TEINUHORA 5
Johanna makasi makuuhuoneen lattialla ja huohotti. Hiki kohosi hänen iholleen ja hän tunsi tahmean sperman kasvoillaan ja pakaroillaan. Orgasmin lämpimät jälkiväristykset kulkivat vielä hänen lävitseen. Häntä nussineet miehet lepäsivät myös. Toinen istui tuolissa pää takakenossa, toinen istui lattialla seinään nojaten.
Sängystä kuului voihke, huohotus ja jousien natina. "Nussi, aah, nussi..." aneli Liisa Jaakon jyystäessä häntä rajusti. Lanteet läiskähtelivät toisiaan vasten ja sänky tärähteli. Kuvausryhmä oli nyt toisenlaisissa puuhissa. Johanna kuunteli ääniä ja hymyili vaisusti. Pian kuului karjahdus ja kiljaisu, kun pariskunta laukesi lähes yhtä aikaa. Sitten hekin lepäsivät.
Muutaman minuutin kuluttua Jaakko keräsi rahaa miehiltä, ja lisäsi pottiin hieman omaansakin. Johanna saikin sievoisen palkkion huoran hommistaan. Nyt hän hymyili toisenlaista hymyä. Ainakin hän sai jotain tästä nöyryytyksestä. Vaikka hän myönsikin itselleen lopulta nauttineensa suuresti. Sen tajuaminen sai hänet taas tuntemaan itsensä likaiseksi, kiimaiseksi pikku nartuksi... Ja ajatus myös kiihotti hänen nuorta mieltään.
Kaikki kävivät suihkussa maltillisesti vuorotellen, ja tunnelma oli rennon leppoisa. Johannalle sanottiin, että hän saisi lähteä jos haluaisi, mutta vielä kannattasi jäädä drinkille, ehkä luvassa olisi pientä bonustakin... Niinpä Johanna päätti jäädä vielä hetkeksi ja pian hän istui olohuoneessa, nojatuolissa kylpytakki yllään ja lasissa limonadia ja vodkaa.
Hetken istumisen ja juttelun jälkeen Mikko tuli Johannan taakse ja laittoi siteen hänen silmilleen. Johanna henkäisi hieman säikähtyneesti, tunnusteli sidettä ja kaatoi suuhunsa loput drinkistään. Samassa hän tunsi Mikon kädet kylpytakillaan, kun tämä repäisi sen auki. Hänen suihkunraikkaat rintansa tulivat esiin ja nännit kohosivat pystyyn viileän ilman vaikutuksesta. Johanna ei edes yrittänyt peittää itseään, olihan hän nyt kunnon lutka. Hän tunsi kuinka miesten katseet vaelsivat pitkin hänen reisiään ja vatsaansa, hänen rinnoilleen ja olkapäilleen ja taas alas... Taas Johanna tunsi pienen sähköistymisen pillussaan vaikka olikin periaatteessa nolossa tilanteessa, vieraille ihmisille sulojaan esitellen.
Joku laskeutui polvilleen hänen eteensä. Se taisi olla miehistä pienempi ja tummatukkainen, joka oli esitellyt itsensä Raimoksi. Samassa hän tunsi kielen lipovan pitkin häpyhuuliaan. Hitaasti ja hartaasti kieli ja huulet tutkivat hänen nivusiaan ja pillunsa ympäristöä, sitten taas häpyhuulia ja kostuvan reiän ympäristöä, samalla kun kädet levittivät hänen reisiään erilleen... Hän ei nähnyt mitään, ja tuntoaistimukset olivat sitäkin voimakkaammat.
"Nartun pillu maistuu hyvältä", kuului Raimon ääni. Sitten hän tunsi miehen vartalon omaansa vasten, ja yhdellä rajulla työnnöllä tämä tunkeutui hänen tiukkaan koloonsa. Hän ei voinut olla voihkaisematta. Hän nosti jalkansa roikkumaan käsinojien yli ja antoi miehen jyystää oikein kunnolla. Tässä häntä nyt nussittiin, kun hän oli side silmillä, kaikkien katsellessa, ja hän antautui pillu nesteitä valuen... Miten kiihottavaa! "Paina, paina, anna mulle, anna munaa..." Johanna huokaili ja veti miestä pakaroista jotta tämä pääsisi mahdollisimman syvälle. Ja pian Raimo laukesikin karjahtaen. Johanna kuuli jonkun astuvan ovesta sisään mutta ei välittänyt siitä vaan laukesi itsekin irstaasti kiljahtaen. Aah, mikä pano! Kannatti tosiaan jäädä vielä hetkeksi...
Raimo poistui hänen luotaan ja jätti hänet huohottamaan pillu spermaa valuen. Kuinka riettaalta hän varmasti näyttikään... Tähän tilaan oli reipas lukiolaistyttö päätynyt... Mikko sanoi Johannalle, että vielä ei saisi ottaa sidettä pois.
Pian joku, askeleista päätellen nainen, tuli huoneeseen ja istui vapaaseen nojatuoliin. Kuului vaatteiden riisumisen ääniä. Kukaan ei puhunut mitään. Pian kuului enää paljaan ääni nahkaista tuolia vasten.
Johanna tunsi Mikon laittavan kaulaansa nahkaisen pannan. Hän kuuli siitä lähtevän ketjun kilinän. "Kontillesi lattialle!" Mikko käski ja Johanna totteli jännittyneenä odottaen, mitä oli tulossa. Ketjun nykäykset ohjasivat häntä kohti nojatuolia, jolle uusi nainen oli käynyt istumaan.
Mikon käsi tarttui häntä niskasta ja painoi eteenpäin. Hän tunsi naisen sääret poskiaan vasten ja lyhyen karvoituksen naamallaan. Ja pillun tuoksun. Kiimainen tuoksu täytti hänen mielensä ja hän alkoi lipoa kielellään tuon tuntemattoman naisen jalkoväliä. "Nuole pillua, huora", Mikko sanoi ankaralla äänellä. Kyllä, kyllä nuolen, Johanna ajatteli nöyränä ja kiimaisena. Äänistä päätellen uusi nainen ei ollut kovin vanha, ja käsillään Johanna tunnusteli naisen jänteviä reisiä.
Takaa kuuli selvästi, kuinka Liisa alkoi ottaa Mikolta suihin, kun tämä yhä piti ketjusta kiinni. Pian kuului kuinka Mikko istui siihen tuoliin, Jossa Johanna oli äsken ollut. Kasvavassa kiimassa Johanna leikitteli kielellään naisen klitoriksella, työnsi sormiaan märkään aukkoon ja nautti huumaavista äänistä ja tuoksuista.
Kevyt nykäys ketjussa. "Voit ottaa siteen pois, lutka", Mikko sanoi hengästyneellä äänellä nauttiessaan suihinotosta.
Johanna heitti siteen silmiltään ja katsoi ylös. Tuolilla istui vartalo nautinnollisesti jännittyneenä...ei voi olla totta...miten ihmeessä...hänen liikunnanopettajansa Sirpa! Tuo kolmekymppinen ruskeaverikkö katsoi hänen virnistäen ja puristeli kiinteitä b-kupin tissejään. Johanna hämmentyi...tästä olisi päästävä pois...miten tällainen edes oli mahdollista...mikä häpeä...
"Jatka, huora!" Sirpa käski ja painoi Johannan päätä takaisin jalkoväliinsä. Sydän kiimasta ja epätoivosta jyskyttäen Johanna ryhtyi takaisin nuolentahommiin ja tunsi kasvavaa mielihyvää kuunnellessaan Sirpan kiimaista voihkinaa. Nytpä sai liikanopen pillu kyytiä...hän pyöritti sormeaan klitoriksella ja työnteli kieltään pillureikään. Hänen kasvonsa olivat jo kiimanesteistä kostuneet.
Isompi keski-ikäinen mies, Veijo, tuli Johannan taakse ja reippain ottein hieroi hänen pilluaan. Pian hän jo työnsikin suuren kalunsa Johannaan takaapäin. Alkoi tasainen rynkytys joka sai Johannan vavahtelemaan edestakaisin.
Pian Veijo pysäytti liikkeensä ja Sirpa vaihtoi asentoa. Hän kääntyi toisinpäin, takapuoli Johannaan, ja nojasi käsillään selkänojaan. Hän katsoi olkapäänsä yli ja sanoi: "Nuole opettajan persettä, pikkulutka!"
Johanna epäröi hetken, konttasi sitten askelen eteenpäin (Veijon kulli koko ajan sisällään) ja alkoi lipoa pakaroita, reisien yläosaa ja myös pillua joka pilkisti niiden välistä. Pitkin vedoin, hitaasti... Ja hän huomasi sivusilmällä kuinka Mikko kuvasi tilannetta digikamerallaan samalla kun Liisa nuoli miehen kalun vartta.
"Noin, lutka, nuole..." Sirpa huohotti ja hyväili toisella kädellä klitoristaan. Pitkin, hitain lipaisuin Johanna nuoli kiinteitä pakaroita, lähestyi pyllyvakoa, jäi hetkeksi pakaroiden väliin ja etääntyi taas... Sitten hän nosti kielensä häntäluun kohdalle ja lähti alaspäin. Hitaasti hän painoi kasvonsa pakaroiden väliin, ja tunsi kielensä kärjellä ryppyisen pienen reiän... Pillun ja takapuolen irstaan makea tuoksu täytti hänen nenänsä... Onneksi opettaja oli peseytynyt hyvin, joten Johanna tunsi vain valtavaa kiimaa eikä makuaistimus ollut vastenmielinen. Hän alkoi työnnellä kieltään Sirpan peräaukkoon samalla kun Veijo nussi häntä rajusti takaapäin niin että pakarat ja pussit läiskyivät... Johanna levitti Sirpan ihania pakaroita ja painoi kasvonsa yhä uudestaan niiden väliin, kiiman syövereihin...
Veijo alkoi laueta, vetäytyi äkisti Johannan sisältä ja nousi seisomaan. Hän repäisi tytön päätä taaksepäin ja ampui lastinsa pitkin Sirpan pyllyvakoa ja pakaroita. Johanna seurasi tapahtumaa muutaman sentin päästä ja näki, kuinka pilluaan hierova Sirpa laukesi myös. Opettaja kiljahteli ja tärisi voimakkaasti.
"Nuole puhtaaksi!" Veijo murahti ja painoi Johannan pään takaisin kohti Sirpan persettä. Ja kiltti huora nuoli kuuliaisesti kaiken tuoreen sperman pakaroilta ja niiden välistä ja nuoli myös persereiän huolellisesti... Normaalisti Johanna ei ollut tällaista halunnut, mutta nyt tilanteen kiimaisuus sai hänet tekemään vaikka mitä perverssiä.
Mikko oli kuvannut kaiken mutta tämän jälkeen hän jätti kameran sivuun ja syöksyi vaimonsa kanssa sohvalle nussimaan. Johanna nuoli spermoja ja pillulimoja huuliltaan, kun uudelleen kiihottunut Raimo tuli hänen luokseen. Mies tarttui häntä hiuksista, nosti ylös ja painoi mahalleen olohuoneen pöydälle. Ennen kuin Johanna ehti reagoida, Raimo jo levitti sylkeä kädellään Johannan pakaroiden väliin. Sitten hän työntyi tytön tiukkaan peräreikään. Johanna kiljaisi kivusta, mutta ei voinut mitään kun miehen kulli pani hänen anustaan. Vähitellen kipu vaihtui polttavaksi nautinnoksi ja hän alkoi samalla hieroa kosteaa pilluaan.
Kohta sohvalta kuului mölinää ja voihketta kun isäntäparinkunta saavutti jälleen huippunsa. Samaan aikaan myös Raimo laukesi ja ampui spermansa Johannan pakaroille - juuri ennen kuin tämä itse ehti laueta. Tyttö jäi siis polttavan kiiman valtaan.
Sirpa huomasi äskeisen nuolijansa tilanteen, tarttui talutusketjuun ja kiskoi Johannaa kohti kylpyhuonetta. Mikko lähti uteliaana perään kameran kanssa. Muutkin saapuivat pian kylpyhuoneen ovelle.
Lattialla Johanna makasi selällään ja hinkkasi itseään hurjasti, orgasmia tavoitelleen. Opettaja-Sirpa seisoi hajareisin hänen yläpuolellaan ja piti ketjua kireällä. "Runkkaa, huora, pikkulutka, noin, anna itsellesi orkku kun mä katson..." Sirpa sanoi himokkaalla äänellä. Nyt Johanna oli aivan sekaisin kiimasta ja unohti ulkomaailman kokonaan. Hän runkkasi vimmatusti ja puristeli nännejään, kun tunsi yllättäen lämpimän nesteen roiskuvan vartalolleen. Sirpa kusi hänen vatsalleen ja reisilleen! Lämmin kirpeä neste roiskui hänen iholleen mutta hän ei välittänyt. Normaalisti hän ei olisi tällaisista leikeistä pitänyt mutta nyt sillä ei enää ollut mitään väliä... "Kuse, noin, kuse mun päälle...olen suon huora, teidän kaikkien huoraaaa..." Johanna sai mahtavan orgasmin ja oli hetken lähes tajuton. Ja tämäkin kohtaus tuli Mikon tallentamana filmille.
Tämän jälkeen kaikki orgian osanottajat olivat varsin voipuneita ja poistuivat hiljalleen paikalta. Uusistakin suunnitelmista sovittiin alustavasti. Johannalla ei ollut aavistustakaan halusiko hän enää koskaan nähdä noita ihmisiä (onneksi hänellä ei enää lukion viimeisenä vuonna ollut Sirpan opetusta). Nyt hän halusi vain kotiinsa nukkumaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
kylläpäs sun taroinoissa tapahtuu. Kauheasti säpinää. Mukavaa:)
Kiitoksia. Hyvä kun jotkut tykkäävät. Ajattelin että menikö viimeisimmässä osassa liian pervoiluksi mutta fantasioissahan on aina omat lakinsa :)
Yks parhaimpia tarinoita
hemmetti nää on hyviä stooreja lisää pikaisesti!!
Tää on ihan sika hyvä.Pliis jatka!