huonot ystäväsi. Näin kehoittaa kirjailijatar lehden kolumnissa. Itse en ole ryhtynyt radikaaleihin toimenpiteisiin. Olen vain ottamatta yhteyttä, jos viestintä on muuttunut yksisuuntaiseksi. Ystäviähän poistuu pikkuhiljaa. Oman ikäluokani ystäviä ei ole kuollut, mutta aivan hiljattain nukkui pois lähes 90-vuotias ystävätär. Toinen jo 90-vuotias elää vielä oikeastaan ainoana vanhempieni ikäluokan edustajana lähipiirissäni. Uusia ystävyyssuhteitakin tulee solmittua lähinnä samassa elämäntilanteessa olevien henkilöiden kanssa.
Siivoa pois
1943
541099
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
ketjuennätys...
H.
olla eri tavoitteet näissä aloituksissa. Ja se näkyy- no kukin tavallaan.
Olisiko tarkoittanut tuttavia? Ystäviä minulla on enää yksi jäljellä, kuolo korjannut kovalla kädellä. Ensi viikolla taas hautajaiset :(
Mulla on ollut helppoa karsia tuttavia, numeronvaihto riittää, se kun on salainen. Kun huomaan sen menevän yksipuoliseksi avuntarpeiden avustamiseksi, katson riittävän jonkin ajan kuluttua hyvästeiksi.
Olen liiankin kiltti, aikansa, mutta kaikkeen en minäkään taivu. Tuttavia on paljonkin, en helpolla päästä lähelleni, että ystäväksi asti tultaisiin. Kuitenkin joskus, ja silti pettymyksiä tullut. Elämä opettaa, luottamasta liiaksi.
on mullakin lähitulevaisuudessa. Ystäväni nukkui kauniisti pois. sai olla kotonaan mltei loppuun asti.
Hellu vai?
nimikkolehmää minulla ollut vuosikymmeniin.
Huono ystävä, mikä se on?
Jos se on huono niin oletan ettei se mikään ystävä ole.
Pitäis erottaa ystävä ja tuttava.
Tuttavana joutuu pitämään vaikka ei niin hyvä mulle olisikaan.
Ja mistä tietää että ystävyys on molemminpuolista?
paljasta kaikkia puoliaan pitkänkään tuttavuuden kuluessa, koska elämäntilanteet muuttuvat. Ovathan ns ystävät napanneet toiselta puolisonkin.
miten voi olla huonoja ystäviä tuskin niitä tarvii ruveta siivoileen pois eiköhän ne tipahda matkasta jo alta aikayksikön.
yhtä minua paljon tunnetumpaa henkilöä, eikö ystävissäsi ole koskaan ollut pettureia?
ne on karsiutunu jo siinä tutustumisvaiheessa ennenkö niistä on ystäviä tullutkaan.
Mahdanko olla itse ns. huono ystävä? Poden erakoitumisen vaivaa, viihdyn omissa oloissani.
Elämän varrelta on aika monta ystävää tipahtanut pois ihan luonnollisella tavalla välimatkan tultua esteeksi.
Kovin suurta ns. hovia en ole koskaan pitänyt. Muutama on ja se riittää. Tuttuja on samoin muutamia.
Toisaalta on säilynyt pari pitkäaikaista ystävää. Toinen nuoruudesta asti ja toinen entinen työkaveri.
Vielä on eräs uusikin ystävyyssuhde tullut työn tiimoilta. Itse asiassa en taidakaan olla niin erakoitunut, kuin luulin:)
Onneksi aikuisen elämässäni ei ystävät ole olleet pettureita. Työn puitteissa sitten sitä lajia oli.
kuullostaa ihan tasapainoiselta. Ei kai niitä ystäviä haalita sen takia, että se kuuluu asiaan. Elämä vain tuo , jos on tuodakseen.
tuollainen siivoaminen.
Minulla on vain hyviä ystäviä.
Tosi tympeä aloitus.
lähettää nuo tympeät sanasi kyseisen lehden lukijapalstalle. Oisitko yhtä tympeä kyseistä kirjailijaa kohtaan?
Mutta sellaiset jotka yrittävät ystävyyden nimissä manipuloida tai painostaa, jätän huomoimatta. En vastaa puheluihin, enkä kutsu kylään.
melko hyvin erottaa jyvät akanoista. Joskus kauan sitten työelämässä ollessani johtoasemassa yritettiin manipuloida omien etujen vuoksi.
viime soitosta alkaa olla vuosi niin oli ystävä tai tuttava niin joutaa lähteä elämästäni. Tai jos tyyppi alkaa syödä sanojansa tai ei pidä lupauksia niin heippa.
Kun erottiin,niin kaikki ystävät häipyivät.Yksikään "onnellinen" pariskunta ei käynyt minua ja tytärtäni katsomassa. Tottakai tytöllä oli kavereita ja minullakin,mutta nää pitkäaikaiset tuttavaperheet
unohtivat meidät 10 vuodeksi. Teksiviestejä tuli samoin joululahjoja,ylioppilaslahjoja,kandilahjoja ja onnitteluja,mutta näköyhteyttä ei ole ollut,eikä varmasti koskaan tulekkaan.
p.s nyt en puhu lähinaapureista
Olen minäkin ollut johtoasemassa, akkalaumassa.
karsiutunut minunkin ystävä ja tuttavajoukko. Olen tässä vuoden aikana ihmetellyt,minne ne oikein häviää?
Eräänkin kanssa soittelimme aina vain niin että itse soitin,puhuttiin vuosikymmenet tapaamisesta,kahvittelusta,sitten sitä ja tätä.Jätin soittelemiset ja nyt kun heillä menee huonosti,olisin tervetullut kylään jne.
Ja monet ovat valmiita tulemaan passattaviksi mökille,sen jälkeen ei mitään.
Oikeastaan voin sanoa etteipä jäljellä ole enää kuin lähimmät serkut parempina tuttavuuksina,ystäviä ei yhtään.Miettinyt olen,mistä 60 niitä enää saakaan,siis olen tuleva yksinäinen vanhus.
Eikö olekin metkaa, miten sellaisen huomaakin? Toinen seikka, mihin harjaantui oli työntekijöiden valinnoissa. Monta onnistunutta valintaa oli.
Täällä on kummallisen hyökkääviä kommentteja muutamia. Voihan asioita pohtia mielestäni.
Elämässä on luopumista. Itse luovun terveen ajatuksesta. Toivon silti jatkoa vielä olevan. Sellaista se on.
mullakin on ollut terveyshuolia, mutta oikeastaan aiheettomia tutkimusten mukaan. Ihan tuore juttu oli toissapäiväinen kaatuminen, vaikka tosi varovainen olen. Hyvää tekee käydä silloin tällöin sairaalassa ja terveyskeskuksessa. Itselläni ei ollut pahempaa vikaa, mutta kyllä lyhyessä ajassa näki elämän kirjoa, eikä sekään ollut läheskään vaikeimmasta päästä. Päivä kerrallaan kesää kohti, eiks niin?
mulla ei ole juuri näkynyt. Pidän yllätysvierailuista ja hyvin harvoin joku poikkeaa. Silloin ei tarvitse ajatella tarjoilua, aina jotain löytyy. Esim. yhdistystoiminnasta saa ainakin tuttavia. Mulla on esim. seinänaapuri. Emme kahvittele, mutta silloin tällöin käymme yhdessä lenkillä. Otan hänet autokyytiin, sillä hänellä ei ole autoa. Hän ottaa postini, kun melko usein olen poissa kotoa.
halua sen enenpää mainostaa, se kun ei vienyt eikä tuonut mitään kummempia.
Joskus seitkytluvulla, kun olin vielä ala-arvoinen kuten useimmat teistä nyt, nosti silloinen esimieheni katseensa minuun ja totesi: Tuo on komea.
Ei hän hintti ollut, kolmen lapsen isä, mutta ymmärsi firma parasta, minusta tuli asiakaspalvelun esimies ilman alaisia, piti vaan muistaa hymyillä luukulla ja pitää tiukkaa T-paitaa.
Minut nostettiin sitten ylemmäs vuorelle, ylemmäs kuin hän.
Hänestä tuli sviddumainen.
20v. sitten törmäsimme ja joimme kaljaa.Hän oli eläkkeellä, ei enää sviddumainen mutta katkera.
Erosimme ja sen koommin emme tavanneet, hän on jo kuollut.
Siinä taitaa olla elämäni ainoa "siivoaminen". Kumpikaan emme siivonneet, elämä siivosi.
Kaverin, joka silloin istui tietäjänä huipulla, kohtasin muutaman kerran, otettiin Whiskeyt, hän nauroi tarinalle herttaisen hajamielisesti, ihan kun ei olisi tienyt koko asiasta.
H.
Minunkin esimieheni, ekonomi, oli todella yllättynyt, kun "pomomme" kauppaneuvos nimesi minut kirjanpidon esimieheksi, jossa kaikki oli minua ennen tulleita ja vanhempia. Mistään "säärihommeleista" ei ollut kysymys, sillä loppuun saakka pysyimme ns. teitittely asemassa.
- Nyt, ns. aikuisena olisin käsitellyt kaikkia tapahtumia toisin, kuin silloin. Huom! Koskaan ei ollut mitään sexuaalista häirintää, vaan näitä tavanomaisia työpaikka järjestelyjä.
-Aikanaan ekonomi joutui jäämään eläkkeelle ja silloinen raittiuden apostoli alkoikin juomaan! Minua hän kerran nuhteli/ihmetteli, kun en firman juhlissa juonut, enkä jälkiruuaksi huolinut jäätelöä! Ihmetteli kuuluvasti, mitä paheita minulla sitten on? Suulaana tyttönä sanoin, että vieraat miehet!?
Tarinahan voisi jatkua 40-vuotta, mutta muistelmia en aijo niistä kirjoittaa.
Ei enää ole paljon siivoamista. Jos on elänyt elämänsä usealla eri paikkakunnalla kaukana synnyinseudulta niin kuin minä, ystävyyssuhteet kytkeytyvät usein työhön tai harrastuksiin. Ja kun olosuhteet muuttuvat ne kuihtuu pois.
Toki on ollut muutama vuosikymmeniä kestänyt ihmissuhde, niitäkään ei juuri enää ole.
Kuolema on hoitanut sen asian. Ystäviä ihan ikäisiäni on siirtynyt tuonpuoliseen ja mieheni kuoleman jälkeen perheystävätkin ovat hävinneet. Joulukorttilista on kummasti kutistut.
Uusia hyviä tuttavia on tullut kuuden leskeysvuoden aikana. Valitettavasti pari heistäkin on jo poistunut elävien kirjoista. Sitä se on tässä iässä.
leskeyden jälkeen mua aina kummastuttaa monesti kuulee niin käyvän mun sisko kun jäi aikoinaan leskeksi nelkytyhdeksän vuotiaana kertoi että hän huomasi että tuttava pariskuntien rouvat rupes pelkäämään että hän vie heidän miehensä kukaan ei pyytäny enää kylään sen jälkeen kun hän löysi uuden miesystävän taas rupes kutsu käymään mutta kyllä siinä karsiutu häneltä aika monta ns ystävää näköjään se on vähän joka ikäluokassa sama juttu.
ystävät hajaantuivat eri puolille Suomea eikä kukaan ole vielä kuollut. Mieheni kanssa meillä oli oma ystäväpiiri kummallakin, perheystäviä ei ollut. Lähetän ja saan noin 60 joulukorttia, monen kanssa ei muuta yhteydenpitoa ole. Leskeys toi minullekin uusia tuttavia, yhteinen elämäntilanne yhdistää. Suunnilleen yhtä kauan olemme olleet leskiä. Sain miesystäväni kautta uuden perheen, joskin pienen. Samoin tuttavapiiri laajeni, kun vanhatkin ovat tallella. Juhlia on riittänyt, nyt on vuorossa hautajaiset, ehkä melko pian ristiäiset, jos kutsutaan.
kertoo ehkä jotain niistä henkilöistä, jotka muuttavat suhtautumistaan. Itse en viekottele toisen omaa ja siksi oletan muiden olevan samanlaisia.
pariskunnat eivät kutsu luokseen ja naiset osoittavat hyvin avoimesti mustasukkaisuuttaan. Sen täytyy olla ihan jokin primitiivireaktio, tahaton juttu. Me kyllä käymme pariskuntana kyläilemässä minun sinkkuystävieni luona ja se tuntuu ihan luontevalta.
Mitä tuohon ystävien karsimiseen/karsiutumiseen tulee, olen huomannut, että ikä tekee passiivisemmaksi, tapaamiset harvenevat ihan luonnostaan - kai se on sitä hitauden kulttuurissa elämistä.
tosiaan tuovat lisää tuttavapiiriä - joskus ystäviäkin. Puolison kotipaikkakunnalla ollessa teemme kyllä usein niin, että jään pois joidenkin tuttujen luota. Jos puolisollani on pitkä yhteinen historia vaikka jonkun lapsuuden ystävän kanssa, ei siinä välttämättä tarvitse olla mukana kolmantena pyöränä.
Tuota minä en usko, korttimäärää nimittäin
vähän vai paljon? Joillekin nimittäin ei satakaan riitä.
ole uskon asia, vaan fakta.
paljon, nykyaikana.
Eläkeläiset voi joutessaan tietenkin kirjoitella, mutta miten osoitteisto pysyy ajantasalla?
e-kortteja saan tuttavilta ja kavereilta teksti viestejä.
Ammattini piti huolen et lapsuuren kaverit häipyi jonnekkin ja uusiakaan ei oo tullut ku muutama.
Yks on jota voin sanoa ystäväksi ja sitä' jelppaan yöllä ja päivällä
lienee kultaakin kalliimpi. Minäkin viihdyn paljon ihan yksikseni, vaikka ystäviä onkin.
että miehen paras ystävä on oma vaimo ? Ainakin mun havaintojen mukaan. Mun lapsuudenperheessä kaksi veljeå ovat ylimmät ystävät, puoliso taas on hyvin vieras ainoalle veljelleen.
Todellista ystävyyttä ja en riko tyyntä vettä sen eressä.
Soittipa vaik aamuyöllä mä lähren ku palokunnan hevonen .
Aina joskus menee sovut rikki ja sillon on kaveri hakemises.
Siis kenen puoliso?en oikein tajunnut.
eli mun puoliso on vieras omalle veljelleen... ja mä olen sen (puolisoni) paras kamu - ei ole kovin kranttu...
Aika vieraita olemme toisillemme,omituista sinänsä samassa pöyrässä kumminkin pentuna syöty.
Ei eres pesänjako aiheuttanu vaikeuksia kun mitää jaettavaa ei ollut.
tosi isoja sisarustenkin kesken, samoin lahjakkuuserot. Mun yks entinen työkaveri oli itse huippuälykäs, veli oppi hädin tuskin lukemaan. Yhdessä olivat Ruotsissa 60-luvulla leivän perässä, mutta kaveruutta ei syntynyt sielläkään. Oiskohan se kateus semmonen, joka lyö kiilaa väliin
perhepiirissäkin ?
Ainakaan itte en karehri ketään sisaruksistani,sitä vaan ollaan kuin ei oltaiskaan.
Jotenkin asia vaivaakin ja haluais olla enemän tekemisis mut kun jokin on siin välis.
ainakin mun kaksi veljeä, jotka olivat aina napit vastakkain, ovat vanhemmiten, nyt 73 ja 71,
lähentyneet. Jopa soittelevat toisilleen. Mä ja mun sisko tunnustettiin kerran toisillemme,
että ollaan kateita. Mä kadehdin siskon ehtymätöntä energiaa ja hän taas sanoo kadehtivansa mun "hengenlahjoja", eikä kumpikaan näe itsessään mitään kadehdittavaa... Eli luuloo ja väärintulkintoja ne esteet ihmisten välillä usein ovat...
suomalaisella miehellä on harvoja ystäviä, puolisoahan ei noissa lasketa ystäväksi. Liekö homofobia syynä siihen, että miesten välistä ystävyyttä on katsottu karsaammin kuin naisten välistä? Aviomiehelläni oli muutama hyvä ystävä, nykyinen miesystäväni ei välitä ystävistä, ei myöskään sisaruksistaan. Luultavasti hän kertoo minulle kaikkein yksityisimmät tunteensa, huolensa ja ilonsa.
lapsina hyvin yhteen, kun vanhempien sairastaessa teimme yhdessä töitä. Puolustamme toisiamme, mutta ystäviä en voi sanoa olevamme. Ehkä sisar olisi erilaisessa asemassa kuin veljet.
Tilusten myynnistä riitaa, luin jostain
on yks ystävä,kuin että olisi sata ihailijaa
Demeter, olet turhan vaatimaton. Olet monitaituri.
Se on kyllä meilläkin noin, ollaan toistemme parhaita kamuja:) Se on iso kiitoksen aihe.
ihailijajoukkoa oveni takana, ihan kamalaa se olisi. En äitinä ole onnistunut kaikissa asioissa, mutta iloinen olen siitä, että lapsillani on ystäviä, joita meilläkin on vieraillut monia.
tällainen "taituri" pystyy olemaan kuka tahansa, jos on levoton mieli ja lyhyt pinna. Moni asia on mennyt multa rääpimiseksi, jotkut "hyvät hankkeet", parisuhteet ja moni muu asia. Nöyrä tunnen silti olevani Luojani edessä ja kiitollinen kaikesta...
-kalastaja. Arvaappa, kuinka paljon hänellä on näitä ystäviä? Onneksi niitä ei tule telkkarista.
Vävyni on taas ravi- ja jääkiekko "hullu"! Voit vain kuvitella, vai voitko ?.Kun iltakaudet soitellaan toto vihjeitä, joita sitten netissä niitä laitellaan, kenellä nyt sattuu olemaan pelitilillä rahaa!!.Tai taivaskanavilla on aina joku peli menossa, jota on pakko katsella, tai sitten mennä kavereiden kanssa katsomaan lähiravintolaan!!
Mieheni kalastus ja metsästys kaverit ovat sentään nykyisin ymmärrettävämpiä, vaikka joskus kiusoittelinkin heitä homo porukaksi, mutta voisi noita ravi-jääkiekko hulluja epäillä sittenkin enemmän.
Siis huumorilla tämän kirjoitan miesten ystävyydestä epäilemättä heitä homoiksi, mutta metsästäjä/kalastaja ei minun tuntemistani miehistä löydä samaa fiilistä ravi-jääkiekko kavereista.
ps.toisaalta tulkitsin aloituksen täällä aikaisemmin käytyihin keskusteluihin, joihin minutkin yhdistettiin, tai paremminkin meidät sekoitettiin samaksi, mutta mahtuuhan meitä samanikäisiä naisia useampiakin, vaikka emme olekkaan ns. suurta ikäluokkaa. Nyt yritän saada jonkun 1943 viittaavan nimim. mutta ilman hämäämistä.