YIT:n Lahden Ruoriniemeen rakennuttamat luksustalot ovat osoittautuneet kaikkea muuta kuin luksukseksi. Vesijärven rantaan vuonna 2007 valmistuneista terassi- ja tornitaloista paljastuu jatkuvasti vakavia vikoja.
Ilta-Sanomien mukaan asuntojen seinistä on löytynyt muun muassa kymmeniä halkeamia, parvekkeiden vesivuotoja on korjattu lukuisia kertoja, keittiöiden kylmälaitteiden vedet ovat valuneet lattioille ja tapetteja on pitänyt vaihdattaa neljän vuoden asumisen aikana kuusikin kertaa. Asukkaiden mukaan virheitä löytyy jatkuvasti lisää.
- 30-40 vikaa on ollut. Ihmetyttää, kun korjattuja paikkoja korjataan kaksi kolme kertaa uudestaan. Ei 50 kertaa riitä, laskeskelee talossa asuva ministeri Iiro Viinanen.
YIT tarjosi Lapin-lomaa korvaukseksi
Asukkaat ovat vaatineet rakennuttaja YIT:tä alentamaan kauppahintaa. Rakennusyhtiö ei ole vaatimukseen suostunut. Sen sijaan rakennuttaja tarjosi asukkaille mahdollisuutta käydä lomailemassa Lapissa, jos asukkaat eivät valittaisi Kuluttajariitalautakuntaan.
Nyt osa talon asukkaista kuitenkin tehnyt valituksen Kuluttajariitalautakuntaan.
Asiasta on ensimmäisen uutisoinut Etelä-Suomen Sanomat.
(MTV3)
Ilta-Sanomat
Luksusta eli sutta ja sekundaa Ruoriniemessa / YIT
KarjalanKatrileena
4
679
Vastaukset
- omaan nilkkaan
Kukaan ei tule ikinä ostamaan yhtään asuntoa siltä alueelta. Sellaista on rakentaminen teollisuuslaitosten saastuttaman maan ja vetten päälle, lisäksi suuri ja näyttävä julkisuus epätoivoiselle tilanteelle. Kukaan ei saa asuntoa myytyä, siellä on kärvisteltävä ikuisesti.
- vavahtelevat talot
Kalliilla ostetut kodit ovat kuulemma melkein asumiskelvottomia. Mitä talojen paikalla on ennen ollut? Saako asuntoja halvalla sieltä ranta-alueelta?
- PietuLeena
Sorry vaan raharikkaat. Onneksi joskus muutkin kuin köyhät joutuvat kärsimään.
- kokoomus rulez
nousee vuosi vuodelta. millään muulla ei ole mitään väliä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931402
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52781- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253657Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä321616Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7605Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55599- 53594