Potaskaa

"No hai sie kuule, minä jos kuka tiedän sen,konkreettisesti. Monet monet syöpää sairastavat olen saatellut diagnoosin asettamisesta joko tereveeseen elämään tai viimeiseen henkäykseen joten älä jaksa jauhaa potaskaa."

Kun ihminen saa tiedon että sairastaa syöpää ,ei voi kukaan toinen tuntea,vielä vähemän ihminen joka ei ole koskaan sairautta sairastanut.Että tämmöistä POTASKAA! Kamala sana syöpäpotilaille.
511483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Kelle mahdat vaahdota?

Äänestä

palstan aihe pitänyt olla syöpäpotilaiden ilot ja surut??? Mitäs oikein höyryät, rauhoituhan nyt pikkuisen.

Äänestä

Vaikka kuinka olisi tekemisissä syöpäsairaiden kanssa työnsä puolesta, sitä tunnetta, kun itselle ilmoitetaan syövästä, ei pysty kukaan tajuamaan. Se on kuin musta huppu heitettäisiin pään yli, mielessä pyörii vain yksi ajatus: Tässäkö tämä elämä oli. Epätietoisuus tulevasta, tutkimustulosten odottaminen, rankat hoidot - ei kukaan terve ihminen ymmärrä, miltä se tuntuu. Ja vaikka syöpä saataisiin hoidettua, ihminen ei koskaan palaa siihen, mikä oli ennen sairautta. Jonkinlaiset arvet jää aina sieluun. Tämä on minun mielipiteen, toki eri mieltäkin joku voi olla.

Äänestä

Kiinnostuin tästä sen verran että kaivelin tektit esiin. Tuo "hai sie kuule" vastaus oli vastausta seuraavaan kommenttiin:

"eikä paljon naurata,kun saa käydä hoidoissa,kuunella lääkäreitä,olla peloissaan ja kaikkee sellaista."

Ei tietenkään syöpää sairastamaton voi koskaa tietää ja tuntea syövästä samoin kuin hän jolla on syöpä. Kuitenkin väitänpä minäkin että pitkään syöpäpotilaiden parissa työskennenneellä on kuitenkin parempi aavistus siitä kuin maallikoilla. Näkee, kuulee ja tuntee surun ja taas vastavuoroisesti ilon kun siihen on aihetta. Elää ja kulkee rinnalla, olipa tilanne mikä hyvänsä. Erikoista että täällä suhtaudutaan joidenkin taholta asiaan noin kileteisesti.

Äänestä
  • Ei kai täällä kukaan kielteisesti suhtaudu siihen, että joku syöpää sairastamatonkin tänne kirjoittaa. Mutta se sävy, miten kirjoitetaan, se paljastaa juuri sen, etteivät kaikki ymmärrä, miten syöpäsairaus ihmiseen vaikuttaa. Minä olin ennen sairastumistani hyvin terve. Vaikka vanhempani ja muutamia tuttavianikin kuoli syöpään, en silti tiennyt, miltä sairastuminen omakohtaisesti tuntuu. No, nyt tiedän.

    Äänestä

  • lysu kirjoitti:

    Ei kai täällä kukaan kielteisesti suhtaudu siihen, että joku syöpää sairastamatonkin tänne kirjoittaa. Mutta se sävy, miten kirjoitetaan, se paljastaa juuri sen, etteivät kaikki ymmärrä, miten syöpäsairaus ihmiseen vaikuttaa. Minä olin ennen sairastumistani hyvin terve. Vaikka vanhempani ja muutamia tuttavianikin kuoli syöpään, en silti tiennyt, miltä sairastuminen omakohtaisesti tuntuu. No, nyt tiedän.

    että aika kielteinen asenne on, näyttää menevän jopa henkilökohtaisuuksiin, mikä sinällään on erikoista. Millaisella "sävyllä" mielestäsi ei-syöpää sairastavan tulisi kirjoittaa, jotta saisis luvan kirjoitella. Varsinkin kun jos ei tietäisi otsakkeesta mikä tämä palsta on, ei kyllä lainkaan ekkana tulisi mieleen et syöpäpotilaat täällä toisiaan tukee, vai mitä. Ihmisiähän me kaikki olemme, vahvuuksinemme ja heikkouksinemme.

    Oletko sitä mieltä että esim ilo, huumorikin on tänne kiellettyä pitäsiskö tänne kirjoittaa vain oireista, sairauksista ja kaikkea syöpään liittyvää? Jollekin syöpää sairastavalle on tukea sekin, että rupatellaan niitä näitä, muita asioita, vaikka se taas toisille ei sopisikaan. Syöpäpotilaitakin on niin erilaisia, yksi tykkää yhdestä, toinen toisenlaisesta tyylistä.Eikä ole yhtä ainoaa tapaa, millä syöpä ihmiseen vaikuttaa vaan se on hyvin hyvin monimuotoine tapahtumasarja.

    Tässä vielä mietin, mikä tekee omasta sairastumisesta erilaisen kuin se, että myötäelää läheisen sairautta. Ajattelen näin, että kun kuulee sairastavansa syöpää, siinä ikäänkuin hukkaa itsensä: Kaikki se, mitä oli ennen, ei enää pidäkään paikkaansa. Kaikki tulevaisuuden suunnitelmat, haaveet, kaikki, mikä kuuluu normaaliin elämään, häipyy kuin tuhka tuuleen. Sairastuminen on hyppy tuntemattomaan.

    tuntemuksiasi syöpädiagnoosin jälkeen. Eikö siinä vaiheessa kuitenkin ole tärkeintä että on välittäviä ihmisä, olivatpa he sitten ammattilaisia, itse syöpää sairastavia tai muuten vaan läheisiä kuulemassa ja tarjoamassa kuulijaa ta jopa olkapäätä?

    Äänestä

  • Yhteinen syöpä kirjoitti:

    Täällähän on välillä oikein nautittavaakin huumoria, varsinkin miespuolisten syöpäsairaiden jutuissa. Ei tietenkään huumori ole kiellettyä. Mutta ilkkuminen, näsäviisastelu, toisten yläpuolelle asettuminen ja suoranainen v***uilu ei kuulu tälle palstalle. Aina pitäisi muistaa, että palstaa lukevat vasta sairastuneetkin ja toivottamassa tilanteessa elävät.
    Nyt työt kutsuvat.

    "ilkkuminen, näsäviisastelu, toisten yläpuolelle asettuminen ja suoranainen v***uil"

    Tästä olemme samaa mieltä. Ei kenenkään taholta.

    Äänestä

  • Yhteinen syöpä kirjoitti:

    tuntemuksiasi syöpädiagnoosin jälkeen. Eikö siinä vaiheessa kuitenkin ole tärkeintä että on välittäviä ihmisä, olivatpa he sitten ammattilaisia, itse syöpää sairastavia tai muuten vaan läheisiä kuulemassa ja tarjoamassa kuulijaa ta jopa olkapäätä?

    asuntoa tyhjentämässä,rankkaa puuhaa,selkä tuli niin kipeäksi jotta oli jätettävä loput huomiseen.

    Äänestä

  • lysu kirjoitti:

    Tässä vielä mietin, mikä tekee omasta sairastumisesta erilaisen kuin se, että myötäelää läheisen sairautta. Ajattelen näin, että kun kuulee sairastavansa syöpää, siinä ikäänkuin hukkaa itsensä: Kaikki se, mitä oli ennen, ei enää pidäkään paikkaansa. Kaikki tulevaisuuden suunnitelmat, haaveet, kaikki, mikä kuuluu normaaliin elämään, häipyy kuin tuhka tuuleen. Sairastuminen on hyppy tuntemattomaan.

    kiteytit ja itse tunsin kuin muu maailma olisi kadonnut ympäriltä ainoa pakopaikka oli nukkuminen ja aamulla heti alta sekunnin jysähti se syöpä sana kuin leka otsaan.Yksineläjänä en kaivannut ketään lähelleni silloinkaan kun olin niin tottunut yksinäisyyttee,ja toisaalta ihminen on tuossa tilassa niin totaallisen tosiseikan edessä että ehken muitten sählääminen alkaisi ärsyttää,kun on niin paljon uutta asiaa päähän kertaheitolla paiskattu,että oma ajatus oli sikinsokin.Olen ajatellut sitä miltä tuntuukaa jos joutuisi kuulemaan sen että se tauti on nyt sitten uusiutunut,nyt kun tietää paljon enemmän kuin silloin ekakellalla.Ei kaiketi kannata sitä pohtia liikaa on se niin peljättävä asia kaikkineen..

    Äänestä

  • -ra kirjoitti:

    asuntoa tyhjentämässä,rankkaa puuhaa,selkä tuli niin kipeäksi jotta oli jätettävä loput huomiseen.

    ... siis selkä kipeänä. Kävin tyhjentämässä eilen kierrätysjätteet tuonne lähikaupan jätekeräyspisteeseen ja tänään lehdet tuonne lehdenkeräyslaatikkoon. Tänään pesin myös kauan aikomani jääkaapin, sekin homma on siirtynyt kun ei kaikkein mieluisinta puuhaa ole. Levähtele -ra jotta selkäsikin saa levättyä.

    Äänestä

  • Puolisuolinen kirjoitti:

    kiteytit ja itse tunsin kuin muu maailma olisi kadonnut ympäriltä ainoa pakopaikka oli nukkuminen ja aamulla heti alta sekunnin jysähti se syöpä sana kuin leka otsaan.Yksineläjänä en kaivannut ketään lähelleni silloinkaan kun olin niin tottunut yksinäisyyttee,ja toisaalta ihminen on tuossa tilassa niin totaallisen tosiseikan edessä että ehken muitten sählääminen alkaisi ärsyttää,kun on niin paljon uutta asiaa päähän kertaheitolla paiskattu,että oma ajatus oli sikinsokin.Olen ajatellut sitä miltä tuntuukaa jos joutuisi kuulemaan sen että se tauti on nyt sitten uusiutunut,nyt kun tietää paljon enemmän kuin silloin ekakellalla.Ei kaiketi kannata sitä pohtia liikaa on se niin peljättävä asia kaikkineen..

    sanoit osuvasti, että se jysähti kuin leka otsaan heti kun vähänkin unesta havahtui. Kun minulla tukosleikkauksen yhteydessä löytyi jotain epämääräisiä nystyröitä, joista kirurgi sanoi, että epäilyttävältä näyttää, patologian vastauksia odotellessa olisin vain halunnut pysyä sängyssä. Ei millään meinannut löytyä voimia nousta sängystä, kaikki oli niin mustaa, mustaa. Onneksi ne eivät kuitenkaan olleet syöpää.

    Äänestä

  • mutta tämä korri ei mielstäni vastaa niitä krieereitä mistä kirjoitit.hän sai päähänsä hauskuutta potilaita omalla huumorillaan.jokaisella on oma huumorinsa ja sitä hän hyväksynyt,ja rupesikin moittimaan syöpäsairaita sen takia.me kaikki olemme erilaisia,mutta kukaan tuskin huumorilla taistelee syöpäänsä vastaan,se kun ei ole mikään leikin paikka kun omalle kohdalle osuu.

    Äänestä

  • Kiusaaminen on rumaa kirjoitti:

    ... siis selkä kipeänä. Kävin tyhjentämässä eilen kierrätysjätteet tuonne lähikaupan jätekeräyspisteeseen ja tänään lehdet tuonne lehdenkeräyslaatikkoon. Tänään pesin myös kauan aikomani jääkaapin, sekin homma on siirtynyt kun ei kaikkein mieluisinta puuhaa ole. Levähtele -ra jotta selkäsikin saa levättyä.

    varmasti ihan hirveen paljon,voi sinua raukkaa.lepäile nyt ihan rauhassa ja ota vaikka burana,jotta olet kunossa pian.ei ole ollenkaan mukavaa kun on selkä kipuja.

    Äänestä

hyörii ja pyörii palstalla on -ran puolustaja,ja kirjoittaa POTASKAA muille,käyttää myös nimim.taustatuki,guru jne.hänen mielestään me syöpäpotilaat ollaan tosikkoja ja on ottanut tehtäväkseen hauskuttaa meitä,itse en tajua yhtään mitään tälläisestä huumorista.

Äänestä
  • Ja onkohan tuo sun kommenttis nyt taas ihan asiallinen tälle palstalle? Ei ole kyllä kiusaaminen on rumaa nikin aloitus, hänen tekstiään on kyllä siinä lainattu.

    Äänestä

  • Minä käytän nimimerkkiä guru ja se kuvaa ammattialaani, olen IT-ammattilainen.

    Äänestä

  • "hyväntahtoinen" tulkinta taitaa olla.

    Äänestä

  • Kiusaaminen on rumaa kirjoitti:

    "hyväntahtoinen" tulkinta taitaa olla.

    olette jääneet palstalle,toisten irvailuista huolimatta.

    Äänestä

  • -ra kirjoitti:

    olette jääneet palstalle,toisten irvailuista huolimatta.

    ... näin jotta kaveria ei tässäkään tapauksessa jätetä. Mie keitin tuossa viiden litran kattilallisen kaalikeittoa, nammmmmmmmmmm. Osa pakkaseen ja osa heti suihin. Kummallisia nu kelit, vein petivaatteet kovaan pakkaseen ni heti kohta tihuutti sellaista ohutta lunta, höh. Mihinkään ei enää voi luottaa.
    Pirteää päivänjatkoa :-)

    Äänestä

  • Kiusaaminen on rumaa kirjoitti:

    ... näin jotta kaveria ei tässäkään tapauksessa jätetä. Mie keitin tuossa viiden litran kattilallisen kaalikeittoa, nammmmmmmmmmm. Osa pakkaseen ja osa heti suihin. Kummallisia nu kelit, vein petivaatteet kovaan pakkaseen ni heti kohta tihuutti sellaista ohutta lunta, höh. Mihinkään ei enää voi luottaa.
    Pirteää päivänjatkoa :-)

    Kaaliruoka olisi hyvää, oikein vanhanajan kaalikeitto, valitettavasti sappi ei siitä tykkää. Niinpä laitoin jauhelihakastikkeen spaghetin kanssa, ja Prisman pakastealtaasta omenawienerit uuniin, nam. Voi nauttia iltakahvilla. Kylmää on aivan riittävästi, onneksi voi lämmitellä huovan alla ja tuijottaa monta sarjaa. Raikasta viikonloppua.

    Äänestä

  • Gurulta kirjoitti:

    sinulle. Rentouttavaa viikonlopua ja hyviä sarjoja!

    Äänestä

  • Kiusaaminen on rumaa kirjoitti:

    sinulle. Rentouttavaa viikonlopua ja hyviä sarjoja!

    herkutteluksi menee,ensin lihakaalikeittoa,pihveja,ja kirjolohikiusausta,sekä salaattia.Kaalista tulee helpommin sulavaa kun keittää tunnin ilman kantta,mitä kauemman se muhii sitä parempaa on.

    Äänestä

  • -ra kirjoitti:

    herkutteluksi menee,ensin lihakaalikeittoa,pihveja,ja kirjolohikiusausta,sekä salaattia.Kaalista tulee helpommin sulavaa kun keittää tunnin ilman kantta,mitä kauemman se muhii sitä parempaa on.

    Ja mitä useammin lämmittää, sen paremmat aromit. Hyvää, ravitsevaa ja halpaa on kaali. Hyv'ä ruoka, parempi mieli ;-)

    Äänestä

  • -ra kirjoitti:

    herkutteluksi menee,ensin lihakaalikeittoa,pihveja,ja kirjolohikiusausta,sekä salaattia.Kaalista tulee helpommin sulavaa kun keittää tunnin ilman kantta,mitä kauemman se muhii sitä parempaa on.

    tää korri sieltä sinun "työpailtasi" tuttavuus siis joku syrjäytynyt joka nyt roikkuu täälä syöpäpalstalla kun ei ole muita tuttavia/ystäviä ja sinua seuraa kuin perskärpänen,kerro kun tiedät ja teillä on nämä yhteiset keitotkin heh

    Äänestä

  • Pakko tietää kirjoitti:

    ja on!

    totta kai on yhteiset keitot ja yhteiset juomat. Älä nyt oo nuttura kireellä..

    Äänestä

  • Pakko tietää kirjoitti:

    tää korri sieltä sinun "työpailtasi" tuttavuus siis joku syrjäytynyt joka nyt roikkuu täälä syöpäpalstalla kun ei ole muita tuttavia/ystäviä ja sinua seuraa kuin perskärpänen,kerro kun tiedät ja teillä on nämä yhteiset keitotkin heh

    josta kirjoitatte,en tiedä yhtään mitään,ainuttakaan hänen kirjoitustaan en ole löytänyt,mutta hänetkö nyt yrität laittaa mollatuksi,samoin kun kiusaaminen on rumaa.Ettekö muuta keksi,onko elämäntehtävänne mollata muita.Sietäisi katsoa peiliin,ja vitutukset siirtää omaan kotiinsa.

    Jos koittaa ajatella positiivisesti ni jaettu taakka on kevyempi kantaa ;-).

    Äänestä

  • Kiusaaminen on rumaa kirjoitti:

    Jos koittaa ajatella positiivisesti ni jaettu taakka on kevyempi kantaa ;-).

    kaikki ovat tänne tervetulleita,mutta ilkeijyä emme salli,heidät ajamme pois.Purkakoon vihansa ja katkeruutensa sinne minne ne kuuluukin,eli roskapönttöön,ja pista.

    Äänestä

  • -ra kirjoitti:

    kaikki ovat tänne tervetulleita,mutta ilkeijyä emme salli,heidät ajamme pois.Purkakoon vihansa ja katkeruutensa sinne minne ne kuuluukin,eli roskapönttöön,ja pista.

    kylmähuoneeseen,sielä kun itsuu tunnin pari niin tulee jo kova ikävä korria.pista

    Äänestä

  • K-kauppias Siltatori kirjoitti:

    kylmähuoneeseen,sielä kun itsuu tunnin pari niin tulee jo kova ikävä korria.pista

    istunut siellä ?Syy?

    Äänestä

  • ..tön. kirjoitti:

    istunut siellä ?Syy?

    mutta hänhän kertoi et hänellä sielllä istuessaan tulee kova ikävä jotain Korria. Taitaa olla melkoinen Korri. Ainakin KOR-nikki on käytössäkin, oiskohan hän? Tulikohan ikävöidessään liian kuuma jotta piti mennä viilenemään kylmiöön????

    Äänestä

  • Kylmäkaaleppi kirjoitti:

    mutta hänhän kertoi et hänellä sielllä istuessaan tulee kova ikävä jotain Korria. Taitaa olla melkoinen Korri. Ainakin KOR-nikki on käytössäkin, oiskohan hän? Tulikohan ikävöidessään liian kuuma jotta piti mennä viilenemään kylmiöön????

    se Kantsun Siltatorin K-kauppias laittanut sen ra-:n sinne kylmäkaappiin peräti neljäksi tunniksi kun epäili -raa myymälävarkaaksi ?

    Äänestä

  • miten kävi? kirjoitti:

    se Kantsun Siltatorin K-kauppias laittanut sen ra-:n sinne kylmäkaappiin peräti neljäksi tunniksi kun epäili -raa myymälävarkaaksi ?

    nyt se riehuu ja uhkailee taas näillä moottoripyörä ystävillään täällä.

    Äänestä

  • -ra kirjoitti:

    josta kirjoitatte,en tiedä yhtään mitään,ainuttakaan hänen kirjoitustaan en ole löytänyt,mutta hänetkö nyt yrität laittaa mollatuksi,samoin kun kiusaaminen on rumaa.Ettekö muuta keksi,onko elämäntehtävänne mollata muita.Sietäisi katsoa peiliin,ja vitutukset siirtää omaan kotiinsa.

    Ira et voi olla noin hmmmm, jos et tajua että KOR tulee Kiusaaminen On Rumaa alkukirjaimista...hohhoijaaaaa

    Äänestä

  • quelle kirjoitti:

    Ira et voi olla noin hmmmm, jos et tajua että KOR tulee Kiusaaminen On Rumaa alkukirjaimista...hohhoijaaaaa

    kiva kuulla --raan tulokset Mensan testistä,vai mitä???????

    Äänestä

  • en pelkää yhtään kirjoitti:

    nyt se riehuu ja uhkailee taas näillä moottoripyörä ystävillään täällä.

    pelotellut ketään,sanoin vaan mitä tekisi mielrni tehdä tuollaisille.

    Äänestä

  • 5+6=56 vai onko sitt kirjoitti:

    kiva kuulla --raan tulokset Mensan testistä,vai mitä???????

    oli sitten?

    Äänestä

  • 5+6=56 vai onko sitt kirjoitti:

    kiva kuulla --raan tulokset Mensan testistä,vai mitä???????

    Olisi oikein mukavaa tietää, miksi voit huonosti, sinä projisoit. On mukavaa laittaa palautetta ylläpidolle, etenkin kun herjaavat viestit tulevat yhdestä tietystä IP-osoitteesta.

    Äänestä

  • Guru********** kirjoitti:

    Olisi oikein mukavaa tietää, miksi voit huonosti, sinä projisoit. On mukavaa laittaa palautetta ylläpidolle, etenkin kun herjaavat viestit tulevat yhdestä tietystä IP-osoitteesta.

    http://www.iltalehti.fi/terveys/2010071612051937_tr.shtml

    Äänestä

  • 5+6=56 vai onko sitt kirjoitti:

    kiva kuulla --raan tulokset Mensan testistä,vai mitä???????

    oli sama kun hattusi numero.

    Äänestä

  • -ra kirjoitti:

    oli sama kun hattusi numero.

    Vai kuinka

    Äänestä

  • -ra kirjoitti:

    oli sama kun hattusi numero.

    Tai hatun koko vähennettynä kengän koolla, tuolla toistuvasti herjaavalla. Taitaa mennä miinuksen puolelle.

    Äänestä

  • pastori silli kirjoitti:

    Vai kuinka

    ollakkin.

    Äänestä

  • Miinukselle menee kirjoitti:

    Tai hatun koko vähennettynä kengän koolla, tuolla toistuvasti herjaavalla. Taitaa mennä miinuksen puolelle.

    täällä keskustellaan asiallisesti syöpää sairastavien kesken,jaetaan ilot ja surut sekä vaihdetaan kuulumiset: minun mielestäni täällä on vaan joukko toinen toistaan herjaavia ihmisiä,turhaan syyttelette toisianne,kaikki olette yhtä innokkaita herjaamaan toinen toistanne.
    Ottakaa jo parempi asenne,olkaa ystävällisiä.

    Äänestä

  • Pekka Keuruulta. kirjoitti:

    Nyt puhut asiaa, näinhän se on.

    Äänestä

  • pastori silli kirjoitti:

    Vai kuinka

    se VILLAHATTU?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sitä mitä ei tiedä kirjoitti:

"No hai sie kuule, minä jos kuka tiedän sen,konkreettisesti. Monet monet syöpää sairastavat olen saatellut diagnoosin asettamisesta joko tereveeseen elämään tai viimeiseen henkäykseen joten älä jaksa jauhaa potaskaa."

Kun ihminen saa tiedon että sairastaa syöpää ,ei voi kukaan toinen tuntea,vielä vähemän ihminen joka ei ole koskaan sairautta sairastanut.Että tämmöistä POTASKAA! Kamala sana syöpäpotilaille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu