Pihapiirit maalaismaisemassa

Päivälenkilläni katselen usein ohikulkiessani talojen pihapiiriä. Useimmat ovat hyvinhoidettuja puineen ja istutuksineen, varsinkin kesällä.

Ystävättäreni lausuma kaiho: *Punainen tupa ja perunamaa* kuluneisuudessaankin tuo mieleeni monet itsessään kauniit pihat rakennuksineen. Kun astuu maalaistalon ovesta pihalle, avautuu maisema aivan eri tavalla tietoisuuteen.

Aitat, navetta, pihapolkuineen, luonnonnurmessa moninaita pikkukukkasia elävöittää näkymää, missä talo saa keskeisen sijainnin. Kuinka kauniisti ne onkaan istutettu maisemaan! Esteettistä silmää on esivanhemmillamme
ollut.

Usein järvi taustalla, luo näkymään sen avaruuden, jota lähiö-kaupunkilainen kaipaa. Maisemaa, johon saattoi
uppoutua , antaen ajatusten siinä levätä. Vanhojen hirsirakennusten tuoksu,-- puimaladon, liiterin ja tietenkin navetan ja tallin, sikaloineen.

Pihalla kanojen tepastelut, koiran haukahtelu, kissankin hakeutuminen viereen hyväilyä odottamaan.

Miten kalliarvoisia muistoja meillä onkaan!
8319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Esteettistä silmää ja kauniiksi havaitun perinteisen hyväksi käyttämistä osasivat entis aikojen rakentajat rakentaessaan uutta. Mutta tämän päivän ihminen voi olla niin vapaa ajattelija että vähät piittaa perinteestä ja rakentaa vaikka säteittäisesti pää-rakennuksen ympärille, vähät piitaten naapurin isännästä joka varoittaa että maalla ei rakenneta noin.

Nyky rakentaja ajattelee miten asuminen on helpompaa, tulee lyhyet polut liiterin, saunan, vieras mökin ja aittojen välille, pienemmät nurmikot halutaan kun lampaita on enää harvemmin ruohoa lyhentämässä.
Ja tietysti tämä rakentaja nykyisin voi olla joku itsepäinen nainen.

Äänestä
  • Nyt kaavoitetaan paljon pelloille, maat vaihdetaan tai paalutetaan - mitenkähän kauan nekin kestävät ! Ennen valittiin talon paikka paitsi kauneusarvojen, myös järjen mukaan. Yläviltä paikoilta vesi valuu luonnostaan, hiekkamaa ei roudi pahasti.

    Perinteisen pihapiirin ylläpito vaatii rahaa ja aikaa, mutta siitä on tullut monelle elämäntapa ja rakas harrastus. Monet nykypihat on siististi laatoitettu ja ammattimaisesti viherrakennettu, on grillikatosta ja huvimajaa. Plantageneja nousee, ihmiset kaipaavat viherkeidasta vaikka parvekkeelleen.

    Menneen maailman tuoksumuistissa minullakin on vilJa-aitat , puimariihi , talli ja lantalanavetta, savusaunaan onneksi pääsen kesäisin. Isoenon paja on nyt museona, pääsin siellä palkeitakin "pohhuuttamann" ja on muistona joitakin takomuksia. Nautin automatkoista ympäri Uuttamaata, täällä on vielä aitojakin kartanomiljöitä eikä vain kartanoravintoloita, keramiikkapajoiksi muutettuja kivinavetoita ja riihikahviloita.

    Äänestä

  • Ramoona* kirjoitti:

    Nyt kaavoitetaan paljon pelloille, maat vaihdetaan tai paalutetaan - mitenkähän kauan nekin kestävät ! Ennen valittiin talon paikka paitsi kauneusarvojen, myös järjen mukaan. Yläviltä paikoilta vesi valuu luonnostaan, hiekkamaa ei roudi pahasti.

    Kotoani on alle tunnin kävely keskikaupungille. Luonto on jo lähellä tätä kerrostaloa, jossa asun. Tästä alkaa omakotialue, se rintamamiestalojen aikaan perustettu. Kauniit maisemat avautuvat ikkunasta, kallio ja metsää. Talomme takapiha on mitä viihtyisin. Se on melkein luonnovarainen. Toki olemme sinne istutuksiakin tehneet, alppiruusuja mäntyjen alle, valtava juhannusruusupensas ym. monivuotisia "vanhanaikaisia" kukkia.
    Siellä se nyt lepää lumivaipan alla tyynenä, vain jotkut talventörröttäjien latvat ulottuvat lumen läpi tarjoamaan siemenensä pikkulinnuille.
    Eräs talomme pariskunta pitää lintujen talviruokinnasta huolta ja vie ruokinta-automaattiin einettä. Talipalloja on ripustettu puiden oksille ja pari lintulautaakin keikkuu siellä.
    Nythän oli se pihalintujen bongaus käynnissä. Meidänkin takapiha oli parin bongarin kiikarointipaikka. Mukava siellä on kesällä istuskella ja seurata lintujen pesintää ja oravien touhuja. Mainio seurustelupaikka meille asukkaille.

    Äänestä

  • Ramoona* kirjoitti:

    Nyt kaavoitetaan paljon pelloille, maat vaihdetaan tai paalutetaan - mitenkähän kauan nekin kestävät ! Ennen valittiin talon paikka paitsi kauneusarvojen, myös järjen mukaan. Yläviltä paikoilta vesi valuu luonnostaan, hiekkamaa ei roudi pahasti.

    Perinteisen pihapiirin ylläpito vaatii rahaa ja aikaa, mutta siitä on tullut monelle elämäntapa ja rakas harrastus. Monet nykypihat on siististi laatoitettu ja ammattimaisesti viherrakennettu, on grillikatosta ja huvimajaa. Plantageneja nousee, ihmiset kaipaavat viherkeidasta vaikka parvekkeelleen.

    Menneen maailman tuoksumuistissa minullakin on vilJa-aitat , puimariihi , talli ja lantalanavetta, savusaunaan onneksi pääsen kesäisin. Isoenon paja on nyt museona, pääsin siellä palkeitakin "pohhuuttamann" ja on muistona joitakin takomuksia. Nautin automatkoista ympäri Uuttamaata, täällä on vielä aitojakin kartanomiljöitä eikä vain kartanoravintoloita, keramiikkapajoiksi muutettuja kivinavetoita ja riihikahviloita.

    Muistuu mieleen Ramoona* kun ilmalaivalla seilattiin,maiseman kuvauksesi yläilmoista:D Tuo savusauna onkin niin ihanan pehmeälöylyinen ja tuoksuineen!

    Täällä kotisaunassani laitan löylyveteen muutaman tipan tervantuoksua, ja nautin. Seinällä on puupanelille maalattu koivu, jonka alla pikkuhyllyllä istuu saunatonttu pellavapyyhe kainalossaan:) Söpö kun mikä!

    Mutta aitoa savusaunaa ei voita mikään!

    Äänestä

  • sinisirkku- kirjoitti:

    Ystävättärelläni on mökillä savusauna ja sitä joutuu lämmittämään monta tuntia, että saa kiuasurut herätettyä eloon saunoessa. Löylyt ovat kuin pumpulipallot jotka hyökkää lauteilla istujien iholle, iso n 2 m3 kiuas, voi olla isompikin en osaa arvioida, Mäntyharjun oliviini kalliosta louhittuja murikoita.
    Uskokaa tai älkää ne kivet soittaa!
    Sauna on vanha ja iso, eteläisessä-Hämeessä kumpareella pihapiirissä, talo n 100 vuotias ja siihen kuuluvat maataloudesta toimeen tulleen perheen kaikki rakennukset.
    Rakennuskompleksien entisöinti tehtiin joskus 40 vuotta sitten ja maalattu kaikki punamullalla, kulmalaudat ja ikkunapuitteet valkoiset, vain tämä sisäänlämpiävä on hiekkapuhalluksen jälkeen vain harjattu saatu näin hirsistä hieno pinta esille.
    Luhtiaitat on suoristettu, ne oli hiukan vinossa ja katot notkolla.
    Metsänreunassa on nili, en tiedä mikä sen etelä-Suomalainen nimi on, mutta lihoja varten se oli silloin joskus ja korkealla paalujen päälle rakennettu aitta, sinne ei jyrsijät ja metsän eläimet päässeet sotkemaan talon lihavarastoja.
    Järvi on lähellä, kalaisa ja kirkasvetinen, sinne on mukavaa siirtyä löylyjen välillä tarinoimaan ja virkistymään veden hellään käsittelyyn.
    Kyllä ne vierailut siellä "sisärenkaan" kanssa ovat kultaakin arvokkaampia viikonloppuja, toivon että se taas tulevanakin kesänä tapahtuu yhtä monta kertaa kuin tähänkin mennessä.

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    Kultaa en nyt tiedä, mutta kyllä savusaunan löylyt Pieksämäellä maistuivat, pukuhuoneen lattian ollessa lehvien peitossa oli tuoksu ihanan vehmas ja varpaat nautti:D

    Mäntyharjulla olen myös nauttinut savusaunasta löylyn lempeän,hitaasti kuumuuden tiivistyessä ympärillä:D Ihana järvimaisema ikkunasta helottaen kesäisen illan valossa. Ah sitä tunnetta istuessa penkillä saunan seinustalla uimisen jälkeen!

    Nuo kivet Mäntyharjulla ovatkin erikoisia, kulmikkaita outoja , järvessäkin kummia lohkareita.

    Löylyä kun joutuu sinne liuskojen väliin, se varmaan viheltelee päästessään sieltä pinteestä! Joku pirunluolakin siellä on, kävimme katsomassa, valtava kallionlohkare kuin kattona ja pölkkyjä istuimina. En tykännyt, hyttysiä myös "pirusti" lätkiä sai minkä ehti, Sateellakin menisin kuusen alle mieluimmin tai kastuisin, kurjan näköinen paikka!

    Uutisissa kuuntelin Eyptin armeija vetoaa mielenosoittajiin, että lopettaisivat, mutta taitavat saada aikaan uudet vaalit, ehkä eivät turhaan ole näyttäneet kansantahtoa toivotaan.

    Äänestä

  • sinisirkku-ek kirjoitti:

    Vanhat talousrakennukset ikkunoiden päälle lyöty laudat, ikimänty, pihakoivu ja pihan kulmalla
    entisaikojen työvälineet niittoko, haravakone, aura ja äes.
    Surullisen hiljentynyt maaseutu.

    Äänestä

  • vuoro-vesi kirjoitti:

    Vanhat talousrakennukset ikkunoiden päälle lyöty laudat, ikimänty, pihakoivu ja pihan kulmalla
    entisaikojen työvälineet niittoko, haravakone, aura ja äes.
    Surullisen hiljentynyt maaseutu.

    Kesäpaikkoina voisivat olla, jos ei lattiat ole jo murkkaantuneet, usein kun katto alkaa vuotaa se on talon tuhoa. Monikin on luopunut, joko liian pieni tila, voimat vähentyneet, tai työn perään muutto.

    On olemassa kaunis laulu, suomennettuna voisi näin sen kertoa:

    Pihlajan alla mökki kallellaan
    sammaleiset portaat, rikkaruohon versoessa.
    Ikkunoiden sisäpuolella vihertävät puitteet
    muistojen uinuessa äänettömässä rauhassa.

    Paina pääsi, astu varoen, paikka on pyhä
    missä isien viipyvät henget asuvat!

    Står inunder rönnen lutande stugan
    mossbeväxt äe trappan och ogräset gror.
    Innanför rutornas grön gamla stängslen
    minnena de sova i ljudlösan ro.
    Böj ditt huvud, träd försiktigt helig är platsen
    där fädernas hägnande andar bo!

    Minusta on ajatus on aina ollut niin kaunis. Esi-isien kunnioittaminen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sinisirkku- kirjoitti:

Päivälenkilläni katselen usein ohikulkiessani talojen pihapiiriä. Useimmat ovat hyvinhoidettuja puineen ja istutuksineen, varsinkin kesällä.

Ystävättäreni lausuma kaiho: *Punainen tupa ja perunamaa* kuluneisuudessaankin tuo mieleeni monet itsessään kauniit pihat rakennuksineen. Kun astuu maalaistalon ovesta pihalle, avautuu maisema aivan eri tavalla tietoisuuteen.

Aitat, navetta, pihapolkuineen, luonnonnurmessa moninaita pikkukukkasia elävöittää näkymää, missä talo saa keskeisen sijainnin. Kuinka kauniisti ne onkaan istutettu maisemaan! Esteettistä silmää on esivanhemmillamme
ollut.

Usein järvi taustalla, luo näkymään sen avaruuden, jota lähiö-kaupunkilainen kaipaa. Maisemaa, johon saattoi
uppoutua , antaen ajatusten siinä levätä. Vanhojen hirsirakennusten tuoksu,-- puimaladon, liiterin ja tietenkin navetan ja tallin, sikaloineen.

Pihalla kanojen tepastelut, koiran haukahtelu, kissankin hakeutuminen viereen hyväilyä odottamaan.

Miten kalliarvoisia muistoja meillä onkaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu