ILVES-JAKELU hoitaa varhais jalun myös täällä riihimäellä :kyllä näin oli myös kohdallani lehti tuli ,mutta kuinka ollakkaan kun olin aikani kolannut ja putsannut pihaani jossa tämä fiksu jakaja kävi kääntymässä traktorillaan . (PIHANI EI OLE JULKINEN KÄÄNTÖ PAIKKA.Kerran sitten laitoin köyden merkiksi ettei pihani ole yleinen kääntö paikka jolloin kuski oli käynyt lähellä postilaatikkoa jättämättä lehteä.ajanut pois.Kysyttyäni ILVES JAKELUSTA MIKSI LEHTI EI TULLUT JAKAJA EI VOINUT JÄTTÄÄ LEHTEÄ KOSKA EI VOINUT KÄÄNTYÄ PIHASSANI:KUITENKIN päivä posti tulee hyvin ja sen ei tartte kääntyä pihassani :NO NYT EI TULE SITTEN LEHTEÄ EIVÄT VOI KUULEMMA PAKOTTAA JAKAJAA LEHTEÄ TUOMAAN (MINÄKIN HALUASIN TOLLASEN TYÖ PAIKAN JOSSA VOIN ITSE MÄÄRÄTÄ MITÄ TEEN JA JOS EI HUVITA NIIN MITÄ SITTEN) Aamu postinkin kannattaa käyttää tälläistä yritystä lehden jakoon.Täytyy olla kannattavaa toimintaa.Olisin tilannut hesarin ,mutta eikö piru vie tämä samainen ILVES-JAKELU hoida myös hesarin jakelun ,jote ei tuu enää kun seiska-päivä lehti. Että silleen.
ilves-jakelu oy
tasaan ei käy
202845
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
minkä takia sulla on edes piha jos ei siinä saa edes kääntyä?
TYKKÄISITKÖ ITSE JOS TULISIN PIHAASI KRUISAILEEN:(JOS ASUISIT OK-TALOSSA.
koko talven tullut lehden mukana lappua, että pidä postilaatikon edusta puhtaana..
Minkä sille voi jos talvilomamme aikana lumiaurat olivat tehneet hirveän vallin laatikon eteen ja pakkaset olivat kovettaneet sen kivikovaksi.. Siinä ei tavallisilla lumilapiolla enää vallia poisteta. Posti on kulkenut koko ajan moitteetta, mutta Ilves-Jakelun jakaja jättää lehden laatikon kannen väliin, niin että puolet lehdestä on märkänä ja lukukelvotonta...
Hei kysyisin miksi sitten lehdenjakajan pitäisi saada tulla pihaan kääntymään .
Olen itse ollut aikanaan taas juniorijakelulla ja nousin monta kertaa autosta ylös
kun ei saanut muuten lehteä laitettua postilaatikkoon , eikä ollut mikään ongelma. Sitä paitsi on varmasti jakajia paljon , jotka jaksaa nousta autosta ylös ja laittaa lehden laatikkoon .
Sitä paitsi omakotitalossa piha on muuten yksityisaluetta valitettavasti, ja tämä on sitten tietoa. Ketään ei tarvitse päästää omalle tontille jos ei halua, valitan :(
nykyiselle jakajallemme sanoa, että nouse autosta, jotta saamme lehden laatikkoon..
Ei varmasti nouse.
Niinpä oma piha on varmaan tarkoitettu muiden käyttöön .... vaikka jos
on tarpeeksi iso piha niin vaikka parkkipaikas´ muille autoille, jos ei mahdu
omaan pihaan auto vai mitä????
Tietysti kun kesäkin tulee niin voi vaikka pitää grillijuhlia toisen pihalla myös:)
Aina kun on vakkarijakaja, niin lehti tulee ihan vitun myöhään. Sitten kun on joku tuuraaja, niin lehti on jo viideltä laatikossa. Korpee hiukan, kun työni takia joudun olemaan ns. aamuihminen. Joskus Ilvesjakelusta kysynyt, että monelta lehden pitäisi olla laatikossa. Sanoivat, että klo.6 pitäis olla, jos ei oo ollu mitään ongelmia. Meidän alueen jakajalla on ilmeisesti joku pysyväisluonteinen ongelma, kun ei kuudeksi kerkeä oikeastaan koskaan. Ja montakohan kertaa on lehti jäänyt tulematta... Kun on tilannut Aamupostin ja Hesarin, niin jakajalle on ilmeisesti äärimmäisen vaikeaa ymmärtää, että samaan postilaatikkoon saattaa joutua laittamaan kaksikin lehteä.
Ymmärrän hyvin kiukkunne mutta meillä jakajilla pitäisi olla esteetön kulku laatikolle tarvittaessa auto piireillä myös mahdollisuus kääntyä. Eihän me kuitenkaan pakittamalla voida aina tulla pois joltain tieltä välillä vaan on niin huonoja ilmoja öisin, ettei edes ole näkyvyyttä pakittaa. Oliskohan hyvä syy jos mahdollista siirtää laatikkosi semmoiseen paikkaan niin ettei näitä ongelmia tulisi ja molemmat osapuolet olisi tyytyväisiä. Tiedoksi HS häsa ja aamuposti ovat kaikki samassa yht jakelussa. Minulla näitä asioita ei piirilläni ole tullut esiin olen hyvässä sovussa asiakkaitteni kanssa ajan kyllä maaseudulla. PS. kyllähän se lehti olisi kiva saada ajoissa aamukahvin seuraksi. Meillä jako on suoritettava klo 6.00 mennessä tietysti jos kuljetuksessa on ollut ongelmia niin meidän jako voi myöhästyä.
Kyllä ennen oli paljon parempi, kun laatikot sai olla pihassa, oli jakajallakin turvallista jakaa, eikä tarvinnut tien tukkeena olla. Nyt jakajat ovat henkensä uhalla kadun viereen laitettujen postilaatikoiden edessä, missä autot kulkee jakajan kylkiä hipoen. Ihme, että ovat vielä hengissä! Mikä perkeleen älynväläys se laatikoiden siirtäminen oikein oli? Muutenkin Itellan touhu on mennyt aivan ala-arvoiseksi ja se ei ole kyllä jakajien syy.
Aikoinaan kun postilaatikoita yhdistettiin Riihimäellä, kertoivat Itellan edustajat kertoivat road-showssa että yhdistämisen jälkeen posti lopettaa henkilöautolla ajelun pyörä/kävelytiellä. Postiautoa kun koskevat samat lain pykälät kuin muitakin moottoriajoneuvoja. Kyseenalaistin Itellan väitteen välittömästi kysymällä miten he aikovat hoitaa jakelun talvella kun tienvarsia reunustavat 1,5 metriset lumivallit. Postautoissahan on ohjaamo oikealla, voi olla hieman hankalaa nousta autosta ja toimittaa posti laatikkoo siitä lumivallin yli nappaskengissä, voi mennä lunta kenkään. Tuossa päivänä muutamana näin Itellan paikallisedustajaa ja kyselin miten jakelut hoituvat. Kuulemma ihan hyvin. Kerroin autojen ajelevan edelleen pitkin kevyen liikenteen väyliä vaikka olivat aikoinaan muuta väittäneet. Kovasti oli Itellan henkilö ihmeissään, eihän se noin pitäisi olla... nyt on jakelijat kyllä tehneet jonkun oman säännön. Sinänsä minua ei kyllä haittaa vaikka jatkaisivat ajelua pyörätiellä kunhan homma hoituu.
Tuossa vaan joku mainitsi että postilaatikon edusta on pidettävä puhtaana lumesta jotta jakelua suorittavalla taholla on esteetön pääsy laatikolle. Kun laatikko on pyörätien varrella ja lumiaura painaa isot lumivallit tien varteen ei lehtijakelua tai postin jakelua hoitava taho voi edellyttää että laatikon omistaja(t) raivaavat laatikon edustalle jakeluauton kokoisen aukon, jotta jakelu onnistuisi auton ikkunasta. Itse pidän laatikon edustan puhtaana parin lapionleveyden leveydeltä. Eipä ainakaan kukaan ole toistaiseksi valittanut. Lehti ja postijakelut ovat tulleet hienosto perille. Minua ei ainakaan kiinnosta suoritetaanko jakelut kävellen, potkulaudalla, autolla tai kuorma-autolla, pääasia on että maksettu palvelu toimii ja tulee perille sopimuksen mukaan.
Mikä muu yhtiö voi asiakkaillaan teettää kaikki työt ja vielä rahastaa siitä, muuta kuin Itella. Talvella lumityöt ja kesällä postilaatikoiden siirrot. Ihan sama, kun jos ostan HK:n sinisen lenkin, niin mun täytyy ensin mennä makkaratehtaalle laittaa se kuoreen, ennenkuin voin ostaa sen makkaran. Voi perkele.
ONKO TOSIAAN ILVES JAKELULLA NIIN ETTEI AUTOSTA JAKAJAN EI TARTTE NOUSTA AUTOSTA MISSÄÄN TILANTEESSA? KUITENKIN JOISSAKIN PIIREISSÄ JAKAJA NOUSEE JA LAITTAA LAATIKKON LEHDEN,JOLLAIKIN ALUEELLA KUSKI AJAA LAATIKON VIEREEN JA LÄHTEE POIS KUN EI YLLÄ SIELTÄ MONSTERIN RATISTA (VOI OLLA MYÖS MERSUN MAASTURI?)LEHTEÄ LAATIKKOON LAITTAA.KYSYTTYÄNI ASIAA ILVES-JAKELUN HÄMEELINNAN KONTTORISTA KERROTTIIN NIMEEN OMAAN TALVISIN MAKSETTAVAN OLO-SUHDE LISÄÄ.TALVELLA KUN SUOMESSA ON AIKA USEIN LUNTA. KUN KAIKKI LOPETTAA AAMUPOSTIN TILAAMISEN EIKÖHÄN MYÖS JAKAJAT MUUTU.
Nyt olis Riksussa hyvä sauma jollekin uudelle aamulehdelle, jota esim yksityinen firma jakelisi asiakkaille, kun Aamupostin jakelu ei näytä millään ilveellä sujuvan!!!
Missäköhän mättää???
Päivästä toiseen saa kalliin maksetun lehden perään soitella, selitykset on moninaiset.
Kehtaavat vielä antaa vinkin että kun toimistolta lehden noutaa niin sen saa. Maksanko siis lehdestä, jonka joudun itse noutamaan???
Helsingissä päivittäin töissä käydessäni pitäisi kai vapaapäivää hakea, että tilatun lehden voi itse noutaa???? Tai sitten konttori saisi olla vielä klo.18 jälkeen auki edes!
ONKS TÄÄLLÄ RIIHIMÄELLÄ TOSIAAN NÄIN VAIKEETA SAADA PÄIVÄN LEHTI???
Muutimme vuosi sitten Mikkelistä, ja koskaan ei siellä ollut tämänkaltaista asiakaspalvelua! Ei koskaan!!!
Lehteä ei todellakaan tarvitse itse hakea, vaan se on tuotava asiakkaalle, joka sen on tilannut. Aika tylyltä toimistolta, jos asiakasta pyydetään itse hakemaan lehtensä.
Ihmetyttää että voiko tuo tarina olla totta! Siis pitääkö tilaajan itse hakea tilattu lehti jakelutoimistolta? Huhhuh sentään, onpa aikoihin eletty!
Mistäköhän mahtaa jakajat saada palkan?
Jakajia on turha syyttää. He tekevät säässä kuin säässä fyysisesti hyvin rankkaa ja äärimmilleen kellotettua työtä surkealla palkalla. Lehtien varastelu ja väärät määrät ovat ongelma. Silloin joku jää aina ilman lehteä. Toimiston väen tehtävä on hoitaa lehti kaikille tilanneille. Jos sieltä kehotetaan hakemaan lehti itse, niin he eivät ole ymmärtäneet ollenkaan, miksi siellä ovat töissä.
Kyllä niin monta kertaa tulee mieleen että mitä kaikkea ihminen elääkseen joutuu tekemään ,satoi tai oli mieletön pakkanen postinjakaja vaan kulkee.En tiedä mitä se työ nykyisellään pitää sisällään ,mutta vielä 40 v sitten jaoin senaikaisia piirejä kaksi mennäkseni sitten päivätöihin.Ei sillä rikastumaan päässyt mutta saihan jotain pientä lisää kotiinsa
Uskoisin ,että työ oli samanlaista kuin 40 v sitten nimerkkille 21 ainoo, että silloin tehtiin työ niinkuin pitikin.
Hyvää mainosta AAMUPOSTILLE ja ILVES JAKELULLE kun eivät voi toimittaa lehteä perille.
Ja joku kirjoitti ,että jakajia on turha syyttää , niin ketä sitten
eikö jakaja toimita lehden perille vai kuka sitten ?
MISTÄ JAKAJILLE MAKSETAAN PALKKAA , JOS EI MUUSTA
KUIN LEHDEN JAKAMISESTA ?
SITÄ VOI KATSOO MUUTA TYÖTÄ JOS EI KYKENE TEKEE TÖITÄ,
ITSE ON VALINNUT TYÖN.
Koitetaan olla kärsivällisiä. Tänä keväänä on varmaankin ollut suurta haittaa koirien ulosteista. Ei ole kiva postin kantajien liikkua, kun on tienvieret ihan sonnassa. Niistä aiheutuu myös liukastumis vaara sekä vakava vaara terveydelle.