J&M Tech

J&M Tech


Kyseinen yritys=p***aa
Olin tuossa taannoin halukas tekemään kauppaa tuningtakavaloista. Soitin tähän yritykseen jolla ei ole varsinaista kauppaa, vaan yritys on vain maahantuoja, jolla on varasto Karjalohjalla. Tilasinkin sieltä valot itselleni mutta minua kiinnosti myös muut yrityksen tuotteet. Tämän vuoksi sovin tapaamisesta suoraan omistajan kanssa, jotta voisin nähdä valikoimaa paikanpäällä. No, puhuimme alustavasti paikanpäällä käymisestä perjantaille, mutta se kariutui siihen että tulemiseni olisi ollut turhan myöhään illalla. Sovimme sitten tapaamisen seuraavalle päivälle eli lauantaille. Yhteyshenkilö kertoi olevansa paikalla silloin. Laitoin päivällä viestiä että olisin tulossa lähes 200 km päästä n. 16 aikoihin, kysyin onko ok. Vastausviesti oli VARSIN asiakasläheinen; "en ole"
Yrittäjänä tuollainen toiminta pisti erityisen suuresti ärsyttämään! Ei minkäänlaista kompromissiehdotusta, esim. "pääsettekö aikaisemmin" tai "joustan siihen asti" Itse toimisin näin ja tiedän että hyvällä palvelulla voidaan saavuttaa hyviä tuloksia. Noh, olin siis kuitenkin tilannut valot ja ajattelin sitten seuraavana keskiviikkona tiedustella s-postitse, mikä on tilaukseni tilanne, ja kun lauantaihin mennessä ei kuulunut MINKÄÄNLAISTA vastausta, laitoin tekstiviestin, jossa ihmettelin varsin suorilla sanoilla yrityksen toimintatapoja, eikä tähänkään päivään mennessä ole kuulunut YHTÄÄN MITÄÄN, ei viesteistäni saati tilauksestani. Näistä on kuitenkin aikaa jo TOISTA kuukautta.........
53952
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

voin sanoa että ei kauhean hyvää asiakaspalvelua. Aina tulisi olla tavoitettavissa, ja selvittää asiakkaan pyynnöstä tilauksen tila. Monesti styling valot on tilaustuotteena niin joskus tilaus voi kestää. Mutta siitä pitäisi saada kyllä infoa aina ja vastata jos on kysyttävää. Ite perustan paljon yhteydenpidolle.
Eikös asiakaspalvelu ole tärkein markkinointi keino? Asiakkaat luulisi haluavan tulemaan uudestaankin.

Tilasin ite tossa tammikuussa HID sarjan www.autovalot.net liikkeestä.
Oli kuulemma loppunut varastosta ja saatavuutta ei ollut tukkurinkaan toimesta. Lähetti sitten 30e enemmän maksavan sarjan tilalle :) kelpasi tietenkin hieman laadukkaampi.

Äänestä

Joo täytyy itsekkin "kehua" j&m tech:in palvelua. Löysin heiltä itseäni kiinnostavan tuotteen, jonka halusin tilata. Olisiko ollut kolmas vai neljäs sähköposti, mihin viimein sain vastauksen. Tuotteen arvioitu toimitusaika n. 2 viikkoa. Odotin kuukauden mitään ei kuulunut. Nyt ei vastata sähköposteihin (lähettetty useita kpl). Puhelimeen ei vastata!!!! ( soitettu monta kertaa)Tilauksesta on nyt n. 2kk aikaa. Ja on vielä suomen yrittäjien jäsen.
Että tällaista palvelua!

Äänestä
  • Tähän voisin sanoa myös itse kokemuksia autoon takavalojen tilaamisesta. Parisen vuotta sitten valot tilasin ja lähetinkin vaihtoon takaisin kun vuosivat vettä umpion sisään. Noh tähän päivään mennessä en ole valoista kuullut enkä rahojen palautuksista (200e maksoivat kuitenkin). Yhdessä vaiheessa sanoivat että on jo miulle uudet valot laitettu tulemaan.Parin viikonviikon jälkeen kyselen valoista kun ei ole näkynyt, niin vastaus on että eivät ole saaneet valoja toimittajalta edes heille. Viimeaikoina ei ole yhteyden ottoihin edes vastattu. Eipähän nyt tietysti enää niitä valoja tarvitse kun autokin lähtee lähiaikoina myyntiin, mutta vituttaa TUOMMOSET ja turhaa rahaa maksanu!!

    Äänestä

  • Paskapaikka kirjoitti:

    Tähän voisin sanoa myös itse kokemuksia autoon takavalojen tilaamisesta. Parisen vuotta sitten valot tilasin ja lähetinkin vaihtoon takaisin kun vuosivat vettä umpion sisään. Noh tähän päivään mennessä en ole valoista kuullut enkä rahojen palautuksista (200e maksoivat kuitenkin). Yhdessä vaiheessa sanoivat että on jo miulle uudet valot laitettu tulemaan.Parin viikonviikon jälkeen kyselen valoista kun ei ole näkynyt, niin vastaus on että eivät ole saaneet valoja toimittajalta edes heille. Viimeaikoina ei ole yhteyden ottoihin edes vastattu. Eipähän nyt tietysti enää niitä valoja tarvitse kun autokin lähtee lähiaikoina myyntiin, mutta vituttaa TUOMMOSET ja turhaa rahaa maksanu!!

    Ei muuta kuin poliisin juttusille niin saat rahasi takaisin. Vähintään teet ilmoituksen kuluttajavalitukseen. Sieltäkin homma lähtee etenemään mutta jos kyseinen firma on vaikka konkassa niin voi kestää kauan ennen kuin saat rahasi. Poliisin kautta saat ainakin myyjän vastuuseen kusetuksistaan.

    Äänestä

Mulle tuli tuosta "pajasta" postissa alustasarja, täysin väärään malliin ja vieläpä valmiiksi käytettynä. Toimituspakkauskin tietysti kertoo jotain: Elmukelmua ja järjetön määrä pakkausteippiä....no, olen yrittänyt tavoitella kyseisen lafkan edustajia. Mutta turhaan, niinkuin varmaan moni muukin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


J&M Tech kirjoitti:

J&M Tech


Kyseinen yritys=p***aa
Olin tuossa taannoin halukas tekemään kauppaa tuningtakavaloista. Soitin tähän yritykseen jolla ei ole varsinaista kauppaa, vaan yritys on vain maahantuoja, jolla on varasto Karjalohjalla. Tilasinkin sieltä valot itselleni mutta minua kiinnosti myös muut yrityksen tuotteet. Tämän vuoksi sovin tapaamisesta suoraan omistajan kanssa, jotta voisin nähdä valikoimaa paikanpäällä. No, puhuimme alustavasti paikanpäällä käymisestä perjantaille, mutta se kariutui siihen että tulemiseni olisi ollut turhan myöhään illalla. Sovimme sitten tapaamisen seuraavalle päivälle eli lauantaille. Yhteyshenkilö kertoi olevansa paikalla silloin. Laitoin päivällä viestiä että olisin tulossa lähes 200 km päästä n. 16 aikoihin, kysyin onko ok. Vastausviesti oli VARSIN asiakasläheinen; "en ole"
Yrittäjänä tuollainen toiminta pisti erityisen suuresti ärsyttämään! Ei minkäänlaista kompromissiehdotusta, esim. "pääsettekö aikaisemmin" tai "joustan siihen asti" Itse toimisin näin ja tiedän että hyvällä palvelulla voidaan saavuttaa hyviä tuloksia. Noh, olin siis kuitenkin tilannut valot ja ajattelin sitten seuraavana keskiviikkona tiedustella s-postitse, mikä on tilaukseni tilanne, ja kun lauantaihin mennessä ei kuulunut MINKÄÄNLAISTA vastausta, laitoin tekstiviestin, jossa ihmettelin varsin suorilla sanoilla yrityksen toimintatapoja, eikä tähänkään päivään mennessä ole kuulunut YHTÄÄN MITÄÄN, ei viesteistäni saati tilauksestani. Näistä on kuitenkin aikaa jo TOISTA kuukautta.........

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu