Tunnen joitakin aikuisia henkilöitä jotka ovat täysin riippuvaisia koiristaan. Heillä ei oikeastaan ole muita sosiaalisia suhteita koirien lisäksi. Koko elämä on kytkeytynyt kiinni koiriin niin että elämässä ei oikeastaan ole merkitystä muulla kuin koirilla. Tosin mitenkään tavatonta ei kuitenkaan liene tämä kahden eri lajin symbioosi luonnossakaan. Ihmisen kohdalla tämä koirasymbioosi saa joskus niin kiinteät mittasuhteet että
henkilö on addiktisesti riippuvainen koiristaan. Pitkään kestänyt koiriin liittyvää addiktismi johtaa usein
ainakin osittaiseen sosiaaliseen syrjäytymiseen jolloin sosiaaliset suhteet alkavat muistuttaa vertaistukea liittyen toisiin koiranomistajiin. Usein suhteet toisiin koirattomiin ihmisiin ja muuhun yhteiskuntaan hiipuvat. Elin tavat, elämän rytmi muotoutuvat koirien elämän mukaan. Pitkään lapsettomuudesta kärsineillä naisilla, miksei miehilläkin, koiran hankkiminen lapsen korvikkeeksi on yleistä. Tällöin koiran/koirien hoito alkaa muistuttaa lastenhoitoa. Lastenhoitovietin kiinnittyminen koiriin johtaa usein
läheisten ihmissuhteiden etääntymiseen, jopa katkeamiseen.
Ennen koirat olivat pääasiassa hyötyeläimiä metsästyksessä,opaskoirina,vahtikoirina,jne. Nykyisin koira hankitaan hyvin usei pelkästään sosiaaliseten ongemien takia.Koiralla hoidetaan yksinäisyyttä,lapsettomuutta,kyvyttömyyttä sosiaalisiin suhteisiin,vallankäytön ja alistamisen tarvetta,jne.
Yleensä koira-addikti kieltää addiktismin siinä missä alkoholisti olevansa alkoholisti. Ulkopuolisen on kuitenkin melko helppo tunnistaa milloin kysymys on koira-addiktismista.
henkilö on addiktisesti riippuvainen koiristaan. Pitkään kestänyt koiriin liittyvää addiktismi johtaa usein
ainakin osittaiseen sosiaaliseen syrjäytymiseen jolloin sosiaaliset suhteet alkavat muistuttaa vertaistukea liittyen toisiin koiranomistajiin. Usein suhteet toisiin koirattomiin ihmisiin ja muuhun yhteiskuntaan hiipuvat. Elin tavat, elämän rytmi muotoutuvat koirien elämän mukaan. Pitkään lapsettomuudesta kärsineillä naisilla, miksei miehilläkin, koiran hankkiminen lapsen korvikkeeksi on yleistä. Tällöin koiran/koirien hoito alkaa muistuttaa lastenhoitoa. Lastenhoitovietin kiinnittyminen koiriin johtaa usein
läheisten ihmissuhteiden etääntymiseen, jopa katkeamiseen.
Ennen koirat olivat pääasiassa hyötyeläimiä metsästyksessä,opaskoirina,vahtikoirina,jne. Nykyisin koira hankitaan hyvin usei pelkästään sosiaaliseten ongemien takia.Koiralla hoidetaan yksinäisyyttä,lapsettomuutta,kyvyttömyyttä sosiaalisiin suhteisiin,vallankäytön ja alistamisen tarvetta,jne.
Yleensä koira-addikti kieltää addiktismin siinä missä alkoholisti olevansa alkoholisti. Ulkopuolisen on kuitenkin melko helppo tunnistaa milloin kysymys on koira-addiktismista.
Vastaukset 35
Vanhimmat
haista sinä paska koira addikti tarinas kans
kalikka kolahtaa. Harvinaisen osuva sananlasku tässä tilanteessa. Ihan naarattaa jo, hekoti buaaaaan!
Voin kertoa vain omakohtaisesta kokemuksesta; Olen noin 30 v, työssäkäyvä sinkku joka omistaa ison koiran. Koiran omistajuus vie arkipäivinä lähes kaiken mahdollisen vapaa-ajan, ulkoiltua tulee koiran kanssa arkisin noi 2-3 tuntia, olenkin jo hyväksynyt sen tosiasian, että koiranpito on todellakin myös aktiivinen harrastus, se kun täyttää hyvin pitkälle vapaa-ajan kuvioni.
Eipä tuo minua sinällään haittaakaan, pidän ulkoilusta ja myös kunto pysyy hyvänä. Myös sosiaalista kanssakäymistä saa ihan riittävästi, kun menee vaikkapa koirapuistoon ja kyllä myös lenkillä ihmiset usein pysähtyvät juttelemaan koirastani.
Monet ikätoverini viettävät suuren osan viikonlopustaan krapulapäissään sängyn pohjalla, siinä mielessä on hyvä omistaa koira, että se kyllä rajoittaa noita turhia ryyppäjäisiä/niihin osallistumista, koska en ainakaan itse jaksa lähteä aamulla klo 7-9 lenkille, jos edellisenä iltana on tullut juhlittua aamuyöhön asti.
Olen myös elämässäni saanut pettyä ihmissuhteissani aivan liian monta kertaa, koira taas on kaikessa yksinkertaisuudessaankin aivan loistava kaveri, aina iloinen nähdessään omistajansa ja (ainakin omani) aina valmis jopa uhraamaan oman elämänsä minua suojellaakseen, samaa en voisi sanoa monestakaan tuntemastani ihmisestä.
Tuo addikti kirjoitus on siinä mielessä hauska, että mielestäni aivan yhtä hyvin voisi aktiivista, minkä tahansa harrastuksen/lajin harjoittajaa kutsua yksisilmäiseksi addiktiksi...no, ihmisillä on vaan todella erilaisia kiinnostuksen kohteita ja arvoja elämässään. Eläköön jokainen itselleen parhaiten sopivalla tyylillä.
Itse tiedän monta vanhempaa ihmistä, jotka ovat riippuvaisia koirastaan. Viisikymppisiä, joilla on lapset lentäneet pesästä, ja vanhuksia, joilla on puoliso ja ystävät kuolleet.
Minäkään en ymmärrä aloittajan pointtia. Jos kirjoituksen on tarkoitus olle pahansuopa ja kirjoittaa koira-addikteista negatiiviseen valoon, en ole samaa mieltä. Esim. vanhuksille koira on asia joka saa päiviin järjestyksen, ainut syy miksi mennä ulos ovesta raittiiseen ilmaan. En edes ymmärrä, miten koirien kautta solmitut sosiaaliset kontaktit olisivat toisarvoisempia kuin muut ihmissuhteet? Koira on erinomaisen hyvä lääke yksinäisyyteen, ja varmasti parempi addiktio kuin alkoholismi.
Hyvä kirjoitus avaajalta. Koira-addiktiutta ei mielestäni voi pitää pelkästään pahana jos ilmiö pysyy järjellisyyden rajoissa. Pitkälle mennyt koirien palvonta toki aiheuttaa kärsimyksiä sekä ihmiselle että koiralle. Edellä sanomallani en tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö koiralla olisi hyvä olla myös jokin "virka", jota se ainakin osa-aikaisesti hoitelee seuraneidin toimen ohessa. Hyviä koiran virkoja ovat mielestäni metsästys, opastus, työtehtävät, tokoilu, ihmisen lenkkeilyttäminen tms. hommat. Järjettömistä koiranviroista mainittakoon vartiointi (muu kuin työ), munan jatkeena olo tai mielenterveystyö (ts. pään pitää olla kunnossa ennen koiranottoa).
Rakastan yli kaiken koiriani, minulla ei ole lapsia, en halua vaikka voisin saada. Eivät koirat ole minulle lapsenkorvikkeita, koska minä halusin nimenomaan koiran, en lasta. Arvostan koiraa paljon enemmän kuin lasta. Koiran vertaminen lapseen, alentaa koiran arvoa, koska lapsi olisi minulle paljon vähäpätöisempi.
Surkea vertauskohde.
koirat on joilekin lapsettomuudesta kärsiville aikuisille selvästi tunnistettava lapsenkorvike.
Esimerkiksi silloin kun koiran omista nimittää itseään koiran äidiksi, samoin omistajan vanhemmat voi nimittää koiria omistajan lapsiksi, jne. Selvä tunniste on myös se että koiraan kohdistuva suhtautumistapa muistuttaa lapsen hoivaamista. Koiran omistaja joka kokee koirat omiksi lapsikseen, edellyttää usein myös
muilta että hänen koiriin on suhtauduttava kuin omistajan lapsiin. Usein pakosta lapsettomuudesta kärsivä koiranomistajapariskunta kutsuu itseään isäksi ja äidiksi suhteessa koiraan.
Koira soveltuu jalostettuna eläimenä melko hyvin lapsen korvikkeeksi koska koiralta puuttuu esim kissalle ominainen itsenäisyys. Koira voi kiintyä omistajaansa enemmän kuin monet muut kotieläimet.
Joskus koiriin voimakkaasti kiintyvillä henkilöillä on vaikeuksia solmia ja ylläpitää kestäviä suhteita toisiin ihmisiin, poislukien vertaistueksi koetut toiset samassa tilanteessa olevat koiranomistajat.
En väitä että koira lapsen korvikkeena olisi huono asia.Päin vastoin, koirasta voi olla iso apu emotionaalisten tunteiden kohteena silloin kun ei ole omaa lasta mihin ne voisi kohdistaa.
Pitkää kestänyt lapsettomuus ja oma "koiralapsi" johtavat usein siihen että omistaja ei enää haluakkaan omia oikeita lapsia ja lopulta alkaa jopa vihata kaikkia kohtaamiaan lapsia.
Mitä edes tarkoittaa koira-addikti? Yksi näkee siinä kaikkea OMASTA mielestään huonoa. Ja taas tämä iänikuinen valitus koirasta lapsen korvikkeena.
Maailma muuttuu, paljon on ihmisiä, jotka eivät tee lapsia. Vapaasta tahdostaan, ilman mitään taloudell, terveydell, sosiaalisia tm syitä. Kertakaikkiaan ihmiset haluavat vain enemmän aikaa, rahaa, rauhaa ja muuta itselleen. Hankkivat tietoisesti koiran. Eivät lasta.
Koirassa on valtavasti sellaista hyvää, mitä lapsessa ei olisi.
Lapsinäkökohtahan oli avauksessa sivujuonne ei pääasia. Avauksessa tuotiin selkeästi esille sama asia, jonka olen itsekin päässyt näkemään eli kiintymys omaan koiraan on liian tiivistä, jolloin normaalit ihmis- ja kaveruussuhteet saattavat hävitä ja pahimmillaan ihminen sulkeutuu koirineen koko muun yhteiskunnan ulkopuolelle. Sinänsä siinä ei ole pahaa niin kauan kun eläin ei kärsi eikä siitä emännästä/ isännästä tule niin hullua, että sitä ongelmaa pitää hoivata yhteiskunnan varoin.
Yleensähän selvitään vähemmällä, mutta asiaan jonkin verran tutustuneena voin kertoa, että kotiseudullanikin tulee esille vuosittain keskimäärin pari tusinaa tapausta, joissa se oman kotieläimen hoivaamisvietti on lyönyt jossain vaiheessa yli ja seuraukset ovat kaikkien osapuolten kannalta huonot. Surkeimpia tapauksia ovat kissaongelmaiset, mutta ei ne koiraihmisetkään vertailussa huonosti pärjää.
En näe myöskään mitään pointtia ja ei ole kiinnostus koiriin yhtään kyse riippuvuudesta.
Elämäntapa kysymys mieluummin..elämänlaadun parantaja, sosiaalinen verkottuminen laajenee, terveyskin paranee.
jotensakin tyhmä avaus kaikesta huolimatta. En tiedä edes mitä kommentoisi..
"Yleensä koira-addikti kieltää addiktismin siinä missä alkoholisti olevansa alkoholisti. Ulkopuolisen on kuitenkin melko helppo tunnistaa milloin kysymys on koira-addiktismista. "
En ole alkkoholisti, sen kiellän. Mutta koira-aiddiktin näen kun katson aamuisin peiliin. Olenko siis poikkeus?
Mutta sen kiellän, että tarvitsisin apua sen hoitoon. Enempää addiktion kuin koirankaan.
kiintoisa keskustelunavaus, kannattaisi jokaisen koiraihmisen miettiä sitä koiransa paikkaa. Itsekin elän tällä hetkellä elämääni pääasiassa koiran seurassa, sattuneesta syystä. Ihminen on sellainen olio, että helposti addiktoituu, mielihyväriippuvuus tulee johonkin asiaan. Hyvä tietysti, jos riippuvuudesta seuraa hyviä asioita, eikä huonoja. Jos addiktio suistaa elämän pois tasapainosta, on syytä puuttua asiaan. Tässä ulkopuoliset ovat hyviä avaamaan silmiä.
Minä vietän koirieni kanssa suuren osan vapaa-ajasta, treenikaverien ym, en silti pidä itseäni minään addiktina. Aloitusviestistä saa hyvin negatiivisen kuvan ihmisistä, jotka satsaavat koiriinsa. Mikä määrä on addiktia, millaista ajanviettoa koiran kanssa se on? Ja mitäs sitten, mitä se toisen elämä muille kuuluu? Joku teeskentelee tykkäävänsä vierailla sukulaisten luona , vaikka vihaa sitä. Sekö on parempi?
tekstin olisi voinut kirjoittaa esim. lapsiperheistä muuttamalla vaan koira sanan tilalle lapsi sanan. Eli nyt tarkoitan lapsi-addikteja perheenäitejä joiden elämä kutistuu lapsen elämänrytmin mukaiseksi. Perheenäidin sosiaalinen elämä kutistuu lapsensaannin jälkeen hiekkalaatikolla tapahtuvaan vertaistukeen ja aiemmat kaverit vaan unohtuu ja ystävyyssuhteet katkeavat. Lapsi-addikti voi sitten kohdistaa kaiken lapsenhoivavietin lapsiinsa ja pian onkin jo iso lapsilauma joka vie kaiken ajan.
... että ei siitä ole haittaa koiralle tai sen omistajalle. Jos koira on ainut ystävä ja siitä huolehditaan hyvin, niin se on koiran ja omistajansa onni, vaikka se muita ärsyttäisikin.
Mutta sitä en ymmärrä, että jo lähes liikuntakyvyttömät vanhukset hankkivat koiria, ja tottuvat koirien lyhyeen elinaikaan, kun eivät kykene tarjoamaan koirilleen liikuntaa, vaan ainoastaan hoivaa ja ruokaa, joka vie koiran terveyden. Aina kun koira kuolee jo elämänsä puolivälissä ylipainoon/vajaaseen lihastoimintaan/verenkierron heikentymään, niin vanhus hommaa uuden koiran ja sen jälkeen taas pian uuden, kun tottuu päästämään koirat vain pihalle haukkumaan ajankuluksi, eikä enää ota vakavasti sen liikunnanpuutteesta syntyvää liian aikaista kuolemaa.
Minä tein jo yhdestä tuollaisesta vanhuksesta eläinsuojelurikosilmoituksen. Hän hommasi koiria muutaman vuoden välein, kun ne kuolivat liialliseen ruokintaan sekä liikunnan puutteeseen, koska hän ei pystynyt itse melkein edes kävelemään. Se vanhus vain ei osannut elää ilman koiraa, mutta äskettäin sai lopunikäisen koiranpitokiellon ja on nyt syvästi masentuneena ja hermostuneena kotonaan yksikseen, koska ei ole elämänsä aikana tottunut pitämään kontaktia ihmisten kanssa riittävästi. Kaiken lisäksi se vanhus on minun isoäitini, joka ei kuinkaan enää tajunnut koirien liikunnantarvetta.
Onneks Olkoon !!!! ei tullut mieleesi auttaa muuten koiranpidossa. Inhottaa kaltaisesi !
Tuossahan oli todellinen valioluokan lapsenlapsi. Hyi helevetti.
Kun meillä mummi vielä eli, hänellä oli koira aivan viime vuosiinsa saakka(lähti kuukautta vailla 100v). Ja lapset sekä lapsenlapset ja taisipa siinä ehtiä joku lapsenlapsenlapsikin tarjota haukulle liikuntaa. Ja muutenkin mummia jeesata
Tämä mallilapsenlapsi siis taitaa olla tyyliin: Mummi, vippaa mulle satanen, äiti ei anna ja mää tarvin sen.
Mutta no toivottavasti muistat tekosi elämäsi ajan.
Hyvinpä tunnut haukkumasi kommentoijan elämäntilanteen tietävän kun tuomioitasi jakelet. Nimimerkillä "harmillista ja ei" voi olla hyvinkin pätevä syy siihen, että ei ole ulkoiluttanut isoäitinsä koiria (esim. asuvat kaukana toisistaan).
Kun isoäitini asuu kaukana muista sukulaisistaan, eli keskimäärin varmaan joka toinen viikko hänen lapset ja lapsenlapsetkin pääsivät hänen koiria ulkoiluttelemaan, eikä hän neuvoista huolimatta osannut kuin ruokkia koiriaan ja päästää ovesta ulos haukkumaan, niin hän tappoi koiriaan ylipainoon varmaan parin vuoden välein, eikä silti osannut elää ilman koiraa, vaan aina hankki uuden koiran lihotettavaksi toisen menehdyttyä. Pitää kai katua tekoani, kun en kestänyt enää katsella koiria toinen toisensa jälkeen vain lihoavan viikko viikolta, haukkuvan pihalla stressaantuneina, turkkien takkuuntuvan ja häiritsevän koiran liikkeitä sekä lopulta kuolevan heikkokuntoisuuteen. Pari koiraa jäi auton alle ja 1 suden saaliiksi, koska vieressä menee tie (autoja), ympärillä on paljon metsää (susia), eikä pihalla kukaan koiria vahtinut. Nyt kyllä kaduttaa ! Saatte syyttää minua isoäitini törkeästä kohtelusta. Ilman koiria hänellä ei enää ole mitään.
Älähän tyttö liioittele , kyllä isoäidit pystyy melkein mihin tahansa , mutta tappamaan ylipainoon parin vuoden välein ,alkaa jo olla mahdottumuus.Johonkin väliin olisi tullut jo sellainenkin koira , joka säätelee itse syömisensä
Jos isoäitini koiralle ei ruoka kelvannut, hän tankkasi koiraansa sellaisilla herkuilla, joita koira >>ei voi vastustaa>>. Hänellä oli pakkomielle ruokkia koiriaan, eikä järkipuhe häneen tepsinyt. Hän jopa väliin komensi koiriaan syömään. Mutta kuten mainitsin, liikalihavuus ei ollut hänen koirien ainut uhka, vaan myös liikenne ja sudet, joiden vuoksi hänen koiriaan myös kuoli. Hänen kotinsa vieressä on metsää ja autotie, eikä hän pihassa koiraansa koskaan vahtinut, vaikka päästi koiransa pihaan aina kun koira halusi. Mitään liikuntaa ja aktivointia hän ei koirilleen tarjonnut, vaikka ne sellaista kaipasivat.
menis ite auton alle niin menis perintö ja koira jakoon
Ei se välttämättä ole koiran, eikä koiran omistajan vika, jos kirjoittajan ihmissuhteet ovat etääntneet,
tai jopa katkenneet. Rivien välistä paistaa katkeruus koiria, ja koiran omistajia kohtaan.
Monille koira on luotettava ja joillekin jopa ainoa seuralainen, joka päinvastoin estää
ihmista kokonaan syrjäytymästä.
Jospa kirjoittajakin nousisit ylös sohvalta ja hankkisit koiran. (ja elämän)
Osaatko neuvoa, kannattaako hankkia 2- vai 40-kiloinen elämä? Minkä värinen, pitkä- vai lyhytkarvainen?
ei taida älylliset eväät antaa lainkaan mahdolisuuksia vasta-argumentointiin muuten kuin
murisemalla ;)))
Ota mieluummin kokoa xs kuin xxl. Ennenkuin huomaat, on sinulla kuitenkin niitä jo kaksi. Jos olet nainen niin ota vaaleanpunainen jos poika niin vaaleansininen.
Lukekaapa uudesta Me Naisista (MN 6/2011) juttu "tervehenkisestä" koiranpidosta, joka on lähinnä aikuisen naisen nukkeleikkiä. Jutussa kerrotaan myös, että koirien määrä on kasvanut valtavasti (juu, on huomattu) ja samaan aikaan yksin asuvien määrä on kasvanut. Tästä kaikesta voi päätellä, että koira todellakin on monelle ihmisseuran korvike. Kun ainoa elävä juttukumppani on koira tai muut koiraihmiset koirajuttuineen, on selvää, että elämästä tulee aika kapea-alaista. Kokemuksieni mukaan koiraihmisten on vaikea ottaa muita ihmisiä huomioon ja siksi ilmeisesti eivät tule toimeen muiden kuin omistajalleen nöyrien koiriensa ja lajitovereidensa kanssa. Koirat kun tuntuvat menevän ihmisten edelle eikä normaalit kohteliaisuussäännöt koske koirallisia. Koiria alkaa olla jo niin paljon, että kohta taajamissa loppuu tila joko hauvoilta ja niiden jätöksiltä tai ihmisiltä. Arvatkaapa kummat silloin saavat piikkiä pakaraan.
Mikä addikti?. Voitasko puhuu suomee ku olla suomessa
kummallista. kyllähän tuo varmaan joidenkin kohdalla pitää paikkansa.
mutta se hassu asia, että kun on koiran kanssa lenkillä, ihmiset tulevat avoimesti jutustelemaan. koiran kanssa voi harrastaa, esim. agilityä, näyttelyitä jne, ne ovat sosiaalisia paikkoja. koirat lisäävät mahdollisuuksia löytää ihmisten kanssa puheenaihetta, jos on täysin tuntematon. koira on ikäänkuin näkymätön verkko, joka yhdistää ihmiset :) en ole lopettanut omaa elämääni ja muita harrastuksiani, vaikka minulla on koira, ja tuskin suurin osa muistakaan koiran omistajista. mutta en silti väitä, että kaikki olisivat samanlaisia koiranomistajia.
nyt varmaan joku suuttuu, mutta olen sitä mieltä, että kuvailemasi koiranomistajat ovat niitä, jotka inhimillistävät koiraa liikaa, pukevat nukenvaatteet ylle, haukkuvat muiden koiran hoitoa, esim. ei saa käydä töissä jos on koira koska koiraa ei saa jättää yksin, koiran täytyy saada 4 tuntia päivässä lenkkiä, koira täytyy ruokkia vain kalleimmalla koiranruualla jne ;) vähän verrattavissa ehkä niihin kissanomistajiin, jotka pitävät kissansa koko elämän ajan sisällä, syöttävät niille pelkkiä katkarapuja ja haukkuvat ja ylenkatsovat kissanomistajia, joiden kissat ulkoilevat vapaasti.. koira on koira ja kissa on kissa. ei niin, että koira ja kissa ovat ihmisiä!
ovat suurelle osalle harrastus niinku moottorit ja autot ovat jollekulle...niiden kanssa vietetään paljon aikaa.
Ei voisi mitenkään edes verrata koiria lapsiin koska koirat ovat paljon helpompia:)
Olen ihan omasta tahdostani lapseton ja on ihan tavalliset suhteet ihmisiin vaikka on koirat harrastuksena. Jos joku sanoisi mulle että koirani ovat jonkun kakaran korvike niin voisin sitten ihan sanoa et jos olisi, niin koiria mun hushollissa ei olisikaan jos muistuttais jotenkin lastenkasvatusta koska sellaista elämää ja rumbaa en halua.
Hyvä aloitus! Tästä aiheesta pitääkin olla avointa keskustelua, ei saa ummistaa silmiä ongelmilta. Tiedän sen koska oon entinen koira-addikti ja haluun nyt jakaa kokemukseni teidän kanssa. Toivottavasti avaan jonkun silmät ettei elämä mene hukkaan kuten mulla!
Kaikki alkoi aika viattomasti, koirat vaan alkoi kiinnostaa, kun mulla oli tää yksi kaveri jolla oli koira. Se kaveri yllytti muakin sitten ottamaan koiran ja kerto kuinka sen kanssa oli kiva harrastaa ja tehdä kaikkea, niin ja ihailin myös kaveria kun oli semmoinen solakka ja urheilullinen kun lenkkeili tän koiran kanssa niin paljon. No ensin olin vähän että viekö se koira sitten kamalasti aikaa ja onko mulla siihen varaa, ja mitä jos tulee jotain ongelmia. Mutta uskoin että ekasta koirasta ei voi jäädä koukkuun. Mut olin tosi väärässä! Niin menin sitten mukaan tähän touhuun ja otin oman koiran. Alettiin viettää paljon aikaa tän samaisen kaverin kanssa, lenkkeiltiin yhdessä ja puhuttiin koirista. Aluksi meni tosi kovaa, mut sitten alkoi ne ongelmat. Varmaan kaikki tietää millanen bisnes näiden koira-asioiden ympärillä pyörii, kalliita rotukoiria teetetään kenneleissä ja koiratarvikkeita tuodaan ihan rajan yli ja myydään sitten kalliilla eteenpäin kaikille addikteille. Kaikenlaisilla koirakursseilla yritetään samalla koukuttaa uusia ihmisiä bisnekseen mukaan. No mäkin menin sitten harrastuskursseille koiran kanssa ja maksoin niistä ihan sairaan isot summat. Sitten ei ollutkaan varaa enää ostaa trendivaatteita ja käydä baareissa, ja koko muukin kaveripiiri vaihtu tän myötä vaan koiraharrastajiin. Poikaystävällä oli ilmenny allergia ni se oli lähteny heti ensimmäisten joukossa, mut kohta seurustelin yhden pojan kanssa joka oli alottanut agilityn samaan aikaan kun mä. Sitä ennen olin vaan lenkkeilly ja sellaista pientä mut koko ajan menin siis syvemmälle näihin koiraharrastusjuttuihin. Poikaystävän kautta tutustuin sen kavereihin jotka kaikki oli koira-addikteja ja yhteydet tavallisiin ihmisiin katkesi kokonaan. Äitikin oli jo huolissaan kun kävin kotona, että mikä sulla on, kun olin aina ennen ollu vähän pyöreä ja nyt olin hoikistunu ja naama oikeen hohti aina lenkkeilyn jälkeen. No en mä tietenkään kertonu sille kuinka paljon vietin aikaa näissä koirahommissa enkä itsellenikään myöntäny kuinka pahasti olin jo koukussa. Vaikka musta kyllä näki sen pitkälle, kun aloin pukeutua vaan rentoihin ja mukaviin vaatteisiin enkä enää osannut oikeen puhua muusta ku koirista, ja mulla oli aina koira melkeen joka paikassa mukana. No sit menin jo ihan pohjalle kun aloin valmistaa ite kotitehtaassa kaikkia koiravarusteita ja jälleenmyymään tavaraa. Mulla oli aina kaikkea, hihnoja, kaulapantoja, valjaita, kakkapusseja, koirajulisteita jne., kaikki kelpas. Näillä tuloilla sit rahotettiin poikakaverin kanssa meidän omia koiraharrastuksia. Se oli jo ihan sairasta. Lopulta tajusin että mun elämä oli vaihtunut ihan kokonaan toiseksi. Niin onneksi tajusin sit lähteä niistä kuvioista, lähdin vaan kotoa ku poikaystävä oli töissä ja jätin koirat sinne. Soitin vanhoille kavereille ja pyysin niitä baariin ja kerroin avoimesti näistä mun ongelmista ja jotkut niistä ymmärsi sit onneks. Nykyisin istun kotona pelaamassa videopelejä enkä käy enää vahingossakaan ulkona yhtään etten jäis enää uudestaan koukkuun. Työpaikka piti vaihtaa ku töissäkin oli pari tuttua koira-addiktia jotka sit olis varmaan koukuttanu mut uudestaan, ni oon vieläki etsimässä sitä uutta paikkaa mut kyl se tästä. Että ite piti saada ittensä ulos niistä kuvioista, et sain sitten sitä kautta mun vanhan elämän takasin, mut vieläki joka päivä mietin sitä mun koiraa. Nii ja lapsia en varmaan voi koskaan hankkia ku nehän haluis sit isompana kummiskin koiran. Haluun tällä tarinalla kertoa kaikille että vaikka ne koirat näyttää tosi sulosilta ja niiden omistajat näyttää onnellisilta ja reippailta ni se on kuulkaa kamala addiktio kun lähtee tohon mukaan, ei siitä meinaa päästä irti eikä sitä ite tajuu et mihin on joutunu, ku elämä vaan tuntuu paremmalta. Et älkää edes menkö silittämään niitä koiria, siitä voi jo ihan oikeesti jäädä pahasti koukkuun!
Etkä koira-addikti. Selvä mielenterveyspotilas jolla on asiat sekaisin jo lapsuus ajalta tai hemmoteltu pentu.
Kuten huomaat täällä on useita samassa koirakoukusssa olevia jotka ei pääse koiristaan irti ja siksi soittavat suuta koira-addikteja arvosteleville. Asia on toistaiseksi yhteiskunnassa tabu.
Minä satuin todistamaan erään koira-addiktioon liittyvän tapauksen. Naapurin 5-vuotias tyttö oli ulkoiluttamassa toisen naapurin omistamaa koiraa keskellä katua. Tämä koira-addiktoitunut naapuri huomasi
silloin kovaa vauhtia lähestyvän auton ja syöksyi tielle ottaen nopeasti koiran syliinsä ja juoksi samantien pois edes taakseen vilkaisematta että jäikö pikkutyttö auton alle. No ei jäänyt mutta läheltä piti. Tämän jälkeen koiranomistaja haukkuin pikkutytön koska tämä oli vienyt hänen hauvelinsa keskelle tietä: Koira olisi voinut nimittäin jäädä auton alle. Ihmislapsettomalle koiran äidille koiravauvansa pelastaminen oli tärkeintä mutta naapurin pikkutytön kohtalo yhdentekevää..
Järkytyin näkemästäni todella!
Saitko mistään kriisiapua?
Koira-addikti? Hahhah haa! Kyllä taas on vääntämällä väännettyä juttua. Joku täällä keksii mitä älyttömämpiä aloituksia ja jengi vielä vastaa näihin idiootin löpinöihin.
Kyllä täytyy olla katkera ja jotenkin yksinkertainen tämä aloittaja, ei voi muuta sanoa.. Onko joku neito jättänyt sut ja ottanut koiran tilalle, vai miksi täällä käyt koko ajan itkemässä?