Suomen hintataso ei ole säikähtänyt taantumaakaan. Jatkuvat alennusmyynnit eivät muuta yleistä pysyvää hintatasoa mihinkään. Ostovoiman heikkous on rakenteellista. Eurolla Suomessa saa noin neljänneksen vähemmän yleisimpiä kulutustavaroita ja elintarvikkeita kuin esimerkiksi eurolla saa Saksassa.
Jos tähän saadaan kiihdyttimeksi vielä palkkainflaatio, suhteellinen hintataso heikkenee entisestään ja pysyy EU:n keskitason yläpuolella. Ja kun kokonaisinflaatio sopivasi kiihtyy, sitä ei saada kiinni nimellisillä palkankorotuksilla.
Julkisen sektorin palkkaneuvottelut jatkuvat tänään, ja jos ratkaisua ei saada aikaan, noin 330 000 palkansaajaa koskevat irtisanotaan päättymään helmikuun lopussa. Sen jälkeen vanhat sopimukset ovat voimassa kunnes uudet ovat joskus valmiit. Koko julkinen sektori eli valtio ja kunnat elävät käytännössä lisävelalla vielä pitkään. Valtion velanotolla rahoitetaan monia osia koko kansantaloudesta ja kuntien velkataakka kasvaa kaiken aika, kuten Kuntaliitto on juuri kertonut.
On vaikea kuvitella, millä keinoin tilanne paranisi työehtosopimusneuvotteluja viivyttelemällä. Talouden kokonaiskuvassa ei tapahdu mitään suurta harppausta itsestään, joten parempia aikoja ei kannata jäädä odottamaan. Paremmat ajat pitäisi kyetä luomaan itse. Ne eivät tule jostakin ulkopuolelta puhumattakaan velkaantumisen kautta.
Suomessa elää yleinen harha, että taantuman jälkeen palataan siihen tilanteeseen, jossa oltiin syöksyn alkaessa. Näin ei tapahdu, näin ei tapahtunut 1990-luvun laman jälkeenkään.
Meillä työn tuottavuus ei ole kehittynyt toivotulla tavalla. Kiihtyvä inflaatio heikentää edelleen ostovoimaa, koska kotimainen hintataso nousee ulkoa tulevien inflaatiosykäysten vuoksi. Yritykset puristivat toiminnoistaan lisää tuottavuutta ollakseen kilpailukykyisiä markkinoilla. Kansainvälinen kilpailu iskee yrityksiin kotimaan markkinoillakin joka päivä.
Julkisen sektorin työn tuottavuus ei ole kehittynyt samaa vauhtia lainkaan. Syyt tiedetään, mutta niihin ei kajota. Nyt meillä puhutaan palkka-ankkurista, jonka pitäisi olla kehityksen mittapuu. Suomessa kannattaisi ottaa käyttöön tuottavuusankkuri, joka osoittaisi, millä aloilla tuottavuus nousee. Silloin puhe edes alakohtaisista yleiskorotuksista saisi realistisemman mittapuun.
Tosiasiassa tuottavuus nousee yksittäisten yritysten toimenpitein. Jos kaikki tuottavuus mitattaisiin aina ulos palkkojen ja muun kustannustason nousuna, kaikilla aloilla kävisi samoin kuin paperiteollisuudessa pahimmillaan kävi: ala ulosmittasi kustannustasollaan itseään koko ajan ulos Suomesta. Jos palkkasumma yrityksessä tai koko kansantaloudessa nousee yli kustannustason sietorajan, se heikentää työllisyyttä. Näin tapahtuu aina ja kaikkialla.
Jos tähän saadaan kiihdyttimeksi vielä palkkainflaatio, suhteellinen hintataso heikkenee entisestään ja pysyy EU:n keskitason yläpuolella. Ja kun kokonaisinflaatio sopivasi kiihtyy, sitä ei saada kiinni nimellisillä palkankorotuksilla.
Julkisen sektorin palkkaneuvottelut jatkuvat tänään, ja jos ratkaisua ei saada aikaan, noin 330 000 palkansaajaa koskevat irtisanotaan päättymään helmikuun lopussa. Sen jälkeen vanhat sopimukset ovat voimassa kunnes uudet ovat joskus valmiit. Koko julkinen sektori eli valtio ja kunnat elävät käytännössä lisävelalla vielä pitkään. Valtion velanotolla rahoitetaan monia osia koko kansantaloudesta ja kuntien velkataakka kasvaa kaiken aika, kuten Kuntaliitto on juuri kertonut.
On vaikea kuvitella, millä keinoin tilanne paranisi työehtosopimusneuvotteluja viivyttelemällä. Talouden kokonaiskuvassa ei tapahdu mitään suurta harppausta itsestään, joten parempia aikoja ei kannata jäädä odottamaan. Paremmat ajat pitäisi kyetä luomaan itse. Ne eivät tule jostakin ulkopuolelta puhumattakaan velkaantumisen kautta.
Suomessa elää yleinen harha, että taantuman jälkeen palataan siihen tilanteeseen, jossa oltiin syöksyn alkaessa. Näin ei tapahdu, näin ei tapahtunut 1990-luvun laman jälkeenkään.
Meillä työn tuottavuus ei ole kehittynyt toivotulla tavalla. Kiihtyvä inflaatio heikentää edelleen ostovoimaa, koska kotimainen hintataso nousee ulkoa tulevien inflaatiosykäysten vuoksi. Yritykset puristivat toiminnoistaan lisää tuottavuutta ollakseen kilpailukykyisiä markkinoilla. Kansainvälinen kilpailu iskee yrityksiin kotimaan markkinoillakin joka päivä.
Julkisen sektorin työn tuottavuus ei ole kehittynyt samaa vauhtia lainkaan. Syyt tiedetään, mutta niihin ei kajota. Nyt meillä puhutaan palkka-ankkurista, jonka pitäisi olla kehityksen mittapuu. Suomessa kannattaisi ottaa käyttöön tuottavuusankkuri, joka osoittaisi, millä aloilla tuottavuus nousee. Silloin puhe edes alakohtaisista yleiskorotuksista saisi realistisemman mittapuun.
Tosiasiassa tuottavuus nousee yksittäisten yritysten toimenpitein. Jos kaikki tuottavuus mitattaisiin aina ulos palkkojen ja muun kustannustason nousuna, kaikilla aloilla kävisi samoin kuin paperiteollisuudessa pahimmillaan kävi: ala ulosmittasi kustannustasollaan itseään koko ajan ulos Suomesta. Jos palkkasumma yrityksessä tai koko kansantaloudessa nousee yli kustannustason sietorajan, se heikentää työllisyyttä. Näin tapahtuu aina ja kaikkialla.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.