Hei!
Erikoinen viikko minulla takana - UFOjuttuja riitti lähes joka päivälle.
1. Tapasin äitini ystävän 10 vuoden tauon jälkeen, ja kerroin tietysti että en ollut unohtanut häntä, enkä hänen UFO-tarinaansa. Hän kertoi sen uudestaan, mutta nyt mukaan oli tullut jo epäilystä. Ja mietteitä. Hän pohti ettei unikaan voinut olla, koska hänen työkaverikin koki saman. Toivoi että saisi jonkin normaalin ratkaisun asiaan.. Hän ilmiselvästi kärsi siitä että oli moista nähnyt. 10 vuotta sitten.
Hän työskenteli tuolloin erään kylpylän keittiöllä, ja iltavuoron loputtua sekä hän sekä joku työkaveri, olivat nähneet taivaalla, järven yläpuolella, hitaasti etenevän valon. Kun he olivat pysähtyneet sitä katsomaan, sekin pysähtyi, ja alkoi tulemaan kohti.
Naiset pelästyivät, ja juoksivat rivitaloasuntoonsa. Sitten ikkunasta kertoja oli nähnyt ulkoa valoa, ja meni lähemmin katsomaan. Taivaalla oli näkynyt matalalla aluksen pohja josta kuului surraavaa ääntä, ja valot kiersivät ympyränmuotoisesti reunoja.
2. Mieheni on kertonut nähneensä lapsena valopalloja. Pellon päällä jne. Näyt vaivaavat häntä. Nyt n.viikko sitten hän oli samoin tulossa työstä kotiin, ja näki taivaalla erään mökin takaa nousevan taas valopallon. Sitä seurasi häkin näköinen valoilmiö.
Mies mietti onko sekoamassa, ja oli siinä päättänyt ettei kerro minulle sitä. Asia painoi, ja kuitenkin kertoi.
3. Naapuriin muutti n.3vuotta sitten ufomiehenä tunnettu henkilö, joka on kovin mielissään jos joku vähääkään kiinnostuu hänen"ufoistaan". Hän antoi minulle eilen valokuvakopion ufosta, jonka on nuoruudessaan nähnyt. Alkuperäistä valokuvaa en ymmärrettävästi saanut.
Hän on vanha jo, ei kovasti ufoista juttele, jollei niitä ota hänen kanssa puheeksi. Joskus innostuu ja pitää itseään ufolaivueen komentajana.
Hän on antanut haastatteluja radioon, ja lehtiin.
Hänen vaimonsa ei ufoista ole aiemmin jutellut, mutta nyt väittää nähneensä niitä kolme...
Itselläni on yksi mahdollinen havainto ufosta, 17 vuoden takaa. Opiskelin tuolloin, ja asuin Järvenpään keskustassa. Olin parvekkeella tupakkaa polttamassa, ja katselin kun sumuisella yötaivaalla kiersi valopalloja ympyrässä. En oikein osaa kuvata tarkemmin. UFO siinä nousi mieleen, mutta ehkä koska se ei juuri vastannut käsitystäni UFO:sta niin päätin että ne olivat vain erään ravintolan spoteista tahallaan hänkslätty heijastumaan sumusta. Silloinen poikaystäväni näki ne myös, hain hänet sisältä niitä partsille hämmästelemään, ja lopputulos oli ettemme me yksinkertaisesti voineet tietää mistä ne tuli. Miten oli mahdollista että ne näkyivät siinä taivaalla pyörimässä.
Sen jälkeen UFO:ja en ole nähnyt, enkä tosiaan haluakkaan nähdä!
Toisten, ihan selväjärkinäkin pitämien ihmisten kertomukset nyt hiukan häiritsevät. Mitä olette mieltä? Onko UFO:ja olemassa?
PS: luin tätä palstaa viimeksi n.vuosi sitten, ja kerroin jollekin UFO-miehen valokuvasta. En oikein usko että hän olisi kyennyt sitä väärentämään. Joku halusi tuolloin sen kuvan, ja lupasin sen hänelle pyytää. Eli jos luet tämän, laitatko uudestaan yhteystietosi, niin saat lupaamani kopion.

Vastaukset 15
Vanhimmat
päätit sitten tämän kertoa...
Get a life.
palstalla kertonut kuinka olen jo vuosikausia kerännyt kokoelmaani " Outoja kohteita Suomen taivaalla " kaikki suomalaiset ufokuvat ja tietoja suomalaisista ufovideoista ja myös yrittänyt tulkita mitä niissä näkyy.
Tuossa kokoelmassa on nykyisin 176 eri tapausta.
Mielelläni katsoisin siis tuota valokuvaa.
Voit ottaa minuun yhteyttä sähköpostilla:
[email protected]
Toinen mahdollisuus on että täytätät SUT: n Havaintoilmoituksen ja liität kuvan siihen. Tällöinkin tuo kuva tietoineen tulee ensin minulle:
http://www.fufora.fi/lomakkeet/havaintolomake.php
tarkasti läpi aloittelijan tekstiä.
Nyt vasta välähti että tarkoittaisiko aloittelija tuolla " ufolaivueen komentajalla " tätä tapausta:
http://www.fufora.fi/ufodb/ufodata.php?u=65&p=1
Heino Uurinmäki, ja UFO-kokemukset.
Lähettäisin sen postitse sinulle, jos sopii... UFO-valokuvan kopion siis.
Muistaakseni kerroit viimeksi että kokoelmiasi voi jossain nähdä... missä?
havaitsijoiden kertomuksia...
Yritettiin poikani kanssa saada webbikamerakuvaa ko.ufosta, mutta näin sitten paremmaksi laittaa ihan kirjepostia teille. Ufo näyttää kuvassa vähän kuin lampulta tai lierihatulta. Alkuperäisessä kuvassa taustalla pilviä. Ikivanha kuva.. Näet sitten.
Kiitos.
laittanut kirjepostia " meille " niin tarkoitat kai SUT: n PL- osoitetta ?
Ufohavannoitilomakkeen lopussa oli osoite.
Hei. Mua kyl kiinnostais kuulla ton ufomiehen juttuja. Ne ois varmaan aika mielenkiintoisia. Miten vois saada tietoa tästä miehestä ja mahdollisesti olla kontaktissa häneen? Kerro please.
kuvan ja puhelin numeron kera,numerosta en tosin tiedä toimiiko?
http://naurunappula.com/502039/puhelu-ufo-laivueen-komentaja-uurinmaelle
KissFm Pilapuhelut - Paajanen Ja Ufo
http://www.youtube.com/watch?v=6-g3q7eCrns
mutta ainakaan minä en tunnistanut äänestä tuota ufotutkijaa kuka se mahtaisi olla.
Etelä-Suomessa... ja semmonen, ettei ole ikinä näkynyt... ja siis NYT vaan!
Vastaavannäköinen näkynyt täällä Helsingissä kerran talvessa.
mun veli asuu Helsingissä... itte oon käyny kerran ja varmaan mee toiste...
mutta oo ikinä nähny kuun ympärillä kirkkaita 360-sateenkaaria kuuhalkasijalla ihan muutama... ja toinen toisen perään... perskeles kameratta. Jääkiteet osu kohilleen sitten.