Amis

Poikamme 17v on ammattikoulussa. Saimme kuulla, että hänen pitää uusia koe. Emme sitten kuulleet milloin koe pitää uusia että voisimme poikaa sparrata.Viimein googletin erään opettajan osoitteen johon laitoin tiedustelun asiasta. Vastaus oli myrkyllinen, piikikäs ja syyttävä. Saimme tietää poissaoloista ja paljostakin puutteista ja monesta ongelmasta. Meille ei ollut kerrottu asioiden laidasta mitään. Tiedustelin pojalta eräästä suorittamattomasta tehtävästä, niin hän sanoi, että hänelle ei ollut annettu mahdollisuutta sen suorittamiseen.
4334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Valittakaa rehtorille.

Alle 17 v. asioista pitää tiedottaa vanhemmille, eikä vanhempia pidä syyttää jälkikäteen sellaisesta, mitä he eivät ole tienneet kun kukaan ei ole kertonut. Kyllä opettajalla ja koulullakin on jokin vastuu opiskelijoista.

Jos reksiltä tulee yhtä typerä vastaus, niin valittakaa kunnan koulutoimen johtajalle tai opetuslautakuntaan. Pitäkää kiinni oikeuksistanne kunnolliseen koulutukseen. Kasvatus on osa ammatillista koulutusta.

Ja sille teidän pojalle, pitäkää sille puhuttelu noista poissaoloista!

Äänestä
  • Se tehtävä oli eräs suorite, jonka muut oli tehneet, mutta poikamme oli määrätty siki ajaksi muihin tehtäviin.
    Mielestäni tuo lähentelee kiusaamista. Ryhmästä eristämistä. Koulun alettua oli kauniita puheita kodin ja koulun vuorovaikutuksesta.
    Näin kallispalkkaiset opettajat aloittaavat nuorten syrjäyttämisen.

    Äänestä

Vaikea tosin kommentoida noin niukan kuvauksen perusteella. Oppilaitoksissa on yleensä nykyisin käytössä sahköinen opintorekisteri ja viestintä väylä esim. Wilma tai Pro Capita. (ainakin meidän koulussa ja kaupungin toisessa isossa ammattiopistossa). Sitä kautta saa yhteyden kaikkiin opettajiin ja pääsee myös näkemään alaikäisen opiskelijan opintosuoritukset. Kysypä pojalta minne on joutuneet vanhemmille tarkoitetut tunnukset joilla ohjelmaan pääsee. Jos et saa vastausta, soita koulun opintotoimistoon. Pojalla lienee myös ryhmänohjaaja, jonka tavoittaa myös puhelimitse ainakin koulun keskuksen kautta.

Yhteystiedot kyllä löytyy aikas helposti. Jos poika ei kerro ryhmänohjaajan nimeä, senkin tiedon saa opintotoimistosta.

Se että poika sanoo, ettei ole annettu mahdollisuutta suorittaa koetta/tehtävää uudestaan, kannattaa tarkistaa vielä. Sanot, että open vastaus oli piikikäs ja syyttävä...Mitä tarkoitat tällä?

Äänestä
  • Vaikuttaa vahvasti siltä, että poika yrittää kääntää asioita omaksi edukseen. Kohta hän varmaan sanoo, että kyllähän hän olisi opiskellut, mutta ei ole voinut, kun opettaja on osaamaton tai tyhmä...

    Nyt isäukko, otapa ketään syyttelemättä yhteys ryhmänohjaajaan ja laita pojan asiat selvittelyyn.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isä-ukko kirjoitti:

Poikamme 17v on ammattikoulussa. Saimme kuulla, että hänen pitää uusia koe. Emme sitten kuulleet milloin koe pitää uusia että voisimme poikaa sparrata.Viimein googletin erään opettajan osoitteen johon laitoin tiedustelun asiasta. Vastaus oli myrkyllinen, piikikäs ja syyttävä. Saimme tietää poissaoloista ja paljostakin puutteista ja monesta ongelmasta. Meille ei ollut kerrottu asioiden laidasta mitään. Tiedustelin pojalta eräästä suorittamattomasta tehtävästä, niin hän sanoi, että hänelle ei ollut annettu mahdollisuutta sen suorittamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu