Hei!
Otimme kolmisen viikkoa sitten juuri luovutusiän ylittäneen tiibetinspanielin pennun kaveriksi melkein 2,5-vuotiaalle tipsullemme. Molemmat ovat narttuja ja kaikki on mennyt hyvin, koirat tulevat hienosti toimeen keskenään ja peuhaavat paljon yhdessä. Olimme etukäteen varautuneet antamaan vanhemmalle koiralle normaaliakin enemmän huomiota, ettei se tuntisi itseään syrjäytetyksi, mutta tämän asian suhteen ei onneksi ole ollut ongelmia, vanhempi koira sen sijaan tuntuu kaipaavan omaa rauhaa ja hakeutuukin aina välillä innokasta pikkupentua piiloon.
Suureksi ongelmaksi on muodostunut pennun riippuvuus vanhemmasta koirasta: se alkaa heti vinkumaan jos toinen koiramme lähtee esimerkiksi lenkille tai vain hyppää sängylle jonne pentu ei pääse kiipeämään. Se seuraa kaikkialle idoliaan eikä tunnu kiinnittävän meihin omistajiin juurikaan huomiota. Olemme yrittäneet puuhailla kaikenlaista kivaa kahden pennun kanssa kun vanhempi koira on lenkillä, mutta pennun on täysin mahdotonta keskittyä mihinkään, se on täysin vauhkona ja jopa hermostuneempi kuin taloon tullessaan. Alussa on tietysti ymmärrettävää, että oman lajin edustaja tuntuu turvallisemmalta kuin ihmiset, mutta pelkään että jos tilanne jatkuu näin, emme tule koskaan saamaan kontaktia pentuun. Pentu on juuri nyt leimautumisiässä ja uskon, että ongelmia on tiedossa jos se leimautuu meidän omistajien sijaan toiseen koiraan.
Mitä ihmettä voisimme tehdä? Olemme yrittäneet viettää kahdenkeskeistä aikaa pennun kanssa, mutta heikoin tuloksin. Kehitystä ei juurikaan ole nähtävissä. Emme tahtoisi viedä vanhempaa koiraamme hoitoon, mutta tuntuu että se on ainoa mahdollisuus tutustua pentuun ja saada jonkinlainen kontakti siihen. Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta tilanteesta tai keinoja ongelman ratkaisemiseksi? Vai meneekö tällainen vaihe ohi?
Otimme kolmisen viikkoa sitten juuri luovutusiän ylittäneen tiibetinspanielin pennun kaveriksi melkein 2,5-vuotiaalle tipsullemme. Molemmat ovat narttuja ja kaikki on mennyt hyvin, koirat tulevat hienosti toimeen keskenään ja peuhaavat paljon yhdessä. Olimme etukäteen varautuneet antamaan vanhemmalle koiralle normaaliakin enemmän huomiota, ettei se tuntisi itseään syrjäytetyksi, mutta tämän asian suhteen ei onneksi ole ollut ongelmia, vanhempi koira sen sijaan tuntuu kaipaavan omaa rauhaa ja hakeutuukin aina välillä innokasta pikkupentua piiloon.
Suureksi ongelmaksi on muodostunut pennun riippuvuus vanhemmasta koirasta: se alkaa heti vinkumaan jos toinen koiramme lähtee esimerkiksi lenkille tai vain hyppää sängylle jonne pentu ei pääse kiipeämään. Se seuraa kaikkialle idoliaan eikä tunnu kiinnittävän meihin omistajiin juurikaan huomiota. Olemme yrittäneet puuhailla kaikenlaista kivaa kahden pennun kanssa kun vanhempi koira on lenkillä, mutta pennun on täysin mahdotonta keskittyä mihinkään, se on täysin vauhkona ja jopa hermostuneempi kuin taloon tullessaan. Alussa on tietysti ymmärrettävää, että oman lajin edustaja tuntuu turvallisemmalta kuin ihmiset, mutta pelkään että jos tilanne jatkuu näin, emme tule koskaan saamaan kontaktia pentuun. Pentu on juuri nyt leimautumisiässä ja uskon, että ongelmia on tiedossa jos se leimautuu meidän omistajien sijaan toiseen koiraan.
Mitä ihmettä voisimme tehdä? Olemme yrittäneet viettää kahdenkeskeistä aikaa pennun kanssa, mutta heikoin tuloksin. Kehitystä ei juurikaan ole nähtävissä. Emme tahtoisi viedä vanhempaa koiraamme hoitoon, mutta tuntuu että se on ainoa mahdollisuus tutustua pentuun ja saada jonkinlainen kontakti siihen. Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta tilanteesta tai keinoja ongelman ratkaisemiseksi? Vai meneekö tällainen vaihe ohi?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Molemmille on tarjottava omaa aikaa, niin ulkona kuin sisällä. Se leimautuu kyllä teihin, kun tarpeeksi kivasti ja usein se kanssa vietätte kahden keskistä aikaa.
Meillä vähän saman suuntainen tilanne, vaikkakin molemmat koirat ovat alle vuoden ikäisiä. Alkuun kaikki meni ok, mutta sitten tuntui että koira ei kuule ja näe omistajaa, pelkästään sen koirakaverin. Jne, tiedät varmaan. No, kun lenkkeilystä alkoi tulla painajaista (jos toinen jäi sisälle, se ulisi ja haukkui niin että koko rappukäytävä kaikuu. Jos se tuli mukaan, meni koko lenkki ihan pelleilyksi, eli leikkivät vaan). Sitten tehtiin päätös: nukkuvat eri huoneissa (nuorempi pentu huus niin kovasti ja monta yötä, ennen kun rauhottui), lenkit tehtiin eri aikaan (annettiin huutaa), jopa niin radigaaliksi mentiin että alettiin ruokkiakin eri aikaan. Kun koirat oli yksin -> eri huoneissa. Meni pari viikkoa ja koirat alko kiinnittää enemmän huomiota omistajaan ku kaveriin... Edelleen leikkivät ja viihtyvät yhdessä, mutta nyt se omistajan sana on laki. Eli jos tulee tiukka EI (esim kesken vaatekaapin tyhjennyksen) niin sitä totellaan, vaikka kaveri yrittäisikin vielä jatkaa. ;)
Tsemppiä, toivottavasti tästä saa selvän koska olen kiireessä.
tosi usein erikseen ulkona ja harrastuksissa, sitähän se on, sillä pentu saadaan seuraamaan omistajaa ja eihän kahelle voi esim. hihnakulkua opettaa yhtäaikaa. Nyt meillä on kaksi valtavan hienosti käyttäytyvää koiraa :) Se on rankkaa alussa, mutta elämä tästä eteenpäin on helppoa.
Pennun kanssa kaikki ulkoilu ilman vanhaa koiraa, pentu mukaan kyläreissuille jms. TÄRKEÄÄ opettaa pentu olemaan myös ihan yksin kotona - ilman vanhaa koiraa tai omistajia. Teidän pitää olla ihanampia kuin kukaan eläin tai ihminen missään, pennun rakkaimmat olennot.
ihmiseen kun tajuaa ettei toinen koira anna ruokaa vaan ihminen. Tärkeää on opetella kontakti pennun kanssa eli kun pentu katsoo omistajaa silmiin se saa namin ja tehdä vaikka istumisharjoituksia namin kanssa. Tehkää pennun kanssa kahden kaikkea kivaa esim. tutustukaa uusiin asioihin yhdessä ilman vanhempaa koiraa. Eli tärkeämpää on mennä pennun kanssa kaksin ulos kuin vanhemman kanssa vaikka sitäkin olisi hyvä viedä yksin aina silloin tällöin. Itsekin olin huolissani pennun leimautumisesta, mutta leimautui melkein itsestään ihmiseen.
Jos vain pentua huomioidaan, niin siinä kylvetään helposti riidan siemen, pentu saa tunteen, että on maailmanvaltias ja sen saama huomionmäärä ei tunnu kivalta vanhemmasta. Eli tasapainolkaa, osoittakaa kaikessa, että vanhempi koira on silti ykkönen.
Juuri tuon asian takia en koskaan ota kahta koiraa. Jo kaksi koiraa on lauma, ja ne ovat toisilleen ensisijaisia kavereita, Ihminen on vasta toka.
Sinun on vaan nyt tuohon tottuminen.
eli minä olen kaikista kivoin koirieni mielestä. Kannattaa muistaa riittävän iso ikäero koirilla esim. meillä koirat ovat 5v. ja 9kk. Nuoremmalle vanhempi koira on tärkeä ja vanhempi koira tulisi helposti toimeen ilman nuorempaa. Nuoremmalle minä olen tärkein koska se seuraa lenkillä minua, eikä lähde niin kauas kuin vanhempi koira. Sisällä se seuraa minua kuin varjo. Vanhempi koira sensijaan ei jaksa enää aina seurata vaan osaa päätellä äänistä koska esim. jääkaapin ovi avautuu. Vanhempi koira toimii kuin ajatus ja osaamme molemmat lukea toisiamme vain katseella. Pentu sensijaan ei ollut aluksi ollenkaan samalla aaltopituudella ja kesti jonkin aikaa ennekuin aloimme ymmärtää toisiamme paremmin. Kannattaa olla pennun kanssa kärsivällinen ja tehdä yhteisiä kivoja hetkiä, vaikka koulutuksen merkeissä, niin ihmisen arvo pennun silmissä kasvaa, kun se tajuaa kuinka kivaa on tehdä jotain ihmisen kanssa.