Monelle chat on ainoa tapa saada aikaan tuntemuksia. Chatissa he suuttuvat, nauravat ja ihastuvat. He tuntevat kateutta ja halveksivat, samaistuvat ja hyväksyvät. Virtuaalimaailmasta on tullut ainoa paikka, jossa tilaa heidän tunteilleen.
Mitä sitten? Onko väliä, vaikka kanssa ihminen juurruttaa pakaransa penkkiin ja elää netissä? Mikä oikeus muilla on hänen tahtoaan ohjailla, asettua yläpuolelle ja torua, että eihän tuo nyt ole sopivaa?
Nämä torujat ja moittijat eivät auta eivätkä haluaisikaan auttaa chattaajaa, vaan yrittävät saada oman onnettoman elämänsä vaikuttamaan paremmalta. He saavat todellakin tarpeellista itsetunnon kohennusta mollaamalla muita. Samaiset ihmiset räksyttävät todennäköisesti myös työkavereistaan, naapureistaan ja tuttavistaan silloin, kun kyseiset henkilöt eivät ole paikalla.
Chat ja tällaiset kirjoituspalstat ovat mielestäni loistava keksintö. Jokainen hyödyntäköön niitä tahtonsa mukaan.
Onko parempi vaihtoehto elää ilman chattia ja jäädä paitsi niistäkin tunteista, joita se saa aikaiseksi?
Mitä sitten? Onko väliä, vaikka kanssa ihminen juurruttaa pakaransa penkkiin ja elää netissä? Mikä oikeus muilla on hänen tahtoaan ohjailla, asettua yläpuolelle ja torua, että eihän tuo nyt ole sopivaa?
Nämä torujat ja moittijat eivät auta eivätkä haluaisikaan auttaa chattaajaa, vaan yrittävät saada oman onnettoman elämänsä vaikuttamaan paremmalta. He saavat todellakin tarpeellista itsetunnon kohennusta mollaamalla muita. Samaiset ihmiset räksyttävät todennäköisesti myös työkavereistaan, naapureistaan ja tuttavistaan silloin, kun kyseiset henkilöt eivät ole paikalla.
Chat ja tällaiset kirjoituspalstat ovat mielestäni loistava keksintö. Jokainen hyödyntäköön niitä tahtonsa mukaan.
Onko parempi vaihtoehto elää ilman chattia ja jäädä paitsi niistäkin tunteista, joita se saa aikaiseksi?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Juuri näin:) Hieno avaus.
Puhut asiaa. Kiitos asiallisesta jutustasi. Sellaisia täällä tarvitaisiin enemmän.
Hyvää alkukesää, joskin vielä viileää Sinulle.
:))))
Viileässä kesässä on se hyvä puoli, että silloin on huomattavasti helpompaa olla Cool...=)
"Monelle chat on ainoa tapa saada aikaan tuntemuksia. Chatissa he suuttuvat, nauravat ja ihastuvat. He tuntevat kateutta ja halveksivat, samaistuvat ja hyväksyvät. Virtuaalimaailmasta on tullut ainoa paikka jossa on tilaa heidän tunteilleen."
Tuo ajatus pisti miettimään, voiko asia olla todella näin? Eikö ihminen ole sama kaikkine tunteineen oli hän sitten missä tahansa, jos on tunteellinen ja kokee tunteita livessä, kokee hän niitä myös chatissa ja jos on tunteeton on sitäkin myös chatissa. Koetaanko chatin virtuaalimaailmassa tunteita jotenkin eri tavalla kuin livessä? Jotkut ovat luonteeltan tunne ihmisiä jolloin asioita käsitellään tunteilla jotkut ovat järki-ihmisiä jolloin järki voittaa tunteet. Myös väärinymmärretyksi tulemisen riski, tunteilla tulkitseminen, on suurempi chatissa kuin livesä sekä viestin vastaanottajalla kuin sen lähettäjälläkin.
Vai tarkoitatko "ei ole tilaa tunteille", tilannetta jossa tunteet ovat tukahdutettuja livessä tai jossa ihminen on yksinäinen, elämässä ei ole kohteita joiden kanssa tunteita voidaan jakaa, silloinhan chat on oivallinen kaikenlaisten tunteiden purkamispaikka, tarkoitan myös niitä myönteisiä tunteita, kuten jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.
Oletan, että on ihmisiä, joille ns live-elämä koostuu kärjistäen kaupassa käynnistä, ehkä töistä ja muu aika lähinnä kotosalla ollaan. Sosiaaliset kontaktit liittyvät asioiden tekemiseen, esim ostosten tekoon.
Tällöin tunteet, jotka syntyvät kanssakäymisestä toisten ihmisten kanssa, jäänevät hyvin suppeiksi, jos niitä onkaan. Tarkoitan nyt sellaisia kontakteja, joissa kaksi tai useampi ihminen kohtaavat ja toisten kanssa keskustelu on tapaamisen pääasia.
Chat on väylä solmia tällaisia kontakteja, elää ja kokea tuntemuksia, ilman, että vuorovaikutus liittyy esim kaupassa asiointiin.
Toinen pointti on esille tuomasi "sosiaalinen arkuus", eli livenä ei uskalleta kohdata muita kuten chatin kautta. Ihminen saattaa hyvinkin tavata moniakin ihmisiä, mutta on ns kuoressa. Chatissa ihmiset ovat usein paljon suorempia ja sitä kautta tunteitakin tuodaan herkemmin esiin, kun ei ole livessä vallitsevaa käyttäytymisnormistoa jarruttelemassa ja ympärillä on anonyymiuden suoma turva.
Tunteeton ihminen tuskin chatissa tuntee sen enempää kuin muutoinkaan ja tunteellinen ihminen on tunteellinen chatissakin.
ja vielä.. nikistäsi..ymmärränkö oikein, että olet herkkä ja tunteellinen, mutta alituiseen aavistuksen varpaillasi toisten suhteen...? Noin minä sen pikapikaa tulkitsin...=))
Osaako sellainen ihminen solmia ystävyyssuhteita täällä chatissa jos ne puuttuvat livestäkin. Jos ajatellaan vaikka luonteeltaan pidättyväistä ja arkaa ihmistä livessä, miten täällä voisi avautua keskustelemaan oman minän tunteista jotka voivat olla hyvinkin arkoja asioita esittää aivan tuntemattomille ihmisille. Tunteiden julki tuominen ja asioiden kertominen vaatii kuitenkin luottamusta toiseen ihmiseen. Uskoisin että jos on pidättyväinen luonteeltaan ei sitä chat voi muuttaa, vai voiko?
On myös toisenlaisia ihmisiä, niitä joiden luonteen avoimuuden, ystävällisyyden ja toisten ihmisten hyväksymisen aistii keskusteluista chatissa ja myös näillä palstoilla, avoin ja rehellinen pystyy solmimaan kontakteja, tilaa tunteille on niin chatissa kuin livessäkin.
"Chatissa ihmiset ovat paljon suorempia ja sitä kautta tunteitakin tuodaan herkemmin esiin..." Tunteet eivät chatissa näy, on vain sanoja joista voi kyllä päätellä keskustelijan tunnetiloja. Livessäkään tunteista ei välttämättä puhuta, mutta ne ilmenevät sanattomanana viestintänä, se mitä tuntuu näkyy olemuksesta. Tuosta suoruudesta chatissa, se on totta, ehkä ollaan sanomisessa suorempia, koska tila tai aika ei riitä asian selittämiseen. Suoruus ei vain ota huomioon toisen tunteita, ruutuun pläjäytetään ajattelematta sanojen aiheuttamia vaikutuksia vastaanottajassa, väärinkäsityksiä syntyykin helpommin täällä kuin livessä.
Herkkä ja tunteellinen... kyyyyllä ja huonokuuloinen ja epäluuloinen.... siis, tunteellinen siili, joka joskus pysähtyy pohtimaan syvällisesti vuorovaikutukseen liittyviä asioita ihmisten välisissä suhteissa virtuaalimaailmassakin.
Tuskinpa chatissa ihminen toiseksi hetkessä muuttuu. Jos on pidättyväinen livenä, on sitä toki chatissakin. Chatissa kuitenkin kynnys ottaa ja saada kontakeja matalampi kuin livenä.
Tunteista... Kuvitellaan tilanne: nainen saa (ei toivottuja) rivoja ehdotuksia ja pahastuu, ärsyytyy, ehkä jopa vihastuu. Hetken kuluttua taasen joku lähestyy kohteliaasti ja jutustelu on miellyttävää. Minuutin, kahden aikana on henkilöllä ollut hyvinkin erilaisia tuntemuksia.
Mikä chatissa addiktoi? Luulen, että juuri tuo tuntemusten vaihtelun nopea rytmi on iso syy. Ruletin pelaaja häviää, taas voittaa ja taustalla siintää se "Suuri Voitto". Kenties juuri tuo sama henki on se juttu joillekin chattaajille: Jos tänään kohtaan Hänet...
Kaikki tämähän on yleistystä eikä varmasti ole yhtä ja ainoaa analyysia siitä, mitä chat on suhteessa tunteisiin.
Uskon kuitenkin, että pidättyväinen ihminen voi hyvinkin harjoitella sosiaalisia taitojaan netissä ja kohentaa itsetuntoaan. Tai voiko vaikutus olla päinvastainen, jos kerta toisensa jälkeen saa iskuja nokkaansa virtuaalimaailman suoruudessa?
Yhtä kaikki, olen sitä mieltä, että jos et koskaan ole tuntenut kipua, et ole koskaan elänytkään.
kyse oli naisten tunteista, naisethan ovatkin tunnetusti tunteellisempia kuin miehet ja tuo on ihan totta mitä kerroit. Entä yleisesti ottaen, miesten tunteet chatissa, voiko miehelläkin chat olla ainoa paikka jossa voi kokea tunteita?
Jos aina kokee saavansa vain iskuja nokkaansa, on luultavasti syy ihan omassa itsessään, luulisin ainakin niin.
ihminen sama liwessä ja täällä ;/
tai en täältä teidä warmaksi koska en ole ketään tawannut täältä ;)
mutta muista wastaawista ns chateista :)
jotkut owat aiwan eri ihmisiä wirtuaalisesti kuin liwessä tjn
ja tuo wäärin ymmärretyksi tuleminen on aika yleistä koska osa lukijoista lukee riwien wälistä ;)
ja se muuttaa koko tekstin aiwan eriksi kuin se oli tarkoitettu ;/
tunteet on asia josta woi keskustella toisen ihmisen kanssa tuntikausia ja jonkun kanssa ei hetkeäkään ?
oletko werrannut kuinka helppoa on puhua wirtuaalisesti ja toisaalta liwessä waikeampaa ?
oli asia mikä tahansa
Mutta eikös se ole live-elämässäkin vähäsen samallaista että jos on huono olo tai itsetunto sitä pitää pönkittää ihan väärällä tavalla ..
eli mollata toista alaspäin ja saada itselleen hitlerin napit takkiin .... erittäin tyhmä tapa mutta se vaan kertoo ihmisen luonteesta hyvin paljon. En ole tuomari enkä juomari mutta kyllä puhumalla saadaan paljon paljon enemmän hyviä aikaseksi ja ennen kaikkea se on vaikeinta antaa itselleen anteeksi ne omat virheet ja myöntää olevansa höhelö... ja kuka meistä on täydellinen ja en minä ainakaan ja en halua sellaiseksi.
jos tuntuu että tästä ei saatu mitään selvää se vaan johtuu siitä että tunteeni rönsyilivät ja kirjoitin just mitä ajattelen
* herttainen *
pst tää ei ollut sitten copy * iso levee hymy *
Niin... Minusta on parempaa tuoda tunteensa esiin silläkin uhalla, että ns munaa itsensä. Toinen vaihtoehto on ikänsä piilotella ja esitellä mielipiteitään juuri niin, kuin muut odottavat sinun tekevän.
Itse arvostan ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa mielipiteensä, näyttävät tunteensa eivätkä vain luovi eteenpäin teflonkuori yllään yrittäen miellyttää kaikkia.
Oman arvonsa kohottaminen toisia alentamalla on taas halpamaista.
*katselee leveää hymyäsi*.. muuten, sulla persiljaa hampaiden välissä..;))) sorry! =))
IIIIIK kauheeta ja olen koko eilisen päivän hymyillyt kun toope ja eikä kukaan muu uskaltanut sanoa että mutta mulla homeenvärinen vihree persilja keikkuu hampaiden välissä.
Äkkiä pesemään hampaitaan.
Niin se on pieni juttu jos " mokaa " tai sanoo asiansa " omalla mielipiteellään " mutta sekin pitää osata perustella miksi sitten on sitä ja tätä mieltä ja mielistelemistä en voi sietää ja se vaan tuntuu ettei tuo ihminen ole aito vaan sillä jokin taka-ajatus .... hmmm vai olenko vainoharhainen ?
Mutta myös vaikeneminenkin on viisauden merkki ja aina ei tarvitse kommentoida jos siltä tuntuu ettei " viesti " mene perille ...
Eikun persiljapesulle nyt !
* herttainen *
Olet tavallaan oikeassa, mutta tunnen ihmisiä, jotka puhuvat kokemuksesta, siis omastaan. Ovat vakaasti sitä mieltä, että liika on liikaa. Ei ole kuin pari päivää, kun juttelin naisen kanssa, joka omasta mielestään oli jonkun aikaa koukussa. Hän varoittelee kyllä muita, hänkin sosiaalinen ihminen livessä, jäi koukkuun; kaikki pyöri chatin ja tällaisten palstojen ympärillä. Nykyisin hän elää taas pääsääntöisesti livessä vaan, joskus käy chatissa. Hän ei suosittele tätä, tai ainakin neuvoo olemaan varovainen, livemaailmaa ei sovi unohtaa.
en saa tätä viestiä lähtemään tuolta uuden keskustleun avaamisesta, mutta koska tunteita tämäkin herättää,laitan sen tähän, (miksihän en muuten saa lähetettyä, kertokaa jos tiedätte
Olen nyt pari kk. pyöriskellyt tuolla chatissa epäsäännöllisesti ja alkanut miettimään, että eikö chatissa tarvitse olla mitään tapoja? Ihmettelyni syy on se, että kun juttelee jonkun kanssa ja juttu kulkee tosi mukavasti niin yhtäkkiä huomaa, että toinen osapuoli on häipynyt melkein kesken lauseen?? Tajuan kyllä (en ole tyhmä), että jos juttukaveri ei oikein miellytä, eikä kehtaa "sanoa" ettei kiinosta kun jutun on aloittanut, niin noin voi tehdäkin (syyllistyn siihen itsekin). Mutta... jos kaikki menee hyvin ja tuntuu siltä, että kiinostus on molemminpuolista niin miksi pitää noin häipyä? Tietenkin syitä on: vaimo/mies voi tulla yllättäen kotiin, pomo voi tulla työhuoneeseen ym. ym. Jos kuitenkin tunninkin on juttua vääntänyt niin kaipa tällaisesta mahdollisuudesta keskustelukumppanille voi kertoa ihan suoraan, sitten tietäisi kaverikin, että aha nyt joku tuli ja siksi pois.
Mitä mieltä muut olette tästä, vai sattuuko tämä vain minulle (käynyt useamman kerran)?
Mielipiteitä tapojen puuttumisesta!
Tuollainen äkkilähtö sattuu monta kertaa yksinkertaisesti siksi, että kone tilttaa ja takaisin ei pääse, vaikka kuinka yrittää. Minulle on käynyt niin monta kertaa kesken hyvän keskustelun. Toisaalta täällä kuten muuallakin on sekä huono- että hyväkäytöksisiä ihmisiä. Sätti on elämä pienoiskoossa kaikkine eri puolineen.