Teksti: Alibin työryhmä Mohamed A. on asunut perheensä kanssa Suomessa jo vuodesta 1990. Hän saapui pakolaisena niin kuin muutkin hänen maanmiehensä. Mohamed on seurannut vuosia, mitä somaliyhteisössä tapahtuu.
- Maanmieheni kusettavat viranomaisia, salakuljettavat lapsia, huijaavat perheiden yhdistämis- ohjelmien puitteissa ja käyttävät häikäilemättömästi väärin hyväuskoista sosiaalijärjestelmäänne. Alibin mielestä kaikki somalit eivät ole kuitenkaan huijareita. Heidän joukossaan on varmasti myös paljon rehellisiä ihmisiä. Mohammed sanoo aikoneensa kertoa monta kertaa mitä Suomen somaliyhteisöissä tapahtuu, mutta oman perheen turvallisuus on ollut esteenä.
- Heti aluksi haluan sanoa oman ehdotukseni ongelman ratkaisemiseksi: Jokainen vakaviin rikoksiin syyllistynyt pakolainen pitäisi heti karkottaa maasta. He vaikeuttavat rehellisten pakolaisten asiaa ja asemaa. Mohamed puhuu hyvää englantia ja kohtalaisesti Suomea. Hän yllättää toimittajan uudelleen.
-Tiesitkö, että somalit ovat lähettäneet rahaa kokoajan ulkomaille? Sanon kuulleeni jotain huhuja, mutta että tietäisin...
- Rahat eivät suinkaan mene hädässä olevien tileille, vaan ohjautuvat laittomia maahanmuuttoja järjesteleville ammattirikollisille ja Somaliaan sotaa käyville klaaneille, Mohamed sanoo suoraan. Suomesta rahaa uusien pakolaisten tuontiin
- Joka kuukausi lähtee satoja tuhansia markkoja! Suurin yksittäinen rahalähetys, jota itse olen ollut todistamassa oli tasan 100.000 markkaa! Mohamed näyttää Kampissa olevan toimistonkin, josta rahat lähetetään.
- Sieltä on lähetetty miljoonia markkoja! Rahat lähetetään pääasiassa jonkin Persianlahden tuntumassa sijaitsevan arabimaan kautta. Eihän rahan lähettäminen laitonta ole...
- Katso, mistä rahat ovat peräisin! Harva maanmiehistäni ansaitsee palkkaa. Lähes sataprosenttisesti jokainen saa suomalaisten verorahoista maksettavaa toimentulotukea ja muita sosiaaliavustuksia. Tästä huolimatta moni ajelee uudenkarhealla autolla, käyttää kalliita muotivaatteita ja sisustaa asuntonsa ylellisesti.
- Kun rahaa näyttää jäävän vielä ulkomaille lähetettäväksikin uusien "pakolaisten" hankkimiseksi Suomeen, jossain täytyy olla vikaa, Mohamed huomauttaa. Hänen mielestään suomalaiset viranomaiset ovat hyväuskoisia, "sokeita" ja hölmöjä. Lasten salakuljetus on hyvä bisnes Mohamedin mielestä "perheiden yhdistämisohjelma" olisi hyvä, mutta...
- Lapsia käytetään nykyisin ihmisten salakuljetukseen! Systeemi on yksinkertainen. Suomessa asuvan somalin (naisen) muukalaispassiin on merkitty esimerkiksi viisi lasta. Kun nainen lähtee Tukholmaan, hän ostaa kaksi lentolippua Keniaan tai johonkin muuhun Afrikan maahan. Toinen on meno- ja paluulippu, johon myös lapset on merkitty. - Toinen on pelkkä menolippu.
- Nainen hakee hämäyksen vuoksi Tukholmassa asianomaisen maan lähetystöstä viisumin myös lapsille. Nainen lentää kuitenkin yksin, käyttää vain menolipun ja repii toisesta meno-osan, näyttääkseen, että "koko perhe" on matkustanut.
- Perillä hän hakee salakuljettajien järjestämästä paikasta viisi sopivan ikäistä lasta ja lentää takaisin Tukholmaan. Passintarkastajat eivät kysele, koska naisella on muukalaispassi ja edestakainen matkalippu koko perheelle. Nainen pääsee "perheensä" kanssa Ruotsiin. Sieltä on helppo tulla Suomeen, jossa lapset opastetaan hakemaan turvapaikkaa, ja viranomaiset ihmettelevät, mistä somalilapsia ilmestyy ilman vanhempia kuin sieniä sateella. Kun TV 3:n "45 minuuttia" ihmetteli 23.10.96 lähetyksessään Suomeen samaa asiaa ja haastatteli muutamia lapsia. Eivät hekään "tienneet", miten he olivat Suomeen tulleet.
- Joku mies toi, he sanoivat. Mohamedin mielestä heidän oli käsketty vastata jokaiseen maahantuloa koskevaan kysymykseen: "En tiedä, joku mies toi". Mohamed tietää, että sopivan ajan kuluttua maailmalta "löytyy" lapsille aikuisia sukulaisia, jotka pääsevät maahan ongelmitta "perheiden yhdistämisohjelman" perusteella.
- Tiedän Länsimäessä asuvan somalialaisen naisen, joka on tuonut tällä tavalla Suomeen 40 lasta, Mohamed todistaa ja jatkaa:
- Jokaisen lapsen hakemisesta hän on saanut palkkioksi hyvät rahat. Mukana myös suomalaisia?
- Eräs tuttavani haki "perheohjelman" mukaisesti teini-ikäisen vaimonsa Suomeen. Samalla kerralla tulivat myös vaimon kaksi täysi-ikäistä poikaa!
- Luulevatko suomalaiset, että somalit synnyttävät jo kahden vuoden ikäisinä? Eräät Suomesta oleskeluluvan saaneet kaksoset (lapset) onnistuivat tuomaan tänne eri perheistä lähtöisin olevia aikuisia sukulaisiaan. Ikään kuin nämä kaksoset olisivat syntyneet eri vanhemmista! Mohamedin käsityksen mukaan juonessa täytyy olla mukana myös suomalaisia viranomaisia.
- Muuten tällaiset karkeat virheet eivät olisi mahdollisia. Pääkaupunkiseudulla asuva vanhahko somalimies sai sukulaisina Suomeen kaksi poikaa, tyttären ja tämän lapset. Kaikki rekisteröitiin pakolaisiksi ja avustukset alkoivat virrata täysimääräisinä.
- Pian tytär häipyi lapsineen Tanskaan ja pojat livahtivat Ruotsiin. Perheen asioita hoitanut sosiaalivirkailija sai vihjeen, alkoi epäillä ja määräsi koko perheen ilmoittautumaan noin viikon kuluessa toimistossaan nähdäkseen, ovatko kaikki avustusta nostavat olemassa.
- Vaarille tuli kiire lentää Tanskaan hakemaan "kadonnut" tytär ja tämän lapset virkailijan eteen. Temppu onnistui vain puoliksi, sillä vähäinen määräaika ei riittänyt poikien etsimiseen. Tyhjiä asuntoja... Pakolainen saa aina nopeasti hyvän asunnon, jonka kulut maksaa Kela ja sosiaalitoimisto. Olen hämmästynyt, miten usein esimerkiksi vuokran voi maksattaa kahteen kertaan, Mohamed ihmettelee. Maksaessaan asumistukea Kela lähettää rahat pankkitilille. Mohamedin mielestä on lapsellista kuvitella, että kaikki käyttäisivät rahat vuokraan.
- Rahat käytetään muuhun ja vuokrakuitit viedään sosiaalitoimistoon, joka maksaa... ja sama pätee moniin muihinkin maksuihin. Tietosuojavaltuutettukin saa Mohamedilta osansa.
- On pakolaisten onni, etteivät Kela ja sosiaalitoimisto pysty selailemaan toistensa tiedostoja. Kun pakolaisten asunnot kalustetaan hyvin kalustein, ne joutuvat usein kauppatavaraksi. Pakolaiset
- tässä tapauksessa somalit - myyvät ne ostattavat jollain verukkeella sosiaalitoimistolla uudet.
- Kalusteet voidaan myydä moneen kertaan, sillä lapsiperheissä tuhoutuu tavallisesti paljon tavaraa, Mohamed nauraa, puristelee vähän päätään ja jatkaa:
- Ihmeellistä, ettei viranomaisilla ole aikaa tai halua tarkistaa näitäkään asioita.
- Tiedän pari asuntoa, joiden "oikeat" asukkaat muuttivat Kanadaan. Tänne salakuljetetut muuttivat tilalle, asuivat ilmaiseksi ja nostivat pois muuttaneiden korvauksia säädetyssä järjestyksessä, sillä erilaisia väärennettyjä henkilöllisyyspapereita passeineen on helppo hankkia. Sen lisäksi he saivat toisesta paikasta myös omat korvauksensa.
- Viranomaisten olisi jo korkea aika uskoa, että peukalon jälki on ainoa luotettava "henkilöllisyyspaperi", Mohamed muistuttaa. Mohamed kertoo vielä yhden mielenkiintoisen tapauksen.
- Muuan nainen muutti kolmen lapsen kanssa ja jätti asunnon tyhjäksi. Kunnan palkkaama suomalainen kodinhoitaja totesi tilanteen, oli hiljaa ja jatkoi kodin "avustamista" 3700 markan kuukausipalkalla. Passit ja "henkkarit" Mohamedilla on persoonallinen käsitys kontrollin tehokkuudesta.
- Tiedän noin tuhat maanmiestäni, joilla on väärennetty passi. Monilla on jopa kolme erilaista passia, joita tarvitaan matkusteltaessa ja nostettaessa korvauksia useammasta kuin yhdestä maasta. Mohamedin mielestä pohjoismainen kierros käy nopeasti ja kätevästi. Hän kysyy miksiköhän Turun satamassa näyttää jokaisen kuukauden lopussa olevaan tavallista enemmän somalimatkustajia?
- He hakevat avustuksia sekä Ruotsista että Suomesta väärien henkilöllisyyspapereiden turvin. Eniten väärennetään papereita, jotka saadaan ennen varsinaisen sosiaaliturvatunnuksen myöntämistä. Suomessa kaikki tarkastetaan vain tietokoneelta. Jos nimessä tai syntymäajassa on yhdenkin kirjaimen heitto, kone on avuton.
- Tällaisia papereita on hyvä näyttää vaikka poliisille. Passeja, syntymätodistuksia, ajokortteja, melkeinpä mitä vain saa helposti ja nopeasti ostaa monesta paikasta. "Salaiset merkit ja oikotie onneen"
- Helsingin rautatieasema on hyvä paikka. Siellä saa paperit jopa tunnissa! Meillä on omat salaiset merkit, jotka kielivät, kuka hakee huumeita, vääriä henkilöllisyyspapereita tai jotain muuta. On olemassa salainen merkki myös sitä silmällä pitäen, onko joku ostamassa vai myymässä. Kysellä ei tarvitse.
- Suomen muukalaispasseja myydään 500 - 2000 dollariin, riippuen kuinka monta lasta passiin on merkitty. Mitä enemmän lapsia sen arvokkaampi passi!
- Aivan "puhdas" Somalian passi, jonka "Somalian lähetystö, Moskova" on myöntänyt, on halvimmasta päästä, Moskovassa ei ole enää Somalian lähetystöä, mutta sen "myöntämät" paperit kelpaavat Suomessa edelleen oikein hyvin! Mohamedin mielestä asemalla ostaminen ja myyminen on helppoa, koska kukaan ei valvo mitään.
- Poliisikin on lopettanut ulkomaalaisiin kohdistuvan valvonnan, Mohamed ihmettelee. Uuden henkilöllisyyden voi saada "laillisestikin" hyvin helposti.
- Kun henkilö menee poliisin luokse anomaan turvapaikkaa, eikä hänellä ole henkilöllisyyspapereita, hän voi ilmoittaa minkä tahansa nimen. Poliisi on tietysti epäluuloinen, mutta Punainen Risti kirjoittaa väliaikaisen henkilöllisyystodistuksen haluamallesi nimelle.
- Tämä ei tietenkään riitä. On saatava passi, jota ulkomaalaisvirasto ei anna mikäli hakijan henkilöllisyys ei ole varma. Ulkomaalaisviraston ja poliisin selvitystyö on työlästä ja kestää keskimäärin noin vuoden.
- Tähän on hieno oikotie, Mohamed neuvoo: - On etsittävä suomalainen nainen ja mentävä avioliittoon. Oikeusministeriö antaa esteettömyystodistuksen sinulle avioliittoa varten sillä nimellä, jonka virastossa esität. usein SPR:n antama väliaikainen henkilöllisyystodistus riittää.
- Sitten vain naimisiin ja mies on uudesti syntynyt. Eihän kukaan Suomessa epäile oikeusministeriön antamaa todistusta! Huijarit odottavat Suomen rajan takana Suomessa on myös noin 200 "valesomalia", jotka ovat pääasiassa Keniasta tulleita huijareita, ammattirikollisia.
- Aikaisemmin kannatti olla etiopialainen. Nyt kannattaa olla somali, Mohamed sanoo. Virallisten tietojen mukaan kymmeniä uusia tulokkaita odottaa kuljetusta Suomeen ainakin Tallinnassa, Pietarissa ja Moskovassa.
- Heille viedään matkustamiseen tarvittavat passit Suomesta. Ne yksinkertaisesti piilotetaan alushousuihin, matka jatkuu ja systeemi pyörii... On puhuttu paljon kuinka Suomen viranomaiset tekevät perheenyhdistämisohjelman puitteissa haastatteluja Afrikan maissa, vertaavat sieltä saamiaan tietoja Suomesta saatuihin. Aloittavat DNA
-kokeet ja analyysit sukulaissuhteiden selvittämiseksi sekä tarkkailevat koko ajan milloin Somaliasta tulee "turvallinen maa", että karkotukset voitaisiin aloittaa. Mitä mieltä olet tästä Mohamed?
- Perusvirhe on siitä, että suomalaiset eivät tunne afrikkalaista ajattelutapaa. - He seuraavat kaikkia toimenpiteitänne tarkasti. Minua nauratti, kun ministeriönne tutkijat haastattelivat Afrikassa ihmisiä, jotka olivat lähdössä Suomeen perheenyhdistämisen puitteissa.
- Suomessa toimi samaan aikaan "somalitietotoimisto", joka lähetti fakseina koko ajan tietoja "oikeista vastauksista" eli miten puhuteltavien piti kuhunkin kysymykseen vastata. Mohamedin mielestä somalikielen tulkkeihin ei pitäisi luottaa sokeasti.
- Ihmissalakuljetusta harjoittavilla klaaneilla on tiedot puhuttelujen sisällöstä ennen kuin suomalaisilla on paperit valmiina. Tulkit muokkaavat vastaukset sopiviksi jo turvapaikkatutkinnan yhteydessä. Myös DNA
-analyysejä voidaan manipuloida Olisiko tuohon uskominen?
- Usko vaan, olen seurannut asiaa vierestä. Entäs verikokeet?
- Systeemi toimii. Ensin haetaan sopivat maahanmuuttajat. Suomesta voidaan lähettää sopiva näyte tai näytteen antaja vaikka Keniaan. Afrikassa kaikki on lahjottavissa. Myös sairaaloissa. Ei vaadi paljoa saada oikea näyte oikeille henkilöille. - Kalleinta on matkustaminen. Tiedän 13 hengen porukan, joka pääsi Helsingin lentoasemalle asti pelkin lahjuksin... Kaikki on kiinni vain rahasta, mutta sitähän Suomen ja Ruotsin sosiaalitoimistot jakavat aika mukavasti.
- Suomessa puhutaan virallisesti, ettei Somaliaan voi palata pitkään aikaan yksikään pakolaisena sieltä tullut. Tämäkin on iso valhe. Tiedän, että noin 20 somalia käy joka kuukausi kotimaassaan.
- Matka tehdään Abu Dubain kautta. Mogadishussa on kaksi lentokenttää, joita valvoo kaksi klaania. Voi aina valita kumman klaanin valvomalle haluaa tai voi mennä.
- Yhteyttä pidetään jatkuvasti myös puhelimitse, mutta se on kallista. Ne ovat 16.90mk/minuutti. Onko tässä selitys, miksi somalinuorukaiset ryöstelevät niin hanakasti "kännyköitä" kadulla kulkevilta ihmisiltä?
- Oletko joskus nähnyt yleisöpuhelimen luona jonottavia somaleja?, Mohamed kysyy.
- Jos olet, on puhelimen suojaus onnistuttu murtamaan... Klaanit toimivat Suomessakin Suomen lehdissä on ollut vääriä tietoja, etteivät klaanit muka toimisi täällä. Klaanit ovat tehneet reviirijaon myös Suomessa. Noin kymmenen klaania ajaa täällä omia etujaan, Mohamed sanoo. Hän luettelee todisteeksi klaanien nimiä ja selittää mistä ne tulevat.
- Somalian sodassa on puhtaasti kyse vallasta. Miten sotaa olisi voitu käydä vuosikausia maassa, jonka talous on romuttunut? Jokainen vähänkin asiaan perehtynyt ymmärtää mitä jatkuva sodankäynti maksaa. Yksikään valtion ei ole Neuvostoliiton jälkeen tukenut sodankäyntiä, koska kyse ei ole kenenkään poliittisista eduista. Jostain sotaan tarvittavat rahat kuitenkin tulevat?
- Ne tulevat klaanilaisten kautta. Heidän edustajansa ovat maailmalla rosvoamassa ja kusettamassa länsimaiden sosiaalijärjestelmää sotaansa varten. Ei Suomi ainoa maa ole, joka tukee näin Somalian sodaksi riistäytynyttä klaanien valtataistelua. Somalit ja huumeet Somalit ovat hyvässä asemassa, sillä he ovat jo kokeilleet ja huomanneet, ettei Suomesta hevin karkoteta ketään.
suomessa
11
1509
Vastaukset
- vastaaja
ja tähän vastaan: SO WHAT
anna niiden olla rauhassa
ketä toi kiinnostaa oikeesti?
älä elä etsien vikoja muista, katso peiliin
kaikki kusettaa ja kaikkia, mutta ÄLÄ SINÄ kuseta muita, siten voit olla ylpeä itsestäs ja sitten voit vaikka kirjoittaa jotain positiivista itsestäs keskustelupalstalle- pirpana
threadin aloittaja esittää aika paljon sellasia asioita, jotka on viranomaistenkin tiedossa, ja todennettuja. Siis faktoja.
Ja kun faktat on tommosia, niin tavallinen veronmaksaja ei enää ajattele, että so what.
Katos kun kaikki ei oo tommosia välinpitämättömiä luusereita kun sinä.
Normaali ihminen käy duunissa ja ostaa palkallaan tarvitsemansa, niin minäkin teen. Sen lisäksi vuosittain maksan veroja ja veroluonteisia maksuja suunnilleen 20 tonnia.
Näkisin mielelläni, että ne rahat ohjautuisivat johonkin hyödylliseen sen sijasta, että niillä elätetään elämäntapatyöttömiä ja somaleita, jotka vaan tekee lisää somaleita, jotka tekee lisää somaleita jne, jotka eivät tee, eivätkä tule tekemään mitään hyödyllistä tämän maan hyväksi. - Seija
pirpana kirjoitti:
threadin aloittaja esittää aika paljon sellasia asioita, jotka on viranomaistenkin tiedossa, ja todennettuja. Siis faktoja.
Ja kun faktat on tommosia, niin tavallinen veronmaksaja ei enää ajattele, että so what.
Katos kun kaikki ei oo tommosia välinpitämättömiä luusereita kun sinä.
Normaali ihminen käy duunissa ja ostaa palkallaan tarvitsemansa, niin minäkin teen. Sen lisäksi vuosittain maksan veroja ja veroluonteisia maksuja suunnilleen 20 tonnia.
Näkisin mielelläni, että ne rahat ohjautuisivat johonkin hyödylliseen sen sijasta, että niillä elätetään elämäntapatyöttömiä ja somaleita, jotka vaan tekee lisää somaleita, jotka tekee lisää somaleita jne, jotka eivät tee, eivätkä tule tekemään mitään hyödyllistä tämän maan hyväksi.risponssi, thread, so ja faktat eivät ole suomen kielen sanoja. Jos ei suomen kieltä voi käyttää niin voi varmaan siirtyä jollekin ulkomaankieliselle palstalle.
- Han de
Vitun jani
- Speksi
Tiedän erään tapauksen jossa Suomen sosiaalihuolto maksoi kahden somalin matkan somaliaan.
Syynä oli etteivät olleet nähneet perhettään pitkään aikaa.
Lopputuloksena tästä matkasta oli:
Uusia pakolaisia Suomeen 6 kpl lisää ja valtiolle aiheutuneet matkakulut 40000 mummon markkaa Lisäksi näiden uusien pakolaisten elätys.
Ja tämä on nimittäin FAKTAA.
Kyseinen somali näytti minulle lentoliput jotka Suomen valtio heille maksoi.
Muutenkin kun olen hänen elämäänsä seurannut niin ei voi kuin sanoa et kalliiks on tullut valtiolle.
Hänen kauttaan/ansiostaan on Suomeen saatu lisää pakolaisia kulttuuriamme rikastuttamaan ja valtion kassaa köyhdyttämään. - onko tää perhe-palstan asia?
Minkä ihmeen takia näitä pesiytyy perhe-palstalle? Nämä kuuluisivat jonnekin yhteiskunnan palstoille.
- vastaaja
kyllähän tuollainen törkeys perheitä koskettaa! toisaalta soisin asian tulevan kaikille palstoille, että tyhmät suomalaiset havahtuisivat.
- korona
töissä vai haastatteliko Alibi häntä?
Jäi hiukan epäselväksi.
Veikkaisin tosin,että tilaaja oli otettu huomioon ja juttua väritetty sopivaan malliin.- Näinkö tosiaan on?
Joo-oo, kun tietolähteenä on Alibi ja nimimerkki on "että näin", niin en nyt tuosta vetäisi kaikkia somaleja koskevia johtopäätoksiä.
Ja hyvät ihmiset, lukekaahan niitä numeroita sitten tarkemmin kun kerran rupeatte melskaamaan- eiköhän suomen sossun rahoista mene suurin osa edelleen ihan suomalaisten ammattijuoppojen elatukseen, ja kaikkein suurin osa meidän jokaisen sosiaaliturvaan lapsilisien, sairaus- ja äitiyspäivärahojen ja muiden muodossa. Tottahan toki somaleissa on varmasti siipeilijöitä ja väkivaltaisia (tosin kaikki hakkaamiset mita mina olen nahnyt, ovat olleet humalaisten suomalaismiesten aikaansaannoksia), varsinkin vanhemmassa miespolvessa asenteiltaan myös täkäläiseen yhteiskuntaan sopeutumattomia, mutta eiköhän Suomen taloudelliset ja yhteiskunnalliset ongelmat ole kiinni ihan jostakin muusta kuin muutamasta tuhannesta ei-savolaisesta ei-perunanenästä.
Tuollainen ämmäasenne paljastaa puhujastaan vain pikkusieluisuuden, käyttäkää nyt hyvät ihmiset sitä kuuluisaa suomalaista maalaisjärkeä. - --
Näinkö tosiaan on? kirjoitti:
Joo-oo, kun tietolähteenä on Alibi ja nimimerkki on "että näin", niin en nyt tuosta vetäisi kaikkia somaleja koskevia johtopäätoksiä.
Ja hyvät ihmiset, lukekaahan niitä numeroita sitten tarkemmin kun kerran rupeatte melskaamaan- eiköhän suomen sossun rahoista mene suurin osa edelleen ihan suomalaisten ammattijuoppojen elatukseen, ja kaikkein suurin osa meidän jokaisen sosiaaliturvaan lapsilisien, sairaus- ja äitiyspäivärahojen ja muiden muodossa. Tottahan toki somaleissa on varmasti siipeilijöitä ja väkivaltaisia (tosin kaikki hakkaamiset mita mina olen nahnyt, ovat olleet humalaisten suomalaismiesten aikaansaannoksia), varsinkin vanhemmassa miespolvessa asenteiltaan myös täkäläiseen yhteiskuntaan sopeutumattomia, mutta eiköhän Suomen taloudelliset ja yhteiskunnalliset ongelmat ole kiinni ihan jostakin muusta kuin muutamasta tuhannesta ei-savolaisesta ei-perunanenästä.
Tuollainen ämmäasenne paljastaa puhujastaan vain pikkusieluisuuden, käyttäkää nyt hyvät ihmiset sitä kuuluisaa suomalaista maalaisjärkeä.siinä taas perus somalin nussija^^
- yk-mies...
enenmin annan vero rahani suomalaisille juopoille maamiehilleni kuin suomalaisia naisia raiskaaville neeceri elukoille.jotka eivät osaa edes percettä pyyhkiä-
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206949Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899- 72855
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297855- 40851