Tietääkö kukaan, onko takuueläke ulosmittauksen alaista tuloa. Kansaneläkehän ei ole, vaikka se kyllä lasketaankin ulosmittauksessa tuloihin (eli periaatteessa on kuitenkin). Pienimpiä kansaneläkkeitä ei kuitenkaan ulosmitata ja jo suojaosuuskin on suurempi. Mutta takuueläkkeen kohdallahan on niin, että suojaosuus on pienempi kuin eläke.
Ajattelin vaan, että eihän tuosta jää monille kuin luu käteen. Takuueläke tulee asumistukitarkistuksen jälkeen pienentämään asumistukea, toimeentulotuessa se tullaan ottamaan tulona huomioon ja jos siihen vielä iskee ulosottomieskin, niin huhhuh! Taitaa mennä jo miinuksen puolelle monen kohdalla.
Entä jos puolisolla on ulosotossa velkoja? Silloinhan lasketaan perheen tulot yhteen ja ulosottomies nostaa ulosmitattavaa summaa puolisolta. Eikö niin?
Takuueläkkeen ulosmittaus
36
6721
Vastaukset
- ihmeellistä
talouden kaikki tulot lasketaan yhteen ! Jos vaimo ja lapsia, saattaa käydä ettei jää käteen mitään !
- Kokemusta on
Tietysti vain siinä tapauksessa,että velatkin on yhteisiä.Ei akan velkoja siis peritä ukolta tai päin vastoin.Ottakaa nyt selvää asioista joku näiden palstojen lukijoista voi jopa uskoa tuo,mutta noin se todellakaan ole.
- Pointin..
Olet näköjään huomannut tuon takuueläkkeen todellisuude.
Poliitikot hehkuttaa, että tällä autetaan pienituloisia. Käytännössähän näin ei tapahdu.
Jos saat asumistukea, tai toimeentulotukea, niin niistä leikataan eläkkeen nousun verran. Eli vaikka eläke nousisi, niin se otetaan pois alentamalla noita etuuksia. Eli köyhälle lopputulos on se, että tulot eivät nouse senttiäkään.
Ja takuueläke on samalla tavalla ulosottokelpoinen kuin mikä muu eläke tahansa. Siis siinä tapauksessa, että suojaosuus ylittyy.
Tuossa viestissä on virhetietoa. Puolisoiden tuloja ei lasketa yhteen, koska velat ovat henkilökohtaisia, ja henkilön suojaosuutta laskettaessa, lasketaan vain henkilön omat tulot, ei puolison. - Eläkkelläinen
Suora lainaus Finlexistä:
Annettu Helsingissä 20 päivänä elokuuta 2010
Laki
takuueläkkeestä
35 §
Ulosmittaus- ja siirtokielto
Takuueläkettä ei saa ulosmitata.
Sopimus, joka tarkoittaa takuueläkkeen siirtämistä toiselle, on mitätön.
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2010/20100703 - takuueläke
Lasketaanko se tuleva takuueläke ja kansaneläke yhteen tuloja laskettaessa ulosotossa vai lasketaanko kumpikin erikseen? Jos ne lasketaan yhteen niin silloin meikäläinen hyötyy takuueläkkeestä noin 20€/kk.
- suojaosuus
suojaosuus on yksinäisellä henkilöllä 627e/kk voit itse laskea miten käy.
http://www.oikeus.fi/5620.htm - kansaneläke jää pois
Ethän sinä saa kansaneläkettä enää, jos saat takuueläkkeen. Kansaneläke ja työeläke poistuu sellaiselta, jolle annetaan takuueläke.
- pieleen meni sekin
kansaneläke jää pois kirjoitti:
Ethän sinä saa kansaneläkettä enää, jos saat takuueläkkeen. Kansaneläke ja työeläke poistuu sellaiselta, jolle annetaan takuueläke.
Takuueläke on vielä veronalaista tuloakin, joten ei siitä kyllä mitään jäljelle jää, kun jokainen on ottamassa.
- näin on
kansaneläke jää pois kirjoitti:
Ethän sinä saa kansaneläkettä enää, jos saat takuueläkkeen. Kansaneläke ja työeläke poistuu sellaiselta, jolle annetaan takuueläke.
Jos saat työeläkettä enemmän,kuin takuueläkkeen määrä et saa mitään takuueläkettä.Takuueläke on niille eläkeläisille joilla työ ja nykyinen kansaneläke on yhteensä pienempi kuin takuueläkkeen määrä.Ei noussut eläke vaan minä saan 455 kansaneläkettä kuten ennenkin koska 255€ on työeläke.eli 710en eläke vieläkin vaikka tulee takuueläkkeet.Suojaosuus on tuo 627€ ja siitä ylimenevästä osasta menee 2/3 osaa jos tulot alle 2 kertaa suojaosuus.Eli 687,74 takuueläke miinus suojaosuus 627 jää 60,74€ siitä voisi ottaa ulosotto 40,49 mutta alle 50€ ulosottoon ei edes aleta jos ulosoton määrä ei kata edes kuluja.
- wtf?
näin on kirjoitti:
Jos saat työeläkettä enemmän,kuin takuueläkkeen määrä et saa mitään takuueläkettä.Takuueläke on niille eläkeläisille joilla työ ja nykyinen kansaneläke on yhteensä pienempi kuin takuueläkkeen määrä.Ei noussut eläke vaan minä saan 455 kansaneläkettä kuten ennenkin koska 255€ on työeläke.eli 710en eläke vieläkin vaikka tulee takuueläkkeet.Suojaosuus on tuo 627€ ja siitä ylimenevästä osasta menee 2/3 osaa jos tulot alle 2 kertaa suojaosuus.Eli 687,74 takuueläke miinus suojaosuus 627 jää 60,74€ siitä voisi ottaa ulosotto 40,49 mutta alle 50€ ulosottoon ei edes aleta jos ulosoton määrä ei kata edes kuluja.
Mitä skeidaa, saan takuueläkkettä eikä asumistuki ole laskenut lainkaan!!
- nasu811
kansaneläke jää pois kirjoitti:
Ethän sinä saa kansaneläkettä enää, jos saat takuueläkkeen. Kansaneläke ja työeläke poistuu sellaiselta, jolle annetaan takuueläke.
nyt on pakko kommentoida ja sanoa että oot täysin väärässä kyllä takuueläkettä saava saa myös kansaneläkettä tai ainakin minä saan molempia.
- sama mulla
Näin on ihme skeidaa porukka kirjoittaa kun saan kans takuueläkettä ja asumistukeni muuten nousi.
itelle tulee atm työkyvyttömyyseläkettä ja takuueläkettä yhteensä se 920e / kk.
ulosotossa yli 10k velat,. ja noista rahoista ei ole ulosotettu senttiäkään.
ja TÄMÄ ON FAKTA !- Oksi
zrud kirjoitti:
itelle tulee atm työkyvyttömyyseläkettä ja takuueläkettä yhteensä se 920e / kk.
ulosotossa yli 10k velat,. ja noista rahoista ei ole ulosotettu senttiäkään.
ja TÄMÄ ON FAKTA !Totta. Kelan maksamia eläkkeitä ei ulosmitata, mutta lasketaan kyllä mukaan tulopohjaan, jos saa eläkettä esim. Kevalta tai Ilmariselta.
- t43ttttt
Takuueläke ei pienennä asumistukea kuin n.10e:llä. Sossuun se tottakai vaikuttaa 100% mutta oman tietojeni mukaan ei kukaan joka on eläkkeellä edes saa sossusta, koska se määrä mitä saa kelalta ylittää sossun antaman rahan.
- nuori eläkeläinen
Saan ainakin minä sossusta vaikka olen takuueläkkeellä.
nuori eläkeläinen kirjoitti:
Saan ainakin minä sossusta vaikka olen takuueläkkeellä.
Eikö takuueläkkeen tarkoitus ole kattaa vähintään toimeentulotuen perusosa ja kohtuulliset asumismenot?
Mutta eläkkeensaajalla voi olla toimeentulotukeen oikeuttavia muita menoja, harkinnanvaraisia, ja niihin tukea myönnetään, jos eläke asumislisineen ei toimeentulotukinormien mukaan riitä.- paljon menoja
piruitte kirjoitti:
Eikö takuueläkkeen tarkoitus ole kattaa vähintään toimeentulotuen perusosa ja kohtuulliset asumismenot?
Mutta eläkkeensaajalla voi olla toimeentulotukeen oikeuttavia muita menoja, harkinnanvaraisia, ja niihin tukea myönnetään, jos eläke asumislisineen ei toimeentulotukinormien mukaan riitä.Kyllä se helpostikin saattaa olla ettei takuueläke riitä. Sossu ottaa huomioon perusosan ja vuokran lisäksi muita asumiskuluja, kotivakuutusmaksun, lääke ja lääkärikuluja, hammashoitomaksut, saattaa olla kuntoutusmaksujakin. Ja eläkeläisellä saattaa olla lapsi tai lapsiakin.
- noin
Jos saa, kuten itsekkin tulen saamaan Kelasta Työkyvyttömyyseläkettä, joudun maksamaan itse vuokran tuosta eläkkeestä, niin voin hakea tulea sosiaalitoimistosta niin, että käteen jää 480€/kk kuten tähänkin asti. onko eläkkeellä tai ei, sama raha jää käteen. Eli vaikka saa eläkettä, sossu avustaa kyllä myös!
- velat maksuun
Suoraan takuueläkkeestä ei ulosottoa saa suorittaa. Mutta jos esim. saat veronpalutusta veroistat joita on takuueläkkeestä otettu, se kyllä ulosmitataan.
- vouti laskee
Jos on kansaneläkkeen perusosa ja siihen päälle takuueläke 108eur ni ei vouti siitä mitään ota.
yLIMENEVISTÄ SITTEN VOUTI OTTAA JA NIIN TÄYTYYKIN JOS ULOSOTTOON MENEE. Onks tän päivän tietoa kellään? saan työeläkettä, kansaneläkettä ja takuueläkettä ja vouti vie niistä 57,68 €. Minulle jää käteen 709,17€. Olenko ymmärtänyt oikein et suojaosuus on tuo 766,85€ mistä ei saa ulosmitata.
- dfskofgkklågklg
Saat takuueläkettä todennäköisesti vain muutaman kympin. Siitä ei saa ulosmitata. Mikä on hölmöä, koska se vaikeuttaa pienituloisen eläkeläisen lainan- ja osamaksun saantimahdollisuuksia.
- lakiekonomi
" Olenko ymmärtänyt oikein et suojaosuus on tuo 766,85€ mistä ei saa ulosmitata. "
Et ole, mikäli olet yksineläjä, eikä sinun elatuksen varassa ole ketään tai muuta syytä korkeampaan suojaosuuteen.
"Velallisen oma suojaosuus on 678,00€ kuukaudessa, 30 x 22,60 = 678,00"
https://oikeus.fi/ulosotto/fi/index/velallisenaulosotossa/palkanulosmittaus.html
- muutos-tulee
Suojaosuus muuten nousee 902€ 1.1.2017 ja tuo jo päätetty. löytyy päätös kunhan googlaatte. Eli periaatteessa tonni on se josta ei mene mitään ulosottoon asumistuet jotka ei ole ulosoton piirissä. Helpottaa 400 000 velallisen asemaa ja työhön otto haluja siksi muutos. Liian leväperäisesti lainaavat tahot kärsii navoissaan sitten.
- 36236236
Onkohan näin ? Vasta joku kirjoitti ja linkitti jutun jossa tätä nostoa ei puolleta koska hankaloittaa huomattavasti velkojan asemaa ?
- ouoyyuru
Sen kirjoitti joku epätoivoinen entinen pikavippiparoni. Todellisuudessa suojaosuus nousee ensi vuoden alusta lähtien.
- lkjhgfghjk
Ei ole päätetty, on vasta ehdotettu ja ehdotus on kovassa vastatuulessa. Epäilen, että jää jonnekin takuueläkkeen tasolle, jos nousee siihenkään.
- sipiläorposoini
lkjhgfghjk kirjoitti:
Ei ole päätetty, on vasta ehdotettu ja ehdotus on kovassa vastatuulessa. Epäilen, että jää jonnekin takuueläkkeen tasolle, jos nousee siihenkään.
Suojaosuus ei nouse 2018 eikä muulloinkaan.
Mutta jos 70v menee töihin saa vapaakuukausia.
Ja tietenkin me menemme.
Ottakaa esim. vuoden pesti niin saatte 4-6 vapaakuukautta.
Muutoin eläkkeestä otetaan UO vaikka se eläke olisi vain 770 euroa. Siitäkin otetaan 66 euroa UO:ta. - päättäjätvellihousuja
lkjhgfghjk kirjoitti:
Ei ole päätetty, on vasta ehdotettu ja ehdotus on kovassa vastatuulessa. Epäilen, että jää jonnekin takuueläkkeen tasolle, jos nousee siihenkään.
Juuri näin.
Kun suojaosuutta ei nosteta jää tilanne samaksi.
Vain jonkin verran saattavat ihmiset ottaa työn vastaan, kun vapaakuukausien määrää lisätään.
Entäpä sitten ne loput muut työttömät, sairaseläkeläiset ja eläkeläiset?
Kyllä meille näillä pienillä korjausliikkeillä jää ISO JOUKKO niitä jotka maksavat 1000 euron eläkkeestään UO:ta ja jättävät hammaslääkärikäynnit tekemättä, jättävät lääkkeet ostamatta, koska kaikille ei sossusta rahaa niihin anneta, eikä tule mentyä lääkärillekään tai sairaalaan kun ei ole varaa maksaa sairaalalaskuja.
Suojaosuuden pysyessä 672 eurossa ja 1000 euron eläkkeestä kun otetaan yli 200 euroa jää nitrot ostamatta.
Mutta ehkä se on tarkoituskin.
Mitäs niillä tekee jotka eivät enää tuota mitään? Parasta kait finanssilaitosten mielestä, on kun kuolisivat pois? Tai mieluummin silloin kun just ovat maksaneet velkansa.
Ja on turha sanoa että sossusta saa AINA näihin (lääkkeisiin, sairaalassaolopäiviin tai hammaslääkäriin) rahoja. Ei saa. Olen kokenut sen.
Suojaosuuden nostolla (n.200euroa) olisi sekin hyöty, että kunnalta vähenisi toisten velkojen maksaminen. Onko se oikein että kunta nykyisen systeemin kanssa joutuu maksamaan toisten velkoja? - Anonyymi
Ei nouse eikä noussut. Suojaosuus on 2020 € 678, 90.
- Tetk
Minuĺla on sellainen käsitys. Jos ulosotto vie omaa osuuttaan. Toimeentulotuki lasketaan KÄTEEN JÄÄVÄN TULON MUKAAN.. Ainakin silloin, kun Toimeentulotuki oli kunnalla.
- ei-sopimuksia
Toimeentulotuki lasketaan käteen jäävän mukaan ellei ole itse tehnyt maksusopimusta ulosoton kanssa. Silloin ei lasketa ollenkaan maksua ulosottoon. Eli aina jos ulosotossa ja tulee saamaan toimeentulotukea ei sovi ikinä mitään ulosottomiehen kanssa vaan kun se ottaa sen minkä laki antaa myöden se on hyväksyttävä meno sossun laskuissa.
- suojaosuudennosto
Ja yhteiskunta maksaa näin toisten velkoja.
Kunnalle aikamoinen taakka. Muutenkin heidän taloutensa on kovilla, mutta on tärkeämpää "perseillä" pankeille,luottoyhtiöille ja perintätoimistoille kun saada kunnalta pois turhat maksut.
Tämä asia korjaantuisi sillä että suojaosuutta nostettaisiin esim.200 euroa.
Tällöin tosin velkojat saisivat hitaammin saatavansa tai pienimmissä tuloissa ei ollenkaan, mutta onhan heillä aina mahdollisuus kirjata nämä saatavat tappiolle. Eihän sekään ole mitään uutta. - Anonyymi
suojaosuudennosto kirjoitti:
Ja yhteiskunta maksaa näin toisten velkoja.
Kunnalle aikamoinen taakka. Muutenkin heidän taloutensa on kovilla, mutta on tärkeämpää "perseillä" pankeille,luottoyhtiöille ja perintätoimistoille kun saada kunnalta pois turhat maksut.
Tämä asia korjaantuisi sillä että suojaosuutta nostettaisiin esim.200 euroa.
Tällöin tosin velkojat saisivat hitaammin saatavansa tai pienimmissä tuloissa ei ollenkaan, mutta onhan heillä aina mahdollisuus kirjata nämä saatavat tappiolle. Eihän sekään ole mitään uutta.Kela joutuu suhteellisen harvoin maksamaan toimeentulotukea ulosoton vuoksi. Kyse on silloin työssäkäyvästä, elämässään eteenpäinpyrkivästäl pienituloisesta jolla on iso vuokra. Tällaisissa tapauksessa ulosoton määrää voisi kyllä huojentaa juuri sen verran, ettei ikinä tarvitse antaa toimeentulotukea ulosoton takia.
Mutta että suojaosuutta nostettaisiin kaikilla ei voi olla oikein, sillä suurimmat helpotukset menisivät silloin hyvätuloisille. Mieluummin vaikka kehiteltäisiin uusi ulosoton kaava, jossa olisi myös asumismenot huomioitu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kela joutuu suhteellisen harvoin maksamaan toimeentulotukea ulosoton vuoksi. Kyse on silloin työssäkäyvästä, elämässään eteenpäinpyrkivästäl pienituloisesta jolla on iso vuokra. Tällaisissa tapauksessa ulosoton määrää voisi kyllä huojentaa juuri sen verran, ettei ikinä tarvitse antaa toimeentulotukea ulosoton takia.
Mutta että suojaosuutta nostettaisiin kaikilla ei voi olla oikein, sillä suurimmat helpotukset menisivät silloin hyvätuloisille. Mieluummin vaikka kehiteltäisiin uusi ulosoton kaava, jossa olisi myös asumismenot huomioitu.Juuri noin pitäisi toimia silloin kun kyseessä on työssäkäyvä ja vuokralla asuva.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain617540Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242969- 1431803
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651669Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1191487Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1691429- 1311173
- 78869
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53774