En oikein tiedä kuuluuko juttuni tälle palstalle mutta kokeillaan.. Eli minulla on jo vuodenpäivät ollut oikeassa rinnassani,aivan nännin vieressä, finnin näköinen näppylä. Säännöllisin väliajoin se kipeytyy ja pintaan tulee valkoista,jonka saa pois kovasti puristamalla. Mikä voisi olla kyseessä? Lääkäriin en ole asian takia lähtenyt koska se vaivaa vain silloin tällöin, aina kipeytyessä. Onko samanlaisia kokemuksia? Lapseni on jo iso joten mikään imetysjuttu tämä ei voi olla. Asiallisia vastauksia kiitos :)
Hei!
Helena
1223
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla on joskus nänneissä sellaisia pieniä näppyjä, joista puristaessa tulee valkeaa talia. Kipeitä ne ei ole kuitenkaan koskaan olleet.
Voisiko sinulla kuitenkin olla finni kyseessä? Nehän joskus tulevat aina uudelleen samaan paikkaan. Olen päätellyt, että silloin iho on siltä kohti jotenkin vaurioitunut (esim. finnin puristelun takia), eli huokonen on tukossa ja töhnät ei pääse luonnollisesti pintaan.