Joakim Strand kirjoitti Anvian osakeasiasta ihan asiaa mutta kovin vaasalaisesti.
Suurin osa osakkeenomistajista asuu aivan muualla kuin vaasan ympäristössä.
Etelä-pohjanmaalla tätä lääniä riittää ja niitä osakkeenomistajia ja maksumiehiä vaasan seudulle.
Suurin osa osakkeenomistajista asuu aivan muualla kuin vaasan ympäristössä.
Etelä-pohjanmaalla tätä lääniä riittää ja niitä osakkeenomistajia ja maksumiehiä vaasan seudulle.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Etelä-Pohjalaisten rahoilla se konkurssikypsä Vaasan Puhelin pelastettiin ja koplattiin EP Puhelimen kanssa VLP:ksi
kyseinen henkilö on itkenyt julkisuudessa sitä, kuinka aikoinaan kristiinankaupungin satama oli suomen merkittävin satama, mutta ei enää. RKPn ehdokkaalta pakkaa unohtua, että kristiinankaupunki ja monet muut ruotsinkieliset kaupungit olivat menestyksiä vain siksi, koska ruotsin kuningas salli niille maastaviennin, suomenkielisten oli vietävä tavaransa joko sitäkautta ja maksettava ruotsin kuninkaalle tullia tai unohdettava koko juttu,.
koska nykypäivänä tälläinen riisto ei ole mahdollinen, tottakai keinotekoisesti ylläpidetyt instituutiot tuhoutuvat, sellaisia on mm. Joakimin ajama pakkoruotsi.
miksi siis piittaat jonkin ruotsinkielisten puoleen, joka ajaa vain ruotsinkielisten etuja, ehdokkaan kirjoituksista? Unohda ne ja äänestä mieluummin pakkoruotsin poistajaa, niin ei tarvitse sietää ko.tyyppiä ja sen mielipiteitä.