Mun haaveena oli ennen jätkä, joka rakastaisi mua syvästi ja tulisesti. Sellaista rakkautta jota olisi vain elokuvissa, tiedättehän?
Eräänä päivänä kouluumme saapui uusi poika. Hän oli hiljainen, samanlainen "kiltti tyyppi" kuin minä. Häntä ei kiusattu, ei, hän oli jopa suosittu. Ajattelin, että en uskaltaisi mennä puhumaan tuollaiselle saaliille. Muut tytöt osoittivat häneen suurta kiinnostusta. Minulla oli kilpailijoita. Paljon. En tiennyt, mitä minun tulisi tehdä saadakseni hänen huomionsa. En ole mitenkään erityisen kaunis, enkä ollut silloinkaan.
Sitten mahdollisuus lähestymiseen tarjoutui aivan yllättäen. Olin vahingossa ottanut hänen lapasensa. Kun menin antamaan ne takaisin hänelle, hän katsoi minua merensinisillä silmillään ja kysyi: "Kuka olet?" En voinut vastustaa! Minun oli pakko kertoa hänelle minun tunteistani! "Tykkään susta!" huusin. Hän katsoi minua ensin hämmentyneesti, sitten helpottuneena. "Olisi mukava tehdä joskus jotain kahdestaan", hän sanoi. Ja niin me teimme.
Aloimme liikkua kahdestaan. Hän ja minä. Tuntui kuin maailmassa ei olisi ollut muita kuin vain me kaksi. Ikuisesti. Ne puoli vuotta jotka vietin hänen kanssaan olivat elämäni parhaimmat.
Sitten, eräänä päivänä hän ilmoitti suhteemme olevan ohi. Kysyin syytä, mutta hän ei vastannut. Katkerana itkin ja kirosin hänet. Söin tuskaani. Aina kun kävin jääkaapilla, tunsin syvää itseinhoa, mietin jopa itsemurhaa. Eräänä päivänä huomasin, että jääkaappi on kylmä.
Soitanko siis huoltomiehelle vai palautanko liikkeeseen? Kyseessä on ROSENLEW RJP3322. Takuuta on jäljellä vielä tommoset pari kuukautta, mutten tiedä kehtaanko olla jääkaapitta korjauksen ajan, jos kyseessä on mahdollisesti pelkkä pikkuvika. Vastatkaa!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ymmärrän hyvin että oot allapäin, kauheeta että joku voi tehä tuolleen... Musta sun kannattas puhuu sen jääkaappis kanssa asiat selviks... Sovitte ja ootte taas kavereita niin ehkä se siitä alkaa toimimaan... Tsemppiä! =)
elämäni on syvältä. olen alkoholisti/narkomaani en saa naista ikinä ei edes huora ottanut mukaansa. sain hiv rehtorilta ja söin sienen olenko kunnossa vastatkoo HOMOT. rakastan poliiseja haluan olla isona poliisi subin ohjelma poliisit on hyvä ohjelma siinä kerran vietii isänikin putkaan olen ylpeä isästä. kivekseni ei ole laskeutunut ja minulla on saatanan paha helium ääni vedetäänkö pilveen????
Voi siua yksinäistä höppänää!!! Miulla o iha samanlaista. Mies kuoli rintamalla syötyään oksia ja nyt hiivasieni tuppaa vaivaamaan. Ei ne televiision ihmepuikot auta. Lisää vaa kutinaa. Ja sitten ne sienet siellä suihkussa. Ristus mikä trippi! Luulin että nenästäni tuli vaahtoa ja silmistäni maitoa. Suosittelen ottamaan yhteyttä Suomen mustaan kirkkoon. Heillä on vaekka minkälaesia maakisia voimia. BLACK POWER!
Jääkaapin pitääkin olla kylmä... Ei sul mikää vialla voi olla.