Pihakoira

Kertokaas joku hyvä koirarotu, joka viihtyy pihalla pennusta asti. Koira otettaisiin tietysti kesää vasten niin ettei pentu sentään paleltuisi pihalle ohuemman turkkinsa vuoksi (vrt aikuinen). Ei metsästyskoirarotua. Joku rotu mikä ei olisi kovin "vaellusviettinen" eli pysyisi ainakin suurimmaksi osaksi omalla pihallaan ;) Mieluiten lapsiystävällinen ja suhteellisen suuri rotu. Mielikuvitus liikkeelle :)
8211535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 82

Vanhimmat

Ihan pientä pentua ei saa pitää pihalla ympäri vuorokauden. Olikohan se raja 5 vai 6 kk. Meillä oli pihakoira, joka meille tullessaan oli jo puoli vuotias. Ja myös kesällä otettiin jolloin koiran oli helpompi sopeutua, tosin sai nukkua eteisessäkin. Koira tottui loistavasti ulos ja usein talvellakin lähti jossain vaiheessa omaan koppiinsa nukkumaan. Ulkokoirien turkki kun tuppaa tulemaan varsin paksuksi.

Meillä oli karjalan karhukoira, joka on toki metsästyskoira mutta pysyi pihalla todella kiltisti. Piha oli aidattu mutta joskus saattoi unohtua portti auki yöksi, en tietenkään tiedä kävikö koira metsässä piipahtamassa mutta koskaan ei ollut hävyksissä. Metsälenkillä vapaana ollessaan saattoi vähän kaduta vainun saatuaan mutta yleensä oli jo pihalla odottamassa kun ulkoiluttaja pääsi kotiin :)

Suosittelen myös ehdottomasti pihan aitaamista vaijerin sijaa. Itse pidimme takapihalla vaijeria jossa koira saattoi olla tarvittaessa, mutta todella harvoin oli eikä pitkiä aikoja. Koira myös oppi 'pihasiistiksi' eli ei tehnyt jätöksiään keskelle pihaa, eikä koskaan sisälle vaikkei varsinaisesti asiaa opetettu.

Miksi haluatte koiran vain pihalle?

Äänestä

Samojediuros on sellainen. Tosin samojedi on niin seuraa kaipaava koira, että siitä ei voi tehdä mitään häkkikoiraa.
Sitäpaitsi kaikilla roduilla tulee olla mahdollisuus oleskella myös sisätiloissa. Mm. sairastamiset, harjaamiset ja muut hoitotoimenpiteet. Koirat mielellään myös syövät sisätiloissa.
Siis jos perheessänne on allergiaa, en suosittele mitään koiraa. Jos olette ulkoilmaihmisiä ja haluatte ulkona viihtyvän koiran siitä syystä, sammari on hyvä.

Äänestä
  • Allergian takia ei kannata koiraa ulos ottaa. Esimerkiksi kovalla pakkasella koira kuitenkin otetaan sisälle.

    Samojedeistä, aika seurallisia ovat joten ei ehkä paras pihakoiraksi. Parhaat piharodut taitavat olla niitä jurompia, jotka viihtyvät itsekseen.

    Ja pienessä aitauksessa pitämiseen ei mielestäni sovi mikään koira, turhautuvat vain.

    Äänestä

Koiraa ei ole tarkoitus ottaa vaijerikoiraksi saati sitten häkkikoiraksi (en voi sietää kumpaakaan tapaa pitää koiraa, vaijerin voisin laittaa siksi ajaksi, kun kukaan ei ole kotona, muuten ei missään nimessä. Häkkiä en edes siksi ajaksi) vaan pihalle irti juoksentelemaan aidan kanssa tai ilman. Koira siksi pihalle, että meillä on muita eläimiä, jotka eivät tule toimeen koiran kanssa ja jotka on pidettävä sisällä. Oma talo on vasta suunnitelmissa, mutta näillä näkymin koiralle tulisi oma lämmin tila esim. lämmitettyyn autotalliin (vapaa kulku pihalle) ja tarvittaessa sisälle kodinhoitohuoneeseen sekä sitä kautta pesuhuoneeseen. Muutenkin vapaa aika vietetään siinä vaiheessa kuitenkin pihalla, että koira sinne myös.
Samojedi on muuten ihan hyvä ja nättikin vaihtoehto, mutta en oikein ole mieltynyt kyseiseen rotuun... Myöskään huskyt eivät tule kysymykseenkään (olen ollut töissä huskytarhalla..).

Äänestä
  • Oman kopin rakentaminen/ostaminen voisi myös olla koiraa miellyttävä ratkaisu. En osaa kuin omasta kokemuksesta puhua, mutta meillä koira tykästyi koppiinsa todella paljon. Tykkäsi maata sen katolla, koppi oli minun ikkunani ulkopuolella, usein oli katolla kunnes menin nukkumaan ja meni sitten itsekin koppiinsa.

    Miten olisi lapinkoira? Ovat seurallisia ja pärjäävät ulkona. Eivät tosin ole kovin isoja. Tai joku sekarotuinen jolla on pihakoiriksi soveltuvat vanhemmat. Karhukoira oli hyvä vahti ja tykkäsi olla ulkona, mutten osaa sanoa onko se lapsiperheeseen paras ratkaisu. Meidän koiraa tosin naapurin lapset härnäsivät (kerran jos toisenkin pidin puhuttelun, mutta varsinkin pojat ovat poikia..) joten oli vähän epäluuloinen lasten suhteen.

    Pihan aitaaminen on varmaan paras ratkaisu, pitää koiran pihalla ja kutsumattomat vieraat pois. Vaijerissa ei välttämättä tarvitse pitää silloinkaan kun kukaan ei ole kotona, kun aita on tarpeeksi korkea ja koira oppinut mikä on hänen alueensa, varmastikin pysyy pihalla.

    Äänestä

  • Piotter kirjoitti:

    Oman kopin rakentaminen/ostaminen voisi myös olla koiraa miellyttävä ratkaisu. En osaa kuin omasta kokemuksesta puhua, mutta meillä koira tykästyi koppiinsa todella paljon. Tykkäsi maata sen katolla, koppi oli minun ikkunani ulkopuolella, usein oli katolla kunnes menin nukkumaan ja meni sitten itsekin koppiinsa.

    Miten olisi lapinkoira? Ovat seurallisia ja pärjäävät ulkona. Eivät tosin ole kovin isoja. Tai joku sekarotuinen jolla on pihakoiriksi soveltuvat vanhemmat. Karhukoira oli hyvä vahti ja tykkäsi olla ulkona, mutten osaa sanoa onko se lapsiperheeseen paras ratkaisu. Meidän koiraa tosin naapurin lapset härnäsivät (kerran jos toisenkin pidin puhuttelun, mutta varsinkin pojat ovat poikia..) joten oli vähän epäluuloinen lasten suhteen.

    Pihan aitaaminen on varmaan paras ratkaisu, pitää koiran pihalla ja kutsumattomat vieraat pois. Vaijerissa ei välttämättä tarvitse pitää silloinkaan kun kukaan ei ole kotona, kun aita on tarpeeksi korkea ja koira oppinut mikä on hänen alueensa, varmastikin pysyy pihalla.

    Minä olen myös miettinyt tuota koppiakin, kyllä se koirasta on kuitenkin varmasti mukavampi. Voihan tuon autotalli-ratkaisun sitten ottaa "varajärjestelmäksi". Ja ompa tuo mukavampi ratkaisu vieraitakin ajatellen: huomaavat ainakin, että pihassa on koira ennemmin kuin säikkyvät autotallista yhtäkkiä rynnivää "pikku muffea" ;) Ja tosiaan koira pääsee sitten katselemaan reviiriään vähän "ylempää" ja laajemmin.
    Hmm.. Lapinkoiran luen vähän samaan kategoriaan tuon samojedin kanssa, mutta toki sitä voi jo harkita.
    Pidän paljon noista sekarotuisista ja mieluiten sellaisen ottaisinkin, mutta niistä kun ei aina tiedä mikä rotu "ottaa vallan" ellei tiedossa ole sitten molemmat vanhemmat jne..
    Kylläpäs osaa olla hankalaa! :D

    Äänestä

  • Shame kirjoitti:

    Paljonhan on jo aikuisia koiria vailla kotia, niistä tietäisi millaisia ovat.

    Me rakennettiin koppi aikoinaan itse. Koiralla oli kaksi huonetta, eteinen ja kammari - lattialämmityksellä toki :) Ja ikkuna siellä sisemmässä huoneessa, en tiedä katseliko se sieltä ulos mutta mahdollista ainakin. Kopissa oli lämpömittari, joten näimme jos lämpötila laski liian alas. Ja tosiaan se tuntui olevan tärkeää että koira pääsi kopin päälle vahtimaan reviiriään, oli hivenen vino katta jotta vesi ei kertynyt siihen. Ja muistelisin että koira otti kopin omakseen heti kun siihen tutustui, fiksu otus :)

    Niin no, kuka sitä nyt tyhmää koiraa edes ottaisi ;)
    Olen tässä miettinyt bernhardilaista, nöffiä, pyreneittenmastiffia (mikä on tämän luonto?), leonbergiä, estrelanvuoristokoiraa (liian omistushaluinen?) yms yms, mutta minulla ei ole oikeastaan minkäälaista kokemusta näistä suurista roduista. Onko jollakin tarkempaa tietoa näistä jäteistä tai muista samansuuntaisista?
    Tuli tässä muuten mieleen, että toisaalta miksipä sitä ei samalla vaivalla ottaisi kahta koiraa niin eipä olisi niilläkään olo yksinäinen ;) Huh, mitkä ruokakustannukset.. Isäntä saa kyllä sitten lähteä metsälle ihan tosissaan, että saataisiin edes koirille ruokaa :D Hän himoitsi jo dobermannia, mutta siihen tämä täti sano kyllä jyrkän ein.. Mikäs siinä jos sen voisi ottaa sisälle, mutta eihän tuo mokoma pihalla taida pärjätä.

    Mieti minkä kokoinen koppi pitäisi kahdella jätillä olla :D

    Äänestä

  • Piotter kirjoitti:

    Mieti minkä kokoinen koppi pitäisi kahdella jätillä olla :D

    Tosiaan! Se on sitten sama rakentaa samalla vaivalla hevostalli, että saadaan edes koirille omat loossit! :D
    Ompas mukavaa, että joku vastaa asialliseen sävyyn eikä heti tyrmännyt negatiivisella palautteella kysyjää, kun eivät edes tienneet mikä on todellinen tilanne. Pitäydy ihmeessä tyylissäsi :)

    Olipa vähän sekava tuo viimeinen asia, siis tarkoitin tuolla sitä, että kun tuolla muualla keskustelupalstoilla tyrmätään samantien, "et sinä voi ottaa koiraa", kun en ole ehtinyt vielä kunnolla asiaani esittääkään.. ;)

    Äänestä

  • Shame kirjoitti:

    Tosiaan! Se on sitten sama rakentaa samalla vaivalla hevostalli, että saadaan edes koirille omat loossit! :D
    Ompas mukavaa, että joku vastaa asialliseen sävyyn eikä heti tyrmännyt negatiivisella palautteella kysyjää, kun eivät edes tienneet mikä on todellinen tilanne. Pitäydy ihmeessä tyylissäsi :)

    Täällä tosiaan on aika hyökkäävää tyyliä, mutta hulluahan se jos ei tiedä mikä on tilanne.

    Ja olen itsekin saanut kuulla ihmettelyitä että mites teidän koira ulkona oikeen, eikös se palele yms..

    Mahtaisi olla hupaisaa kun koirilla olisi melkein talon kokoinen asuntonsa :D

    Niimpä niin, menkääpäs ihmiset maalle ja näyttäkää yksikin talo, jossa koiralla on lupa tulla sisälle pidemmäksikin aikaa kuin vain käymään.. :D
    Kaupungistuminenhan (ja koirien jatkuva jalostaminen..) sen on saanut aikaan, että koira otetaan sisälle. Minusta ne tuntuvat viihtyvän ulkona paljon paremmin kuin sisällä! Tietysti onhan rotuja jotka on pakko ottaa sisälle (minullakin on aikoinaan ollut papillon, eihän sitä voi mitenkään päin jättää vähänkään kylmemmällä ilmalla pihalle..).

    Lainaus sinulta: (ja koirien jatkuva jalostaminen..) sen on saanut aikaan, että koira otetaan sisälle.

    Rotukoiraahan sinäkin olet kyselemässä.

    Rotu kuin rotu, pentuna ei saa mitään koiraa pitää jatkuvasti ulkona. Se tulee ehdottomasti päästä ja olla sisällä jo siksikin, että sen mahdollisesti sairastuessa se olisi helpompi hoitaa sen tottuessa sisätiloihin. Ethän sairastunutta koiraa ulkona tai edes kopissa pitäisi?

    Koiran pitää myös leimautua kotiväkeen, enkä millään usko, että jaksaisit sen kanssa ulkona viettää 24 h/vrk sen pentuajan, satoi tai paistoi.

    Eläinsuojelulailla on myös sanansa sanottavana tästä pihakoira-asiasta.

    Ulkona pidettävät koirat monesti myös tulevat tekemisen puutteesta ja lauma-asemansa epätietoisuudesta johtuen haukkuherkiksi. Naapurusto ei välttämättä oikein tykkää jatkuvasti haukkuvasta koirasta.

    Mietippäs myös niitä negatiivisempia puolia äläkä pelkästään sitä mitä haluat kuulla, koska niitä vaikeampiakin kysymyksiä on olemassa.

    Ai niin. Meidän kotitilalla koirilla on lupa tulla sisään juuri silloin kun haluavat, tuohon ensimmäiseen lauseeseesi viitaten. Ei niitä väkisin ulkona pidetä.

    Äänestä

  • Hmph kirjoitti:

    Minä en puutu tuohon jalostamiseen, mutta en usko että tässä keskustelussa kukaan oli pentua pihalle laittamassa.

    Ulkokoiran ei tarvitse kärsiä tekemisen puutteesta yhtään sen enempää kuin sisäkoirankaan, jos vain omistaja viitsi vähän nähdä vaivaa ja keksiä koiralleen tekemistä. Ja voihan toki hankkia kaksi koiraa jolloin pitävät seuraa toisilleen.

    Se on totta että usein ulkokoirat haukkuvat rasittavan paljon, mutta eivät onneksi kaikki. Kokemuksella, olen asunut lähellä sellaista koiraa joka haukkui kaikelle mikä liikkui ja toisaalta meillä oli koira joka ei haukkunut kovinkaan paljon, silloin vain jos hänen reviiriään lähestyttiin - ei tarkoita sitä että kaikki mitä nähdään, haukutaan.

    Onhan se hyvä että täällä tuodaan esille asiasta kaikki puolet, usein vain tuntuu että niitä hymyjä näkyy liian harvoin.

    Shamen ihan ekan viestin ihan eka lause kuului: Kertokaas joku hyvä koirarotu, joka viihtyy pihalla pennusta asti.

    Viestien sisältöä seuratessa kysymys ei ilmeisesti ole normaalista ulkoilusta, vaan todellakin pennun pitämisestä pihalla alusta asti. Se ei muuten ole lain mukaan sallittua.

    Kaksi koiraa muodostaa lauman, varsinkin jos ovat iältään suunnilleen samanikäisiä, ja leimaantuvat varsinkin pihakoirina paremminkin toisiinsa kuin ihmisiin. Tällaisesta on monesti ikäviä seuraamuksia (vrt. lampaantappajakoirat). En nyt halua mitenkään tällä latistaa, mutta kyllä koirien ikäeron ensinnäkin tulisi olla 3-4 vuotta ja niiden kanssa on silloin myös ehdottomasti harrastettava jotain ja todella aktiivisesti, jotta laumajärjestys pysyisi koirien mielessä. Se harrastus voi olla vaikka vain lenkkeilyä taikka "kotitokoa", mutta yleensä jotain mikä vaatii koiralta aivotyöskentelyä ja riippuvaisuutta omistajaan. Sepä se, että omistajan on tämä vaiva sitten nähtävä.

    Äänestä

  • Hmph kirjoitti:

    Lainaus sinulta: (ja koirien jatkuva jalostaminen..) sen on saanut aikaan, että koira otetaan sisälle.

    Rotukoiraahan sinäkin olet kyselemässä.

    Rotu kuin rotu, pentuna ei saa mitään koiraa pitää jatkuvasti ulkona. Se tulee ehdottomasti päästä ja olla sisällä jo siksikin, että sen mahdollisesti sairastuessa se olisi helpompi hoitaa sen tottuessa sisätiloihin. Ethän sairastunutta koiraa ulkona tai edes kopissa pitäisi?

    Koiran pitää myös leimautua kotiväkeen, enkä millään usko, että jaksaisit sen kanssa ulkona viettää 24 h/vrk sen pentuajan, satoi tai paistoi.

    Eläinsuojelulailla on myös sanansa sanottavana tästä pihakoira-asiasta.

    Ulkona pidettävät koirat monesti myös tulevat tekemisen puutteesta ja lauma-asemansa epätietoisuudesta johtuen haukkuherkiksi. Naapurusto ei välttämättä oikein tykkää jatkuvasti haukkuvasta koirasta.

    Mietippäs myös niitä negatiivisempia puolia äläkä pelkästään sitä mitä haluat kuulla, koska niitä vaikeampiakin kysymyksiä on olemassa.

    Ai niin. Meidän kotitilalla koirilla on lupa tulla sisään juuri silloin kun haluavat, tuohon ensimmäiseen lauseeseesi viitaten. Ei niitä väkisin ulkona pidetä.

    Enhän minä edes sanonut poikkipuolista sanaa rotukoirista.. Jos luit tekstin huomasit, että minulla on ollutkin rotukoira, pieni sellainen, jota ei voi pitää ulkona päivät pitkät. Niinhän se vain on, että jalostus on "osasyy" siihen, että koiria ei oikeastaan voi enää pitää koko aikaa ulkona. Mutta onko sen pakko olla negatiivinen asia? Sitä minä en suinkaan väittänyt. Tällä kertaa minä nyt vain etsin lähinnä pihakoiraa.
    Enkä sitäkään sanonut ettenkö ottaisi pentua sisälle. Se vaatii toki hieman järjestelyjä, mutta onnistuu. Kasvaessaan se saa siirtyä pihalle.
    En kyllä ymmärrä miksi pennun kanssa pitäisi olla 24h/vrk. Onhan sen opittava olemaan yksinkin. Johan se oppii pahoille tavoille, kun se on ensin totutettu siihen, että sen kanssa ollaan koko ajan ja sitten yhtäkkiä se jääkin kokonaan oman onnensa nojaan.. Pikku hiljaa tietysti tämä "yksinään jättäminen" ettei nyt tarvitse siihen asiaan tarttua erikseen.
    Ja totta tosiaan, monet ulkokoirat kärsivät tekemisen puutteesta (ja uskomattoman pienistä häkeistä..), mutta et voi väittää etteivätkö myös sisäkoirat tekisi näin ihan yhtälailla. Välillä, kun katsoo kavereiden koiria niin näyttää siltä, että ne kärsivät siitä jopa enemmän.. Koiralle keksitään tekemistä ettei sillä ole tylsää.
    Paistaako jostain, että minä olen varmasti huono koiran omistaja? Etten tiedä koirista mitään? Tiedän tasan varmasti, että koiran omistaminen ei todellakaan ole aina mitään auringonpaistetta ja kyllä, tiedän, että sen kanssa on lähdettävä lenkille vaikka se olisi pihakoira ja vaikka sataisi vettä. Minulla on todellakin ollut koira ja olen ollut huskypuistolla töissä. Se jo antaa mielestäni suhteellisen vakaan pohjan tälle asialle. Olkaa ihmiset positiivisempia asioidenne kanssa, asiat voi todellakin ilmaista ystävällisestikin. Tuo antaa vaikutelman, että vain te ansaitsette oikeuden pitää koiria..
    Ja ihan tosi, ei se "koirat maalla" ollut noin vakavasti otettavaksi tarkoitettu ;) Siellä kun hommaa seuraa niin näyttää siltä etteivät ne koirat edes halua sisälle, kun pihalla niillä on paljon kivempaa :)

    Äänestä

  • Hmph kirjoitti:

    Shamen ihan ekan viestin ihan eka lause kuului: Kertokaas joku hyvä koirarotu, joka viihtyy pihalla pennusta asti.

    Viestien sisältöä seuratessa kysymys ei ilmeisesti ole normaalista ulkoilusta, vaan todellakin pennun pitämisestä pihalla alusta asti. Se ei muuten ole lain mukaan sallittua.

    Kaksi koiraa muodostaa lauman, varsinkin jos ovat iältään suunnilleen samanikäisiä, ja leimaantuvat varsinkin pihakoirina paremminkin toisiinsa kuin ihmisiin. Tällaisesta on monesti ikäviä seuraamuksia (vrt. lampaantappajakoirat). En nyt halua mitenkään tällä latistaa, mutta kyllä koirien ikäeron ensinnäkin tulisi olla 3-4 vuotta ja niiden kanssa on silloin myös ehdottomasti harrastettava jotain ja todella aktiivisesti, jotta laumajärjestys pysyisi koirien mielessä. Se harrastus voi olla vaikka vain lenkkeilyä taikka "kotitokoa", mutta yleensä jotain mikä vaatii koiralta aivotyöskentelyä ja riippuvaisuutta omistajaan. Sepä se, että omistajan on tämä vaiva sitten nähtävä.

    Sanoin vähän epäselvästi, en tarkoittanut että kahta pentua samaan aikaan otettaisiin.

    Mutta ei tässä mitään ruusunpunaisia kuvia olla maalattu vaikka ollaankin ystävällisiä oltu. Itse ainakin toin ilmi ettei pentua saa pihalla pitää. Eikä kai yleensä ole tarvettakaan jollei perheessä ole allergiaa tms. syytä. (Enkä tarkoita että kannattaisi ottaa ulkokoira sen takia! Mutta sitäkin kuitenkin tapahtuu.)

    Äänestä

  • Hmph kirjoitti:

    Shamen ihan ekan viestin ihan eka lause kuului: Kertokaas joku hyvä koirarotu, joka viihtyy pihalla pennusta asti.

    Viestien sisältöä seuratessa kysymys ei ilmeisesti ole normaalista ulkoilusta, vaan todellakin pennun pitämisestä pihalla alusta asti. Se ei muuten ole lain mukaan sallittua.

    Kaksi koiraa muodostaa lauman, varsinkin jos ovat iältään suunnilleen samanikäisiä, ja leimaantuvat varsinkin pihakoirina paremminkin toisiinsa kuin ihmisiin. Tällaisesta on monesti ikäviä seuraamuksia (vrt. lampaantappajakoirat). En nyt halua mitenkään tällä latistaa, mutta kyllä koirien ikäeron ensinnäkin tulisi olla 3-4 vuotta ja niiden kanssa on silloin myös ehdottomasti harrastettava jotain ja todella aktiivisesti, jotta laumajärjestys pysyisi koirien mielessä. Se harrastus voi olla vaikka vain lenkkeilyä taikka "kotitokoa", mutta yleensä jotain mikä vaatii koiralta aivotyöskentelyä ja riippuvaisuutta omistajaan. Sepä se, että omistajan on tämä vaiva sitten nähtävä.

    Miksi sinä ajattelet, että en näkisi vaivaa lemmikkieni suhteen?
    Koirien laumakäyttäytymisestä minulla on varsin hyvä käsitys. Päälle 300 huskyn (ja siihen päälle vajaan 10 koirasuden lauma) lauma vaatii jo aika rajua kuria ja johtajan paikka on pidettävä oli tilanne mikä tahansa. Ja siihen joukkoon tosiaan mahtuu vaikka minkälaista luupäätä.. ;)
    Pennusta asti pihalla. Tarkoitin tällä, että se on kuitenkin suuurimman osan ajasta pihalla. Eikä suinkaan yksin. Ilmaisin asiani siis väärin.

    Äänestä

  • Shame kirjoitti:

    Enhän minä edes sanonut poikkipuolista sanaa rotukoirista.. Jos luit tekstin huomasit, että minulla on ollutkin rotukoira, pieni sellainen, jota ei voi pitää ulkona päivät pitkät. Niinhän se vain on, että jalostus on "osasyy" siihen, että koiria ei oikeastaan voi enää pitää koko aikaa ulkona. Mutta onko sen pakko olla negatiivinen asia? Sitä minä en suinkaan väittänyt. Tällä kertaa minä nyt vain etsin lähinnä pihakoiraa.
    Enkä sitäkään sanonut ettenkö ottaisi pentua sisälle. Se vaatii toki hieman järjestelyjä, mutta onnistuu. Kasvaessaan se saa siirtyä pihalle.
    En kyllä ymmärrä miksi pennun kanssa pitäisi olla 24h/vrk. Onhan sen opittava olemaan yksinkin. Johan se oppii pahoille tavoille, kun se on ensin totutettu siihen, että sen kanssa ollaan koko ajan ja sitten yhtäkkiä se jääkin kokonaan oman onnensa nojaan.. Pikku hiljaa tietysti tämä "yksinään jättäminen" ettei nyt tarvitse siihen asiaan tarttua erikseen.
    Ja totta tosiaan, monet ulkokoirat kärsivät tekemisen puutteesta (ja uskomattoman pienistä häkeistä..), mutta et voi väittää etteivätkö myös sisäkoirat tekisi näin ihan yhtälailla. Välillä, kun katsoo kavereiden koiria niin näyttää siltä, että ne kärsivät siitä jopa enemmän.. Koiralle keksitään tekemistä ettei sillä ole tylsää.
    Paistaako jostain, että minä olen varmasti huono koiran omistaja? Etten tiedä koirista mitään? Tiedän tasan varmasti, että koiran omistaminen ei todellakaan ole aina mitään auringonpaistetta ja kyllä, tiedän, että sen kanssa on lähdettävä lenkille vaikka se olisi pihakoira ja vaikka sataisi vettä. Minulla on todellakin ollut koira ja olen ollut huskypuistolla töissä. Se jo antaa mielestäni suhteellisen vakaan pohjan tälle asialle. Olkaa ihmiset positiivisempia asioidenne kanssa, asiat voi todellakin ilmaista ystävällisestikin. Tuo antaa vaikutelman, että vain te ansaitsette oikeuden pitää koiria..
    Ja ihan tosi, ei se "koirat maalla" ollut noin vakavasti otettavaksi tarkoitettu ;) Siellä kun hommaa seuraa niin näyttää siltä etteivät ne koirat edes halua sisälle, kun pihalla niillä on paljon kivempaa :)

    Korostettu esimerkki se 24 h/vrk myöskin oli, ei kirjaimellisesti otettava, mutta tokihan sen tiedät, ettei pikkupentua jätetä yksin pihalle tai esimerkiksi yöksi. Pennun kotiintulovaihe on se herkin leimaantumisvaihe, tarkoitin sitä että silloin sen seurassa todellakin pitää viettää paljon aikaa ja osoittaa sille sen paikka laumassa, ensin hyväksyttynä pentuna, myöhemmin arvojärjestys lauman jäsenenä. Sortsi, itse vaan kirjoitit sen lauseen "pihalla pennusta asti".

    Kuten kirjoitin, koko keskustelu tuntui vaan olevan kopin ja pihan tilavuutta koskevaa mutta ei koiran psyyken. Sitten alettiin puhua suurista, vaativista koirista ja vielä kaksin kappalein... huh huh et kai nyt sentään tosissasi, kirjoitin kun siinä vaiheessa alkoi jo vähän huolestuttaa kun tuntui, että asioista nähdään vain ne simppelit ja oletetut hyvät puolet... Kun nyt yhdenkin leimaannuttaa ja kouluttaa ensin aikuiseksi ja katsoo miten se tulee toimeen, niin sitten se toinen paljon myöhemmin on paljon järkevämpi ratkaisu. Jos ensimmäinen koirasi esim. jostain syystä ryhtyy tällaiseksi haukkujaksi, niin toinen koira ottaa siitä mallia ihan varmasti ja sitten teillä onkin kaksi haukkujaa... Yhteen koiraan on paljon helpompi keskittyä ja kouluttaa sitä kuin kahteen, jolloin myös huonoja ominaisuuksia ei varmasti tule niin paljon esille tai ne on koulutettavissa pois.

    Koirat tykkäävät ihan varmasti mieluummin olla (säiden mukaan) ulkona kuin sisällä, mutta pitemmän päälle koiralle ei ole sillä niinkään suurta merkitystä kuin sillä, mitä sen kanssa tehdään. Yksin sisällä tai yksin pihalla, kumpikaan ei ole koiraa tyydyttävää elämää, mutta senhän tiedätkin.

    Muuten mikä siinä pennun sisälle ottamisessa on niin vaikeuksia tuottavaa? Kun se pienenä pitää ottaa sisään joka tapauksessa.

    Äänestä

  • Shame kirjoitti:

    Miksi sinä ajattelet, että en näkisi vaivaa lemmikkieni suhteen?
    Koirien laumakäyttäytymisestä minulla on varsin hyvä käsitys. Päälle 300 huskyn (ja siihen päälle vajaan 10 koirasuden lauma) lauma vaatii jo aika rajua kuria ja johtajan paikka on pidettävä oli tilanne mikä tahansa. Ja siihen joukkoon tosiaan mahtuu vaikka minkälaista luupäätä.. ;)
    Pennusta asti pihalla. Tarkoitin tällä, että se on kuitenkin suuurimman osan ajasta pihalla. Eikä suinkaan yksin. Ilmaisin asiani siis väärin.

    Nyt kysyn ihan mielenkiinnosta ja hyvillä mielin:
    Kuinka se "sisälläpitolaki" sitten toteutuu huskien mukaan? Niiden pentuja ei koskaan oteta sisälle vaan ne kasvavat ja ovat pihalla koko elämänsä.
    Rikotaanko tässä jotenkin lakia?

    Äänestä

  • Shame kirjoitti:

    Niimpä niin, menkääpäs ihmiset maalle ja näyttäkää yksikin talo, jossa koiralla on lupa tulla sisälle pidemmäksikin aikaa kuin vain käymään.. :D
    Kaupungistuminenhan (ja koirien jatkuva jalostaminen..) sen on saanut aikaan, että koira otetaan sisälle. Minusta ne tuntuvat viihtyvän ulkona paljon paremmin kuin sisällä! Tietysti onhan rotuja jotka on pakko ottaa sisälle (minullakin on aikoinaan ollut papillon, eihän sitä voi mitenkään päin jättää vähänkään kylmemmällä ilmalla pihalle..).

    perustelet että maalla koirat pidetään vallan ulkona?? Tiedän kyllä myös niitä maalla asuvia ihmisiä ketkä pitävät koiransa sisällä. Itse en ainakaan voisi rakasta koiraani yöksi jättää yksin pihalle. Sitten voisi olla eriasia jos koiria oli edes kaksi tai enemmän, että niillä olisi yölläkin seuraa ja lämmin koppi missä nukkua.

    Äänestä

  • Hmph kirjoitti:

    Korostettu esimerkki se 24 h/vrk myöskin oli, ei kirjaimellisesti otettava, mutta tokihan sen tiedät, ettei pikkupentua jätetä yksin pihalle tai esimerkiksi yöksi. Pennun kotiintulovaihe on se herkin leimaantumisvaihe, tarkoitin sitä että silloin sen seurassa todellakin pitää viettää paljon aikaa ja osoittaa sille sen paikka laumassa, ensin hyväksyttynä pentuna, myöhemmin arvojärjestys lauman jäsenenä. Sortsi, itse vaan kirjoitit sen lauseen "pihalla pennusta asti".

    Kuten kirjoitin, koko keskustelu tuntui vaan olevan kopin ja pihan tilavuutta koskevaa mutta ei koiran psyyken. Sitten alettiin puhua suurista, vaativista koirista ja vielä kaksin kappalein... huh huh et kai nyt sentään tosissasi, kirjoitin kun siinä vaiheessa alkoi jo vähän huolestuttaa kun tuntui, että asioista nähdään vain ne simppelit ja oletetut hyvät puolet... Kun nyt yhdenkin leimaannuttaa ja kouluttaa ensin aikuiseksi ja katsoo miten se tulee toimeen, niin sitten se toinen paljon myöhemmin on paljon järkevämpi ratkaisu. Jos ensimmäinen koirasi esim. jostain syystä ryhtyy tällaiseksi haukkujaksi, niin toinen koira ottaa siitä mallia ihan varmasti ja sitten teillä onkin kaksi haukkujaa... Yhteen koiraan on paljon helpompi keskittyä ja kouluttaa sitä kuin kahteen, jolloin myös huonoja ominaisuuksia ei varmasti tule niin paljon esille tai ne on koulutettavissa pois.

    Koirat tykkäävät ihan varmasti mieluummin olla (säiden mukaan) ulkona kuin sisällä, mutta pitemmän päälle koiralle ei ole sillä niinkään suurta merkitystä kuin sillä, mitä sen kanssa tehdään. Yksin sisällä tai yksin pihalla, kumpikaan ei ole koiraa tyydyttävää elämää, mutta senhän tiedätkin.

    Muuten mikä siinä pennun sisälle ottamisessa on niin vaikeuksia tuottavaa? Kun se pienenä pitää ottaa sisään joka tapauksessa.

    Itse en alkanut koiran psyykestä yms. asioista keskustelemaan koska puhe tosiaan oli vähän muista asioista. Oletin että vastapuoli tiesi mitä oli tekemässä, enkä kokenut että tarvitsee joka asiaa neuvoa. Enkä varmasti osaisikaan koska käytännön kokemusta vain omasta koirasta.

    Ja kahden suuren koiran ottaminen oli varmaan enemmän ajatuksella leikkimistä - harvempi kai pystyy sitä tallia pihalleen rakentamaan ;)

    Äänestä

  • Yks vaan kirjoitti:

    perustelet että maalla koirat pidetään vallan ulkona?? Tiedän kyllä myös niitä maalla asuvia ihmisiä ketkä pitävät koiransa sisällä. Itse en ainakaan voisi rakasta koiraani yöksi jättää yksin pihalle. Sitten voisi olla eriasia jos koiria oli edes kaksi tai enemmän, että niillä olisi yölläkin seuraa ja lämmin koppi missä nukkua.

    Johan tässä keskusteltiin
    a) siitä että millainen olisi hyvä ratkaisu koiran yöpymiselle, koppi tai joku muu.
    b) ettei tarttennut ottaa niin vakavasti sitä 'maalla koirat ulkona' -juttua.

    Ja itse kokemuksesta voin oman koiran kohdalta sanoa että ihan se on mennyt itse vapaaehtoisesti yöksi omaan koppiin nukkumaan. Talvella on saanut nukkua sisällä mutta kuumahan siinä on tullut koska turkki todella paksu, jossain vaiheessa yöllä livahti pihalle. Jos joku nyt miettii että millä se olisi päässyt takaisin sisälle, niin usein käytiin avaamassa ovea että jos se vaikka vaan meni pissalle - mutta oli kopissa eikä halunnut sisälle. Koska koppi oli sen oma paikka jossa se tykkäsi olla, ja se oli lämmitetty joten ei palellut siellä.

    Rakastettuja ne on ulkokoiratkin.

    Äänestä

  • Piotter kirjoitti:

    Itse en alkanut koiran psyykestä yms. asioista keskustelemaan koska puhe tosiaan oli vähän muista asioista. Oletin että vastapuoli tiesi mitä oli tekemässä, enkä kokenut että tarvitsee joka asiaa neuvoa. Enkä varmasti osaisikaan koska käytännön kokemusta vain omasta koirasta.

    Ja kahden suuren koiran ottaminen oli varmaan enemmän ajatuksella leikkimistä - harvempi kai pystyy sitä tallia pihalleen rakentamaan ;)

    Minä taas aloin siitä psyyken puolesta puhumaan juuri sen vuoksi, että ei puhuttu kuin kopeista ja pihasta ja ettei pentua voi ottaa (jostain syystä) sisälle eli että koiraa ehkä pidettäisiinkin vain "helppona tapauksena" jos sen voi jättää pihaan. Toivottavasti näin ei ole, jos kerran kysyjällä huskylaumastakin on kokemusta (joita ei niitäkään pennusta asti yksin pihoille jätetä, niillähän ei luonnollisestikaan tekisi sen jälkeen mitään koska ihan varmasti rupeaisivat villilaumaksi, ihmisiin niidenkin on leimaannuttava, mutta senhän ison lauman kanssa työskennelleenä Shame varmasti tietääkin).

    Mutta sitä hymyä nyt sitten.. :-)

    Ei huskyt sen enempää yksin pihalla ole kuin "muutkaan pihakoirat", mutta pentuna niitä ei oteta sisälle. Tätä kysyinkin jo aikaisemmin..
    Niiden kanssa ollaan tietysti joka päivä, niiden kunto tarkistetaan (kuten muidenkin), niitä rapsutellaan yms. Näin ne leimautuvat ihmisiin. Tosin lenkillä niiden kanssa ei käydä (okei silloin tällöin kesäharjoitukset pyörillä varustetulla "reellä" jos vain joku uskaltautuu kyytiin eikä ole liian kuuma ilma :D ). Niiden koulutuskin sitten kyllä tapahtuu eri tavalla kuin "normaali" koiran.

    Husky on arktinen koira, mutta ei sekään keskelle pihaa synnytä, vai mitä.

    Emolla on suojattu paikka jossa hoitaa pentuja ja pentuja sosiaalistetaan ihmisiin päivittäin. Ei sitä huskyn pentuakaan jätetä koko yöksi rannalle, anteeksi, pihalle ruikuttamaan ihan itsekseen.

    Kuten niin mahtavasta hoitamastasi laumasta kerroit, pentuja on yleensä useita. Sinä puhuit yhdestä pennusta itsellesi, joka ei kuulu arktiseen rotuun (esim. huskyhan ei sinulle kelpaa jostain syystä).

    Ihan kuten sanoit, husky ja muut arktiset rodut on vähän eri tapaus kuin "normaali" koira. Ei se eläinsuojelulaki silti sitäkään rotua laskuista pois jätä, ei huskyn pentuakaan jätetä heti 8-viikkoisesta yksin ulos laillisesti. Voipi naapuri veivata paikallisen poliisin numeron, jos sellaista havaitsisi...

    Äänestä

  • Miksi ihmeessä haluat koiran, jos sinulla on "sisäeläimiä", jotka eivät tule toimeen koiran kanssa? Eikö tällainen ulkokoira olisi silloin vähän kuin lapsipuolen asemassa? Taidat olla vähän itsekäs.

    Äänestä

  • Nikke kirjoitti:

    Miksi ihmeessä haluat koiran, jos sinulla on "sisäeläimiä", jotka eivät tule toimeen koiran kanssa? Eikö tällainen ulkokoira olisi silloin vähän kuin lapsipuolen asemassa? Taidat olla vähän itsekäs.

    Mietin samaa. Ongelma taitaa olla jossain muualla ja suhtautuminen naiivia oikein kahdesta suusta (jollei Shame kirjoittele itsensä kanssa), kuten alempana sanotaan.

    On se kumma jos asiallisesti jollekin kommentoi eikä arvostele, niin olenkin sitten naiivi?

    Siihen en puutu mitä mieltä alkuperäisestä olette, mutta mitähän mä nyt tein..

    Äänestä

  • Hmph kirjoitti:

    Husky on arktinen koira, mutta ei sekään keskelle pihaa synnytä, vai mitä.

    Emolla on suojattu paikka jossa hoitaa pentuja ja pentuja sosiaalistetaan ihmisiin päivittäin. Ei sitä huskyn pentuakaan jätetä koko yöksi rannalle, anteeksi, pihalle ruikuttamaan ihan itsekseen.

    Kuten niin mahtavasta hoitamastasi laumasta kerroit, pentuja on yleensä useita. Sinä puhuit yhdestä pennusta itsellesi, joka ei kuulu arktiseen rotuun (esim. huskyhan ei sinulle kelpaa jostain syystä).

    Ihan kuten sanoit, husky ja muut arktiset rodut on vähän eri tapaus kuin "normaali" koira. Ei se eläinsuojelulaki silti sitäkään rotua laskuista pois jätä, ei huskyn pentuakaan jätetä heti 8-viikkoisesta yksin ulos laillisesti. Voipi naapuri veivata paikallisen poliisin numeron, jos sellaista havaitsisi...

    Missä vaiheessa tekstin piti taas muuttua ivalliseksi? Ihmettelen kovasti.. Lait ovat Suomessa niin monimuotoiset ettei noista koukeroista kukaan ota selkoa.. Eli siis: Yksin olevaa pentua ei saa jättää yksin pihalle. Jos koira on paksu turkkinen, voi koko pentueen jättää pihalle suojaisaan paikkaan. Näin?
    Niin no, 10 päinen husky pentue sisällä voisi jo aiheuttaa aika paljon rahallista vahinkoa :D Ja tämä nyt on taas huumoria, älkää ottako nokkiinne.
    Niin no, huskyt eivät ole koskaan yksin. Niitä on aina yleensä vähintään kaksi samassa tarhassa/narussa. Pennut ja äipät keskenään ja nuoret omissa ryhmissään taas ovat suuressa laumassa keskenään kähinöimässä ja mukaan toki laitetaan jossain veiheessa se iso aikuinenkin komentamaan koko poppoo ojennukseen.. :D
    Joo-o, oikeassa olet huskya en ottaisi. Kaipaan lemmikkieläimeltä vähän erilaista luonnetta kuin näiltä lähinnä työ- ja laumakoirilta. Siksi en "kelpuuta" sitä. Ja sitä paitsi niillä tahtoo olla taipumusta pitää aikasta kovaa meteliä..

    Äänestä

  • Hmph kirjoitti:

    Husky on arktinen koira, mutta ei sekään keskelle pihaa synnytä, vai mitä.

    Emolla on suojattu paikka jossa hoitaa pentuja ja pentuja sosiaalistetaan ihmisiin päivittäin. Ei sitä huskyn pentuakaan jätetä koko yöksi rannalle, anteeksi, pihalle ruikuttamaan ihan itsekseen.

    Kuten niin mahtavasta hoitamastasi laumasta kerroit, pentuja on yleensä useita. Sinä puhuit yhdestä pennusta itsellesi, joka ei kuulu arktiseen rotuun (esim. huskyhan ei sinulle kelpaa jostain syystä).

    Ihan kuten sanoit, husky ja muut arktiset rodut on vähän eri tapaus kuin "normaali" koira. Ei se eläinsuojelulaki silti sitäkään rotua laskuista pois jätä, ei huskyn pentuakaan jätetä heti 8-viikkoisesta yksin ulos laillisesti. Voipi naapuri veivata paikallisen poliisin numeron, jos sellaista havaitsisi...

    Missä vaiheessa tekstin piti taas muuttua ivalliseksi? Ihmettelen kovasti.. Lait ovat Suomessa niin monimuotoiset ettei noista koukeroista kukaan ota selkoa.. Eli siis: Yksin olevaa pentua ei saa jättää yksin pihalle. Jos koira on paksu turkkinen, voi koko pentueen jättää pihalle suojaisaan paikkaan. Näin?
    Niin no, 10 päinen husky pentue sisällä voisi jo aiheuttaa aika paljon rahallista vahinkoa :D Ja tämä nyt on taas huumoria, älkää ottako nokkiinne.
    Niin no, huskyt eivät ole koskaan yksin. Niitä on aina yleensä vähintään kaksi samassa tarhassa/narussa. Pennut ja äipät keskenään ja nuoret omissa ryhmissään taas ovat suuressa laumassa keskenään kähinöimässä ja mukaan toki laitetaan jossain veiheessa se iso aikuinenkin komentamaan koko poppoo ojennukseen.. :D
    Joo-o, oikeassa olet huskya en ottaisi. Kaipaan lemmikkieläimeltä vähän erilaista luonnetta kuin näiltä lähinnä työ- ja laumakoirilta. Siksi en "kelpuuta" niitä. Ja sitä paitsi niillä tahtoo olla taipumusta pitää aikasta kovaa meteliä..

    Äänestä

  • Nikke kirjoitti:

    Miksi ihmeessä haluat koiran, jos sinulla on "sisäeläimiä", jotka eivät tule toimeen koiran kanssa? Eikö tällainen ulkokoira olisi silloin vähän kuin lapsipuolen asemassa? Taidat olla vähän itsekäs.

    Kerro minulle miksi muuten lemmikkejä hankitaan ellei itsekkäistä syistä? Siksi, että sinä saisit jonkun josta pitää huolta, siksi että sinä tahdot jonkun jota helliä jne.. Tosi eläinrakas ei ota lemmikkejä ollenkaan, näin minulle on kerrottu. Ja tavallaan se pitää paikkansa. Kyllä olen itsekäs, enkä ihan vähänkään, etkä muuten ole sinäkään mikäli sinulta löytyy yksikin eläin.
    Kyllä, lemmikkejä otetaan myös "rescue"-eläiminä, näitä on minullakin ollut monta(tälläkin hetkellä kaksi kappaletta), mutta edelleen hieman itsekkäistä syistä.
    Mikään lapsipuoli koira ei todellakaan ole. Se on tietysti täysivaltainen perheen jäsen, mutta kyllä, lapsen alapuolella. Hätätilanteen tullen kyllä, lapsi ensin, koira sitten.

    Äänestä

  • Shame kirjoitti:

    Missä vaiheessa tekstin piti taas muuttua ivalliseksi? Ihmettelen kovasti.. Lait ovat Suomessa niin monimuotoiset ettei noista koukeroista kukaan ota selkoa.. Eli siis: Yksin olevaa pentua ei saa jättää yksin pihalle. Jos koira on paksu turkkinen, voi koko pentueen jättää pihalle suojaisaan paikkaan. Näin?
    Niin no, 10 päinen husky pentue sisällä voisi jo aiheuttaa aika paljon rahallista vahinkoa :D Ja tämä nyt on taas huumoria, älkää ottako nokkiinne.
    Niin no, huskyt eivät ole koskaan yksin. Niitä on aina yleensä vähintään kaksi samassa tarhassa/narussa. Pennut ja äipät keskenään ja nuoret omissa ryhmissään taas ovat suuressa laumassa keskenään kähinöimässä ja mukaan toki laitetaan jossain veiheessa se iso aikuinenkin komentamaan koko poppoo ojennukseen.. :D
    Joo-o, oikeassa olet huskya en ottaisi. Kaipaan lemmikkieläimeltä vähän erilaista luonnetta kuin näiltä lähinnä työ- ja laumakoirilta. Siksi en "kelpuuta" niitä. Ja sitä paitsi niillä tahtoo olla taipumusta pitää aikasta kovaa meteliä..

    En ollut ivallinen. Tulkitsit nyt väärin. Sitä näköjään täällä tapahtuu enemmänkin.

    Pitääkö aina käyttää pitkä rivi hymiöitä ennenkuin tajutaan, ettei kyseessä ole iva, haukku, moite tms. Mutta toivottavasti löydät sinulle sopivan koiran.

    :D ;D =D

    Äänestä

Kenties nyt tuli kaikille selväksi ettei pentua pihalle ympärivuorokautisesti - ja ettei tässä keskustelussa oltu niin tekemässäkään. :)

Äänestä
  • Jotenkin minä tämän arvasinkin :D
    Uskokaa nyt vain, että tiedän mitä olen tekemässä. Etsimme nyt vain meille sopivaa rotua joka viihtyy pihalla. Ja otetaan pentuna sisälle ;) Ja miksei isompanakin, mutta se saa luvan olla suurimman osan ajasta ulkona. Piste. :D
    En oikein ymmärrä miksi on niin vaikeaa sisäistää etteivät kaikki tahdo koiraa koko ajaksi sisälle, mutta kaikilla on eri mielipiteet asiasta ja sehän on silloin ok. Vain makuasioista voi kiistellä, faktat kun ovat aina faktoja ja niihin on aina vain yksi oikea ratkaisu ;)
    Jos on pakko taistella koirien sisälle tulemisen puolesta niin minä tarttuisin siinä asiassa niiden raukkojen oloihin, jotka vain ulvovat päivästä toiseen 2x2 metrin häkissään eivätkä pääse sieltä lähes tulkoon koskaan pihalle.. Niitä näkee valitettavasti usein joka päivä.. Mutta se nyt ei liity tähän aiheeseen, joten unohtakaamme se ja morkatkaamme koiran hankkijaa joka aikoo todellakin tehdä jotain koiransa hyväksi vaikka tylysti jättääkin sen pihalle. *pieni ironia piristää päivää* :D

    Äänestä

  • Shame kirjoitti:

    Jotenkin minä tämän arvasinkin :D

    *naur*

    Mutta, oikeestihan se on silti hyvä että täällä puolustetaan eläimiä. Joskus vaan liiankin kärkkäästi.

    Äänestä

  • Shame kirjoitti:

    Jotenkin minä tämän arvasinkin :D
    Uskokaa nyt vain, että tiedän mitä olen tekemässä. Etsimme nyt vain meille sopivaa rotua joka viihtyy pihalla. Ja otetaan pentuna sisälle ;) Ja miksei isompanakin, mutta se saa luvan olla suurimman osan ajasta ulkona. Piste. :D
    En oikein ymmärrä miksi on niin vaikeaa sisäistää etteivät kaikki tahdo koiraa koko ajaksi sisälle, mutta kaikilla on eri mielipiteet asiasta ja sehän on silloin ok. Vain makuasioista voi kiistellä, faktat kun ovat aina faktoja ja niihin on aina vain yksi oikea ratkaisu ;)
    Jos on pakko taistella koirien sisälle tulemisen puolesta niin minä tarttuisin siinä asiassa niiden raukkojen oloihin, jotka vain ulvovat päivästä toiseen 2x2 metrin häkissään eivätkä pääse sieltä lähes tulkoon koskaan pihalle.. Niitä näkee valitettavasti usein joka päivä.. Mutta se nyt ei liity tähän aiheeseen, joten unohtakaamme se ja morkatkaamme koiran hankkijaa joka aikoo todellakin tehdä jotain koiransa hyväksi vaikka tylysti jättääkin sen pihalle. *pieni ironia piristää päivää* :D

    a) en mollannut sinua enkä pihakoiria, tunnuitpa vaan keskittyvän enemmän piha-alueeseen kuin koiraan ja halusin huomauttaa muistakin ajattelemisen aiheista

    b) kirjoitit itse "pennusta asti pihalla", mitäpä muuta siitä voi kuin ruveta vähän aprikoimaan

    Mutta se siitä. Älä nyt noin herkkänahkainen ole, jos pyysin ajattelemaan asiaa vähän laajemmin.

    Lähinnä huvittuneena minä näitä luenkin, ei sillä. Osaksi kyllä jo loukkaa, kun käydään "päälle" niin agressiivisesti.
    Tottakai minä ajattelen asioita laajasti, mutta enhän minä nyt kaikkia ajatuksia ryhdy kirjoittamaan ;) Tietysti huomioon otetaan sekä positiiviset, että negatiiviset asiat. Ja on hienoa, että eläimiä puolustetaan, mutta tällä kertaa agressioiden kohde sattui olemaan samalla puolella.. ;)
    Nyt kuitenkin hain lähinnä rotua.

    Äänestä

Täytyypä muuten hommata rekka, että saadaan koirat mahtumaan kyytiin.. :D

Äänestä
  • Elähän nyt innosta siellä ihmisiä ihmettelemään :D

    Äänestä

  • Piotter kirjoitti:

    Elähän nyt innosta siellä ihmisiä ihmettelemään :D

    Kato kiusa se on pienikin kiusa.. No ei sentään, huumori auttaa vähän rentoutumaan tälläkin palstalla ;)

    Äänestä

  • Shame kirjoitti:

    Kato kiusa se on pienikin kiusa.. No ei sentään, huumori auttaa vähän rentoutumaan tälläkin palstalla ;)

    Koira on iloinen asia mutta ei naurettava. Kiusa se on pienikin kiusa, naurettava tokaisu. Kylläpä kuulostatte todella lapsellisilta.

    Mitäköhän pitäisi ajatella siitä että alat pilkkaamaan jotakuta joka haluaa kiinnittää huomiosi muihinkin asioihin kuin vain koppiin tai autotalliin. Asioihin jotka on koiranpidon kannalta paljon tärkeämpiä.

    Jätä se koira hankkimatta jos sulla jo muita eläimiä on joiden takia et voi koiraa sisällä pitää ja jos susta on vaan hauskaa naureskella asiallisille asioille, niin ethän sitten ehdi siihen koiraan keskittyäkään riittävästi.

    Vai onko isi ja äiti sanonut ettei meille saa koiraa ottaa kun korkeintaan ulos.

    Shame on you.

    Äänestä

  • Kummajainen kirjoitti:

    Herran jestas sentään!

    En ymmärrä miksi nousi kauhea haloo tuosta kopista puhumisesta, että sen takia ei sitten muistettaisi mitä muuta koira tarvitsee.

    Ja edelleen, miksi hitossa koiraa ei saisi ulkona pitää?

    Ei tainnut nyt osua nuo sinun äiti ja isi ei anna lupaa -jutut. Hyvä yritys kuitenkin.

    Anteeksi mutta alkoi ärsyttää.

    "Koira on iloinen asia mutta ei naurettava. Kiusa se on pienikin kiusa, naurettava tokaisu. Kylläpä kuulostatte todella lapsellisilta."

    Miksei saa asioista myös huumorilla sanoa?

    Kato kiusa se on pienikin kiusa, vastataan asiallisiin teksteihin.

    Se rupesi anteeksi vaan MUA ärsyttämään.

    sanoppas se ääneen jos sitten tajuisit miten lapselliselta se kuulostaa.

    Nyt kyllä pistätte omianne. En mä kyllä löydä täältä sellaista mistään että sitä koiraa ei saisi ulkona pitää. Paljon muuta asiaa kyllä (mutta ei teiltä kahdelta). Mutta miksi hitossa se koira pitäisi ulkona pitää, mitä ihmeen elukoita siellä sisällä on että sen tähden koira EI VOI olla sisällä.

    Paras olis unohtaa koko koira.

    "Kato kiusa se on pienikin kiusa, vastataan asiallisiin teksteihin."

    Se taisi kyllä olla kommentti mun heittoon. Luulisi että voisin sitten olla se joka ärsyyntyy.

    "Se rupesi anteeksi vaan MUA ärsyttämään."

    No anteeksi, anteeksi. En ole sanonut etteikö SUA olisi saanut alkaa ärsyttää.

    "Sanoppas se ääneen jos sitten tajuisit miten lapselliselta se kuulostaa."

    Mitä väliä onko se lapsellisen kuuloista?

    "Nyt kyllä pistätte omianne. En mä kyllä löydä täältä sellaista mistään että sitä koiraa ei saisi ulkona pitää. Paljon muuta asiaa kyllä (mutta ei teiltä kahdelta). Mutta miksi hitossa se koira pitäisi ulkona pitää, mitä ihmeen elukoita siellä sisällä on että sen tähden koira EI VOI olla sisällä. "

    Jotkut koirat vaan viihtyy ulkona, siitä minä olen keskustellut. Ihan vain kommentoin aikaisempaasi kun tuntui että olit kovasti vastaan sitä että koira olisi ulkona.

    Ja minä en mielestäsi ole sanonut mitään asiallista?

    "Paras olis unohtaa koko koira."

    Jaa miksi?

    Äänestä

  • Piotter kirjoitti:

    Herran jestas sentään!

    En ymmärrä miksi nousi kauhea haloo tuosta kopista puhumisesta, että sen takia ei sitten muistettaisi mitä muuta koira tarvitsee.

    Ja edelleen, miksi hitossa koiraa ei saisi ulkona pitää?

    Ei tainnut nyt osua nuo sinun äiti ja isi ei anna lupaa -jutut. Hyvä yritys kuitenkin.

    Anteeksi mutta alkoi ärsyttää.

    ... ettei ne äiti ja isi jutut osuneet, se toinenhan sitä koiraa kyseli etkä sinä?

    Äänestä

  • Kummajainen kirjoitti:

    ... ettei ne äiti ja isi jutut osuneet, se toinenhan sitä koiraa kyseli etkä sinä?

    En sanonut että tiedän.

    Äänestä

  • Piotter kirjoitti:

    En sanonut että tiedän.

    Piotteri kysyi heti alussa shamelta että mksi haluatte koiran vain pihalle.

    Täällä muutkin sitä kyselee, niin myös minä. Ei ole kunnon vastausta tullut.

    Onko se nyt jotain kamalaa kun sitä utelee kun sä olet sitä itsekin kysynyt.

    Äänestä

  • Piotter kirjoitti:

    "Koira on iloinen asia mutta ei naurettava. Kiusa se on pienikin kiusa, naurettava tokaisu. Kylläpä kuulostatte todella lapsellisilta."

    Miksei saa asioista myös huumorilla sanoa?

    Shame, miksi haluat (piha)koiran? Ei ole kunnon vastausta tullut.

    Äänestä

  • Kummajainen kirjoitti:

    Koira on iloinen asia mutta ei naurettava. Kiusa se on pienikin kiusa, naurettava tokaisu. Kylläpä kuulostatte todella lapsellisilta.

    Mitäköhän pitäisi ajatella siitä että alat pilkkaamaan jotakuta joka haluaa kiinnittää huomiosi muihinkin asioihin kuin vain koppiin tai autotalliin. Asioihin jotka on koiranpidon kannalta paljon tärkeämpiä.

    Jätä se koira hankkimatta jos sulla jo muita eläimiä on joiden takia et voi koiraa sisällä pitää ja jos susta on vaan hauskaa naureskella asiallisille asioille, niin ethän sitten ehdi siihen koiraan keskittyäkään riittävästi.

    Vai onko isi ja äiti sanonut ettei meille saa koiraa ottaa kun korkeintaan ulos.

    Shame on you.

    Tässä perheessä ei ole äiti eikä isi sanonut juuta eikä jaata vuosiin :D
    Tahdomme koiran joka on, ja suurimmaksi osaksi myös pysyy, pihalla. Tahdomme myös hevosen, joka on ja pysyy pihalla (toki myös tallissa). Tahdomme myös pari lammasta, jotka ovat ja pysyvät, pihalla (toki myös tallissa). En ymmärrä mikä siinä on niin kauheaa.. Voisitteko selvittää minulle sen?
    "ethän sitten ehdi siihen koiraan keskittyäkään riittävästi." Et tiedä elämän tilanteestani mitään. Mille perustat väitteesi?
    "Kylläpä kuulostatte todella lapsellisilta." Kannattaisi sinunkin välillä kokeilla ;)
    "Mitäköhän pitäisi ajatella siitä että alat pilkkaamaan jotakuta joka haluaa kiinnittää huomiosi muihinkin asioihin kuin vain koppiin tai autotalliin"
    Hieno asia, en väitä vastaan, mutta kun en kysynyt muista asioista mitään. Kysyin rotua ja katsokaas mikä keskustelu tästä tulikaan.
    "Jätä se koira hankkimatta"
    Saatan vaikka jättääkin, mutta en sinun mainitsemistasi syistä.

    Äänestä

  • Kummajainen kirjoitti:

    Piotteri kysyi heti alussa shamelta että mksi haluatte koiran vain pihalle.

    Täällä muutkin sitä kyselee, niin myös minä. Ei ole kunnon vastausta tullut.

    Onko se nyt jotain kamalaa kun sitä utelee kun sä olet sitä itsekin kysynyt.

    Sinä kirjoitit mm että "Jätä se koira hankkimatta jos sulla jo muita eläimiä on joiden takia et voi koiraa sisällä pitää"

    Minä vastasin sinulle tuohon, että miksei koiraa saisi pitää ulkona. Jotkut kun siellä viihtyvät oikein hyvin.

    En minä siihen sanonut ettei saisi kysyä mikä on alkuperäisen syy koiran ulkona pitämiseen.

    Äänestä

  • Kummajainen kirjoitti:

    Koira on iloinen asia mutta ei naurettava. Kiusa se on pienikin kiusa, naurettava tokaisu. Kylläpä kuulostatte todella lapsellisilta.

    Mitäköhän pitäisi ajatella siitä että alat pilkkaamaan jotakuta joka haluaa kiinnittää huomiosi muihinkin asioihin kuin vain koppiin tai autotalliin. Asioihin jotka on koiranpidon kannalta paljon tärkeämpiä.

    Jätä se koira hankkimatta jos sulla jo muita eläimiä on joiden takia et voi koiraa sisällä pitää ja jos susta on vaan hauskaa naureskella asiallisille asioille, niin ethän sitten ehdi siihen koiraan keskittyäkään riittävästi.

    Vai onko isi ja äiti sanonut ettei meille saa koiraa ottaa kun korkeintaan ulos.

    Shame on you.

    yläasteelle, niin opit sitten sellaisesta asiasta kuin ironia.
    Vai onko isi ja äiti sanoneet, ettei teillä saa ymmärtää huumoria?

    Et ole kummajainen, suljetulla.

    Äänestä

  • horna kirjoitti:

    yläasteelle, niin opit sitten sellaisesta asiasta kuin ironia.
    Vai onko isi ja äiti sanoneet, ettei teillä saa ymmärtää huumoria?

    Et ole kummajainen, suljetulla.

    Saisko nyt vihdoin viimein shamelta vastauksen siihen kysymykseen, jonka moni muukin on esittänyt:
    Mikä on niin painava syy ettei koiraa voi edes pentuna ottaa sisään kuin "erityisjärjestelyin"!

    Kuulostaa tosi omituiselta. Vastauksen syystä taitaa olla ironia kaukana kun sitä ei kuulu.

    Äänestä

  • Momo kirjoitti:

    Shame, miksi haluat (piha)koiran? Ei ole kunnon vastausta tullut.

    Jos joku haluaa pihakoiran, niin entä sitten?? Jos aikoo pitää koiraansa irti, niin siinä ei ole mitään väärää. Juoksulangan pituudelle ja tarhan koolle on vähimmäismitat määritelty, mutta jos koira kerran on irti niin miksi siitä ollaan niin huolissaan?

    Mitä_pahaa_on pihakoirissa?? :) :D

    Äänestä

  • Kummajainen kirjoitti:

    Saisko nyt vihdoin viimein shamelta vastauksen siihen kysymykseen, jonka moni muukin on esittänyt:
    Mikä on niin painava syy ettei koiraa voi edes pentuna ottaa sisään kuin "erityisjärjestelyin"!

    Kuulostaa tosi omituiselta. Vastauksen syystä taitaa olla ironia kaukana kun sitä ei kuulu.

    Syy: Olen hirveä eläinrääkkääjä. Koira tarvitsee niin paljon n.50-60 neliön sisäaluetta käyttöönsä, että se varmasti kuolee, jos en anna sen tulla sisälle pääasiallisesti asumaan. Kiusaan sitä ja piinaan sitä sillä huvikseni. Siinä on se syy, jonka sinä haluat kuulla. Totuus on toisenlainen.
    Jostain syystä sinulla on pakonomainen tarve tehdä minusta jonkin sortin eläinrääkkääjä, valitettavasti siinä onnistumatta. Kerro ihmeessä miksi.
    Meillä on eläimiä, jotka eivät tule toimeen koiran kanssa. Päivällä koira (/koirat) KÄYKÖÖT minun puolestani sisällä (=sitä voi valvoa sivusilmällä) mikäli sillä edes intoa siihen riittää, mutta yöksi se saa mennä pihalle, koska silloin muut eläimet valtaavat talon enkä suostu niiden vapaudesta tinkimään sen enempää kuin koirankaan. Koira nukkuu yöllä, se ei silloin tarvitse edes sitä toivomaasi "sisäliikuntaa". Nämä eläimet eivät nuku ja tarvitsevat nekin liikuntaa. Niillä ei ole häkkiä vaan ne vaeltavat vapaasti huushollissa, koska en voi sietää sitäkäään ajatusta, että nämä suljettaisiin häkkiin (tai ylipäätään mitään eläintä, mikä on rottaa isompi). Esimerkiksi kodinhoitohuoneessa koira voi hyvin yöpyä esimerkiksi sairauden koittaessa (olit siitä niin huolissasi). Pääasiassa koira saa luvan viettää aikaansa pihalla, hyväksyit sinä sitä tai et. Mikään lakikaan ei sitä edes kiellä. Se ei ole eläinrääkkäystä.
    Olet niin kauhuissasi asiastani, että voisitko kertoa ihan suoraan, että mikä tässä asiassa klikkaa niin kovasti ja mikä kohta on vielä jotenkin epäselvä tai omituinen?

    Siis tämän kysymyksen perusteella sinä laitat sanoja suuhuni ja teet ajatusjuoksustani epämääräisiä ja vääriä päätelmiä:
    Saisko nyt vihdoin viimein shamelta vastauksen siihen kysymykseen, jonka moni muukin on esittänyt: Mikä on niin painava syy ettei koiraa voi edes pentuna ottaa sisään kuin "erityisjärjestelyin"!

    Tätä tosiaan kysyi moni muukin eikä vastausta kuulunut.

    Olenko tuossa kysymyksessä käyttänyt sinusta sanoja eläinrääkkääjä, kiusaaja, piinaaja etc. Enpä taida olla. Jos käsität minun sellaista tarkoittaneeni, tuot kyllä julki itsestäsi jonkinlaisia paranoidisia piirteitä ja sisälukutaidottomuutta. Mitenköhän ne sinun mieleesi putkahti, marttyyrimeininkiä vai omatuntoa? Kerro nyt mikä tähän kysymykseen vastaaminen "klikkasi" sinulla kun se kysymys (= miksei pentu voi pienenäkään olla sisällä kuin erityisjärjestelyin) moneen otteeseen esitettiin.

    Tässä on nimenomaisesti kyselty sen pikku hommelin perään, että haluat koiran olevan pennusta asti ulkona, mikä kuulostaa arveluttavalta, etkä sitten ole vastannut monien sinulle esittämään ihan simppeliinkysymykseen että miksi. Kysymykseen vastaamista kutsutaan keskusteluksi. Sinä yrität tehdä tästä nyt jotain haukkumisketjua. En minä eivätkä muut ole mitenkään puuttunut itse pihakoira-juttuun, mikäs siinä, ei se todellakaan ole mitään eläinrääkkäystä pitää pihakoiraa, ihan hyvähän se homma on (mistä olet saanut pikku aivoihisi että olisin jotenkin itse pihakoira-ajatusta vastaan???) mutta että pennusta asti pihalla ja että koira ei VOI olla sisällä, sitä tässä on ihmetelty kun sellaista olet esittänyt.

    Mutta nythän sitten kysymykseen jollain tavalla vastasit, vaikka silmille tulitkin täysin syyttä. Keskustelutaitosi taitaa olla sittenkin sitä luokkaa, että sinulle kelpaa vain jo valmiiksi miettimäsi asiat sellaisinaan, epäilyä et siedä ja kysymyksiin et suostu kunnolla vastaamaan. Lisäksi sitten keksit näiden argumentaatioiden loihtimana että esimerkiksi juuri minulla olisi "pakonomainen tarve tehdä sinusta eläinrääkkääjä", mikä ei pidä paikkaansa. Minulla ei ole sitten pienintäkään tarvetta tehdän yhtään kenestäkään yhtään mitään vaan halusin vastauksen ihan yksinkertaiseen kysymykseen. En kysynyt: kerroppas eläinrääkkääjä, vaan kysyin kerroppas shame. Esitin yleisen kysymyksen minkä muutkin ovat esittäneet ja kiitos vaan herjoista sitten sinulle ja aivan helvetin hyvää kesää sullekin huushollissasi peuhaavine elukoinesi.

    Juuri näin. Luehan uudestaan vastauksesi, jotka ovat muidenkin "sisäänlukutaidottomien" mielestä vaikuttaneet aikalailla negatiivisilta ja siltä, että sinä hyökkäät minun silmilleni. Samoin kuin teksteistäsi paistaa (ilmeisesti tahattomasti) läpi ajatus, ettet voi sietää pihakoiria (lueppas muidenkin vastauksia sinulle, he ovat myös "sisäänlukutaidotomia" tai sitten sinäkin olet ilmaissut asioita väärin).
    Minä en tästä edes mitään sen suurempaa keskustelua halunnut aloittaa vaan kysyin vain koirarotuja.
    Ja oikeassa olet, en voi sietää epäilyjä.
    Kesän toivotukset kirosanojen kera jätän kuitenkin väliin. "Pärjäile"

    "(lueppas muidenkin vastauksia sinulle, he ovat myös "sisäänlukutaidotomia"

    Minullehan ovat siis vastanneet sinä ja nimimerkki Piotter sekä yhden kerran joku tillintallintaliaivo, joka on ilmeisesti jompikumpi teistä. Se siitä muidenkin "sisälukutaidottomien" määrällä uhoamisesta.

    Muutenkin, edelleen pysyt noissa ihme vääristyneissä käsityksissäsi, mutta sehän on sinun murheesi, jos haluat saada muut hermostumaan itseesi niin onnistut kyllä. Kas kun mulla ei ole vieläkään mitään pihakoiria vastaan. Pihapentuja vastaan on kyllä, eikä se paista "tahattomasti" läpi, kyllä se on selvä juttu eikä mikään tahaton.

    "Pärjäile" sinäkin.

    Pikku korjaus laskutaitoosi, Sinulle on vastannut piotter ja shame, ei ketkään muut. Mikä se on tämä kolmas, tillintallinaivo, josta puhut?

    Johan on sakkia täällä ...

    Äänestä

  • sivullinen kirjoitti:

    Pikku korjaus laskutaitoosi, Sinulle on vastannut piotter ja shame, ei ketkään muut. Mikä se on tämä kolmas, tillintallinaivo, josta puhut?

    Johan on sakkia täällä ...

    nimimerkki "horna" osallistui ystävällismielisellä hupailullaan seuroihin. Etsi jonosta, en jaksa linkittää.

    Kirjotin muuten pitkästä matikasta ällän.

    Mutta olet oikeassa, johan on sakkia, niin minä kuin muut, mutta sellasta se on tautinen meno välillä... :D

    Äänestä

  • Kummajainen kirjoitti:

    "(lueppas muidenkin vastauksia sinulle, he ovat myös "sisäänlukutaidotomia"

    Minullehan ovat siis vastanneet sinä ja nimimerkki Piotter sekä yhden kerran joku tillintallintaliaivo, joka on ilmeisesti jompikumpi teistä. Se siitä muidenkin "sisälukutaidottomien" määrällä uhoamisesta.

    Muutenkin, edelleen pysyt noissa ihme vääristyneissä käsityksissäsi, mutta sehän on sinun murheesi, jos haluat saada muut hermostumaan itseesi niin onnistut kyllä. Kas kun mulla ei ole vieläkään mitään pihakoiria vastaan. Pihapentuja vastaan on kyllä, eikä se paista "tahattomasti" läpi, kyllä se on selvä juttu eikä mikään tahaton.

    "Pärjäile" sinäkin.

    Heh, minä en ainakaan ole tillintallinaivona ollut. Mutta kiitos että otit minut huomioon epäilyssäsi :)

    Äänestä

Kovasti on ihmisiä puhuttanut asia, etteivät koirat saa nykyisin tarpeeksi liikuntaa eivätkä pääse tarpeeksi pihalle (puhumattakaan meistä ihmisistä). Nyt kun koiraa olisi tarkoitus pitää pääsääntöisesti pihalla eikä suinkaan missään narun nokassa tai häkissä (mikä on minusta kaikista "epäinhimillisin" koiranpito tapa), nousee haloo siitä, kun koira ei aina pääsekään sisälle. Missä sitä koiraa sitten tulisi pitää, kun kumpikaan ei ole hyvä, ei sisällä eikä ilmeisesti varsinkaan ulkona (retorinen kysymys pienellä ivalla, tästä on turha nostaa haloota jo minuakin on sen verran negatiiviseen sävyyn pilkattu, että minäkin lohkaisen kyllä välillä takaisin päin)?
Elämän tilannettani ei kukaan tiedä, eikä kukaan tiedä kuinka paljon tulen viettämään aikaani siellä pihalla, jossa myös koira tulisi olemaan (kannattaisi nyt kiinnittää huomiota siihen, että olen hankkimassa muutamia päiväeläimiä pihalle, siis vain muutamia, hmm.. Saattaisiko kyseessä olla esim. jonkin sortin firma.. Jääkääpä pohtimaan sitä jos mielenkiintoa riittää..). Ei kannata olla ensimmäisenä laukomassa negatiivista palautetta. Rakentavaa kommenttia otetaan vastaan ja sitä ilo lukeakin ja huomata, että on ihmisiä, jotka vielä oikeasti välittävät eläimistään. Heti pään aukomisensa aloittaviin ja negatiivisesti asiaan suhtautuviin suhtaudun kyllä huumorilla ja huvittuneesti, kuten jo asian kerran ilmaisinkin. Asiaa sieltä välillä tulee, mutta se tulee niiden epäilyjen lomasta, joten ei paljon lohduta. Tiedän kyllä, että ilmaisin muutamat asiat väärin ja sillä tavalla miten sitä nyt juuri ei olisi pitänyt ilmaista ja asian olen jo korjannutkin.
Hyvät immeiset ottakaa avoimempi mieli asiaan, tutkikaa älkää hutkiko.

Äänestä
  • Täällä sitä otetaan herneitä nokkaan erinomaisen helposti...
    Kiinnostaisiko lapin porokoira? Kovin kookashan se ei ole mutta jos sinulla on muitakin eläimiä niin sehän pääsisi paimennushommiin. On muuten herttainen elukka, sekin.
    Tai kaukaasian paimenkoira, jos kerran on kokemusta koirista. Sehän vartioisi reviiriäsi väsymättä.

    Äänestä

  • Kaupungistunut ihminen ei oikein ymmärrä, että koiran voi olla todella_hyvä_olla pihalla, kunhan pääsee myös sisälläkin käymään. Kyllä ulkona oleminen on koiralle luonnollisempaa, jos vain saa olla irti. Onnellinen se koira, jolla on oikea oma reviiri, ja jolla se saa päivystää. ;) Mille tahansa koiralle mieluisa homma.

    Jos on omistanut arktisen pystykorvan (mikä tahansa niistä) niin tietää, että sillä turkilla EI olla sisällä kuin ehkä puoli tuntia kerrallaan. Kaiken huippu oli yksi tuntemani karhukoira; sen piti viilentää itseään jopa talvipakkasella, makaamalla hangessa ketarat levällään. ;)

    Vastasin jo sinulle alemmassa viestissä, että lapinkoira olisi sopiva noihin kriteereihin, mutta sitten huomasin että olit luetellut muutamia isoja rotuja. Ainoa niistä, jonka tosiaan tunnen (ystäväni äiti kasvattaa) ja jota siis uskallan suositella; leonberginkoira. Sen rotuominaisuus on rauhallisuus ja lapsiystävällisyys, hermostuneita leoneja ei taida edes olla. Se on todella lempeä jätti, joka myös tarkenee ulkona. Käy leonbergien sivuilla; http://www.leonet.fi/

    Äänestä

  • Pinja kirjoitti:

    Kaupungistunut ihminen ei oikein ymmärrä, että koiran voi olla todella_hyvä_olla pihalla, kunhan pääsee myös sisälläkin käymään. Kyllä ulkona oleminen on koiralle luonnollisempaa, jos vain saa olla irti. Onnellinen se koira, jolla on oikea oma reviiri, ja jolla se saa päivystää. ;) Mille tahansa koiralle mieluisa homma.

    Jos on omistanut arktisen pystykorvan (mikä tahansa niistä) niin tietää, että sillä turkilla EI olla sisällä kuin ehkä puoli tuntia kerrallaan. Kaiken huippu oli yksi tuntemani karhukoira; sen piti viilentää itseään jopa talvipakkasella, makaamalla hangessa ketarat levällään. ;)

    Vastasin jo sinulle alemmassa viestissä, että lapinkoira olisi sopiva noihin kriteereihin, mutta sitten huomasin että olit luetellut muutamia isoja rotuja. Ainoa niistä, jonka tosiaan tunnen (ystäväni äiti kasvattaa) ja jota siis uskallan suositella; leonberginkoira. Sen rotuominaisuus on rauhallisuus ja lapsiystävällisyys, hermostuneita leoneja ei taida edes olla. Se on todella lempeä jätti, joka myös tarkenee ulkona. Käy leonbergien sivuilla; http://www.leonet.fi/

    Tämä kyseinen leonberg on ollut teini-iästä lähtien ehdoton suosikkini ja sen hankinnasta olenkin haaveillut kauan. Kuitenkaan en ole saanut keneltäkään ihan rodun omakohtaista kokemusta omaavilta tietoa tämän yleisestä luonteesta yms (toki rotukuvauksista sun muista, mutta ne heittävät joskus pahastikin..). Mikäli niillä todellakin on sellainen "lehmän luonto" niin tämä rotu pysyy edelleen ehdottomana suosikkinani :) Toinen mitä olen haaveillut on berninpaimenkoira, toistaiseksi tosin olen kuullut vain hieman negatiivista palautetta niiden luonteesta (kaverillani on yksi rodun edustaja), mutta tämäkin on vain yhden suusta kuultu. Valinnan vaikeus.. Ehkä meidän pihapiiriin sopivin olisi kuitenkin se rotu joka pitää eniten lapsista (tai sietää lasten läsnäoloa parhaiten :D ).

    sitten edelleen ehdotan samojedia. Minulla on uroksia ja narttuja. Paimentavat lapsia ja leikkivät niiden kanssa. Jostain syystä et pitänyt siitä...?

    Äänestä

  • Shame kirjoitti:

    Tämä kyseinen leonberg on ollut teini-iästä lähtien ehdoton suosikkini ja sen hankinnasta olenkin haaveillut kauan. Kuitenkaan en ole saanut keneltäkään ihan rodun omakohtaista kokemusta omaavilta tietoa tämän yleisestä luonteesta yms (toki rotukuvauksista sun muista, mutta ne heittävät joskus pahastikin..). Mikäli niillä todellakin on sellainen "lehmän luonto" niin tämä rotu pysyy edelleen ehdottomana suosikkinani :) Toinen mitä olen haaveillut on berninpaimenkoira, toistaiseksi tosin olen kuullut vain hieman negatiivista palautetta niiden luonteesta (kaverillani on yksi rodun edustaja), mutta tämäkin on vain yhden suusta kuultu. Valinnan vaikeus.. Ehkä meidän pihapiiriin sopivin olisi kuitenkin se rotu joka pitää eniten lapsista (tai sietää lasten läsnäoloa parhaiten :D ).

    ...niin hyvä tapa tutustua siihen on käydä näyttelyissä ja mennä jututtamaan omistajia.

    Soita/ pistä sähköpostia kasvattajille ja kysy pentusuunnitelmista; vastuullinen kasvattaja kutsuu sinut (mielelläänkin jopa) kylään, siinä saat samalla tutustua muutamiin yksilöihin ja saat varmasti asiantuntevaa tietoa.

    Minulla on hollanninpaimenkoira suunnitelmissa, en rotua tunne kovin hyvin entuudestaan mutta kasvattajia ja heidän koiriaan ollaan tavattu (vaikka koira on tulossa vasta ensi vuoden puolella).

    Hyvin mielellään he auttavat, ja tapaamalla ostajaehdokkaan kasvattajat voivat itsekin paremmin miettiä sopiiko leonbergi juuri sinulle etc.

    Ota ensin mahdollisimman hyvin rodusta selvää, ennenkuin kasvattajalle soitat; haluathan antaa vastuullisen kuvan itsestäsi ;) hehän loppukädessä päättävät, kenelle koiran uskaltavat myydä.

    Onnea pennunetsintään! :)

    Äänestä

Ei ole metsästysrotua, ja on yleensä ottaen terve rotu ja ulkona viihtyvä sekä tarkeneva. Tosin, ei ole iso, mutta sentään keskikokoinen. :)

Paimenrotuiset pysyvät tiiviimmin oman laumansa kanssa, eivätkä vaeltele niin suurella todennäköisyydellä kuin metsästävät. Mutta täytyy koiralle silti opettaa, missä menee pihan rajat :)

Äänestä

Tietysti Samojedinkoira. Se on kiltti, melko iso, terve rotu, viihtyy ulkona, lapsiystävällinen, ei vahtiviettinen jne..... Kysyppä Samojedin kasvattajilta ja lue rotumääritelmä!!

Lapinkoirakin tietysti on ok.

Huskykin, mutta ei niin kiltti, välttämättä.

Pystykorva, mutta kytkettynä, ja vielä pitäisi metsästääkin sen kanssa.

Äänestä

venäjänajokoiran ja norjanharmaan sekoitus. Sain sen ollessani 7v.
Vaati toki kovasti koulutusta että sai suurimman metsästysvietin ohjattua muuhun työskentelyyn (toko,agility ja jälki) ja kiveksien poiston, sekä vähän ikää ja järkeä. Mutta pysyi lopulta omassa pihassa ilman narua tai aitaa. Vietti paljon ajastaan ulkona, vasta vanhemmiten suostui nukkumaan sisällä kun oli oikein kylmä. Karva ei ollut kovin pitkää, mutta pohjavilla oli paksu. Luonne mahtava.Vahti hyvin, mutta väen ollessa kotona oli erittäin kiltti.
Säkä oli 65cm.. Eli ihan hyvä vaihtoehto voisi olla jokin sekoituskin. ;)

Äänestä

Ota mopsi, ei se sun pihahevosta popsi.

Äänestä

Meillä on samojedin ja lapinkoiran sekoitus, joka viihtyy hyvin ulkona ja tarkeneekin tosi hyvin. On myös perinyt samojedi-äidiltään kaksi hyvää ominaisuutta. Ensinnäkin on hyvin ihmis- (ja erityisesti lapsi-)ystävällinen, eikä suutu pihallamme vierailevista lapsista. Toiseksi ei hauku ikinä ohikulkijoille! (Lapinkoirathan usein ovat kovia haukkumaan, vaikka muuten ovatkin mukavia karvaturreja.)

Meillä koira on tosin vain vaijerissa muutaman tunnin päivässä eikä oikeastaan mikään pihakoira tarhoineen ym. mutta nauttii kyllä ulkoilmasta . :)

Äänestä
  • Mielläkin on samojedin ja lapinkoiran risteytys. Pihakoirana ei ole, kun asumme kerrostalossa, mutta nauttii kylmästä ja lumesta. Mitä enemmän lunta, sitä ihanampaa :) Vauhtia ja kunnon sukellus hankeen!! Rakastaa kaikkia, lapsia, aikuisia ja muita koiria.

    Äänestä

Tämä keskustelu on kerännyt paljon mielenkiintoa (kun katsoo miten moni on tätä lukenut), vaikka onkin suuresti ollut "lapsellista" ja ties mitä kamalaa.

:)

Äänestä

Hullu. tommoselle ei pitäis mitään koiraa antaa kun heti pennusta meinaa sitä pihalle, kesä tai ei, idioottihommaa. syö ruohoo ja yrjöä!

Äänestä

Miks otat koiran, jos sen pitää koko ajan olla ulkona?

JA KAIKKI TE MUUT, JOTKA EHDOTITTE LEONBERGEJÄ, LAPINKOIRIA JA SAMOJEDEJÄ, OLETTEKO IHAN TOOPEJA? NE KOIRAT TARVITSEVAT HUOMIOTA. käyttäkää aivojanne, idiootit.

Äänestä
  • Minusta olet aika töykeä! Jotkut rodut viihtyvät paremmin ulkona kuin sisällä. Yleisin syy, miksi ihminen ei ota sisäkoiraa on allergia. Äläkä edes sano, että jos on allergiaa, niin silloin ei kannata ottaa koiraa. Ja vaikka koira olisikin tarhakoira, voi sille silti antaa huomiota, ja paljon! TOOPE TAIDAT ITSE OLLA !!

    Äänestä

Hei,
Olen itsekin harkinnut koiran hankkimista pihalle, mutta miettinyt juuri sopivaa rotua. Lueskelin keskustelua ja ymmärsin että koiran hankkiminen pihalle on jotenkin epäeettistä???
Meillä on kotona yksi allerginen aviomies, jonka takia jatkuvasti sisäälä olevaa koiraa en voi harkita. Jos koira kuitenkin sairastuu tms. pärjännee mies koiraisassakin asunnossa sen aikaa. Allergia ei ole niin voimakasta ettemme simerkiksi voisi vallan hyvin yökyläillä koiraperheissä yms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Shame kirjoitti:

Kertokaas joku hyvä koirarotu, joka viihtyy pihalla pennusta asti. Koira otettaisiin tietysti kesää vasten niin ettei pentu sentään paleltuisi pihalle ohuemman turkkinsa vuoksi (vrt aikuinen). Ei metsästyskoirarotua. Joku rotu mikä ei olisi kovin "vaellusviettinen" eli pysyisi ainakin suurimmaksi osaksi omalla pihallaan ;) Mieluiten lapsiystävällinen ja suhteellisen suuri rotu. Mielikuvitus liikkeelle :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu