meillä on mitä todennäköisemmin edessä ero avomieheni kanssa. Meillä on 2 alle kouluikäistä lasta. Nyt tilanne on ajatunut siihen että ilmeisesti mieheni ei haluakkaan olla kanssani ja ilmeisesti perhe ja kaikki mitä olemme yhdessä yrittäneet rakentaa, ei olekkaan sitä, mitä hän on toivonut elämältä. Lapsiaan kyllä rakastaa, mutta yhtäkkiä on alkanut syyttää minua siitä että MINUN takiani olemme muuttaaneet taloon jossa nyt asumme ja MINUN takiani hankimme isomman auton kun ensimmäinen lapsi ilmoitti tulostaan. MINUN takia meillä on lemmikki ja hän joutuu raatamaan töissä ja mitä lie muuta. Toki olen näitä asioita halunnut, mutta olen olettanut että niin haluaa hänkin..eikai kukaan vasten tahtoaan tee lapsia tai osta taloa..vaan koska toinen haluaa?? Se ei ainakaan ole ollut mun tarkoitus, olisi sanonut minulle asioista silloin kun vielä pystyi..en minä olisi asioista suuttunut..ehkä olisin miettinyt kannattaako tämän ihmisen kanssa siis edes ajatella perustavansa perhettä...
No, emme ole vielä tehneet eropäätöstä mutta jo valmiiksi mietin ja syytän itseäni siitä että olin niin tyhmä, että valitsin miehen kenen kanssa en kuitenkaan pysty pitämään yhtä ja ettei lapsille voi tarjota ehjää kotia.. ja kunen voi tietää miten paljon isä lastensa kanssa eron jälkeen on..Vaikea kuvitella että jättäisi tapaamatta mutta näitäkin olen nähnyt...miten vaikeaa tulekaan olemaan nähdä lapsen suru jos isää ei näekkään ja miten heille selittää miksi isä perui...
Niin toivoisin että isä tajuaisi mitä on menettämässä..olisin itse valmis tekemään mitä vaan että perheemme pysyisi yhdessä mutta tähänkään mennessä minun tekemiseni eivät ole asiaa muuksi muuttaneet, samat ongelmat suhteessamme on edelleen ja tuntuu ettei toinen edes halua tehdä asioiden eteen mitään. Välillä tuntuu että hän on paskapää siksi että minä tekisin tämän päätöksen, ettei hänen tarvitse.. Välillä tuntuu ettei hä oikeasti edes tahdo olla kanssani vaan on, koska on pakko...
en tiedä... suututtaa kun on ollut niin tyhmä...
No, emme ole vielä tehneet eropäätöstä mutta jo valmiiksi mietin ja syytän itseäni siitä että olin niin tyhmä, että valitsin miehen kenen kanssa en kuitenkaan pysty pitämään yhtä ja ettei lapsille voi tarjota ehjää kotia.. ja kunen voi tietää miten paljon isä lastensa kanssa eron jälkeen on..Vaikea kuvitella että jättäisi tapaamatta mutta näitäkin olen nähnyt...miten vaikeaa tulekaan olemaan nähdä lapsen suru jos isää ei näekkään ja miten heille selittää miksi isä perui...
Niin toivoisin että isä tajuaisi mitä on menettämässä..olisin itse valmis tekemään mitä vaan että perheemme pysyisi yhdessä mutta tähänkään mennessä minun tekemiseni eivät ole asiaa muuksi muuttaneet, samat ongelmat suhteessamme on edelleen ja tuntuu ettei toinen edes halua tehdä asioiden eteen mitään. Välillä tuntuu että hän on paskapää siksi että minä tekisin tämän päätöksen, ettei hänen tarvitse.. Välillä tuntuu ettei hä oikeasti edes tahdo olla kanssani vaan on, koska on pakko...
en tiedä... suututtaa kun on ollut niin tyhmä...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miten niin olet ajatellut että juuri SINÄ olisit se jonka lähihuoltajuudessa lapset olisivat?
Oletko ehkä ajatellut että kun sinä ÄITINÄ saat tottakai sossujen täyden tuen lähihuoltajuuttasi ajatellen niin silloin sen myötä saatkin syyttää isää siitä kun hän ei halua elää sinun kanssasi?
Sinä annat ymmärtää että kun se lastesi isä ei halua ilmiselvästikään katsella sinua kotona loisivaa luuseria niin hän saa maksaa lasten menettämisen muodossa siitä kun SINÄ et kelvannut hänelle!
Miksi ihmeessä lapsen tarvitsisi surra sitä jos ei näe isäänsä kun ero tulee????
Sano suoraan! SINÄ haluat tehdä isästä lasten silmissä pahan ja syyllisen siihen kun TE ette tulleet toimeen sen lasten isän kanssa keskenään!!!!!!
Toivottavasti se lastesi isä saa lähihuoltajuuden lapsiinne sillä sinun kirjoittelusi perusteella sinä et todellakaan ole se parempi lähi lapsille..
mikä sai sinut ajattelemaan että en olisi "parempi" lähi lapsille? ja uskoisin että me molemmat olisimme aivan "yhtä hyviä" lähi-vanhempia ja jos se minusta olisi kiinni, lapset saisivat olla molemmilla ihan yhtä paljon.. Lasten isän kuitenkin tunnen sen verta hyvin (varmasti tunnet hänet toki paremmin..) että tiedän ettei hän edes haluaisi lasten lähihuoltajuutta vaikka lapsiaan rakastaakin.
Ja olemme asiasta mieheni kanssa puhuneet ja isä itsekkin on puhunut että HÄN ei näkisi lapsia enää niin paljon ja olen korostanut monesti että hän voi olla lasten kanssa ihan niin paljon kuin haluaa ja pystyy.. Miehen työ vaatii kausittain häneltä todella paljon aikaa joten sen takia lasten lähihuoltajuus hänellä ei edes olisi mahdollista. Enkä sanonut että lapsen PITÄISI surra jos ero tulee, vaan PELKÄÄN että mitä JOS käykin niin, miten monella tutullani on käynyt, että etä on niin innoissaan uudesta vapaudestaan että jättävät tapaamisia väliin..SILLOIN olisi kauheaa JOS joutuis katsomaan lapsen surua. Tuskin olisi ensimmäinen vanhempi, joka jättää lapsen tapaamiset väliin?
Ei ole ollut aikomuksena syyttää isää mistään, juurihan em. kirjoituksessa sanoin että ITSE olen tehnyt virheen ja tehnyt lapsia ihmisen kanssa kuka niitä ilmeisestikään ei ole halunnut tai ei ainakaan ole halunnut olla minun kanssani..
En missään nimessä estäisi lapsia tapaamasta isäänsä, en todellakaan (mutta toki, minustahan tulee silloin se ruikuttava, elareilla elävä yh, joka pitää lapsiaan kiristysvälineinä, näinkö se oli?). Eiköhän vain RealLife tajua itsekkin että aina ei asiat mene kuin elokuvissa.. Vaikka toinen kuinka antaisi vapaat kädet lasten näkemiseen ja joustaisi niin jos toista ei kiinnosta niin toista ei kiinnosta.. Ja varmasti löytyy myös tällaisia äitejäkin..
Mutta olinkin varautunut että saan näinkin rakentavaa kritiikkiä, olenhan nainen :)
Ruikuttajakunkun mielestä isä on aina parempi vaihtoehto kuin äiti, koska isät on miehiä. Ruikuttajakunigas ei tykkää naisista, yks sellanen oli kerran tosi ilkeä kunkulle.
Miksi ette vaihda taloa ja autoa pienempiin ja luovu lemmikistä jne....Hei haloo kantsii miettiä mikä on TODELLA aitoa ja tarpeellista jne...
AP:n nimimerkki on tyypillinen aivopieru eron edessä tuskailevalle naiselle. Saman tien otettaisiin yh-äidin marttyyrirooli. En osaa lukea rivien välistä, että isä luopuisi huoltajuudestaan, päinvastoin.
Suomessa on vaikea saada yksinhuoltajuutta, jos toinen ei siihen suosiolla myönny. Usein (itsekin eronneet) lastenvalvojat mieluusti pitävät äitien puolia, mutta ei sossun tädit tee kenestäkään yksinhuoltajaa. Käräjillä on yleensä tasapuolisempi meininki eikä siellä kauan kuunnella äitiä, joka itkusilmin vetoaa huonoihin väleihin ja erilaisiin kasvatusarvoihin.