päivä rannalla

*aah*

Lähdimme porukalla pyöräreissuun. oli ihan aurinkoinen päivä. Mukana oli myös syötävän hyvän näköinen mies henkilö. olimme jo edellisenä iltana viihtyneet hyvin yhdessä. Siinä päivän aikana poljettua ja katellen miehen seksikästä kroppaa alkoi tekemään mielettömästi mieli seksiä. sanoin sen miehelle ja yhdessä päätettiin että etsitään joku hieman syrjäisempi paikka. siin puol päivää poljettua löysimmekin aivan ihanan järven rannan. päätimme viettää siinä jonkun aikaa. vietimme aluksi kaikki yhessä aikaa mutta sitten alkoi liikaa tekemään mieli seksiä. mies nappasi kädestä kiinni ja lähdimme kävelemään kauemmas muista. löysimmekin kivan suojaisan paikan, päätimme käydä ensin uimassa. takaisin tullessaan mies istui pyyhkeen päälle ja menin siihen hänen haaroijensa väliin istumaan, selkä häneen päin. hetken siinä jutusteltaessa miehen kädet alkoivat hieromaan reittäni. Kohta kädet siirtyivät häpyhuulilleni, aluksi sormet vain tunnustelivat, sitten alkoi pieni painelu ja siitä seurasi pyöritystä. aloin pikkuhiljaa huohottamaan. miehen toinen käsi hieroi rintojani, samalla toinen käsi kiihdytti vauhtia klitoriksellani. mies työnsi sormeansa sisääni edes takas, välillä kokonaan lopettaen. hän jatkoi klitorikseni hieromista ja olin aivan orgasmin partaalla. eikä kestänyt kauan kun aloin täristä ja sain orgasmin. se oli aivan uskomatonta, auringon lämmittäessä samalla. mies siirtyi takaatani eteeni ja laittoi minut selälleen. hän alkoi imemään nännejäni ja samalla koskettelemaan klitoristani. hetken siinä imeskellen hän lopulta työnsi kovan kullinsa sisääni. se oli iso ja kova. ensin hiljaa ja vähitellen vauhtia kiihdyttäen. hän nosti jalkani ylös hänen olkapäilleen ja jatkoi koko ajan vauhtia kiihdyttäen edes takas työntyen. se oli aivan uskomatonta ja tuntui kuin olisin taivaassa. olin taas orgasmin partaalla. hän siirsi kätensä klitorikselleni ja pyöritteli sitä. ei kestäny kauaa kun jo sain taas, miehen koko ajan työntyen uudestaan ja uudestaan sisääni. samalla mies alkoi kiihdyttää vauhtia ja työntyi niin paljon sisääni kuin vaan pystyi. siinä siiten mieskin laukesi sisääni. hetken vielä hengitystä tasaten siirryimme vielä uimaan ja takas muiden seuraan. oli uskomaton iltapäivä. Eteen päin lähtiessämme olo oli ihana ja päätimme seuraavassa paikassa kokeilla jotain taas..

1

6054

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anna

      jatka ihmeessä hei voisiks mä esiintyy siin?? jatka siin pitää olla auto ja vesi SEXSII!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1180
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1108
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      114
      1032
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      950
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      96
      930
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      765
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      721
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      676
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      659
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      627
    Aihe