Räikkönen ei ole vielä keskeyttänyt
Ihme on tapahtunut
3
424
Vastaukset
- ddderrrrrghgd
Vaikka Kimi oli F1- yksi parhaimmista ja nopeimmista kuskeista, ja selvästi odotatte häneltä liikoja rallista.
Kimi jos rupee ajamaan täysillä, ek ajat on hyviä mutta riski liian suuri ulosajoon. Koskee kaikkia kuskeja. Parempi onkin että ajaa iisisiti. Niinkuin Kimin sanoin että ei ajattele kisaa eikä seuraa tuloksia. Rauhassa kun ajaa niin aina 10 parhaan joukossa. Maltti on valttia. Formulassa Alonso ajaa tavalla, eli löysäten ja että mahd. vähällä työllä tulisi voitto.- hurjaaaa
räkän kohdalla voi kymmenen sakkiin ja jämäpisteille yltämistä pitää erinomaisena saavutuksena.
- Rally Man
hurjaaaa kirjoitti:
räkän kohdalla voi kymmenen sakkiin ja jämäpisteille yltämistä pitää erinomaisena saavutuksena.
Kyllä mun mielestä Kimi ajoi aika miehekkäästi tuolla Ruotsissa. Siihen nähden, ettei mikään ihan helppo kisa ole kyseessä, kuten kuvista voi päätellä: http://varikolla.fi/2011/02/ruotsin-ralli-kuvina
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2043224- 572721
Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk172399Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I182377- 2422354
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2602085Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve591821Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841820Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva391795Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro161769