Kohta maassamme järjestetään taas eduskuntavaalit ja olisin ihan uteliaisuuttani kysynyt mitä puolueita palstan taiteilijat aikovat äänestää ja olisi kiva kuulla myös asiaan perustelut? Ajaako valitsemasi puolue taiteilijoiden etuja, vai ovatko jotkut muut seikat määräävämpiä äänestyspaikalla?
Vaalit tulossa!
Jopas jotakin?
3193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tarjolla ei ole krtään jota voisi äänestää. Olen perustuslaillisen monarkian kannattaja ja yhtenä syynä siihen on se, että kaikki keisarit, ruhtinaat, kuninkaalliset ja muut jalosukuiset ovat aina olleet taiteiden ja taiteilijoiden suosijoita. Tällaisia henkisiä ylimyksiä ei demokratioissa enää ole ollut, eivätkä muuten vain raharikkaat ymmärrä taiteista enempää kuin sika hopealusikasta. Kuinka alas onkaan vajottu ylimysten ajoista!
Tämän hallituksen poliitikkojen rötöstelyllä ei näytä olevan rajoja. Itse ainakin aion huolehtia, että en anna ääntäni ainkaan kenellekään tämän kauhugallerian poliitikolle:
http://sites.google.com/site/oikeisto/
Sivustolla on muutenkin hyvää asiaa näissä vaaleissa tärkeistä asioista, mm. verotuksesta. On todella tärkeät vaalit tulossa.
Aivan!
Nyt on tulossa ehkä kaikkien aikojen tärkeimmät vaalit, koska meidän pitäisi ensinnäkin yrittää saada maahamme oikea demokraattinen oikeusvaltio ja sitä meille eivät vanhat puolueet tarjoa. Demokraattinen oikeusvaltiokehitys on maassamme yli 20 vuotta myöhässä ja nyt on tullut aika saada asioihin muutosta ja äänestää muutoksen puolesta!
Taideala valtavan julkisen rahoituksen myöt näyttää meille kaikki ne ongelmat joihin maamme tulee kaatumaan, vain hieman pienemmässä mittakaavassa. Korruptio, nepotismi, alalla valtaa pitävien demokratian estäminen ja jopa ammatillisen järjestäytymisen perusoikeuden rajoittaminen koskemaan vain systeemissä hyväksyttyjä taiteilijoita, ovat tehneet tehtävänsä. Alan on vallannut samanmielisten sisäpiiri jotka ovat rakentaneet itselleen hiekkalaatikon jolla saavat leikkiä ja jossa saavat itse myös päättää leikkikaverinsa. Julkiset tuet jaetaan kaveripiirissä, kriiterinä ainoastaan sopivuus, ei pätevyys tai lahjakkuus.
Taidealalla myös ne tahot joiden pitäisi ajaa taiteilijoiden etuja ja joiden pitäisi kehittää alaa eteenpäin, ovatkin niitä jotka estävät alalla demokratian ja taiteilijoiden perusoikeuden ammatillisen järjestäytymisoikeuden toteutumisen. Se miksi tämä tehdään on ilmiselvää ja paljastuu kaikille kun katselee tämän sisäpiirin omia teoksia. Niillä teoksilla ei paljoin vapailla markkinoilla kilpailla ja siksi ainoa mahdollisuus pärjätä alalla on polkea ja estää taiteilijoiden perusoikeuksien toteutuminen.
Kun osaamattomuudesta ja lahjattomuudesta on tullut standardi ja ainoa vertailukohta, niin osaamista ei enää esiinny kuin harvoilla huippulahjakkailla ja näin kaikenlainen osaaminen ja lahjakkuus voidaan ohittaa kuriositeettina tai vaikkapa kieltää noituutena ja julkiset tuet jakaa sisäpiirin kesken ilman että niitä jaetaan lahjakkuuden ja osaamisen perusteella!
Nyt meillä on mahdollisuus vaaleissa muuttaa alamme surkeata oikeusturvatilannettta ammatinharjoittamisen kannalta ja saada ne tahot jotka esittävät toimivansa alan toimijoiden eduksi, oikeasti toimimaan taiteilijoiden perusoikeuksien kuntoon saattamisessa ja alan ammatinharjoittajien eduksi.
Ja tämä ei tule kuntoon äänestämällä vanhoja puolueita, koska heillä on ollut aikaa yllinkyllin muuttaa systeemiä, mutta eivät ole sitä tehneet. Ja nyt meillä on mahdollisuus muuttaa asioita heitä kuuntelematta antamalla äänemme aivan uusille kyvyille!
Taidealallahan pitäisi putsata koko vanha valtaapitävä kaarti sivuun ja samoin heidän perillisensä, joille he yrittävät valtaansa siirtää nepotismilla ja muilla vastaavilla omien mieltymystensä mukaisille perinnöksi. Ja tämä juttu pitää nyt purkaa ja saada alalle demokratia ja alan toimijoiden perusoikeudet kuntoon.