Toivoisin R E H E L L I S I Ä mielipiteitä!!!
Kiitos!
Siiri nousi varovasti isän kuraiseen pakettiautoon. Auto oli oikeasti valkoinen, mutta nyt se oli enemmänkin harmaa. Apukuskin penkki oli öljyinen ja kurainen ja lattialla oli paljon erilaisia likaisia työkaluja. Siiri istui käsiensä päälle, etteivät uudet vaaleansiniset housut likaantuisi. Äiti oli eilen ostanut pitkästä aikaa Siirille uudet housut. Äiti pettyisi, jos Siiri tulisi kotiin likaisissa housuissa. Mutta äiti ei ollut nyt kotona. Siiri katsoi samaa vanhaa paitaansa, joka oli ollut hänellä päällä jo monena päivänä. Pocahontas-college oli Annan vanha. Kuva oli kulunut ja halkeillut. Ville oli eskarissa pilkannut Siirin vanhoja vaatteita. Äiti oli sanonut, ettei tarvitse välittää. Villen perhe oli vain niin rikas. Mutta Siiri ei ollut kertaakaan nähnyt Villellä rahaa mukana eskarissa.
Isä paukautti oven kiinni ja käänsi radion täysille. Siirin korviin sattui, mutta hän ei viitsinyt sanoa siitä isälle. Isä oli aina niin vihainen, jos tuollaisista asioista sanoisi. Isän radio oli tyhmempi kuin äidin. Äidin radiosta kuului Smurffi-lauluja ja lastensatuja, isän radiosta tyhmää ja kovaa musiikkia ja örinää.
Siiri katseli erilaisia työkaluja jaloissaan ja yritti olla ajattelematta puutuvia käsiään. Siiri yritti muistella isän ammattia, mutta ei lopuksi muistanut. Äiti sanoi isää pataluhaksi. Olikohan se isän ammatti, Siiri ajatteli.
Isä kaarsi auton kovalla vauhdilla kerrostalojen pihaan. Siiri ei ollut koskaan nähnyt niin rumaa taloa. Valkoinen maali talon seinissä oli rapistunut ja kellastunut nurkista. Ikkunoita oli rikki ja keinuista oli kettingit katki. Siiri ei olisi halunnut mennä tuohon taloon. Isä nousi autosta ja nosti suurilla käsillään Siirin pois penkiltä. Isä lähti kävelemään ovea kohti ja Siiri seurasi puolijuoksua perässä. ”Olet sitten hiljaa ja et häiritte meidän juttuja”, isä murahti ja Siiri nyökkäsi. Rappukäytävässä haisi pahalta ja hissi oli rikki. Onneksi isä potki ensimmäistä ovea, joka oli hissin vieressä. Rapussa oli pimeää. Oven avasi ruma mies, joka oli vielä pelottavampi kuin isä. Miehellä oli iso maha, kalju pää ja tatuointeja joka puolella, päässäkin. Miehellä oli parta ja korvarengas nenässä. Siiriä pelotti ja hän ajatteli, ettei äiti olisi koskaan tuonut häntä tällaiseen paikkaan. Mies örähti jotain ja isä seurasi miestä sisään. Siiri piilotteli isän suuren selän takana ja puikahti ovesta. Koko huone oli täynnä tupakinsavua ja joka puolella oli pulloja, tupakintumppeja ja likaa. Huoneessa oli vain iso rikkinäinen sohva ja televisio. Siellä oli muitakin miehiä, ja isä istui rikkinäiselle sohvalle. Miehet alkoivat pelata korttia.
Siiri seisoi hiljaa ja peloissaan oven edessä ja kuunteli miesten kovaäänistä puhetta ja huutoja. Yksi rumista miehistä tuli eteiseen sellainen aikuisten limsapullo kädessään. Siiriä pelotti ja hän yritti painautua enemmän kiinni oveen. ”Mitäs täällä pieni tyttö!” mies sanoi kovalla äänellä. Siiri nyökkäsi ja toivoi, että isä haluaisi pian lähteä kotiin. Äitikään ei tiennyt, että Siiri oli täällä isän mukana. ”Mulla on tuolla jäätelöä ja nukkeja. Tuletkos kiltin sedän mukaan?” mies kysyi Siiriltä ja kyykistyi tämän eteen. Siiriä oksetti miehen haju ja hänen karvaiset ja likaiset kätensä. Mies tarrasi Siirin pieneen käteen ja alkoi vetää Siiriä perässään yhteen huoneeseen. Siirin käteen sattui ja Siiri näki heti huoneen ovelta, ettei siellä ollut nukkeja eikä jäätelöä. Siiri alkoi huutaa kimeällä äänellään. ”Isä! Tule jo!” Siiri huusi ja rimpuili miehen otteessa, mutta mies piti Siiriä kiinni molemmin käsin. Isä tuli huoneen ovelle ja irrotti Siirin miehen käsistä. ”Mitä sä pientä kersaa tuolla lailla kiusaat? Anna olla viimeinen kerta!” isä huusi ja nosti Siirin syliinsä. Isä avasi ulko-oven ja lähti pois.
Autossa Siiri istui taas käsiensä päälle ja pidätteli itkua. Mies oli ollut kamala ja isä ei enää puhunut mitään. Isä näytti vihaiselta ja ajoi lujaa autolla takaisin kotiin päin. Siiri huokaisi helpotuksesta, kun näki tutun keltaisen tiilitalon ja kuraisen pihan. Isä pysäytti auton oven eteen. ”Tästä ei sitten puhuta äidille tai Annalle mitään. Muistatko nyt? Ei yhtään mitään. Tai muuten mä vien sut sinne muulloinkin, ja en varmasti kuuntele sun typerää vinkunaa!” isä räyhäsi Siirille ja paukautti oven kiinni. Siiri hyppäsi pois autosta ja käveli ovelle. Anna seisoi ovella vastassa. Anna oli ollut monta vuotta koulussa. Äiti sanoi, että Anna olisi pian aikuinen. Anna oli melkein yhtä pitkä kuin äiti. Siirin mielestä tosi iso jo. Anna otti Siirin syliinsä ovella ja meni isän perässä olohuoneeseen. Siiri kurkkasi salaa oviaukosta. Isä istui nojatuoliin ja hänellä oli monta pulloa aikuisten limsaa, jota Siiri ei saanut juoda jääkaapista. Anna alkoi huutaa isälle: ”Miksi sä otit sen mukaan? Sä et enää ikinä ota sitä sinne! Ota ennemmin mut! Mä en halua, että sille tehdään mitään pahaa. Luulis, että sä oot saanu jo tarpeeksi, kun mä olin pieni!” Anna alkoi itkeä ja isä oli tosi vihainen. Isä nousi ylös ja löi Annaa tosi lujaa. Siiri pelästyi ja juoksi Annan ja hänen yhteiseen huoneeseen. Isä huusi jotakin ja Siiri piiloutui sängyn alle. Anna tuli itkien huoneen ovelle ja huusi isälle vielä: ”Saat olla varma, että mä kerron heti äidille!” Kuului töminää. ”Ja et varmana sano mitään tai tuo arpi on ensi kerralla puolta suurempi” isä huusi takaisin ja tuli huonetta kohti. Anna laittoi oven kiinni hakaan ja alkoi työntää raskasta lipastoa oven eteen. ”Siiri, tuu auttamaan”, Anna kuiskasi ja Siiri tuli sängyn alta. Annan otsasta ja nenästä tuli verta ja Anna oli itkenyt. Siiriä pelotti ja hän auttoi, minkä jaksoi Annaa työntämään lipastoa oven eteen. Isä hakkasi ovea ja huusi kovaan ääneen kirosanoja.
Siiri antoi Annalle paperia ja pyyhki itsekin varovasti verta Annan otsasta. Anna itki ja istui sängyllä. Siiri pelkäsi isää, ja että isä löisi Siiriäkin. ”Mennään pois”, Siiri pyysi Annalta. ”Mä haluan pois.” Anna nyökkäsi ja halasi pikkusiskoaan. Siirillä oli kamala nälkä ja vessahätä. He istuivat hiljaa sängyllä ja odottivat, että isä lopettaisi möykkäämisen olohuoneessa. Siiri tarrasi kiinni Annan käteen ja Anna huomasi mustelman Siirin kädessä. ”Mistä tuo on tullu?” Anna kysyi. Siiri puri alahuultaan ja alkoi lopuksi itkeä. ”Se oli se ruma mies.” Anna heitti tyynyn oveen ja nousi työntämään lipastoa pois oven edestä. Olohuoneesta ei kuulunut enää ääniä. Isä oli varmaan nukahtanut. Siiri hiipi Annan perässä hiljaa keittiöön ja sieltä vessaan. Mutta isä makasi vessan lattialla, eikä Siiri voinut mennä sinne. Anna otti Siirin takin ja laittoi kengät jalkaansa. ”Mennään ulos”, Anna sanoi ja nosti Siirin syliinsä.
Ulkona oli jo melkein pimeää ja Siiri piti tiukasti kiinni Annan kaulasta. Anna lähti kävelemään tietä pitkin naapuritaloon. Annan kasvoista tuli vieläkin vähän verta. Siirin vatsa kurisi nälästä. Naapurissa asui mummon ikäinen nainen, jonka nimi oli Helvi. Hän oli Siirin mielestä mukava täti. Anna kantoi Siiriä koko matkan ja soitti Helvin ovikelloa. Siiri tähyili koko ajan kotiin päin, ettei isä vain huomaisi, minne Anna ja Siiri olivat tulleet. Helvi avasi oven ja säikähti Annan veristä naamaa. Siiri juoksi sisälle ja Helvi kyseli, mitä Annalle oli tapahtunut. ”Isi löi Annaa”, Siiri sanoi hiljaa. ”Nyt isi nukkuu vessassa”, Siiri jatkoi ja meni itse Helvin vessaan. Anna itki Helvin vieressä ja Helvi lohdutti. Siirikin itki vessassa, mutta kuivasi silmänsä, ettei Anna näkisi Siirin itkeneen. Siiri halusi olla rohkea.
”Onko teidän yhtään nälkä? Minä soitan teidän äidillenne. Missä se nyt on? Töissäkö?” Helvi kysyi. Siiri istui hiljaa keittiössä ja joi kuumaa kaakaota. Anna piti Siirin kädestä kiinni. ”Äiti on varmaan Helsingissä tai Tukholmassa. Työmatkalla kuitenkin”, Anna sanoi. Helvi meni soittamaan äidin kännykkään. Siiri kipusi Annan syliin ja rutisti Annan kaulaa. ”Älä pelkää. Kaikki on pian taas hyvin”, Anna sanoi.
Kiitos!
Siiri nousi varovasti isän kuraiseen pakettiautoon. Auto oli oikeasti valkoinen, mutta nyt se oli enemmänkin harmaa. Apukuskin penkki oli öljyinen ja kurainen ja lattialla oli paljon erilaisia likaisia työkaluja. Siiri istui käsiensä päälle, etteivät uudet vaaleansiniset housut likaantuisi. Äiti oli eilen ostanut pitkästä aikaa Siirille uudet housut. Äiti pettyisi, jos Siiri tulisi kotiin likaisissa housuissa. Mutta äiti ei ollut nyt kotona. Siiri katsoi samaa vanhaa paitaansa, joka oli ollut hänellä päällä jo monena päivänä. Pocahontas-college oli Annan vanha. Kuva oli kulunut ja halkeillut. Ville oli eskarissa pilkannut Siirin vanhoja vaatteita. Äiti oli sanonut, ettei tarvitse välittää. Villen perhe oli vain niin rikas. Mutta Siiri ei ollut kertaakaan nähnyt Villellä rahaa mukana eskarissa.
Isä paukautti oven kiinni ja käänsi radion täysille. Siirin korviin sattui, mutta hän ei viitsinyt sanoa siitä isälle. Isä oli aina niin vihainen, jos tuollaisista asioista sanoisi. Isän radio oli tyhmempi kuin äidin. Äidin radiosta kuului Smurffi-lauluja ja lastensatuja, isän radiosta tyhmää ja kovaa musiikkia ja örinää.
Siiri katseli erilaisia työkaluja jaloissaan ja yritti olla ajattelematta puutuvia käsiään. Siiri yritti muistella isän ammattia, mutta ei lopuksi muistanut. Äiti sanoi isää pataluhaksi. Olikohan se isän ammatti, Siiri ajatteli.
Isä kaarsi auton kovalla vauhdilla kerrostalojen pihaan. Siiri ei ollut koskaan nähnyt niin rumaa taloa. Valkoinen maali talon seinissä oli rapistunut ja kellastunut nurkista. Ikkunoita oli rikki ja keinuista oli kettingit katki. Siiri ei olisi halunnut mennä tuohon taloon. Isä nousi autosta ja nosti suurilla käsillään Siirin pois penkiltä. Isä lähti kävelemään ovea kohti ja Siiri seurasi puolijuoksua perässä. ”Olet sitten hiljaa ja et häiritte meidän juttuja”, isä murahti ja Siiri nyökkäsi. Rappukäytävässä haisi pahalta ja hissi oli rikki. Onneksi isä potki ensimmäistä ovea, joka oli hissin vieressä. Rapussa oli pimeää. Oven avasi ruma mies, joka oli vielä pelottavampi kuin isä. Miehellä oli iso maha, kalju pää ja tatuointeja joka puolella, päässäkin. Miehellä oli parta ja korvarengas nenässä. Siiriä pelotti ja hän ajatteli, ettei äiti olisi koskaan tuonut häntä tällaiseen paikkaan. Mies örähti jotain ja isä seurasi miestä sisään. Siiri piilotteli isän suuren selän takana ja puikahti ovesta. Koko huone oli täynnä tupakinsavua ja joka puolella oli pulloja, tupakintumppeja ja likaa. Huoneessa oli vain iso rikkinäinen sohva ja televisio. Siellä oli muitakin miehiä, ja isä istui rikkinäiselle sohvalle. Miehet alkoivat pelata korttia.
Siiri seisoi hiljaa ja peloissaan oven edessä ja kuunteli miesten kovaäänistä puhetta ja huutoja. Yksi rumista miehistä tuli eteiseen sellainen aikuisten limsapullo kädessään. Siiriä pelotti ja hän yritti painautua enemmän kiinni oveen. ”Mitäs täällä pieni tyttö!” mies sanoi kovalla äänellä. Siiri nyökkäsi ja toivoi, että isä haluaisi pian lähteä kotiin. Äitikään ei tiennyt, että Siiri oli täällä isän mukana. ”Mulla on tuolla jäätelöä ja nukkeja. Tuletkos kiltin sedän mukaan?” mies kysyi Siiriltä ja kyykistyi tämän eteen. Siiriä oksetti miehen haju ja hänen karvaiset ja likaiset kätensä. Mies tarrasi Siirin pieneen käteen ja alkoi vetää Siiriä perässään yhteen huoneeseen. Siirin käteen sattui ja Siiri näki heti huoneen ovelta, ettei siellä ollut nukkeja eikä jäätelöä. Siiri alkoi huutaa kimeällä äänellään. ”Isä! Tule jo!” Siiri huusi ja rimpuili miehen otteessa, mutta mies piti Siiriä kiinni molemmin käsin. Isä tuli huoneen ovelle ja irrotti Siirin miehen käsistä. ”Mitä sä pientä kersaa tuolla lailla kiusaat? Anna olla viimeinen kerta!” isä huusi ja nosti Siirin syliinsä. Isä avasi ulko-oven ja lähti pois.
Autossa Siiri istui taas käsiensä päälle ja pidätteli itkua. Mies oli ollut kamala ja isä ei enää puhunut mitään. Isä näytti vihaiselta ja ajoi lujaa autolla takaisin kotiin päin. Siiri huokaisi helpotuksesta, kun näki tutun keltaisen tiilitalon ja kuraisen pihan. Isä pysäytti auton oven eteen. ”Tästä ei sitten puhuta äidille tai Annalle mitään. Muistatko nyt? Ei yhtään mitään. Tai muuten mä vien sut sinne muulloinkin, ja en varmasti kuuntele sun typerää vinkunaa!” isä räyhäsi Siirille ja paukautti oven kiinni. Siiri hyppäsi pois autosta ja käveli ovelle. Anna seisoi ovella vastassa. Anna oli ollut monta vuotta koulussa. Äiti sanoi, että Anna olisi pian aikuinen. Anna oli melkein yhtä pitkä kuin äiti. Siirin mielestä tosi iso jo. Anna otti Siirin syliinsä ovella ja meni isän perässä olohuoneeseen. Siiri kurkkasi salaa oviaukosta. Isä istui nojatuoliin ja hänellä oli monta pulloa aikuisten limsaa, jota Siiri ei saanut juoda jääkaapista. Anna alkoi huutaa isälle: ”Miksi sä otit sen mukaan? Sä et enää ikinä ota sitä sinne! Ota ennemmin mut! Mä en halua, että sille tehdään mitään pahaa. Luulis, että sä oot saanu jo tarpeeksi, kun mä olin pieni!” Anna alkoi itkeä ja isä oli tosi vihainen. Isä nousi ylös ja löi Annaa tosi lujaa. Siiri pelästyi ja juoksi Annan ja hänen yhteiseen huoneeseen. Isä huusi jotakin ja Siiri piiloutui sängyn alle. Anna tuli itkien huoneen ovelle ja huusi isälle vielä: ”Saat olla varma, että mä kerron heti äidille!” Kuului töminää. ”Ja et varmana sano mitään tai tuo arpi on ensi kerralla puolta suurempi” isä huusi takaisin ja tuli huonetta kohti. Anna laittoi oven kiinni hakaan ja alkoi työntää raskasta lipastoa oven eteen. ”Siiri, tuu auttamaan”, Anna kuiskasi ja Siiri tuli sängyn alta. Annan otsasta ja nenästä tuli verta ja Anna oli itkenyt. Siiriä pelotti ja hän auttoi, minkä jaksoi Annaa työntämään lipastoa oven eteen. Isä hakkasi ovea ja huusi kovaan ääneen kirosanoja.
Siiri antoi Annalle paperia ja pyyhki itsekin varovasti verta Annan otsasta. Anna itki ja istui sängyllä. Siiri pelkäsi isää, ja että isä löisi Siiriäkin. ”Mennään pois”, Siiri pyysi Annalta. ”Mä haluan pois.” Anna nyökkäsi ja halasi pikkusiskoaan. Siirillä oli kamala nälkä ja vessahätä. He istuivat hiljaa sängyllä ja odottivat, että isä lopettaisi möykkäämisen olohuoneessa. Siiri tarrasi kiinni Annan käteen ja Anna huomasi mustelman Siirin kädessä. ”Mistä tuo on tullu?” Anna kysyi. Siiri puri alahuultaan ja alkoi lopuksi itkeä. ”Se oli se ruma mies.” Anna heitti tyynyn oveen ja nousi työntämään lipastoa pois oven edestä. Olohuoneesta ei kuulunut enää ääniä. Isä oli varmaan nukahtanut. Siiri hiipi Annan perässä hiljaa keittiöön ja sieltä vessaan. Mutta isä makasi vessan lattialla, eikä Siiri voinut mennä sinne. Anna otti Siirin takin ja laittoi kengät jalkaansa. ”Mennään ulos”, Anna sanoi ja nosti Siirin syliinsä.
Ulkona oli jo melkein pimeää ja Siiri piti tiukasti kiinni Annan kaulasta. Anna lähti kävelemään tietä pitkin naapuritaloon. Annan kasvoista tuli vieläkin vähän verta. Siirin vatsa kurisi nälästä. Naapurissa asui mummon ikäinen nainen, jonka nimi oli Helvi. Hän oli Siirin mielestä mukava täti. Anna kantoi Siiriä koko matkan ja soitti Helvin ovikelloa. Siiri tähyili koko ajan kotiin päin, ettei isä vain huomaisi, minne Anna ja Siiri olivat tulleet. Helvi avasi oven ja säikähti Annan veristä naamaa. Siiri juoksi sisälle ja Helvi kyseli, mitä Annalle oli tapahtunut. ”Isi löi Annaa”, Siiri sanoi hiljaa. ”Nyt isi nukkuu vessassa”, Siiri jatkoi ja meni itse Helvin vessaan. Anna itki Helvin vieressä ja Helvi lohdutti. Siirikin itki vessassa, mutta kuivasi silmänsä, ettei Anna näkisi Siirin itkeneen. Siiri halusi olla rohkea.
”Onko teidän yhtään nälkä? Minä soitan teidän äidillenne. Missä se nyt on? Töissäkö?” Helvi kysyi. Siiri istui hiljaa keittiössä ja joi kuumaa kaakaota. Anna piti Siirin kädestä kiinni. ”Äiti on varmaan Helsingissä tai Tukholmassa. Työmatkalla kuitenkin”, Anna sanoi. Helvi meni soittamaan äidin kännykkään. Siiri kipusi Annan syliin ja rutisti Annan kaulaa. ”Älä pelkää. Kaikki on pian taas hyvin”, Anna sanoi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
muuten ihan mukavan dramaattista, uskottavaa tekstiä ja sopivasti kuvailevaa, mutta eihän tämä vielä tähän loppunut? jatka ihmeessä, niin saan irti juttusi pointin...
Kaunista kerrontaa mutta murheellista luettavaa. Jutun pointti aukesi paremmin kuin hyvin. Harvinaisen elävä tarina. Saisinpa kohdata todellisessa elämässä tuon "ruman miehen" face to face.. >:(
Raadollinen aihe, surullinen tarina. Ja paikoin töksähtelevää tekstiä. Käytä ihmeessä välillä hän-sanaa, äläkä toistele sitä nimeä: "Siirikin itki vessassa, mutta kuivasi silmänsä, ettei Anna näkisi Siirin itkeneen." -->Siirikin itki, mutta kuivasi silmänsä, ettei Anna näkisi hänen itkeneen. On aika lailla kökköä jankuttaa nimeä monta kertaa samassa lauseessa, mikä tapahtui aika monta kertaa. :)
Muutoin hyvä, minustakin pointti tuli hyvin selväksi, vaikka olisi siinä ollut syventämisenkin mahdollisuus.
Yhdyn edellisiin puhujiin. Siiri-nimen hokemista lukuunottamatta teknisesti ja kerronnallisesti hyvä. Minua vain häiritsee se, että lähes kaikki suomalaisen viihteen tarinat kertovat tällaisista jutuista. Eikö ketään muuta masenna lukea luusereiden kohelluksista? Normaalien, onnellisten ihmisten arki on kieltämättä tylsää luettavaa, mutta uskon, että iloisistakin aiheista saisi koskettavia tarinoita.
Erittäin hyvä, erittäin raaka ! Kirjoita mielummin vaikka lasten satuja !
Kommenttisi oli vähän sen tyylistä mitä halusinkin kuulla/lukea.
Raakahan tämä on, mutta itse paljon asioita kokeneena en osaa kirjoittaa esim. hempeitä lasten satuja!
Kun tämän jutun kirjoitin pari vuotta sitten, halusin sen nostattavan tunteita pintaan ja siinä olevan jonkun sanoman, jolla ainakin minulle olisi jotain merkitystä.
Ja tarkoitus oli myös se, että joku ei tästä tykkäisi. Silloinhan voi sanoa, että on onnistunut kirjoittamisessa, kun joku siitä pitää ja toinen ei.
...se oli liiab hyvin kirjotettu...=) Kuvaillessasi kohtaa jossa Isä lyö Annaa tunsin jokaisen iskun vasten omia kasvojani...se oli hyvä. Raaka, mutta kertoo totuuden. Omasta mielestäni Siirin toistelu ei ollut huono juttu...se ehkä kavoi omia henk.koht. juttuja esille sillä oman siskoni nimi on Siiri...
Mun mielestä toistelu ei välttämättä ole mitenkään pahasta vaan voi tyylillisenä keinona toimia hyvinkin. Tässä tekstissä sitä pitäisi ehkä vaan hioa enemmän, sillä toistelu ei saa tarkoittaa sitä, että tyyli tuntuu töksähtelevältä. Jokaisen uutta tietoa sisältävän lauseen pitäisi jollain tavalla nivoutua edelliseen lauseeseen, jolloin tarina olisi soljuvampaa luettavaa. Siirin toistelussa sinänsä ei munkaan mielestä ole mitään pahaa...
Muuten aiheena hyvä ja vaikka mitä ilmeisimmin perustuu ainakin jollain tasolla omakohtaisiin kokemuksiin, olet mielestäni onnistunut välttämään suht hyvin liikaa omakohtaisuutta ja henkilökohtaisten ongelmien vatvomista. Ja oikeesti, ei mun mielestä tarvi kirjoittaa mistään onnellisista ja ihanista aiheista. Niihin on niin vaikea saada syvyyttä, että tekstistä tulee helposti todella luonnotonta ja teennäistä. Sitä paitsi jos tätä juttua jatkaisit niin eihän surulliset ja raa'at aiheet tarkoita sitä, etteikö tarinaan voisi sisällyttää onnellisuuttakin. Eiköhän se ole vähän niin, että ollakseen uskottavaa onnellisuus tarvitsee taustaksi jotain ikävämpääkin.
Joka tapauksessa älä vaan lopeta kirjottamista. Sulla on mun mielestä hyvä ote sanoihin ja kuvailemiseen ja tunnelman luomiseen. Pidin siitä, että kaikki mitä kuvailit ja mistä kerroit jollakin tavalla liittyi johonkin, kertoi samalla myös jotakin tarinan henkilöistä. Ei ketään olisi esim kiinnostanut millainen näkymä auton ikkunasta avautui. Oleellisempaa oli kuvata juuri autoa, sen sotkuisuutta, koska samalla kertoi isästä paljon enemmän kuin olisi kertonut kuvailemalla miltä isä näytti.
Jees, tässä näitä mielipiteitäni :)
Minusta sitä toistelua ei silti pidetä erityisen hyvänä kielenkäyttönä. :)
...helvetti nyt on, kun ei yhtään ahdista?" Tuosta lauseesta tietää, että suomalainen on onnellinen. Siksi onnellisista aiheista kirjoittaminen tosiaan voi olla luonnotonta ja teennäistä. Normaalien ihmisten arjessa ei myöskään tapahdu yleensä mitään, mikä herättäisi voimakkaita tunteita. Tekstissä kuvattu aihepiiri on kuitenkin suomalaisessa taiteessa niin yleinen ja dominoiva, että siihen alkaa pikkuhiljaa kyllästyä. Ei minua häiritse se, että joku kirjoittaa näistä aiheista, vaan että kaikki kirjoittavat näistä aiheista. Olen jossain määrin kanssasi samaa mieltä siitä, että todellinen onnellisuus vaatii ikävämpiäkin asioita, ja tuolle tarinalle olisi hyvät mahdollisuudet kehittää vielä hyvinkin onnellinen loppu, missä tapauksessa tarina koskettaisi paljon enemmän kuin pelkkä onnellinen tai pelkkä surullinen tarina.
Taiteen ja viihteen ero on mielestäni siinä, että kun taide voi herättää millaisia tunteita tahansa, viihde pyrkii herättämään vain positiivisia (joku saattaa olla eri mieltä, mutta itse en koe masennusta tai surua kovinkaan viihdyttävänä). Viihde ei kuitenkaan ole missään nimessä taidetta vähempiarvoisempaa, vaan yksi taiteen osa-alueista. Luen huvikseni ja kirjoitan viihdyttääkseni, joten aiheet kuten perheväkivalta ovat toimintakykyni ulkopuolella.
Aihepiirin kliseisyydestä huolimatta teksti oli, kuten aiemmin jo sanoin, hyvää, ja jään innolla odottamaan onnellista loppua.
...jaksan lukea näitä juttuja täällä loppuun asti. Tämän mä luin ja sanon vain, että kirjoittaja tiesi, mitä on paperille laittamssa. Mä näin silmieni edessä pikkutytön tuskan, jokaisen pihan varjon, nurmikon kosteuden ja ruohon pituuden. Helvin katseen hänen avatessa ovea. Talon sisustuksen ja siisteyden. Kaiken.
Kukaan täällä ei kirjoita positiivista kommenttia tekstin sitä ansaitsematta, koska mitään ei tarvitse sanoa kasvokkain.