Ihmettelin

tänään ku menin Niskan Sokkarille et mikä on tarjouksessa ku oli naapurimaan rekisterissä olevia autoja piha täynnä.Syy selvisi kun katsoin tien toiselle puolelle,siellä ne jonotti leipää.Tosin näky hienoimmat maasturit olevan jätetty kauemmas ettei herätä kateutta Suomalaisissa.Luulis et ois Suomalaisillekkin tarpeen avustus eikä venäläisille,ei ne köyhiä ole kun on varaa tulla tänne.Luulis et ruuan lahjoittajat ottais kantaa asiaan kun ruokaa lahjoittavat että apu menee Suomeen eikä Venäjälle. Ja tolla menolla ainakin yksityiset ei anna mitään kun ei ole takuuta kuka se sen avun saa.En ole rasisti mutta joku raja sentään.
Joko ne naapuri maan asukit käy työttömien ruokalassa?
5494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ruuan jakajat vois avata silmänsä lopultakin.

En tarvitse henkilökohtaisesti tuota leivänjakopalvelua, mutta alkaa mietityttämään että kuinka moni suomalainen, imatralla asuva ihminen joka tarvitsee, jää ilman?

Naapurin kansalaiset tottuivat vissiin neuvostoaikana jonottomaan leipää, joten liekkö jäänyt veriin.

Mutta ihan vertailun takia, on sinne mennyt hyvin pukeutuneita suomalaisiakin, jotka on parkkeeranneet bemarit ja mersut ässän ylä - tai sivuparkkiin ja sitten osuuspankin suojatien kautta huomaamatta jonoon.

Mutta sehän on rikkaiden tauti, ahneus. Jos jostain saat ilmaiseksi jotain mistä ei tartte maksaa mitään vaikka olisi varaa, niin se otetaan.

Tähän ihmistyyppiin kuuluu piirre että vaikka olisi löysää rahaa satoja tuhansia tai miljoonia, niin pitää pyyhkiäkkin vain yleisestä vessasta nyysittyyn paperiin tai sanomalehteen, ettei vaan rahat loppuisi joku päivä kesken.

Sitten on hyvä mennä hakemaan rusketus halpamatkalle ja tuoda taas lisää joutavia matkamuistoja kirjahyllyyn ja esitellä kuvia tutuille matkoilta.

Mutta se kelle jakaa ruokaa ilmaiseksi, on ihan jakajien oma asia, mutta kyllä jakotilanteessa voisi jotkut henkkarit pyytää, että onko avun hakija edes suomen kansalainen.

Äänestä

ei tarvii täällä valittaa, että muut käyvät sieltä leivän hakemassa. Jäteleivän ja muun appeen antajille on sama mihin jätteet menevät, suomalaisten vai venäläisten suihin. Pääasia on, että vanhasta leivästä pääsevät eroon. Ei tarvitse jätemaksuja maksaa siitä jätteestä mikä kelpaa syötäväksi muille. Näyttää olevan poliittinen suuntaus, että nämä leipäjonot kasvavat edelleen.

Tavallinen kuluttaja maksaa hinnoissa jätteisiin menevät tuotteetkin.

Äänestä

Missä?Miksei noista tiedoteta jossain enempää?Ja mistä ryssä tietää mennä leipäjonoon paremmin kuin suomalainen?

Äänestä
  • se on,en tiedä mikä järjestö jakaa.Itse en enää laita euroakaan mihinkään keräykseen tai vastaavan juuri siksi kun ei tiedä minkä maan asukkeja sillä autetaa.On niitä autettavia täällä Suomessakin.

    Äänestä

Se ois siellä talvisodassa pitäny jättää sanomatta et tuu sä hakee voita leipäs päälle.Ny ne sitä tekee,ja leivätki vievät vielä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


I GOR kirjoitti:

tänään ku menin Niskan Sokkarille et mikä on tarjouksessa ku oli naapurimaan rekisterissä olevia autoja piha täynnä.Syy selvisi kun katsoin tien toiselle puolelle,siellä ne jonotti leipää.Tosin näky hienoimmat maasturit olevan jätetty kauemmas ettei herätä kateutta Suomalaisissa.Luulis et ois Suomalaisillekkin tarpeen avustus eikä venäläisille,ei ne köyhiä ole kun on varaa tulla tänne.Luulis et ruuan lahjoittajat ottais kantaa asiaan kun ruokaa lahjoittavat että apu menee Suomeen eikä Venäjälle. Ja tolla menolla ainakin yksityiset ei anna mitään kun ei ole takuuta kuka se sen avun saa.En ole rasisti mutta joku raja sentään.
Joko ne naapuri maan asukit käy työttömien ruokalassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu