Minä olen
kiinnittänyt elämäni
puun ja kuoren väliin,
simpukkaan,
joka hengittää
punaposkisen huokailevana
määräten elämäni
ovien sulkeutumisen
ja avautumisen
Olen yrittänyt
vapautua rakastamasta
pakottamalla,
ahavoituneen ihon
karheudella pyrkinyt
onneen ja hyvyyteen
sytyttämällä tulia,
polttamalla kuolleet lehdet,
jotta näkisin
kevään kukkien kukkivan
Olen koputtanut
paratiisin portteja,
huudellut ihmistä
ihmisen pelastajaksi,
kurottanut viiniä
ilon antajaksi
sydämen piehtaroidessa
toivon ja epätoivon tuskissa
tunkeutuen sovinnaisuuden rajoihin
heräämättä aamusta iltaan
Eihän niissä
ruukuissa viini
helmeillyt,
hapan maito
jätti väkevän
jälki maun,
syyn astua
jostakin portista
johonkin ja jättää
simpukka kuorineen
tyhjyyden imetettäväksi
Voi kun osaisin olla niin vahva!
http://www.youtube.com/watch?v=e5O90uzvUA4&feature=related
kiinnittänyt elämäni
puun ja kuoren väliin,
simpukkaan,
joka hengittää
punaposkisen huokailevana
määräten elämäni
ovien sulkeutumisen
ja avautumisen
Olen yrittänyt
vapautua rakastamasta
pakottamalla,
ahavoituneen ihon
karheudella pyrkinyt
onneen ja hyvyyteen
sytyttämällä tulia,
polttamalla kuolleet lehdet,
jotta näkisin
kevään kukkien kukkivan
Olen koputtanut
paratiisin portteja,
huudellut ihmistä
ihmisen pelastajaksi,
kurottanut viiniä
ilon antajaksi
sydämen piehtaroidessa
toivon ja epätoivon tuskissa
tunkeutuen sovinnaisuuden rajoihin
heräämättä aamusta iltaan
Eihän niissä
ruukuissa viini
helmeillyt,
hapan maito
jätti väkevän
jälki maun,
syyn astua
jostakin portista
johonkin ja jättää
simpukka kuorineen
tyhjyyden imetettäväksi
Voi kun osaisin olla niin vahva!
http://www.youtube.com/watch?v=e5O90uzvUA4&feature=related
Vastaukset 28
Vanhimmat
kun kolahti.
Miehet ei varmaan halua että ratsulla pelastetaan :))) Haluaisitko sinä tulla pelastetuksi ambulanssilla, palotikkailla vai punaisella plyysisohvalla?
Ja mietin että, tarpeeksi vahva pysymään poissa? Vai tarpeeksi vahva heittäytymään?
Auts itelles ja KIITOS!
Eikös se vähän riipu siitä mistä päin katsoo ;)
Josko se teksti onkin vähän yleisemmin katsottuna, kaikkia koskettava tai jotain…
jatkuen…
”Hän tunsi itsensä yhtä viillellyksi kuin renkaiden musta iho, posken haavat kirvelivät. Jalat olivat raskaat, punainen aaltoliike niiden alla oli jäänyt ohueksi ritiseväksi jääksi.
Mitä hän tekisi? Jotain oli tehtävä. Hän pysähtyi ja istahti miettimään. Hän voisi selvitä tästä, mutta tarvitsi aikaa lakaista sirpaleensa kasaan. Simpukkahan ei tiennyt mitään. Hän tunsi tarvitsevansa hiljaisuutta ja lepoa. Hänen sydämensä oli vaiti. Menisi sittenkin kotiin, vaikka simpukan tuijotus tuntuisi tavallista piinallisemmalta. Simpukan anova katse, tarrautuvat rakkaudenpyynnöt, vaativa viha. Kuitenkin hän tunsi tarvitsevansa jotakin mihin tarttua hetkeksi juuri nyt.
Synkkänä hän käveli eteenpäin. Kirkonkellot soivat, saatanan kirkonkellot, sorsat kapusivat jalkakäytävälle ja vaappuivat hänen jaloissaan leipäpalasta kärttäen. Hän tunsi olevansa yksi niistä, samanlainen kädestäsyötetty. Meren kirkas ja puhdas kevätsini häikäisi. Hän katseli ulapalle päin. Siellä kaukana, olivat karut kitukoivujen ja käkkäräisten mäntyjen kruunaamat luodot.Ne olivat kestäneet pimeiden syysöiden myrskyt, talven jymisevät jääjunat. Nyt ne riemuitsivat.
Pian kallionhalkeamien multasormustimista nousisi pikkusormen pään kokoisia orvokkeja, auringonkukkia, kirpeää ruohosipulia. Aurinko lämmittäisi kallioita niin että niillä voisi nukkua yönsä ilman peittoa. Siellä jossakin tuulettomassa kolossa kahvipannu poristen tulella edessään hän olisi halunnut olla. Niin, kahvipannu, se kolisi orava nokassaankärryillä. Kahvipannu heitti hänen päänsä yli taas tumman vaatteen, menneet hetket, viikot, kuukaudet kerääntyivät hänen olkapäilleen ilkkumaan. Illalla laskea verkot, aamulla nostaa. Päivät katsella kohoa ja pilviä, syödä kalaa, sipulia ja perunaa. Kuunnella tuulta kitukoivuissa. Yksinkertaista elämää ilman ihmisiä. Mutta kahvipannu kolisee kärryillä, hyväilyt ja suudelmat ja kuvitelmat ilkkuvat olkapäillä. Mahdotonta, ihmiset ovat olemassa.
Jalat koskivat kipeästi maahan. Hän olisi tahtonut irrottaa ne edes pieneksi hetkeksi. Edes muutama metri irti maankamarasta, jonka jokaisessa muhkurassa, kivessä ja töyssyssä tuntui koko tuumiin läpäisevänä petos ja vale ja epävarmuus Mitä hän tekisi? Simpukka oli hänessä yhä kuin vääntelehtivä kaktus. Voi sydänparka joka ei erota tarvetta rakkaudesta. Hänen alastomaksi riisuttu sydämensä.
Hän tekisi työtä, hän tekisi niin helvetisti työtä. Aamu varhaisesta pimeimpään yöhön. Vielä tähtien kajossa hän huhkisi, kylä kylältä, maa maalta, että kaikki olisivat vapaita. Kukaan ei voisi enää ostaa ketään. Hänen rakkautensa oli ostettu, ostettu ja häpeä tunkeutuu häneen lamaannuttavana. Välillä jonkun askelen ajan hän ajattelee: Simpukka parka, ylpeä, torniinmuurattu, kuollut simpukka. Yritti ostaa ihmisen ihmisiltä.
Sattumako oli hänet pelastanut. Ei järkesi, paljastava katseesi, ei sydämesi korva, vaan sattuma, vanha kunnon sattuma. Hän käveli hitaasti, viivytellen, ikään kuin olisi odottanut jonkin ihmeen tuloa. Valkoinen ori olisi korskuen laukannut paikalle, ottanut hänet selkäänsä, karauttanut matkoihinsa. Hän poimi maasta männynneulasia ja katseli niitä pyytävästi kuin parsinneuloja: parsikaa minun reikäni..."
Väliaika... kahvia ja pullaa…
http://www.youtube.com/watch?v=De-Cb9aQ3UY&feature=related
Elvytätkö jos muutun siniseksi? Mä meinaan luen hengitystä pidätellen. Ja se linkki... I hear you.
Näissä mun kaksteholaseissa rivienväliluku on rajallinen. En voi kun arvata, ja pähkäillä samalla että taasko karautan metsään. Noh, pienellä onnella löydän sentään neulasen..
Joko kahvit meni, odotan esiripun nousua enkä muista mihin sitä hengitystä tarvittiinkaan?
Tosi syvällä, täysin pöpelikössä ;)
ja jatkuu...
”Rantakivetys on kuin naru, pitkä käärmemäinen naru. Hän seisoo sillä katsellen veteen, huojuen. Tämä on rannan synkin kohta, rannan ainoa kuusi on levittänyt varjonsa veteen estäen silmiä löytämästä omaa katsettaan tiheän neulaston viekoittelevasta salaperäisyydestä, joka hetkittäin raottuu ja paljastaa viuhkansa takaa ikään kuin valkean rintakehän tai joutsenten kansoittaman taivaan.
Hän tunsi itsensä tyhjäksi ja turhaksi. Kuivunut kanneton kaivo, sammakonraatoja, hämähäkinseittejä, elottomiksi räpytelleitä perhosia, liikkumatonta sinistä, Simpukan silmien musta perhonen kaivon pohjalla peittäen suonen pään. Mikä oikeus olla olemassa, tallata pienintäkään ruohonkortta? Pahempi kuin tyhjä, napalmia lapsen selkänahassa.
Samassa korvat kuulevat jotain. Kuusen latvassa rapisee. Korkeimmalla, korkeimmalla ohuella oksalla sinisen, sinisen taivaan kirkkaudessa. Hän säpsähtää, katsoo jäähyväissilmillään ylös, orava. Korkeimmalla keinuvalla oksalla sinisessä taivaassa allaan synkkä vesi ja kivi. Orava, tavallinen orava, voiko se olla? Mitä kummaa se täällä tekee, kaukana kotipihassa, vieraissa puissa? Orava kyyristyy, oksa värisee kuin ihmisen iho ennen ja jälkeen rakastelun, aivan samalla tavalla se värisee. Sehän aikoo hypätä. Hulluko se on? Tuonne koivuun se aikoo selvästi hypätä, hennon vihreään huiviin koristautuneeseen koivuun, jonka rungon valkoinen ja musta paistavat selkeinä kevään valossa. Mahdotonta, alla vettä ja kiveä, sehän murskaantuu tai hukkuu. Umpeutuva rengas tai verinen möykky siitä jää, ei muuta.
Pelosta mykkänä hän katselee, on kuin hän hyppäisi itse, kuin kuusi ja koivu seisoisivat hänen sydämensä eri kulmauksissa. Huima lento, alla kivi ja vesi, jossa varjo liikkuu, valkea pursuava rintakehä. Läpi taivaan sinisen, sinisen, auringonsädettä pitkin häikäisevään tuleen kadoten vihreään ja punaiseen ja siniseen ja joutsenen kaulan lailla tuulen puuskasta taipuneeseen koivunlatvaan. Hän nostaa kätensä silmillevarjoksi. Minne se katosi? Hän pidättelee henkeä. Korkealla, korkealla koivun oikenevassa joutsenlatvassa ja hän erottaa oravan, se ponnistelee, etsii otetta, on pudota, saa otteen, kiipeää oksalle, istahtaa siihen ylpeänä, kääntää pään aurinkoon ja on kuin suuren lentoon valmiin joutsenen pää.
Miksi sinä noin teit, hän huutaa oravalle. Sinähän olisit voinut pudota ja taittaa niskasi
Minä halusin näyttää sinulle.
Näyttää minulle?
Että se on mahdollista
Mitä sinä tarkoitat?
Orava lähtee oksa oksalta laskeutumaan alas.
Pitkä loikka, huima hyppy.
Minä ponnistelin, minun oli pakko selvitä. Jos olisin antanut periksi olisin murskana kivellä tai liikkumattomana möykkynä pohjassa enkä koskaan olisi saanut tuntea tätä riemua.
Sinä onnistuit, minä en pysty
Orava on laskeutunut koivun juurelle, tulee lähemmäksi.
Sinä pystyt, sinä olet tullut maan päälle sitä varten
Sinä hyppäät vain puunlatvasta puunlatvaan, mutta minun pitäisi hypätä sydämestä sydämeen. Minulla ei enää ole mistä hypätä, minne hypätä. Minä olen rikkonut ne, hakannut kirveellä poikki.
Niin sinä kuvittelet, sinä haluat vieläkin päästä helpolla. Usko minua, minä tiedän. Sinä näet tuolla valkean rintakehän ja joutsenten täyttämän taivaan, eikö niin? Ja tähtien peittämän pehmeän vuoteen, rauhan ja unohduksen.
Mistä sinä voit sen tietää?
Minäkin olen nähnyt tuon synkän, viekoittelevan varjon. Usko minua, siellä ei ole mitään, ei yhtään mitään. Tyhjääkin tyhjempää, pimeääkin pimeämpää, niin äänetöntä, että kauhistuttavinkin itku kuulostaisi iloiselta, leikkivältä naurulta.
Mistä minä tiedän että sinä puhut totta?
Sinun on pakko uskoa minua. Minä tulin tänne hyppimään latvasta latvaan koska minä näin miten sinun laitasi oli, sinä seisoit siinä huojuen tarttumatta oksaan kiinni vaikka olit tehnyt pitkän hypyn. Sinä aiot antaa periksi. Jos sinä olisit pudonnut synkkään varjoon sinertäväksi murskaantuneeksi möykyksi, tiedätkö mitä silloin olist tehnyt? Olisit taas tallannut palasen elämää rikki. Minä tein sen kerran. Nyt minä joudun hyppimään puunlatvasta puunlatvaan. Kaikkeni minä antaisin, jos taas saisin huimasti hyppiä sydämestä sydämeen, kaikkeni antaisin.
Minun sydämeni on mustaa nokea.
Sinun sydämesi on mustunut, mutta ajattele että se on vain noettu lasi, jonka läpi sinä voit nähdä auringonpimennyksen selvästi. Ajattele, että surusi ja murheesi ja tyhjyytesi on vain nokea lasin pinnassa ja katselet sen läpi. Sinä näet, koskaan et ole nähnyt niin selvästi, se on kaunis.
Joutsenet kutsuvat minua.
Älä kuuntele niitä, niiden siivet on kuohittu, niiden avuttomissa tyngissä asuu ihmisen pelko ja liekanaru ja kuoleman loputon tyhjyys. Älä kuuntele niitä, sinä elät.
Mitä minä teen? Mikä on oikein? ...jatkuu…
Toinen väliaika…ruokaa ja juomaa…
http://www.youtube.com/watch?v=xfK3ZKaVEgg
jättää mulle muutaman tienviitan että löydän pois täältä :) Mun oma pulkka on ojassa, jos katselisin tätä vaan ulkopuolelta se olisi helpompaa. Ja arvaan että vähänkin jos painostaisin niin saan olla pöpelikössä ihan rauhassa keskenäni ;))
Kumpikin rooli on varmasti tuttu lähes jokaiselle, mutta haluan silti olla tuo orava. Sellainen jolla on paistinpannu tassussan :) Sua varten laitan sinne tyynyn pehmusteeksi, ja kyllä.. jos ehdit katsoa ennen kuin oravan käpälästä lähtee, niin näit sen värin ihan oikein :)))
Haluan kuulla sen jatkon. Kiltti. Syö äkkiä.
Piti peruuttaa muutama askel, ei seistä niin lähellä sua. Näkökenttä laajeni.
Saanko jo karistaa neulaset niskasta? Sylkeä kävyn suusta?
En voinut auttaa vaikka halusin, väärä ihminen sulkee ovet vielä tiukemmin. Mutta pidän ilolla näitä esirippuja.
Tuu jo....
Täällähän se on ollut koko ajan, vaikka tummaa suklaata oli tarjolla. Ei kuulunut, ei :(. Arvaa mitä tästä seurasi? Otin jo yhden palan Tobleronea. Himot ne jylläävät råtallakin..
Unohda se pehmustettu paistinpannu. Ei täällä aloiteta pehmokäsittelyä. Jos et saa tarpeeksi liikettä aikaiseksi, niin voin tulla viimeistelemään potkulla persuksiin jyrkänteen laidalla. Osa ihmisistä *huokaus* tarvitsee vahvempia otteita, jotta pääsevät eteenpäin.
Tiedät, että yksi pala suklaata johtaa seuraavaan ja sitä seuraavaan, joten kohta sitä suklaata ei ole.
Pidin eniten oravakohtauksesta. Vahvuus löytyy, kun turhautumisen kynnys ylittyy liiaksi. Ei siihen esimerkkejä tarvita :).
Olen kuin mikäkin pahainen *koditon* kiertolainen nykyään. Ja tällä jessellä on taipumus lumota ja vangita :))) Trapped since year 2008 ;D ainakin.
Sulle mä näytän sen pannun! Et syö mun suklaita! Tosin tumma ei ole parasta mahdollista, mutta puutteessa olevalle käy mikä vaan :))) kun ei aikoinaan tajunnut ottaa sitä mitä halusi, tarvitsi ja himoitsi. Puhun siis hetkestä kun kävin kaupassa ;))
Ehdottomasti olet Ylläksen tarpeessa. Tarvitset elämääsi aivan selvästi kunnon naurunaiheita ja irrottautumista arjesta :).
Tykkään sen tähden tummasta suklaasta, että riittää se yksi pala. Valitettavasti sellainen yli 80%:n tumma suklaa loppui. Olisin tuonut sitä laivalta, mutta olivat lopettaneet sen myynnin.
Siellä Ylläksellä voidaan tehdä ainakin yksi jälkiruoka suklaasta. Voisin katsella vaikka sacher-kakun ohjetta tai voisi olla jotakin muutakin. Ja hauva on ainakin minun puolestani tervetullut mukaan.
Näin jo viime yönä unta, että minulla oli lemmikkiråtta. Se oli söpö ja eläväinen otus. Jos koiran sijasta ottaisin lemmikiksi råtan?
olen niin Ylläksen tarpeessa. Puoli kämppä on poissa käytöstä, lapset kuumeessa, ja mulla on mun sänkyä ikävää! En saanut edes tyttären tekemiä ihania runebergin torttuja, kun puolet keittiön kaapeista on pois käytöstä. Elämä kolhii ;))
Yritin lohduttaa lapsiakin kun piti juosta sinne ja tänne, ja poika ei halunnut jäädä yksin, että on täällä sentään aina joku seurana, kissa tai koira.
Tytär: Ja remppamiehiä
;D
Ei vais, kyllä tän kestää, kun jäädään vissiin henkiin kaikki :))) tää kasvattaa vaan hermoja.
Lattialla on vaan vaikeaa nukkua, mä näin viime yönä unta delfiineistä, käytiin uimassa niiden kanssa ja yksi otti mut ranteesta kiinni ja veti pinnan alle. Yritin huutaa etten mä siellä voi hengittää. Että älä ota delfiiniä ainakaan :))) Råtat onkin vissiin älykkäitä. Ja vähän helpompia jos pitää reissata. Kanit on kanssa kivoja, yhdellä ex-työkaverilla oli sellainen kämpässä irti, kävi hiekkalaatikossa kuin kissa. En kyllä tiedä oliko niillä kaikki sähköjohdot seinässä piilossa. Kauko-ohjattu talo :)) Vaimo meni naimisiin Kaukon kanssa... okei, nyt lopetan, vien koiran potalle. Josta tuli mieleen että tuo yksi huimapää on koirille allerginen.
Hello. first I have to remind that this is only fiction, NOT YOU or me or anybody particularly, you have to only listen and if this fiction gives something to think about then it’s ok if not that’s ok too. Let the story flow and don’t try to understand or catch it, just let it flow, thanks everyone.
…jatkuu…
”Hyppää tartu kiinni, se on ainoa tie, paeta et voi ja maata pitkin kävellen et sinne pääse sanoi orava.
Mutta jos minä en jaksa, jos syreenin oksa jalkojeni alla on katkennut, jos minä olen napalmia?
Sinä haluat päästä helpolla, painaa pääsi varjon valkealle rintakehälle.
En, minä en vain halua tallata enää.
Jos olet tallannut, istuta kaksin verroin uutta. Sinussa on siemenkota, taimi, puu ja kukinta.
Minun sydämeni on äänetön, mistä minä löydän sen, minä hyppäisin siitä pimeään, kadotin sen.
Etsi, tartu kiinni.
Mistä minä enää voisin etsiä?
Sieltä missä elämä versoo.
Sano, minne minä lähtisin?
Mene metsään.
Ketä minä sieltä etsisin?
Mene, kaikki kaunis odottaa sinua.
Mitä sillä enää on iloa minussa, minä vain tallaisin sen?
Anna sen päättää.
Olkoon minä menen, yhdentekevää minne minä kuolen, merenpohjaan tai metsän puun alle.
Mene, orava sanoo olkapäällä kuin hymyilevä käsi, murhe ja tyhjyys on vain nokea lasin pinnassa. Kaikki kaunis odottaa sinua.
"Kivinen naru jalkojensa alla on kapea ja kova. Horjahdellen, epävarmoin, välinpitämättömin askelin hän lähtee kävelemään. Toisella puolella maa jota pelkään tallata, toisella puolella veden kutsuva viuhka, tuntemattoman valkea rintakehä. Askel askeleelta hänen naarmuiset kenkänsä haparoivat eteenpäin vieden mukanaan ryppyisiin vaatteisiin verhotun ruumiin, yhteen puristetut huulet, kirvelevät silmät, sydämensä, josta alkaa kuulua ääntä. Kaikki muu on vaiti, vesi, puut.
Metsä on edessä, keinuva oksa. Kaikki kaunis odottaa minua?
Vielä muutama askel, pudota tai tarttua.
Viimeinen askel. Viuhka putoaa paljastaen koko unettavan valkeuden. Toisella puolella, metsässä, valkovuokot kääntävät päänsä kuin aurinkoon ja kuiskaavat: tule, elämä on täällä, tule. Suuret, suuret valkovuokot. Kumartuu ja tarttuu ensimmäiseen vain silittääkseen sitä kun se tahtoo tulevan poimituksi. Sen teriössä on kasvot, tutut kasvot. Poimittuaan sen, oksa sydämessä keinuu ja keinuu. Epäröivin askelin kulkee yli hennon ruohon ja kuolleiden lehtien ja tiheiden mättäiden. Korret taipuvat kenkien alla ja hän on kääntyä takaisin, mutta vuokon tutut kasvot kätensä maljakossa neuvovat. Painaa poskensa korsia vasten ja heti ne oikenevat. Jatkaen kulkuansa, eivätkä jalat enää tallaa korsia eikä kukkia, vaikka ne ponnistavat maan pinnasta ja jokainen askel on kuin pitkä hyppy. Koivut ja vaahterat soivat, kuolleet kosteat ruskeat lehdet mätänevät mullaksi niiden juurien tueksi.
Kuin itsestään alkavat kädet poimia vuokkoja, punoa niistä seppelettä.
Yhdessä niistä on kasvot, niistä ei hellyys ja huoli poistu koskaan.
Yhdessä on kyyhkynen ja nyrkki.
Yhdessä valtava kyynel.
Yhdessä valuu tuli yli. Se on polttava ohimoita.
Yksi on pelkät punaiset huulet.
Yhdessä vasara ja kirves.
Yhdessä aukeaa portti.
Yhdessä on kolme huonetta.
Yhdessä on silkkipakka.
Yhdessä istutetaan perunoita.
Yhdessä on kaksi kättä sormet limittäin.
Yksi, nupussa vielä.
Yhdessä on suljettu ovi.
Yhdessä on hiljaisuus.
Yhdessä on silmien sininen.
Yhdessä, varjossa rypistyneessä, on sadat kasvot.
Yhden pohjalla on sortuneet muurit.
Yksi on noesta musta.
Yksi poreilee, se on viimeinen ja haluaa juotavaksi ennen kuin seppel on valmis.
Poimiessa hän on tullut kauas rannasta yli poluttomien mättäiden aukion reunalle. Keskellä aukiota seisoo orkesterikoroke. Tuuli on ravistellut koivusta vähän pieniä lehtiä sen kuluneille kiiltäville lattialankuille. Hän kävelee hitaasti seppel kädessään voikukkien aurinkotäplittämän ruohikon poikki lavan reunalle, nousee sillalle ja katsoo taivaalle. Se on sininen ja hymyilee. Hän kohottaa varovasti molemmilla käsillään seppeleen päänsä yläpuolelle, laskee sen kiharoilleen ja kuumalle otsalle. Se polttaa ja pistää, mutta tuntuu niin äärettömän hyvältä. Niin, ihanalta se tuntuu, huimaavan ihanalta vaikka tuli valuu yli otsansa.
Hän sulkee silmänsä ja kietoo käsivartensa ympärilleen ja alkaa hitain kömpelöin askelein pyöriä. Pyöriä lujemmin ja lujemmin, suuremmin ja suuremmin kaarin ja musiikki tulee jostain sisältään, hänen sisältään se tulee, pyörien ja pyörien.
Yksi vuokoista kaataa hänen silmänsä täyteen sinistä taas, toinen tulee hänen poskelleen kyyneleeksi, kolmas huulillensa paisuvaksi raottuvaksi punaiseksi.
Se on mahdollista, huima hyppy sydämestä sydämeen.
Hänen käsivartensa irrottautuvat puristamasta ruumistaan ja levittäytyvät valmiina tarttumaan johonkin, johonkin elävään, jonka tuoksu on teriössä. Jossa on tutut kasvot ja kaikkialla, kaikkialla, paikassa, jota ei ole olemassa.
Ei ole talvi, ei syksy, ei kevät, ei kesä.
Edessä on pitkä matka, kärryistä et hellitä otettasi, seppelettä et riisu päästäsi.
Olet valmis, vihdoinkin valmis rakastamaan kokonaan, juuri Sinä."
And Let love be your energy...
http://www.youtube.com/watch?v=STUl8sXf7dY
Kiitos teille ja hyvää matkaa!
Mulle on ennenkin sanottu että mietin ihan liikaa ;))) Meinasin taas.. tai siis miten niin MEINASIN. Mun täytyisi joskus ottaa opiksi :/
Kiitos tästä tarinasta. Se on ihana!
Kiitokset sinulle kirjoituksistasi. Olet ihminen, jota ei kannata yrittää edes tulkita :) ja tämä ei ollut millään pahalla.
Jos joskus yritän ohjeistaa, niin lähinnä runojen tunnelman tähden. Tunnelmat heijastuvat jollakin tapaa ainakin minulla omasta todellisuudesta, vaikka hetkellisesti.
Niin omalle kuin muiden kohdalle toivon vain onnellista, omannäköistä elämää.
tarina ja sanoma...
Buon viaggio!
http://www.youtube.com/watch?v=OjJxVd9U4Rk&feature=related
La specialità del giorno
È il sorriso che mi fai
Dentro un mondo disadorno
Si distingue più che mai
Mette in luce i lati oscuri
Delle troppe ipocrisie
E s'arrampica sui muri
Come glicine
Kiitos sinulle!
http://www.youtube.com/watch?v=RQUEU5McRIo
Sanakirja orgista ei kyllä paljon apua ollut, joten voisitko kiltti suomentaa?
"Erikoisuus päivä
on, että teet minut hymyilemään
Maailmassa yksinkertaisia,
erottuu vähemmän kuin koskaan.
Valottaa pimeä puoli
tekopyhyys liikaa..."
Oma apu paras apu...mutta kukahan tuon suomentaisi...
Hymyjä jokaisen lukijan päivään!
Niin Eilinen oli minulle aika "harmaa" ja luettuani viestisi...sain hetkeksi iloa, joka sai unohtamaan päivän murheet...
"Päivän erikoisuus on hymy, jonka tuot minulle tähän välinpitämätön maailmaan, jossa voi erottautua ja laittaa loputtoman tekopyhyytensä pimeät puolet päivänvaloon kiipeämään seinille kuten wisteria."
Mikä sopisi paremmin tähän aiheeseen ja kaikkien aamun tunnelman nostajaksi kuin klassikko...ja mä muistan et sä tykkäät siitä smile biisistä...
http://www.youtube.com/watch?v=Cqh54rSzheg&feature=related
Hyvää päivänjatkoa
suomennoksen suomennoksesta ja lämpimistä sanoista. En kyllä mielestäni "sanonut" juuri mitään...
Niin, kaiken harmauden keskellä olen pakottanut itseni löytämään niitä kirkkaampia värejä ihan pienistäkin asioista. On ollut vaan pakko ja kyllä niitä on löytynytkin, kaikki lähtee kuitenkin itsestä. En tiedä, millaisten murheiden kanssa itse painit, mutta negatiivisten tunnetilojen kääntäminen positiivisiksi vaikka väkisin, on auttanut itseäni selviytymään...
Kiitos musalinkistä. En keskittynyt niinkään sanoihin - no ehkä vähän - vaan visuaaliseen puoleen ja monta hymyn aihetta löytyi siitäkin: ihanaa karvahattumeininkiä, antaumuksella suu auki "paukuttava" rumpali...
"Rakkaus ei tuo koskaan onnea,
päinvastoin, se on yhtä ahdistusta, taistelukenttä,
valvottuja öitä, jatkuvaa epävarmuutta siitä tekeekö oikein.
Todellinen rakkaus on hurmiota ja tuskaa."
- Paolo Coelho -
Hyvää päivänjatkoa sinne myös!
Mun piti vielä palata ja pyytää anteeksi. Vaikka en pidä rivienvälilukusta, niin syyllistyn siihen kuitenkin harvinaisen usein. Eikä siitä ole mitään hyötyä, se vaan kahlitsee kirjoittajaa niin ettei se kohta uskalla kirjoittaa yhtään mitään. Sitä en halua. Taas aiheuttaa :)
Råtta on niin oikeassa. Nyt lupaan etten tee sitä enää. Olkoon vuoden 2011 lupaus nro 2. Ja saat antaa sapiskaa jos teen sen. Mutta älä vaan lopeta :/
t. Putkivalo Anteeksi Nieminen
Kuules Putkis.. Nyt kyllä liikaa piiskaat itseäsi. Ystävänä en sellaista salli sinulle eli varasin tähän toiseen kouraan paistinpannun.. aivan siltä varalta, että olet liian kova itsellesi..
Sitä paitsi, joku alkoi kilpailemaan torson kanssa siitä kummalle se mekko sopii paremmin :D. Eli joku on zumbannut ja kohta joogannut sekä pakannut varusteet valmiiksi huomista varten. Kumpikohan se meistä on pähkähullu? Veikkaan, että se olen minä :D.
En piiskaa. Mun on vaan ehkä helpompaa pyytää anteeksi kuin normaalit ihmiset, siis jos tunnen että on syytä siihen. Ei se silti tarkoita että matelen tuskissani :) Tahdon ajatella että ihmiset ei ole läpeensä pahoja, vaan sattuvat tekemään typeryyksiä välillä. Ja mä nyt satuin tekemään. Ei sen kummempi juttu.
Jaahas! Teillä on joku mekkokisa! Tuota.... haluatko suklaaata? ;D
Ja Råtta, joka tapauksessa kiitos :)
Ihme juttu että yks paistinpannu voi lämmittää tuolla tavoin :)))
kaikki on kuitenkin niin suhteellista, kuullostaa, et sull taitaa olla enempi äksonia päällänsä kuin keskiverto "helppo elämä" pitää sisällään.
http://www.youtube.com/watch?v=bJYEvTrf5io&feature=related
Zemiä ja peukkuja tuleviin haasteisiin, jonkunhan on pidettävä laiva "kurssissa", vaikka kuinka perkeleellisesti keinuttaa.
ei tässä mitään ihmeellistä, jos laiva sattuisi uppoamaan, niin olen aina pitänyt uimisesta :)))
Ihan jokaikiselle palstalaiselle, Råtalle, Ich binille, niille jotka täällä sepittävät ihania runoja, ja sulle varsinkin. You are perfect. Ihminen vikoineen on, just sitä, täydellinen. Ilman meidän vikoja jotain puuttuisi.
http://www.youtube.com/watch?v=ocDlOD1Hw9k
että olen putkiai-voi-nen, ei pidä syödä ja kirjoittaa samaan aikaan. Ei ollut tarkoitus noita vikoja tuolla lailla korostaa x) Ei kai kukaan enää ihmettele miksi olen niin hyvä pyytämään anteeksi, harva se päivä pitää antaa itselleni :)))
Nyt suksin.... kiitos ja näkemiin.
Äläs ny, sä oot jotenki herkkä hipiäine, ol huoleta, kyll siin ihan ehta suomeks luk ja kyl mää ymmärsi ;)
Ehkä emme ole tosiaan perfect, mutta monasti perfect strangers sopii paremmin kuvaamaan asioita. Ajatellu monta kertaa, että moni ei kovin syvällisesti tunne edes kaikkia omia naapureitaan saati omia sukulaisiaan, minä ainakaan. Mäkin oon huomannu sellaisen asian, että ihmiset eivät helposti päästä ketään helposti "lähelleen" ja yrittävät pitää kulisseja ja kasvojaan pystyssä viimeiseen asti peläten ties mitä. Nyt en tarkoita ns. vento vieraita tai netti tuttavuuksia, joissa onkin hyvä pitää etäisyyttä ja varoa paljastamasta enempää kuin "oma psyyke" kestää. Toiset taas kertoo aina ummet ja lammet ja yksityiskohdat tarkemmin kuin tieteisjulkaisuissa on tapana ja saattaa olla, että sovinnaisuuden raja on ylitetty jo avauslauseessa.
Kuinka moni asia saa toisen korvissa ja mielessä aivan toisenlaisen kodin ja aiheutta vaikka mitä sekaannuksia, siinä mielessä puhuminen auttaa aina ja selvittää ajatusten tarkoitusperän. Montako kertaa oon ollu töissäkin kokouksessa, jossa on puhuttu niin korkealentoisia, että meikä oon saattanu pudota jo ekaan viiteen minuuttin (ei mikään ihme vai ;) mutta kyll mun luonteeseen kuuluu kysyä vaikka yhdeksännen kerran, että mitä? jos joku ei aukea. Joku sattaa pitää tyhmänä tai töykenä tai vaikka minä mut... eihän siinä ole mitään pahaa ja oon mielestäni huomannu, että kysyttyäni muutkin ovat saattaneet olla tyytyväisiä, kun joku on uskaltanut avata suunsa ja saattaa asiat oikeaan valoon. Tää on yks niitä mikä ei mee mun jakeluun, et miks jengi tyytyy siihen mitä ne saa tai niille annetaan, jos ne ei ymmärrä niin ei se ole häpeä kysyä, ehkä tässä olisi moneen yhteyteen meillä kaikilla paljon petrattava. Sanon nyt senkin, että tää yllä oleva ei liity nyt sinuun suoranaisesti vaan kumpusi mielleyhteytenä sieluni syvyyksistä tosta sun vastauksesta.
http://www.youtube.com/watch?v=gZ_kez7WVUU
Nyt on päiväkirjamekinnät tälle päivälle tehty ja lopussa kiitos seisoo... eivaan Sinikka Svärdin kaunis runo.
Kun mikään ei onnistu,
sinä sanot:
kaikki järjestyy,
huomiseksi luvattiin
lempeää tuulta.
Ja aamun helisevissä oksissa
tuuli jo antaa
aavistaa itsestää.
Kun elämä hymyilee
kuin armonlaakson aurinko,
sinä sanot:
tätä täytyy juhlia,
tiesin että hyvin käy.
Enkä minä osaa muuta kuin
hymyillä.
Ystäväni,
kiitos että olet.