hei kaikki kissaihmiset!
olen pohtinut useamman viikon alkaisinko tienaamaan vähän ylimääräistä rahaa kissojen avulla. pidän todella paljon kissoista vaikkei minulla ole omaa kisua ollutkaan kymmeneen vuoteen. kysynkin nyt teiltä, asiantuntijoilta, onko seuraavanlainen "bisnes" mahdollista?
eli ensiksi ostaisin täydellisen ja halutun rotukissan, kollin (n.1000e) rodusta en ole vielä täysin varma. sitten kun siitä tulee sukukypsä niin myisin sitä siitostarkoituksessa. erään ystäväni mukaan siitä saisi kollinomistaja n.100e/kerta. no jos kuitenkin saisin astuttaa kolliani n.20 kertaa vuodessa. mikä tarkoittaa n.2000e. (kommentoikaa jos olen väärässä, kuulin ettei kolli tarvitse varsinaista kiima-aikaa vaan on valmiina puuhiin jos juoksuaikanen narttu pyörii ympärillä).
näista 20 tyttökissasta tulisi raskaaksi noin 15, ja jokainen synnyttäisi 3-6 pentua.
ja kollin omistajalle käsittääkseni maksetaan n.100e/syntynyt pentu.
Olenko nyt aivan väärässä kuin kuvittelen tämän olevan näin "helppoa", että saisin tienattua jopa 8000e ylimääräistä vuodessa???
käsityksieni perusteella tätä "bisnestä" olisi helpompi hoitaa juuri kollikissan avulla,
koska ei tarvitsisi huolehtia pentujen rokotuksista yms. eikä myöskään stressata niiden jälleenmyymisestä.
vastauksia, kommentteja, kiitos.
eikö tämänkaltainen toiminta ole suomessakin suhteellisen yleistä?
olen pohtinut useamman viikon alkaisinko tienaamaan vähän ylimääräistä rahaa kissojen avulla. pidän todella paljon kissoista vaikkei minulla ole omaa kisua ollutkaan kymmeneen vuoteen. kysynkin nyt teiltä, asiantuntijoilta, onko seuraavanlainen "bisnes" mahdollista?
eli ensiksi ostaisin täydellisen ja halutun rotukissan, kollin (n.1000e) rodusta en ole vielä täysin varma. sitten kun siitä tulee sukukypsä niin myisin sitä siitostarkoituksessa. erään ystäväni mukaan siitä saisi kollinomistaja n.100e/kerta. no jos kuitenkin saisin astuttaa kolliani n.20 kertaa vuodessa. mikä tarkoittaa n.2000e. (kommentoikaa jos olen väärässä, kuulin ettei kolli tarvitse varsinaista kiima-aikaa vaan on valmiina puuhiin jos juoksuaikanen narttu pyörii ympärillä).
näista 20 tyttökissasta tulisi raskaaksi noin 15, ja jokainen synnyttäisi 3-6 pentua.
ja kollin omistajalle käsittääkseni maksetaan n.100e/syntynyt pentu.
Olenko nyt aivan väärässä kuin kuvittelen tämän olevan näin "helppoa", että saisin tienattua jopa 8000e ylimääräistä vuodessa???
käsityksieni perusteella tätä "bisnestä" olisi helpompi hoitaa juuri kollikissan avulla,
koska ei tarvitsisi huolehtia pentujen rokotuksista yms. eikä myöskään stressata niiden jälleenmyymisestä.
vastauksia, kommentteja, kiitos.
eikö tämänkaltainen toiminta ole suomessakin suhteellisen yleistä?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Suomessakin suhteellisen yleisesti on kissankasvatuksen kaltaista toimintaa...
Parhaat neuvot ja tiedot saat esim. Surokista. http://www.surok.fi Sieltä saat kasvattajien tiedot ja voit alkaa miettiä sopivaa rotua ja kysellä muutenkin kasvatustoiminnasta (ja samalla nuo tienestihaaveesti muuttuisivat realistisimmiksi).
Tuolla muutama sivu taaempana on samasta asiasta otsikolla KISSAKAUPPAA. Siellä taisi Tabby sanoa, ettei sillä tienaa, mutta käyppä kattomassa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=627&posting=22000000003217335 Tuolta löytyy aiempi keskustelu samasta aiheesta. Sanon nyt vain lyhyesti, että kissojen kasvatuksella ei rikastu. Rahaa menee _vähintään_ se mitä tulee, yleensä kuitenkin enemmän.
Pakolliset siitoskissan omistajan kulut:
- FiV- ja FeLV-, sekä mahdollisesti PKD- ja sienitestit ennen JOKAISTA astutusta: 70-80 eur/astutus.
- vuosittaiset rokotukset 60 eur/vuosi.
- asianmukaisesti hoidetun kissan elinkustannukset, luokkaa 40 eur/kuukausi.
- rotuyhdistyksen jäsenyys n. 25 eur/vuosi.
Kalliin siitoskollin ostaminen ei kannata, ellet voi osoittaa, että kollisi todella on erinomaisen hieno ja siitostasoinen. Pelkkä hinta ei riitä tästä osoitukseksi, vaan sinun on käytettävä kissaasi näyttelyissä. Käytännössä näyttelyreissuja tulee hyvälle siitoskissalle vähintään 4 vuodessa (kaksipäiväisiä näyttelyitä). Ja yhden näyttelyreissun kustannuksiin tulee laskea nämä:
- näyttelymaksut (1 näyttelypäivä 30 eur, 2 näyttelypäivää 60 eur)
- näyttelytarvikkeet (pesuaineet, näyttelyverhot, näyttelykopin tarvikkeet)
- näyttelyreissun yöpymismaksut (hotelliyö)
- bensa- tai muut matkustuskulut (näyttelymatka keskimäärin 200 km ruuhkasuomessa)
- ja jotta kissasi olisi todella tasokas, ulkomaannäyttelyt ovat asia erikseen
Ja lopuksi. Kissan kasvattajat välttelevät niin sanottuja "matadori-uroksia", joilla on runsaasti astutuksia. Tämä johtuu siitä, että siitoskäytössä kissa, jolla on hyvin yleisesti siitoksessa käytetyt vanhemmat, ei ole siitoskäytössä käytettävissä. Kyseisen kissan omasta sukupolvestahan löytyisi naimakumppaneita, joilla on jompikumpi vanhemmista sama. Koska uroksia teoriassa voi käyttää hyvin paljon astutuksessa, ovat kasvattajat HYVIN tarkkoja siitä, millaisen uroksen pentueelleen valitsevat. Jos kyseinen uros on käynyt astutuksessa tiheään, jää uros useimmilta kasvattajilta siitoksessa käyttämättä. Hyvin tiheään on jo 10 kertaa vuodessa, joten tuosta 20 astutusta/vuosi tahdista ei voi haaveillakaan. :)
Muuten hyvä suunnitelma, mutta rahoiksi ei tällä touhulla valitettavasti pistä. Ja tiesithän, että leikkaamattomat kollit eivät ole sisäsiistejä vaan ne yleensä merkkailevat kaikkialle asuntoosi... ;)
Mitä järkeä on tuossa rotukissa-/näyttelyharrastuksessa??
En tiennytkään että siinä on jo noin paljon vieraannuttu itse kissan elämästä.
Mitä siitä saa noin henkisesti? Olisi mukava kuulla. Tuskin siitä nyt kissa ainakaan mitään saa, vai? Tosin siitoskollilla käy ilmeisen kova flaksi.
Kertokaahan te jotka tiedätte...
Provo, ja vieläpä hyvin huono sellainen :P
Ei ollut provo, kun ihan oikeasti ihmettelen mitä tuosta hommasta (mitä aiemmissa on selitetty) noin henkisesti saa. Rahallisesti ei ilmeisesti ainakaan kovin suuria, jos oikein ymmärsin.
Kertokaanha te joilla on kokemusta. Etuja esim. tavallisen maatiaskissan pitämiseen.
Ehkä voisin jopa itsekin ryhtyä rotukissaharrastajaksi, jos kuulisin teiltä hyviä vastauksia.
Myös maatiais- eli kotikissoja voi käyttää näyttelyssä, moni niin tekeekin, eli siitä vaan harrastamaan.
on ihan järjetöntä, niin kuin varmaan itsekin huomasit, kun et pysty kertomaan mitä siitä henkisessä mielessä saa. Siis enpä taida ryhtyä harrastamaan. Harmi.
Tuo harrastus on järjetöntä niiden mielestä, jotka ovat ottaneet ennakkoasenteen, että se on järjetöntä.
Minun velvollisuuteni ei ole "käännyttää" sinua, kipinä ja kiinnostus lähtee ihmisestä itsestään.
Jos oikeasti harkitsisit näyttelyharrastusta ja haluaisit tietää siitä enemmän, et ihmettelisi täällä, että mitä siitä saa ja onpa järjetöntä, vaan menisit näyttelyyn katsomaan, kyselemään osallistujilta ja kasvattajilta ja kissaliitolta, positiivisesti. Asenteesi takia ketään tuskin kiinnostaa kertoa sinulle yhtään mitään.
"Mitä siitä henkisessä mielessä saa" Tämä oli huvittava kommentti. Mitä nyt mistä tahansa mukavasta harrastuksesta henkisesti saa ihminen, joka ko. harrastuksesta pitää. Jos et pidä jostain harrastuksesta, et siitä varmasti mitään saakaan.
Kenenkään ei tarvitse sinulle puolustella harrastuksiaan, vaikka niin näytät luulevan.
Jos oikeasti olet sitä mieltä, että näyttelyharrastus on järjetöntä, niin miksi ihmeessä on mielestäsi harmi, ettet taidakaan ryhtyä harrastamaan? Logiikkasi pettää tuossa kohdassa aika pahasti, ja paljastaa, että provomielessä olet liikkeellä...
Yhdyn nimimerkin "Väärin" viestiin täysin. Hienosti sanottu.
henkisesti esim. ampumista harrastava ihminen? Hyvän mielen kenties siitä, että osuu maaliin, hallitsee aseensa ja hermonsa tai pystyy purkamaan paineitaan tähän harrastukseen ja tapaa muita samanlaisia ihmisiä.
Jokainen harrastus antaa harrastajalleen jotain ja se jotain ei ole rahaa. Ei kovinkaan monesta harrastuksesta saa tuloja, ellei tietysti tee sitä ns. huipputasolla kilpaillen. Miksi siis rotukissaharrastuksen motivaationa pitäisi olla raha, miksi siinä ei voisi olla mitään henkisesti palkitsevaa? Näin ainakin tunnutaan ajateltavan "ei kukaan kasvata ellei siitä jää jotain itselle".
Kissojen kanssa puuhastelu kaikkinensa on henkisesti antoisaa. Näyttelytoiminta lisäksi tuo mukanaan ystäviä, tuttavia ja samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa voi keskustella aiheesta KISSAT. Kasvatus taas on antoisaa kun voi nähdä pentujen kasvun ja kehityksen syntymästä aikuisuuteen. Kasvatus on palkitsevaa myöskin siinä mielessä, että kasvattaja voi testata omaa osaamistaan yhdistelmien valinnan suhteen - onko onnistunut saavuttamaan standarin mukaisen kissan.
Nykyihmiset ovat vieraantuneet luonnosta kaikella tapaa. Jos ajatellaan entisaikoja, jolloin kotona synnyttiin, sairastuttiin ja kuoltiin, ja verrataan nykyiseen elämään. Ei monet näe synnytyksiä (paitsi äidit jotka itse sen tekevät) tai kuolemaa konkreettisesti. Kasvattaja taas kokee sen kaiken omakohtaisesti vaikkakin eläimen välityksellä, tämä kasvattaa henkisesti todella paljon.
Oliskohan tässä riittävät perustelut harrastukselle?
Miksi muuten rotukoirien kanssa harrastamista ei ihmetellä vaan sitä pidetään normaalina harrastuksena? Miksi ei vaadita, että kaikkien koirien tulisi olla sekarotuisia?
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Ehkä harrastus on tosiaan ihmiselle antoisaa ainakin siinä mielessä, että siinä tutustuu saman henkisiin ihmisiin.
"Nykyihmiset ovat vieraantuneet luonnosta kaikella tapaa."
Näin on. Minusta tuo kissanäyttely/rotukissa (ja rotukoira) harrastus on siitä yksi merkki. Se on eläväisen esiineellistämistä, mikä on huono asia. Ihmisen esiineellistäminen (esim. missikisat) on siinä mielessä eri asia, että missi päättä itse "esineeksi" ryhtymisestään.
Jos kissan näyttely on harrastuksessasi toissijaista ja pääasia on harrastajien kanssa yhdessä olo, niin kaitpa se on sitten ok.
Mutta rotukissojen ja -koirien jalostustyö on minusta ällöttävää ihmisen turhamaisuutta. Asiaan perehtynyt tietää, kuinka paljon eläimet kärsivät niiden jalostamisesta. Miksi Luojan luoma ihana Kissa ei kaikille riitä vaan pitää ruveta pelleilemään kaiken maailman karvojen koostumuksilla jne.?
Ehkä noin yleisesti suhtautuminen kissoihin ja koiriin poikkeaa siksi, että koira näyttää luonnostaan "alamaiselta" kun taas kissan perusolemus on "vapaa" ja "omillaan toimeen tuleva". Sitä pitäisi vähintäänkin kissanharrastajan kunnioittaa ja asia oivaltaa. Turhaahan asiasta olisi edes mainita kissaan välinpitämättömästi suhtautuville. Ehkä teillekin kun asia on monelle niin herkkä...
Hienoa lukea järkeviä perusteltuja mielipiteitä!
Siitoskissat, joiden omistajat eivät ole kissapiireissä tunnettuja tai näyttelyissä käyviä, jäävät yleensä käyttämättä.
Tiedän useampia siitoskissoja, joiden omistajat ilmoittelevat kissastaan nettisivuilla, rotukissayhdistyksen sivuilla ja siitoskissan oman kasvattajan välityksellä. Kuitenkin kissat ovat olleen hyvin vähän käytössä, koska itse omistajia ei tunneta. Kissan omistajan pitäisi olla siis kissapiireissä pyörivä henkilö ja kissalla myös lisäksi vähintään kohtuullinen näyttelymenestys.
Jos asiaa olet tosissasi harkitsemassa, piipahda kissanäyttelyssä katsomassa touhua ja mieti oletko todella kissan kanssa puuhastelusta NIIN kiinnostunut. Tämä homma ei nimittäin valitettavasti onnistu, ellei asiaan todella paneudu ja asialle omistaudu 24 tuntia päivässä, 7 päivää viikossa. :)
Aika hyvä trolli, joku voisi jopa luulla sitä ihan tosissaan kirjoitetuksi.
hyvien vastausten lisäksi, kasvattajan on myöskin otettava huomioon se seikka, ettei jokainen väritys käy kaikille. On rotuja joissa on tarkat määritelmät mitä värejä voi yhdistää, joten sekin alentaa kollin käyttömahdollisuuksia.
On huomioitava myös se, etteivät kaikki kollin omistajat edes suostu antamaan kollejaan ulkopuolisille naaraille käyttöön - esim. minä en anna omiani.
Hyvän siitosuroksen hankinta, siis sellaisen jota edes haluttaisiin käyttää, voi tulla kalliimmaksi kuin 1000 e. Tämä usein tarkoittaa hankintaa ulkomailta, sellaisista linjoista joita ei Suomessa muilla ole ja todella huippukissaa kaikin puolin (omat tuonnit ovat maksaneet 1200-1800 e/kissa tuontikulut (rahti, eläinlääkärin rajatarkastus, siirto SRK:n rekisteriin jne.) 200 e->). Sitten tulee se jännistysmomentti "astuuko kolli ollenkaan?", eli kaiken vaivannäön jälkeen voitkin huomata, ettei kollisi astu lainkaan ja kaikki satsaus on mennyt harakoille. Sinulla on silloin käsissäsi tuhansia euroja maksanut kastraatti;)
Lisäksi on muistettava, ettei se kissa ole käyttövalmis kuin vasta n. vuoden iässä, joten kuluja ehtii tulla paljon lisää, ennenkuin kolli on "tienesti-iässä".
Vielä sekin on otettava huomioon, ettei hyvä kollin omistaja anna urostaan käyttöön kovin pian edellisen naaraan jälkeen. Aina tulee muistaa, että naaras voi tuoda tullessaan jonkin pöpön, joten "varoaika" naaraiden välillä pitäisi olla riittävän pitkä. Paljon astuva uros voi olla heikossa kunnossa ja stressaantunut, joten se helposti sairastuu. Paljon astuva uros voi myös olla huonossa kunnossa näyttelyitä ajatellen ja ilman titteliä tai muuta näyttelymenestystä, ei monikaan sitä halua käyttää - eivät pelkkien kuvien perusteella voi päätellä onko se riittävän hyvä rotunsa edustaja.
Siis kyllä olet väärässä kun kuvittelet kollilla tienaavasi, samoin on kasvatuksen kanssa.