Minkälainen aamiaissysteemi on Duas Torresissa? En ole ostanut aamiaisia ennakkoon, mutta silloin tällöin voisin sen kuitenkin ottaa - olen kuullut, että hotellista voi ostaa viikon aamiaispaketin. Nyt haluaisin tietää,. pitääkö ao. paketti käyttää peräkkäisinä aamuina vai onko se. esim. 7 kpl aamiaiskuponkeja, mitkä voi käyttää silloin kun haluaa? Kiitos vastauksista !!!
Duas Torresin aamiainen..
5
559
Vastaukset
Toivottavasti saat vastauksen henkilöltä, joka tuntee asian ihan tarkkaan. Itse maksaisin aamiaisesta hotellissa sen mukaan kun sitä tarvitsisin. Hotellinne jäheisyydessä on aamiaispaikkoja, joista tuoretta leipää, täytettyjä sämpylöitä ym. ja kahvia ja teetä huomattavasti edullisemmin kuin hotellista.
- DuaS
En tiedä onko jo myöhäistä, mutta kirjoitan nyt kuitenkin. Muistaakseni tuon aamiaisen sai paikanpäältä myös kolmeksi päiväksi, eikä tarvinnut käyttää peräkkäin. (saattoi saada myös yksittäisiä lippuja, mutta tuo kolme päivää taisi olla halvempi) Näin ainakin reilu vuosi sitten. Aamiainen oli ok, mutta ei mitään ihmeellistä. Ei siis mitään suomen hotellien tasoista valikoimaa. Kahvia, teetä, leipää, jugurtteja, kanamunaa ja muroja, pullaa. Varmaan oli muutakin vaan muisti pettää. Jos haluaa tehdä itse aamiaisensa, saa tien toisella puolella olevasta Pingo Docesta aamiaistarpeet melko halvalla.
- vuntsali
kiitos molemmille - eikä tullut myöhään! Hienolta kuulostaa just tuo, ettei lippuja tarvitse käyttää peräkkäisinä päivinä. Olemme suunnitelleet niin, että useimmiten tehdään itse aamupala (voi, miten jo odotan rapeita sämpylöitä!), mutta joinakin aamuina on kiire lähteä ja silloin valmis aamupala olisi parempi vaihtoehto - ja tietysti eka aamuna, koska saavumme Funchaliin vasta yöllä. Tosi mukava sijainti Duas Torresilla ihan ostoskeskusta vastapäätä, vaikka Lidon keskustasta olisikin lyhyempi matka kaikkialle...
- Eemeli10
vuntsali kirjoitti:
kiitos molemmille - eikä tullut myöhään! Hienolta kuulostaa just tuo, ettei lippuja tarvitse käyttää peräkkäisinä päivinä. Olemme suunnitelleet niin, että useimmiten tehdään itse aamupala (voi, miten jo odotan rapeita sämpylöitä!), mutta joinakin aamuina on kiire lähteä ja silloin valmis aamupala olisi parempi vaihtoehto - ja tietysti eka aamuna, koska saavumme Funchaliin vasta yöllä. Tosi mukava sijainti Duas Torresilla ihan ostoskeskusta vastapäätä, vaikka Lidon keskustasta olisikin lyhyempi matka kaikkialle...
Miksi Lidon keskustasta olisi lyhyempi matka kaikkialle? Minne kaikkialle? Eikös Funchalin keskusta ole siellä kaapelihissin kieppeillä? Lidosta 2-3 km keskustaan.
- vuntsali
Eemeli10 kirjoitti:
Miksi Lidon keskustasta olisi lyhyempi matka kaikkialle? Minne kaikkialle? Eikös Funchalin keskusta ole siellä kaapelihissin kieppeillä? Lidosta 2-3 km keskustaan.
Minä miellän Funchalin keskustaksi mieluummin katedraalin kuin kaapelihissin. Lidon keskustasta on taas lyhyempi matka esim. keskustaan - ja sieltä edelleen linja-autoilla maakuntaan. Lidon keskustassa on monia hyviä, minulle mieluisia paikkoja, esim. ravintoloita, kauppoja, opastoimistoja yms, joihin Duas Torresista on siis pitempi matka. Jos saivarellaan, niin esim. Camara de Lobosiin, Nunnalaaksoon, Ribeiro Bravaan etc. on sitten pari pysäkinväliä lyhyempi matka kuin Lidon keskustasta.
Yhtä kaikki - onpa mukava taas kerran päästä Madeiralle - ja syömään silloin tällöin aamiaista Duas Torresissa ;-D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2534567Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1312993Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412752Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741740Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061574Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn231475- 551324
- 931235
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2051098- 471085