tuo punakyntisten naakiminen, kun nyt poliitikot ja eräät tahot ovat ruinaamassa karhun kevätpyyntiä. Tässähän on kyse siitä, että poliisi ja muut sidosryhmät ja näiden loiset pääsevät kovalla palkalla ja päivärahoilla rullaamaan pohjoisen suomen maastoon ja taivaalle koko kaluston voimin. Jos ajelisivat omillaan ja maksaisivat huvittelunsa itse niin eihän siinä mitään, mutta kun nämä vailla kontrollia olevat höpöhommat valvonnan nimissä menee maksujen osalta kansan piikkiin niin se on nykyaikana liian kallista ja arvokasta leikkiä
kallista valvontaa
punakyntisten haku
1122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pörrää se rajan helikopteri ja perävikkaahan se ns. karhujen etsintäpartiot ajelevat. Oikea työhän näille olisi se että ottaisivat kiinni nuo aljunsa, nukuttaisivat ne ja siirtäisivät etelään herkkumailleen.
Mutta eihän se onnistu, vahtimenhan loppuisi heiltä kevähangilla. Ja turhautuvat poloset siitä kun ei saa ajella naimakassa kaluvärkkiensä kanssa.
Mutta nythän poliisi, rajavartiolaitos ja vihreät kalastelevat suuria otsikoita omia tarpeita ja resurssi-
pulaansa itkeskellen.