Sataako kokoajan

sarrrbe

Olisi kiva tietää joltain kuka juuri olisi käynyt lankalla äskettäin, että pilaako sateet koko loman?
Ja jos ja kun sataa koko ajan millaista vaatetusta kannattaa ottaa mukaan esim tuleeko kovin kylmä?
Nyt kun kattoo sää tiedotuksia niin joka päivä sataa ja melkeinpä ukkostaakin.
Tarkoitus olisi lähteä Beruwelaan 27.2 ja olla kaksi viikkoa.

11

995

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IHANA MAA

      kun olimme Ahungalla 16.1.-31.1.11, toisella viikolla tiistaina iltäpäivä vesikuuro, jonka jälkeen aurinkoa ja
      torstaina ukkoskuuro illalla.Hotellin väki kertoi että tammikuun alku sateinen ja eilen sain viestiä
      hotellilta,että lähtömme jälkeen pilvistä ja sateista eli meillä oli hyvä onni ilmojen suhteen. Käytiin
      kahdella Finnmatkojen retkellä Kandy/teeviljelmät, jolla oppaana Mr. Kumara, loistava sanaveikko ja
      tietäjä, saatiin kattava kuva Sri Lankasta ja ihmisistä ja elämäntavoista. Mr Kumara oli käymässä kotiseudullaanja teki tämän retken finnmatkoille, hän asuu Suomessa.ja puhuu sujuvaa Suomea.Toinen retki Yalaan ja Bundalaan,retki muuttui kansainvälikseksi ja oli pettymys, paljon bussissa istumista ja
      ekana päivänä vain puolitoista tuntia Yalan puistossa, tuli pimeä ja kun puistoa sahaa lukematon
      määrä jeeppejä, niin eläimet pysyvät piilossa, Bundalassa aamutuimaan aamiaisella ja muutamia
      lintuja ja apinoita katsomassa, retken opas paikallinen,tosi väsynyt ja jutteli pakolliset lörinät. Retkiä järjestää paikan päällä moni yrittäjä eri hinnoin. Käyttämämme Heritancan taksi olisi tehnyt yalan ja
      bundalan retken 300 eurolla 3 henkeä, nyt maksettiinn etukäteen tilattuna Suomessa 750 €.Liikenne
      on ruuhkaista esim. tulomatkalla lentokentältä Ahungallaan reilu 100 km kesti 5 ja 1/2 tuntia, kotimatkalla
      3 ja 1/2 tuntia.Hotellimme Heritance Ahungalla(ent.Triton), 5 tähden loistava hotelli ja henkilökunta, puitteet 4 tähteä.Jos yövytte Heritancessa, Pala on hyvä taksimies! Tässä muutama ajatus!

    • istuh-tee

      Olin Beruwelassa 24.1-7.2. Sateli kyllä osan päivästä ja ukkosti illalla ja yöllä.Ei koskaan niin paljon että olis pilannu loman.Ihanan lämmin vaikkei paistakkaan.Nahka kyllä palaa pilviselläkin ilmalla jos ei kertoimia.Ota kevyttä vaatetta,ilma on hiostavaa.Illaksi voi laittaa pitkälahkeista ja - hihaista,on hyttysiä joita ei huomaa ja joskus tuuli voi tuntua viileältä...Mihin hotelliin menet?

      • HelTal

        Me menemme 14.2. Tropical Villasiin. Onko lähistöllä jotain kauppoja, josta voi ostaa juotavaa ym. ?? Sade meitäkin vähän huolestuttaa, jossain on ollut tulviakin......


      • jjrjrjrjrjr
        HelTal kirjoitti:

        Me menemme 14.2. Tropical Villasiin. Onko lähistöllä jotain kauppoja, josta voi ostaa juotavaa ym. ?? Sade meitäkin vähän huolestuttaa, jossain on ollut tulviakin......

        Tulin juuri sri lankasta, tosin negombosta mutta ei kaukaa kuitenkaan. Ekalla viikolla näkyi parina päivänä arskaa mutta sen jälkeen pelkkää pilvistä ja sateista. Kyllä se vähän pilaa kun tulee maattua hotellihuoneessa odotellen mahdollista sateen loppumista. Eikä tulevat ennustukset näytä yhtään parempaa.


      • sarrrbe

        Kiitos tiedosta! Ollaan menossa Club Palm Gardeniin ja varattuna on myös 2 pvän Tea for Two-retki.
        Olisi hauska kuulla enemmän matkakokemuksia ihan kaikesta mitä tulee mieleen!


      • Istuh-tee
        sarrrbe kirjoitti:

        Kiitos tiedosta! Ollaan menossa Club Palm Gardeniin ja varattuna on myös 2 pvän Tea for Two-retki.
        Olisi hauska kuulla enemmän matkakokemuksia ihan kaikesta mitä tulee mieleen!

        Club Palm Gardenin rannalla voi sopia esim.jokiretken,paikallisten kans.Hintaa voi tingata.Me taisimme maksaa ylihintaa:)Näimme ison krokotiilinkin,erilaisia lintuja,lepakoita yms. Kysy "Danielia"oikealta nimeltään Sarath Kumara.
        On siellä muitakin reissujen tarjoajia,mutta me ystävystyimme tämän miehen kans.Oli mukava jutella paikallisia asioita ja kirjeenvaihto alkaa.Rannalla sai Aloevera voitelun kun nahka punotti,maksoimme tietysti vaikkeivät mitään pyytäneetkään.Jos laukkuun mahtuu ota lahjaksi paikallisille shampoota,deodoranttia,hajuvesiä,kynsilakkaa yms.Miehet kyselivät shortseja ja värikkäitä T-paitoja.Purkkaa ja karkkia kans kyselivät,suklaatakin.Ja Daniel olisi halunnut termoskannun jossa veimme vettä rannalle,mutta se oli hotellin omaisuutta:) Kalastajia näki myös rannalla ja kalaa tuli uistimella.
        Elefantin selässäkin pääsi käymään rannalla ja hevosratsastustakin oli.Niin ja käärmemies.Kilpikonniakin oli nähty. Tuktuk vei kalasatamaan ja Buddhaa katsomaan.Vei myös isoon teekauppaan ja paikalliseen Alkoon,joten Arakkia lähti kotiinki.


    • daö.lido

      Palasimme eilen viikon matkalta negombosta ja aurinko paistoi koko viikon vaikka säätiedot näyttivät ukkoskuuroja ja sadetta.

      • Ttuula18

        Me tulimme alkuviikosta Sri Lankasta, jossa vietimme 2 viikkoa. Ensimmäinen viikko oli sateinen ja harmaa, mikä oli kyllä tosi tylsä juttu, mutta toisella viikolla aurinko alkoi paistaa ja paistoi lähes joka päivä. Kannattaa varata lukemista mukaan varmuuden vuoksi ja tehdä sateisina päivinä vaikka retkiä. Hotellilla aika tulee pitkäksi...


      • ELOKUU67
        Ttuula18 kirjoitti:

        Me tulimme alkuviikosta Sri Lankasta, jossa vietimme 2 viikkoa. Ensimmäinen viikko oli sateinen ja harmaa, mikä oli kyllä tosi tylsä juttu, mutta toisella viikolla aurinko alkoi paistaa ja paistoi lähes joka päivä. Kannattaa varata lukemista mukaan varmuuden vuoksi ja tehdä sateisina päivinä vaikka retkiä. Hotellilla aika tulee pitkäksi...

        Terveiset ihanasta Sri lankasta!

        Tulin sieltä tiistaina ja kiertelin omatoimisesti maata kolmen viikon ajan. Kannattaa suunnata matka Unawatunan ja Hikkaduwan aluelle, sillä siellä paistoi aurinko koko ajan, ja muutenkin nuo kylät ovat parempia paikoja kuin Beruwala. Muutenkin kannattaa itse matkustaa omatoimisesti ja suosia paikallisten oppaiden tarjoamia matkoja.

        Beruwelan sijaan parempi vaihtoehto on Alutgaman kylä , mikä sijaitsee Beruwelan vieressä. Kylässä näkee aitoa paikallis elämää ja rannoilla ei ole turistilaumoja niin kuin Beruwelassa. Erityisen hyvä hotelli siellä on hotelli Laluna ja vielä kaiken lisäksi edullinen.

        Sri lanka on ihanan monipuolinen maa. En tule unohtamaan vuosistokaupunki, vaelluksia ja teeviljelmiä ym ym. Hyvää matkaa kaikille sinne matkustaville!


      • rupia
        ELOKUU67 kirjoitti:

        Terveiset ihanasta Sri lankasta!

        Tulin sieltä tiistaina ja kiertelin omatoimisesti maata kolmen viikon ajan. Kannattaa suunnata matka Unawatunan ja Hikkaduwan aluelle, sillä siellä paistoi aurinko koko ajan, ja muutenkin nuo kylät ovat parempia paikoja kuin Beruwala. Muutenkin kannattaa itse matkustaa omatoimisesti ja suosia paikallisten oppaiden tarjoamia matkoja.

        Beruwelan sijaan parempi vaihtoehto on Alutgaman kylä , mikä sijaitsee Beruwelan vieressä. Kylässä näkee aitoa paikallis elämää ja rannoilla ei ole turistilaumoja niin kuin Beruwelassa. Erityisen hyvä hotelli siellä on hotelli Laluna ja vielä kaiken lisäksi edullinen.

        Sri lanka on ihanan monipuolinen maa. En tule unohtamaan vuosistokaupunki, vaelluksia ja teeviljelmiä ym ym. Hyvää matkaa kaikille sinne matkustaville!

        Kaksi viikkoa ja kelit hyvät. Ei sateita, kun joku ilta. Niin ja tiistaina tultiin kotiin


      • teetä saa muuallakin
        rupia kirjoitti:

        Kaksi viikkoa ja kelit hyvät. Ei sateita, kun joku ilta. Niin ja tiistaina tultiin kotiin

        Täydet koneet lentää porukkaa Sri Lankaan. Kukaan ei kirjoita kokemuksistaan mitään. En minäkään. Tulihan käytyä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      668
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      604
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      512
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      467
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe