Millaisia kokemuksia teillä on esim. pätkätyöläiset, joilla työpaikka vaihtuu usein. Kun menet tai pääset uuteen työpaikkaan, millainen vastaanotto on ollut. Onko esim. esimiehellä tai joillain työtekijöillä ollut aikaa ja halukkuutta auttaa alkuun esim. kertomalla atk ohjelmistojen salasanat ja antamalla tarkemman kuvauksen siitä, mitä osioita työsarkaan kuuluu. Entä, jos tulet sellaiseen tilanteeseen, että et ole aiemmin juuri tuota taloushallinnon ohjelmistoa käyttänyt - onko kenelläkään ollut hetki aikaa esitellä ohjelmistoa vai oletko lukenut vaan ohjekirjoja.
Vastaukset 5
- dasdasdasds
työnantajalle. Ja eihan sitä salasanoja saa, ellei joku talon sisällä niitä hanki, pitäähän olla lomakkeet täytetty jne.
Voihan tietysti olla, että itse asiassa sua ei siellä niin kaivata, ovat keskenään salassa päättäneet että hoitavat poissaolevan työt itse, menee helpommin. Mulle tuli kerran esimies, joka muuten oli mua edeltävän sijaisen heittänyt pellolle tyytymättömyyttään ja toista esimiestä peläten, sanomaan, että ota lunkisti vaan - ja siinä kyllä sitten myöhemmin selvisi, että mun tarkoitus ei ollut muuta kuin olla siellä, mieluiten tekemättä mitään. Mutta siis, koska nyt osasin sen homman niin jotain tein... Tämä oli kunnan hommissa. Yrityksissä varmaan jos ei ole tarvetta niin ketään ei sitten oteta vaan ottamisen takia.
Mutta perehdyttäminen kuuluu asiaan. - df1b d16f1b
Vähän niin ja näin. Monissa paikoissa vakinainen henkilökunta kun ei aina tiedä omista hommistaan itsekkään mitään.
- Newbie X
Toi on muuten totta! Kysymyksiin saa kierteleviä ja ristiriitaisia vastauksia, eikä suoraa ja selkeää toimintaohjetta saa nyhtämälläkään. Vakkarit vaan pyörittelevät papereita ja toivovat, ettei kukaan huomaa, jos tekevät virheitä. Toista opastaessaan oma osaamattomuus iskeekin silmille ja sitten ollaan niin nyrpeää naamaa ja puhutaan uudesta työntekijästä pahaa selän takana. Tää on ihan järkyttävän yleistä ja saa uudet työntekijät tuntemaan itsensä todella epätoivotuiksi.
- 56d4g56f4g56d
Newbie X kirjoitti:

Uskomattoman paljon muuten sijaisuuksissa joutuu selvittelemään vakinaisen henkilökunnan sotkuja. Pahimpia selkäänpuukottajia ovat juuri ne pahiten pihalla olevat työntekijät. Omista virheistä ei puhuta mitään, mutta jos et puolesta sanasta ymmärrä mitä pitää tehdä tai teet virheen niin siitähän haloo nousee.
- ramona22
Newbie X kirjoitti:
Toi on muuten totta! Kysymyksiin saa kierteleviä ja ristiriitaisia vastauksia, eikä suoraa ja selkeää toimintaohjetta saa nyhtämälläkään. Vakkarit vaan pyörittelevät papereita ja toivovat, ettei kukaan huomaa, jos tekevät virheitä. Toista opastaessaan oma osaamattomuus iskeekin silmille ja sitten ollaan niin nyrpeää naamaa ja puhutaan uudesta työntekijästä pahaa selän takana. Tää on ihan järkyttävän yleistä ja saa uudet työntekijät tuntemaan itsensä todella epätoivotuiksi.
Taloussanomissa oli juttu kuinka työpaikka tarvitsee myös kusipäitä koska he ovat yrityksessä asioita eteenpäin vievä voimavara. Ei pidä kuulema tuudittautua liikaan ystävällisyyteen. Kyllä työpaikalla kusipää on juuri yllämainittu ammattitaidoton ja pahansuopa utelias juoruaja jonka työaika kuluu osaavien ja asiallisesti käyttäytyvien ulos savustamiseen. Tee siinä tulosta sitten!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1281966
- 51979
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r156836Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 71684
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.133593Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 52503
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32498- 6494
- 55488
- 34487
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486- 4469
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140451