Mitä usko on?

Ev. lut.

”Kyky unelmoida ja kyky luopua unelmistaan todellisuuden hyväksi ovat kumpikin ihmisen henkisen hyvinvoinnin edellytyksiä. Tietty vähimmäismäärä uskonnolliseen tai johonkin muuhun (tietoiseen tai tiedostamattomaan) vakaumukseen perustuvaa elämänuskoa, tulevaisuuden toivoa ja ihmisrakkautta on välttämätöntä, jotta ihminen voi nauttia elämästään, toimia moraalisesti ja solmia luottamuksellisia suhteita toisiin ihmisiin. Äärimmäinen kyynisyys ja illuusiottomuus tukahduttavat ilon ja empatian. Toisaalta ihanteet on sovitettava yhteen todellisuuden kanssa. Vastuullisuus edellyttää valmiutta asettaa omat toiveet taka-alalle olosuhteiden niin vaatiessa. Liian syvälle haavemaailmoihinsa eksyvä on vaaraksi itselleen ja muille.

Uskonnoissa on voimakas toiveunen ulottuvuus. Siksi sitä on verrattu turruttavaan kipulääkkeeseen, itsepetokseen ja jopa mielenhäiriöön. Todellisuudessa uskonnot ja niiden perinteet käyvät kuitenkin samaa unelmoinnin ja realismin välistä kamppailua, joka ilmenee kaikessa muussakin inhimillisessä toiminnassa. Ne avaavat väylän taivaallisille näyille, joille ei ole sijaa tässä maailmassa mutta joita ilman tämä maailma olisi sokeampi syvimmille toiveilleen ja mielihaluilleen. Samalla ne vaalivat paratiisin ja todellisuuden välisen rajan loukkaamattomuutta korostaessaan, että uskon ja tiedon kohteiden välillä vallitsee luovuttamaton ero. Täyttymys ei ole täällä, ei vielä, ei nyt. Sitä odottaessa maailma pysyy, ja täyttymyksen odotus pitää sen liikkeessä.” (Petri Merenlahti: Ihmisen näköinen Jumala. s. 139. Otava 2007)

8

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • usko on harhaa

      Täyttymys on jokaisessa hetkessä.

    • Tässä oli kyllä Merenlahti tavoittanut mielestäni jotakin hyvin olennaista uskosta: "Täyttymys ei ole täällä, ei vielä, ei nyt. Sitä odottaessa maailma pysyy, ja täyttymyksen odotus pitää sen liikkeessä.” Tykkään :)

      Riina
      Teologi
      Lapsityönohjaaja

      • ao

        se on aivav eriasia kuin uskoa ja luottaa Minun puolesta vuodatannut vesensä Jeesus Kristus.


    • ateistix

      "Tietty vähimmäismäärä uskonnolliseen tai johonkin muuhun (tietoiseen tai tiedostamattomaan) vakaumukseen perustuvaa elämänuskoa, tulevaisuuden toivoa ja ihmisrakkautta on välttämätöntä, jotta ihminen voi nauttia elämästään, toimia moraalisesti ja solmia luottamuksellisia suhteita toisiin ihmisiin."

      Jos tuossa todellakin tarkoitetaan sitä, että ihminen ilman uskoa ei voi toimia moraalisesti, niin katson tuon loukkaukseksi itseäni kohtaan.

      "Äärimmäinen kyynisyys ja illuusiottomuus tukahduttavat ilon ja empatian."

      Keihin hän tuossa viittaa? Ateisteihinko?

      • 11+4

        Höpsis, nyt luet lainausta kuin se kuuluisa lukija Raamattua. Siis nimenomaan lausessa on oleellista tämä "elämänuskoa, tulevaisuuden toivoa ja ihmisrakkautta on välttämätöntä". Niiden sanotaan perustuvan uskonnolliseen tai - huomaa tämä - johonkin muuhun vakaumukseen. Kun makustelet asiaa, niin ymmärrät, että on aika vaikea sanoa, että ihminen voisi nauttia elämästään, toimia moraalisesti tai solmia luottamuksellisia suhteita, jos hänellä ei ole (edes jonkin vertaa) elämänuskoa, tulevaisuudentoivoa ja ihmisrakkautta. Ja kun oikein mietit, mitä lainauksessa sanottiin, niin tajuat, että epäilyksesi toisen viittauksen kohdistumisesta ateisteihin on nyt hiukan oman "lukee kuin..." ajattelusi kyllästämää.


    • On totta, että monet ihmiset saavat kauniita ja voimakkaita elämyksiä uskonsa avulla. Vaikka elämysten lähtökohta olisikin vain henkilön omassa alitajunnassa ja uskomuksissa, niin se ei muuta tuntemuksia olemattomiksi.

      Onko siis väärin, että jotkut saavat mielihyvää uskomustensa avulla? En tiedä. Saavathan monet mukavia tuntemuksia myös katsomalla fiktiivisiä elokuvia.

      En ole täysin samaa mieltä siitä, että hyvään elämään tarvittaisiin edes minimimäärää uskomuksia tai elämänkatsomusta. Mielestäni se, että antaa sisimmässään olevan inhimillisyyden tulla esiin, riittää vallan mainiosti elämäneväiksi. Minimiannos rohkeutta ja rehellisyyttä ei tosin ole lainkaan haitaksi.

      • Kristinuskon kirja.

        Usko - mihin. Uskontoon , politiikkaan, puolisoon, pankkiin, kaveriin, jne. Pitää ehdottomasti erottaa usko ja uskonto. Palstan aloittajan teksti on " Mitä usko on ".

        Siihen en osaa vastata muutenkuin luottamusta johonkin.


      • Ev. lut.

        "Mielestäni se, että antaa sisimmässään olevan inhimillisyyden tulla esiin, riittää vallan mainiosti elämäneväiksi. Minimiannos rohkeutta ja rehellisyyttä ei tosin ole lainkaan haitaksi."


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      176
      2135
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      38
      1483
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1164
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      932
    5. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      866
    6. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      252
      845
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      802
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      735
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      723
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      202
      679
    Aihe