R A S U A

Lehti kertoi että James ei valita leirintäaluepäätöksestä. Hieno mies, joka ymmärtää asiat.

Mistä ne naapurit vielä valittavat, kun päätös käytännössä piti leirintäpaikat ennallaan?

Itse en voi naapurien valituksia ymmärtää muuta kuin silkkana kiusantekona.
10540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Rasua on muutettu matkailuajoneuvojen lomailualueeksi ulkoilulain vastaisesti.
Alueella on vain voimassa oleva leiriäaluelupa jota on törkeästi rikottu.
Laki velvoittaa muutoksen ilmoittamisen kolme kuukautta ennen aiottua muutosta.
Ilmoituksen teko laiminlyötiin ja vaadittaessakin tarvittiin lisäaikaa ja toimenpideuhkauksia.

Alueen toiminta on muutettu asemakaavan vastaiseksi.

Alueella on järjestetty tapahtumia joista lakisääteiset ilmoitukset on laiminlyöty.

Alueelle saapuvista yöpyjistä on lakisääteiset ilmoitukset laiminlyöty.

Alueelta on vuokrattu matkailuautopaikkoja vuoteen 2048 saakka 1000 euron hinnalla vaikka tällainen alivuokraus on vuokrasopimuksessa kielletty. Siis 180 autopaikkaa a´1000 euroa on 180 000 euroa.
Vuokrasopimukseen on kirjattu: "Vuokralaisella ei ole oikeutta alivuokrata tai muutoin luovuttaa vuokra-aluetta tai sen osaa kolmannelle,..."

Alueella on maankäyttö- ja rakennuslain vastaisesti rakennettu mm. rakennelmia.

Alueella on suoritettu täyttöjä ja puiden kaatamista vuokrasopimuksen vastaisesti.

Alueen uimarannan käyttö kunnan asukkailta on kielletty vuokrasopimuksen vastaisesti.
Vuokrasopimukseen kirjattu: "Vuokraaja edellyttää Rasuan vuokrattavan leirintäalueen uimarannan vapaata käyttöoikeutta kuntalaisille".

Alueen luvattomasti asetettuun puomiin tieliittymään on laitettu vuokrasopimuksen vastaisesti sisääntulokielto.

Alueen venevalkaman käyttö on kielletty kiinteistörekisteriin merkityiltä oikeudenomistajilta.

Wanhan Witosen melontareitin levähdyspaikalle pääsy on kielletty.

Jämsän kaupunki on täysin laiminlyönyt vuokrasopimuksen ehtojen valvonnan.

Jämsän kaupunki sallii ulkoilulain vastaisen toiminnan mm. matkailuautojen leiriytymismäärän ylityksen kolminkertaisesti voimassa olevasta luvasta.

Asemakaavan mukaisia autojen pysäköintipaikkoja on muutettu matkailuautojen vuokra-alueiksi asemakaavan vastaisesti.

Alueen luovutukseen perustuvaa testamenttisäädöstä on häikäilemättömästi rikottu.

Alueella on järjetetty vuoden 2010 aikana 8 kertaa tapahtumia joiden kesto jopa useita vuorokausia ja koko ajan kovaääniset meluavat täysillä. VNP 993/1992 ohjearvot leirintäalueella kello 7.00 - 22.00 45 dB ja kello 22.00 - 7.00 40 dB. Terveydenhuoltoviranomaiset, ympäristönsuojeluviranomaiset ja poliisi laiminlyöneet valvontavelvoitteensa koska meluaminen edelleen jatkuu moninkertaisena meluna sallitusta.

Alueella järjetetty 19.- 21.11.2010 Grilli ja valojuhla jolloin illan ja yön yli pimeydessä autojen valonheittimet ja kirkasvalolaitteet täysillä kohti alueen asutusta kovaäänisten pauhatessa täysillä. Ei tehty lakisääteisiä ilmoituksia tapahtumasta.

Edellä oleva on vain osa sekavasta tilanteesta ja vuokrasopimuksen noudattamistavasta.

Jämsän kaupunki ja muut viranomaiset eivät ole tehneet mitään sellaista joilla olemassa olevia ongelmia ja laittomuuksia olisi rajoitettu.

Äänestä
  • Ja mitähän on siis muuttunut aiemmasta toiminnasta? Ulkoilulaista ei naapureilla ollut edes tietoa ennenkuin James aloitti Rasuassa... Vainoa ja kiusaamista kaikki!

    Äänestä

  • ja juurikin noin kirjoitti:

    Ja mitähän on siis muuttunut aiemmasta toiminnasta? Ulkoilulaista ei naapureilla ollut edes tietoa ennenkuin James aloitti Rasuassa... Vainoa ja kiusaamista kaikki!

    JOS OLET ASIOIDEN OIKEUDELLISUUDESTA NOIN VÄHÄN TIETOINEN, MENE HOITOON. TAI LUE KAUPUNGIN HALLITUKSEN PÄÄTÖS/ YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS. VALITA HÄMEEN HALLINTOOIKEUTEEN, MENI MUUTEN JO UMPEEN, ETTÄ MYÖHÄSTYT. TUNNE TUOLAISET DESIPELI MITTARIT HANURIIS, TARVIIT KUULE HYVÄN TUOMARIN ,ETTÄ SELVITÄT NÄISTÄ LAIN VASTAISTA.

    Äänestä

  • OLISKO KADE KOSKELAI kirjoitti:

    JOS OLET ASIOIDEN OIKEUDELLISUUDESTA NOIN VÄHÄN TIETOINEN, MENE HOITOON. TAI LUE KAUPUNGIN HALLITUKSEN PÄÄTÖS/ YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS. VALITA HÄMEEN HALLINTOOIKEUTEEN, MENI MUUTEN JO UMPEEN, ETTÄ MYÖHÄSTYT. TUNNE TUOLAISET DESIPELI MITTARIT HANURIIS, TARVIIT KUULE HYVÄN TUOMARIN ,ETTÄ SELVITÄT NÄISTÄ LAIN VASTAISTA.

    Seuraa oikeuskäsittelyä niin saat lisää aihetta juopotteluusi

    Äänestä

  • Koselaine kirjoitti:

    Seuraa oikeuskäsittelyä niin saat lisää aihetta juopotteluusi

    Koselainen jos sua noin kauhiast vituttaa, ota sinäkin kossu ryyppy jos sua vähän helpoittais.

    Äänestä

  • Hallin Janne kirjoitti:

    Koselainen jos sua noin kauhiast vituttaa, ota sinäkin kossu ryyppy jos sua vähän helpoittais.

    Rakennan paskahuuseja ympäri Rasuaa. Myös rantaveteen saa paskoa.

    Äänestä

  • Jamesrasua kirjoitti:

    Rakennan paskahuuseja ympäri Rasuaa. Myös rantaveteen saa paskoa.

    Siitä vaan rakentaan, eikös sulla ole oli jonkinlainen rakennusvirma, että kyllä niitä paskahuusia pitäis osata rakentaa.

    Äänestä

  • Vasara ja nauloja kirjoitti:

    Siitä vaan rakentaan, eikös sulla ole oli jonkinlainen rakennusvirma, että kyllä niitä paskahuusia pitäis osata rakentaa.

    Kaikki nettipalstan kirjoittajat - erityisesti nettihaukkujat ja caravaanarit ( en tarkoita SF caravaanareiden jäseniä) pitäkää kovaa melua asiasta ja tämä palsta aina ylimpänä.

    Äänestä

  • Hallinto-oikeus ei ottanu jämpsänkoske kommarien valitusta käsittelyy. Tämä tieto on tosi.

    Äänestä

Kaikki kolme valitusta ovat edelleen hallinto-oikeuden käsittelyssä.

Langettava päätös tulossa tämän kesän aikana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


leiriytyjä kirjoitti:

Lehti kertoi että James ei valita leirintäaluepäätöksestä. Hieno mies, joka ymmärtää asiat.

Mistä ne naapurit vielä valittavat, kun päätös käytännössä piti leirintäpaikat ennallaan?

Itse en voi naapurien valituksia ymmärtää muuta kuin silkkana kiusantekona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu