on reilu puoli vuotta vanha.

    t: Karkka

    Äänestä

  • Karkka kirjoitti:

    Mulla on Clio -03 1,2. Seuraavia ongelmia ollut reilun puolen vuoden aikana:
    - Bilia
    - Käsijarru jäätyi kiinni talvella
    - Auto nykii kiihdyttäessä
    - Moottorista kuuluu sirinää 4000 rpm:n kohdalla
    - Etuvalon pesimestä tippui osa kesken ajon
    - Bilia hajotti ensihuollossa etusumuvalon lasin

    Siinä nyt muutamia asioita mitä tuli ensimmäiseksi mieleen. Autossa myös muoviosat rämisevät sisällä, muta niitä en laske vioiksi vaan normaaliksi taustaääneksi. Auto on reilu puoli vuotta vanha.

    t: Karkka

    Itselläni Megane -99, ollut pari vuotta ja 30000 km ajettu siinä ajassa. 220 000 ajettu yht., ja toimii kuin unelma. Kerran jarrut huollossa.

    Äänestä

  • herra R kirjoitti:

    Itselläni Megane -99, ollut pari vuotta ja 30000 km ajettu siinä ajassa. 220 000 ajettu yht., ja toimii kuin unelma. Kerran jarrut huollossa.

    Viestiketjun aloitus oli 17.5.2004 ja loputkin 5.2004. Todella järkkyä kaivella näitä vanhoja lötinöitä esiin.

    Äänestä

  • Hei haloooooo kirjoitti:

    Viestiketjun aloitus oli 17.5.2004 ja loputkin 5.2004. Todella järkkyä kaivella näitä vanhoja lötinöitä esiin.

    ostaisko moista vehjettä

    Äänestä

  • en tierä kirjoitti:

    ostaisko moista vehjettä

    Mul on ny 2003 Clio 1,2 16V ja on maar niin kauhian mukava vehje.

    Äänestä

  • Hei haloooooo kirjoitti:

    Viestiketjun aloitus oli 17.5.2004 ja loputkin 5.2004. Todella järkkyä kaivella näitä vanhoja lötinöitä esiin.

    Oletko koskaan kuullut Googlesta? se tuo tänne porukkaa, joten ilmaise lässytyksesi Suomi24:n palstavastaaville, jotta tietävät heittää kaiken mitä Sinä pidät vanhana tietona, menemään täältä.

    Äänestä

  • Halleluja_ kirjoitti:

    Oletko koskaan kuullut Googlesta? se tuo tänne porukkaa, joten ilmaise lässytyksesi Suomi24:n palstavastaaville, jotta tietävät heittää kaiken mitä Sinä pidät vanhana tietona, menemään täältä.

    Oletko itse kuullut paikasta johon ei koskaan aurinko paista?

    Äänestä

  • Karkka kirjoitti:

    Tässä vielä copy-paste:

    "Eniten vikoja löytyi ranskalaisista, italialaisista ja tsekkiläisistä autoista. Pikkuautojen jumboksi jätettiin Skoda Felicia. Sen edellä ovat Fiat Punto ja Renault Clio."

    Kyseessä ADACin testi.

    t: Karkka

    Felicia oli kyllä loistopeli.Lämmityslaitteen säätimissä oli kyllä vielä itäistä tuntumaa ja hanskalokeron kansi hiukan sinne päin.

    Äänestä

Hei, tietääkös kukaan miksei vm. 99 clion puhallin avaa tuulilasin huuruja?? kun sateella ikkunat menevät huuruun ja vaiks mitä koittaa tehd puhaltime kans ni ei vaa aukene, pakko pyyhkiä aina jollain... jos joku tietäisi onko jossain vika vai onkos se vaan tyyppivika??

Äänestä
  • Termostaatti rikki,ei maksa paljon ja ite voi vaihtaa.

    Äänestä

Puolitoista vuotta ollut megane 03 alla, eikä mitään vikoja ollut! Huippuauto, hyvin hyrähtää pakkasillakin käyntiin!!

Äänestä
  • Puhukaa sitten kun ajatte samalla autolla 10 vuotta ja 500000 km.
    T.Volvo kuski.

    Äänestä

  • Laatu tietoinen kirjoitti:

    Puhukaa sitten kun ajatte samalla autolla 10 vuotta ja 500000 km.
    T.Volvo kuski.

    eikö se rupee jo haisemaan

    Äänestä

  • Laatu tietoinen kirjoitti:

    Puhukaa sitten kun ajatte samalla autolla 10 vuotta ja 500000 km.
    T.Volvo kuski.

    Kuka ajaa samalla autolla 10v?

    Äänestä

  • Laatu tietoinen kirjoitti:

    Puhukaa sitten kun ajatte samalla autolla 10 vuotta ja 500000 km.
    T.Volvo kuski.

    Volvo on surkeimpia autoja mitä olen omistanut. On ollu eri malleja ,mutta aina samoja vikoja ,ja paljon!!!!!!!!!!

    Äänestä

Haista sinä volvomies peräreikä , eilen olin uudessa farkku-volvo taksissa ja hirvee
meteli sisällä ja ihan muovinen sisusta.
Paskaa sano varis ku volvon osti.

Äänestä
  • sossunrahoillako sossunrahoillako sossunrahoillako sossunrahoillako sossunrahoillako JJJJUUUUULLLLLLIIIIIIIIIi

    Äänestä

  • hinduko? kirjoitti:

    sossunrahoillako sossunrahoillako sossunrahoillako sossunrahoillako sossunrahoillako JJJJUUUUULLLLLLIIIIIIIIIi

    asia kunnossa

    Äänestä

renu o halp mut ei ol pakko osta hei

Äänestä

ennemmin kävelen kun ajan ranskalaisella,koska kävelyksi se menee muutenkin.clio on potaska siinä missä muutkin ranskalaiset.kuuluu sarjaan rainbow,eli halpa ja huono laatu.

Äänestä
  • Sun pääs näkyy olevan aika huonoa laatua jos joku, nimittäin kuka fiksu nostais 2004 vuoden ketjun kymmenen vuotta myöhemmin esille. Näyttää olevan sytytyksesi aika myöhäisellä noh mitä muutakaan voi odottaa esson baari tojota pojilta!

    Äänestä

  • Kävele sinä sitten, minä ajelen clioilla joilla olen ajellut jo 9vuotta eikä koskaan ole jääty tielle. Rainbowsta sanoisin ettei ole huonoa laatua, xtra on, jos s-ryhmän tuotteista puhutaan. Mut sinä luultavasti ootkin audimies jota on ruvennu ottamaan kupoliin ainainen vikojen korjaus ja rahanmeno, täytyy sitten purkaa vitutusta muiden merkkien palstoilla kun ei omalla palstalla kehtaa myöntää että paskalla ajelet. Joudut säkin niitten valioitten ja saarioisten sijaan tyytymään piakkoin niihin sateenkaariin, kun romulaatikkos pitää huolen siitä ettei rahaa riitä enää edes ruokaan.

    Äänestä

  • S-ryhmäläinen rellu kirjoitti:

    Kävele sinä sitten, minä ajelen clioilla joilla olen ajellut jo 9vuotta eikä koskaan ole jääty tielle. Rainbowsta sanoisin ettei ole huonoa laatua, xtra on, jos s-ryhmän tuotteista puhutaan. Mut sinä luultavasti ootkin audimies jota on ruvennu ottamaan kupoliin ainainen vikojen korjaus ja rahanmeno, täytyy sitten purkaa vitutusta muiden merkkien palstoilla kun ei omalla palstalla kehtaa myöntää että paskalla ajelet. Joudut säkin niitten valioitten ja saarioisten sijaan tyytymään piakkoin niihin sateenkaariin, kun romulaatikkos pitää huolen siitä ettei rahaa riitä enää edes ruokaan.

    Just näin😂

    Äänestä

Hei kaikki tietämättömät homot, mitä Clio kakkoseen tulee. Mulla parin vuoden kokemus mallista, niin ei pahemmin muuta valittamista kuin kytkin todella epämääräinen ( liekö syy vaijerikäyttöisyydessä) ja lämppäri tosiaan riittämätön talvella. Jossain tosin luki, että uutena tehokas, mutta kerää paskaa lämppärinkennoon ja teho putoaa paljonkin.
Muuten kyllä suosittelen halpaa pikkuautoa haluaville. Tilaa riittävästi, ajo-ominaisuudet riittävät jopa pidemmille matkoille ja kokonaistaloudellisuus huippuluokkaa. Eikä ruostu sitten millään toisin kuin jotkut Saksan mosset Mersu ja Opel.

Äänestä

Kun on ajettu 300 000 km. Auton laatu on tullut näkyviin matkan varrella. Käyttöolosuhteet yms. vaikuttavat myös asiaan.

Äänestä

Tässä hyvä todiste siitä, että renu on roskaa, guttaperkkaa, kun ei kansaa innosta kertomaan merkin ihanuuksista, joko alkaa fanaatikotkin uskomaan, että renu laatu ei plötinää löpisemällä parane. Vai onko nukahdettu rattiin, hyvien ajo-ominaisuuksien saattelemana ja kuuma kesäetu vaihtunut kalman kouristukseen, suurenmoinen matka muuttunut viimeiseksi matkaksi, mainos lööppien rustaajat nyt joukolla keksimään uusia älyttömyyksiä hölmöläisten "autolle".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksu kirjoitti:

Olen vaihtamassa autoa ja ajattelin ostaa -02 Clion 1,6,millainen auto on, hyviä/huonoja puolia,lyhyen koeajon perusteella oli ainakin ihan mukava ajaa, onko kestävä auto,millaisia vikoja on tullut vastaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu