Rakkaus...

Näin tänään tuolla kaupassa yhdellä penkillä istuvan nuoren parin. Poika piti tyttöään niin hellästi kainalossaan, silitteli häntä ja kuiskutteli jotain. En ole koskaan nähnyt noin onnellisia ihmisiä, tuli todella hyvä mieli heidän puolestaan! Minä itse haluaisin antaa jollekin suloiselle tytölle ihan samanlaisen onnen, se on todellakin suuri haaveeni, tehdä joku tyttö onnelliseksi elämänsä loppuun asti! Kuinka ihana olisikaan vaikkapa istua jossain hiljaisella rannalla lämpimänä kesäiltana oman kullan kanssa ja miettiä kuinka upeaa elämä nyt onkaan! :D Valitettavasti tätä en ole vielä tämän vajaan 19 vuoden aikana kokea, mutta minä uskon ja toivon että sekin päivä vielä paistaa kauniina, kenties jo tänä vuonna! Tähän unelmaani jaksan uskoa ja minä toivon, että se tyttö joka minusta todella pitäisi ja rakastaisi, joka toivoo jossakin tälläkin hetkellä ihan samaa asiaa kuin minä, sattuisi eksymään samalle tielle minun kanssani jo pian! :D Minua todella säälittävät ne kaikki nuoret tytöt ja naiset, jotka joutuvat huonoihin, pettäviin käsiin tai ''panomiesten'' orjiksi, jotka joutuvat hirveän pettymyksen kokemaan sitten kun heidät jätetäänkin. Mitä heille jäi loppujen lopuksi käteen... Onni olkoon niillä ihmisillä jotka ovat toisensa löytäneet pysyvästi!
27773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Tuollasista pojista pitää lähestulkoon jokainen tyttönen! :D Usko minua, ennenkuin huomaatkaan sulla on just sellanen tyttöystävä josta oot unelmoinu ja elämäsi on ihanaa! Kannattaa odottaa :D

Äänestä
  • Jos oikeasti olet tuollainen poika niin aivan varmana löydät sen kultasi ;) Kukapa tyttö ei tuollaista poikaa huolisi.

    Äänestä

  • fhfjklsl kirjoitti:

    Jos oikeasti olet tuollainen poika niin aivan varmana löydät sen kultasi ;) Kukapa tyttö ei tuollaista poikaa huolisi.

    Ihan oikeasti olen, ja vieläpä tosi tyytyväinen siihen millainen olen :D

    Äänestä

Mie vua halluusi lutkuttaa röllyykkää ja tissejä, ehkä pers'sualleeki painasta.

Äänestä
  • Meehän tuonne savolaistenpalstalle siitä! :D

    Äänestä

Se olisi ihanaa istuskella rannalla jonkun jätkän kanssa :D Katella auringonlaskua ja jutella mukavia. Varsinkin meren rannalla on ihana olla rantakallioilla ja katella kun purjeveneet lipuu ohi. Vaikutat niin ihanalta tyypiltä, että varmasti löytyy joku, joka tahtoo viettää aikaa kanssasi.

Äänestä
  • joka tykkäis katella auringon laskua jossain järven tai meren rannalla, ja toinen mikä ois kans ihanaa ois soudella peili tyynellä järvellä kesäyönä kuun valossa. paitsi että juttelussa en ole mikään maailman parhain:/

    Äänestä

  • boika1992. kirjoitti:

    joka tykkäis katella auringon laskua jossain järven tai meren rannalla, ja toinen mikä ois kans ihanaa ois soudella peili tyynellä järvellä kesäyönä kuun valossa. paitsi että juttelussa en ole mikään maailman parhain:/

    Kiitos paljon, odotan innolla milloin se päivä tulee eteen kun tämä kaikki tapahtuu... Jutteleminenhan multa onnistuu kunhan pääsen tutustumaan ihmiseen; aluksi olen todella ujo, mutta sehän on vain suloista tyttöjen mielestä (?) :D

    Äänestä

  • boika1992. kirjoitti:

    joka tykkäis katella auringon laskua jossain järven tai meren rannalla, ja toinen mikä ois kans ihanaa ois soudella peili tyynellä järvellä kesäyönä kuun valossa. paitsi että juttelussa en ole mikään maailman parhain:/

    Ois se yöllä souteleminen kans ihanaa :) Ei niitä sanoja aina tarvii, jos on joku josta välittää kaunis ja rauhallinen ympäristö, jossa viettää aikaa

    Äänestä

  • 93 kirjoitti:

    Joka on myös samanlainen kuin aloittaja =) Olis tosi kiva olla jonkun kivan tytön kanssa lähekkäin josta välittää, katella auringonlaskua (:... Mutta yksin mäkin olen aina ollut :/

    Äänestä

  • =(Notfairlife kirjoitti:

    Mutta uskokaamme unelmiimme sillä kun tämä kerran meille tapahtuu, olemme onnellisempia kuin koskaan! :D

    Äänestä

  • =(Notfairlife kirjoitti:

    Joka on myös samanlainen kuin aloittaja =) Olis tosi kiva olla jonkun kivan tytön kanssa lähekkäin josta välittää, katella auringonlaskua (:... Mutta yksin mäkin olen aina ollut :/

    Eikä se asia miksikään muutu, ellei sille mitään tee. Pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja ottaa asiakseen saada kontaktia siihen vastakkaiseen sukupuoleen.

    Yksin minäkin olen aina ollut, erona meissä on vain se, että minä en tulevaisuudessakaan halua katsella aurongonlaskua kenenkään tytön kanssa. Ja huom. ihan heteroseksuaali olen.

    Äänestä

  • 17vjäbä kirjoitti:

    Minun unelmani on taas tehdä juuri niin, mutta ei harrastaa seksiä... Se ei tosiaankaan ole unelmani :D

    Äänestä

Kirjoititpa kauniisti! :)

Äänestä
  • Kiitos kauniista kommentistasi :)

    Äänestä

  • 451461424 kirjoitti:

    Kiitos kauniista kommentistasi :)

    Ihania ihmisiä tuntuu olevan liikkeellä tässä keskustelussa. :D Tämä tyttö on tällä hetkellä yksin. On yksi poikaystävä ollut, mutta siitä ei kovin hyviä muistoja jäänyt. Olisi ihana löytää joku saman kaltainen, kuin te nuoret miehet täällä. :D

    Ja minä toivoisin juuri tuollaista tyttöystävää, joka arvostaa hellyyttä, kiltteyttä, elämäniloa ja meitä todella rakastavia ja välittäviä nuoria miehiä :D Pitäisi tulla rohkeammaksi ja sitten vielä löytää se oikea tyttönen :)

    Äänestä

  • 453214631246 kirjoitti:

    Ja minä toivoisin juuri tuollaista tyttöystävää, joka arvostaa hellyyttä, kiltteyttä, elämäniloa ja meitä todella rakastavia ja välittäviä nuoria miehiä :D Pitäisi tulla rohkeammaksi ja sitten vielä löytää se oikea tyttönen :)

    Kyllä se oikea vielä löytyy. :) Rohkeuden kankinnassa kannattaa muistaa, että se mikä ei tapa nii vahvistaa. Tuntuu ehkä pelottavalta tehdä jonkunlainen aloite, mutta kannattaa yrittää. Yrittämällä voi voittaa jotain hyvin suurta ^^

    Näinhän se on :) Mut entäs sitten jos yritys ei tuota tulosta... Miten selviän sen itsehäpeän kanssa? Minun täytyy todella olla varma siitä että se mitä teen, tuottaa positiivisen tuloksen :D

    Äänestä

  • 256256245 kirjoitti:

    Näinhän se on :) Mut entäs sitten jos yritys ei tuota tulosta... Miten selviän sen itsehäpeän kanssa? Minun täytyy todella olla varma siitä että se mitä teen, tuottaa positiivisen tuloksen :D

    Totta, itsehäpeää siitä voi tulla. Ei sitä tosin kannata hävetä :) Mielestäni siinä häviää paljon enemmän, jos jättää kokeilematta. Suomessa on kyllä aika ahdasmielistä porukkaa, että jotkut saattavat katsoa vähän alaspäin jos menee puhumaan, eikä vastapuoli ole kiinnostunut. :/ Silti, vaikka kaikki ei menisikään putkeen, niin elämä jatkuu. Tulee uusia mahdollisuuksia ja saa itse rohkeutta. :) Onhan se helpommin sanottu kuin tehty, mutta itsestä se lähtee. Jos jotain haluaa niin kannattaa yrittää, vaikka siinä riski onkin olemassa.

    Kiitos jällen kerran rohkaisuista, eilen pystyin jo tekemään parityötä iltalukiossa yhden nuoren naisen kanssa! Tuntuu että se oli sankariteko mulle, hikoilin 15 minuuttia mutta sitten rauhotuin :)

    Äänestä

  • 234623463 kirjoitti:

    Kiitos jällen kerran rohkaisuista, eilen pystyin jo tekemään parityötä iltalukiossa yhden nuoren naisen kanssa! Tuntuu että se oli sankariteko mulle, hikoilin 15 minuuttia mutta sitten rauhotuin :)

    Kyllä se siitä alkaa onnistumaan. Teet vaan niinku parhaaks näät ja yrität jos siltä tuntuu. :D Muista ettet hävii siinä mitään

    Äänestä

  • 93 kirjoitti:

    Kyllä se siitä alkaa onnistumaan. Teet vaan niinku parhaaks näät ja yrität jos siltä tuntuu. :D Muista ettet hävii siinä mitään

    Pitää vaan saada itseluottamusta nostettua, tällä hetkellä se on vielä aika maassa...

    Äänestä

  • 32623623 kirjoitti:

    Pitää vaan saada itseluottamusta nostettua, tällä hetkellä se on vielä aika maassa...

    Olet vasta 19-vuotias, että sinällään voisit sinkkuudesta vielä nauttia pitkään ilman paniikkia. Ja kun asenne on tuollainen mikä sinulla näyttäisi olevan niin tuut olemaan hyvä ja romanttinen poikaystävä, kun löydät tytön jonka kanssa haluat parisuhteeseen.

    Neuvona sanoisin, että a) liiku paikoissa, joissa tapaat paljon ihmisiä ja ota tavaksi aloittaa keskusteluja. Siten se "keskusteluitsetunto" nousee, kun vieraille ihmisille jutteleminen muuttuu vähitellen rutiiniksi ja pystyy nousemaan tilanteen yläpuolelle eikä siis ota yksittäistä keskustelutilannetta niin vakavasti - hauskanpidostahan siinä on kysymys :)
    b) kun silmiin osuu joku mukavan oloinen tyttö niin yritä olla ajattelematta "kelpaankohan mä tuolle" vaan lähde mielummin ajatuksesta, jossa testaat, että onkohan tässä tytössä ainesta. Tulet laittaneeksi itsesi psykologisesti aivan eri asemaan ja samalla itsevarmuus tilanteessa kasvaa, kun et kyseenalaista itseäsi, vaan otat selvää siitä millainen tyyppi on kyseessä.

    Äänestä

  • trbdr10 kirjoitti:

    Jotenkin on tuntunut ettei malttaisi odottaa vaan tyttökaveri pitäisi löytää äkkiä ja helposti :) Ehkä minulla on vielä aikaa elämässäni, kokea ties mitä.

    Olen huomannut ottavani kaiken liian vakavasti, minun pitäisi olla tekemättä pienintäkään virhettä jotten vaan häpäisisi itseäni tai ettei itsetuntoni pääsisi laskemaan yhtään enempää. Toisaalta jos ei ota riskejä, niin ei varmasti myöskään saavuta mitään...

    Tosiaan, pitäisi löytää tilanne jossa voisi päästä helpommin juttuun luontevasti: jokin paikka jossa kävisi samanhenkistä porukkaa voisi toimia... Mikähän se olisi? Sitten vielä yksi asia: olen jostain syystä saanut rakennettua itselleni sellaisen ajatusmallin, jossa itse en tee mitään vaan odotan että joku muu tulee ja tekee :) Tätä kaavaa on vaikea rikkoa, koska päinvastainen tekeminen ei ole ollut tapaistani. Siis ajattelen, että jutteleminen onnistuu jos joku muu tulee ja tekee aloitteen, mutta itse en voi sitä tehdä, en koskaan... Näin minä ajattelen ja ehkä sitä olisi hyvä saada käännettyä vähän enemmän toiseen suuntaan

    Äänestä

  • 5235623623 kirjoitti:

    että olet itse ratkaisun juurilla. Tulet huomaamaan, miten vapauttavaa on itse aloittaa keskusteluja, suhtautua humoristisesti itseensä ja myös toisaalta olla tyytyväinen itseensä kun on tullut esiinnyttyä edukseen. Ja esiinnyt aina eduksesi kun et pyytele anteeksi omaa olemassa/läsnäoloa, vaan olet se reilu rehti oma itses kuin oot aina ollutkin, etkä välitä liikaa muiden reaktioista. Sitä arvostaa kaikki - niin tytöt kuin jätkätkin.

    Uskoisin itse siihen, että itsetunto ei laske vaan nimenomaan nousee kun on valmis vähän mokaamaankin. Tällöin mainitsemasi riskinotto muuttuu pelon sijasta jännitykseksi, josta oppii nauttimaan. Tämä on tietenkin yksilöllistä, mutta luulen että tällaisella ajatusmallilla voi päästä pitkälle, kunhan altistaa itseään sosiaalisille tilanteille riittävän usein.

    Samanhenkistä porukkaa löydät todennäköisimmin sellaisista harrastuksista, mistä itsekin pidät ja jos tyttöjä haluat tavata niin sitten ei ehkä mieskuoro ole paras vaihtoehto. Larppaus ja muut roolipelit ovat ihan parhaita sosiaalisten tilanteiden harjoittelemisen kannalta , kun ei tarvitse olla oma itsensä eikä siten menettää kasvojaan. Sellaiset paikat, missä porukasta on taipumus muodostua vahvoja ryhmiä, tarjoavat parhaimman ja turvallisimman ilmapiirin lähestyä vastakkaista sukupuolta. Esimerkkinä vapaaehtoistoiminta (punainen risti, pelastakaa lapset ry jne.), seurakunnat, kesäleirit, orkesterit, urheiluharrastukset - ylipäätään kaikki aktiviteetit mitkä vaativat jonkinlaista sitoomusta.

    Ja jos löytyy mukavanoloinen tyttö, jonka seurassa viihdyt ja jonka kanssa on hauska jutella niin ei muuta kuin kysyt treffeille!

    Onnea matkaan!

    Todella mukavasti sanottu, näistä keskusteluistakin saan todella paljon lisää itseluottamusta ja hyviä neuvoja, joita sitten jään päähäni vähäksi aikaa pyörittelemään ennenkuin olen valmis pistämään niitä täytäntöön :D Kyllä puhuminen auttaa, sen olen huomannut ja pikkuhiljaa tarpeeksi monta kertaa asioita kerrattuaan alkaa ymmärtää niitä paremmin sekä jossain vaiheessa sitten toimia sen mukaan mitä on keskusteluissa saanut tietoonsa :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Unelmani... kirjoitti:

Näin tänään tuolla kaupassa yhdellä penkillä istuvan nuoren parin. Poika piti tyttöään niin hellästi kainalossaan, silitteli häntä ja kuiskutteli jotain. En ole koskaan nähnyt noin onnellisia ihmisiä, tuli todella hyvä mieli heidän puolestaan! Minä itse haluaisin antaa jollekin suloiselle tytölle ihan samanlaisen onnen, se on todellakin suuri haaveeni, tehdä joku tyttö onnelliseksi elämänsä loppuun asti! Kuinka ihana olisikaan vaikkapa istua jossain hiljaisella rannalla lämpimänä kesäiltana oman kullan kanssa ja miettiä kuinka upeaa elämä nyt onkaan! :D Valitettavasti tätä en ole vielä tämän vajaan 19 vuoden aikana kokea, mutta minä uskon ja toivon että sekin päivä vielä paistaa kauniina, kenties jo tänä vuonna! Tähän unelmaani jaksan uskoa ja minä toivon, että se tyttö joka minusta todella pitäisi ja rakastaisi, joka toivoo jossakin tälläkin hetkellä ihan samaa asiaa kuin minä, sattuisi eksymään samalle tielle minun kanssani jo pian! :D Minua todella säälittävät ne kaikki nuoret tytöt ja naiset, jotka joutuvat huonoihin, pettäviin käsiin tai ''panomiesten'' orjiksi, jotka joutuvat hirveän pettymyksen kokemaan sitten kun heidät jätetäänkin. Mitä heille jäi loppujen lopuksi käteen... Onni olkoon niillä ihmisillä jotka ovat toisensa löytäneet pysyvästi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu