Mielestäni vaikka en pelaa jälkipeliä niin, UM provosoitui vähän liian herkästi tilanteeseen kutsumalla kansalaisiaan pois maasta, jossa Egyptin kansalaiset vain vaativat parempaa kohtelua itselleen. Mitenkähän kävisi meillä, jos me huono osaiset Suomalaiset kokonnuttaisiin yhteen, ja alettaisiin vaatia parempaa elämää itsellemme. Kutsuisivatkohan muut maat kansalaisensa kotiin, epäilen. Mielipiteeni on, koko hommaa tramasoitiin liikaa, kyseessähän oli vain ja ainoastaan omien olojen parantamisesta, eikä mistään sisällis sodasta.
Mielipiteeni
turhan varovaista
7372
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No voi herranjumala sentään. Eihän me hiirulaiset saada edes tuommossia mellakoita aikaiseksi mitä tuolla on. Ulkoministeriö teki siinä aivan oikeen että kutsui kansalaiset pois maasta. Toki iso-britannia ja venäjä lennättää sinne turisteja edelleen mutta, sinne matkustavat joutuvat allekirjoittamaan lomakkeen jossa sitoutuvat siihen että, eivät voi vaatia kuljetusta kotia kesken matkan eli ovat matkassa periaatteessa omallavastuulla.
Kyllä minäkin olisin mieluummin lomani loppuun Hurghadassa viettänyt kun ei siellä mitään tapahtunut. Siinä olen kyllä samaa mieltä ettei meidän nössökansa tee mitään muuta kuin kodeissaan valittaa. Kun esim. bensan hinta nousee tai laatu muuttuu niin suomalainen se vaan tankilla mutisee ja kiroilee, mutta tankkaa silti :D
Toivottavasti Egyptiin saadaan rauha ja suotuisammat olot kansalaisille. Minä ainakin mielelläni vien jatkossakin rahojani sinne.
tankata jos mielii matkaa jatkaa :)
Pian saadaan nääs taas munaa!
Tiäkkö nää?
Ainahan matkalle lähdetään omalla vastuulla ja muutenkin täällä eletään ihan omalla vastuulla. Miten niin muka jollain muulla on vastuu jonkun muun menemisistä. Kilin kellit on. mutta ei siellä Egyptissä ihmeempää, käyty on ja nähty , ei se muita maita kummempi, ylimainostettu vaan sen takia kun sen historiaa on tutkittu ja kaiveltu anglojen toimesta.
voi kilin kellit kun olet viisas. juuri tuotahan tuolla omalla vastuulla haettiin.
aseisiin ja koneemme tankki täyteen heti!!!