Olen tässä kouluammuskeluiden jälkeistä aselakikeskustelua seurannut suhtkoht tiiviisti ja lukenut useita, asiallisia vastalauseita metsästyksen ja ammunnan totaalikieltoa vastustavilta. Se on totta, että suuren yleisön mielikuva harrastustoiminnastamme on ikävä kyllä värittynyt amerikkalaisten Ö-luokan toimintamachoilujen pyssypornolla että kotoisenkin mediamme revittelyillä ampuma-aseilla toteutetuista tragedioista.
Mutta... Kuten tiedetään, sellaiset hyvinkin väkivaltaiset lajit, kuten nyrkkeily, miekkailu ja itämaiset taistelulajit, ovat terveellisinä pidettyjä, suositeltavia harrastuksia, etenkin nuorille. Mistä näin ristiriitainen tilanne voisi johtua? Oma subjektiivinen mielipiteeni (eli älkää vetäkö mitään palkokasveja sieraimiinne, vaikka teksti olisikin epäsovinnaista mielestänne): se on julkisuuskuva. Enkä suinkaan nyt tarkoita tässä tapauksessa jo aiemmin mainitsemaani "ilmaista mainontaa".
Tällaisella tarkoitan harrastajayhteisön henkistä sulkeutuneisuutta ja konservaatista asennemaailmaa, joka on moniin muihin harrastuksiin verratessa äärimmäisen vanhoillista.
Olen itse nuoremman polven metsästäjiä ja ammunnanharrastajia, ja olen saanut radalla käydessäni kuulla mitä suurimpia älyllisiä mielipiteitä, siitä miten ja miksi esim. tiettyjen etnisten ryhmien edustajia olisi suotavaa kohdella "arvonsa mukaisesti". Fiksuimmat tokaisivat näiden soveltuvan mitä parhaiten liikkuviksi maalitauluiksi radalle. Ja tämä ei ole edes liioiteltu versio kuulemastani. Myös jo ihan tavalliseen metsästykseen liittyvä militarismin pakkoliittäminen ihmetyttää. Asepalveluksesta vapautettuna ja väkivaltaa vastustavana (vaan EN maanpuolustusta vastustavana) olen kokenut jopa pientä heikkoa itsetuntoa ajoittain, kun saan kuulla jatkuvasti, kuinka armeijan käymättömyyden pitäisi olla laillinen este metsästyksen ja ammunnan harrastamiselle.
Mielestäni edellä mainitut ovat osasyynä sille, miksi harrastuksemme ovat ihmisten mielissä lianneet kasvonsa, että pitäneet nuoria ulkona niistä. Turvallisuus ja laillisuus ovat tietysti välttämättömiä, mutta niiden tueksi ei tarvita sodanjälkeistä asennemaailmaa ja "sisäsiittoisuutta". Jos sekä me, että harrastuksiamme vierastavat voisivat sivuuttaa turhat ideologiat, niin voisimme huomata että ammunta ja metsästys ovat hyviä, keskittymiskykyä ja kuntoa vaativia harrastuksia, jotka eivät vaadi harrastajaltaan todellisuudessa mitään tiukkaan rajattua maailmankatsomusta.
En tällä sitten tarkoittanut loukata ketään, vaan en laskenut vanhemman polven harrastajien, monesti aivan asiallista isänmaallisuutta näihin itseäni suhteellisen suvaitsevaisena nuorena miehenä ärsyttäviin epäkohtiin, enkä koe tekstrykelmäni sisällön olevan mikään absoluutinen totuus.
Mutta... Kuten tiedetään, sellaiset hyvinkin väkivaltaiset lajit, kuten nyrkkeily, miekkailu ja itämaiset taistelulajit, ovat terveellisinä pidettyjä, suositeltavia harrastuksia, etenkin nuorille. Mistä näin ristiriitainen tilanne voisi johtua? Oma subjektiivinen mielipiteeni (eli älkää vetäkö mitään palkokasveja sieraimiinne, vaikka teksti olisikin epäsovinnaista mielestänne): se on julkisuuskuva. Enkä suinkaan nyt tarkoita tässä tapauksessa jo aiemmin mainitsemaani "ilmaista mainontaa".
Tällaisella tarkoitan harrastajayhteisön henkistä sulkeutuneisuutta ja konservaatista asennemaailmaa, joka on moniin muihin harrastuksiin verratessa äärimmäisen vanhoillista.
Olen itse nuoremman polven metsästäjiä ja ammunnanharrastajia, ja olen saanut radalla käydessäni kuulla mitä suurimpia älyllisiä mielipiteitä, siitä miten ja miksi esim. tiettyjen etnisten ryhmien edustajia olisi suotavaa kohdella "arvonsa mukaisesti". Fiksuimmat tokaisivat näiden soveltuvan mitä parhaiten liikkuviksi maalitauluiksi radalle. Ja tämä ei ole edes liioiteltu versio kuulemastani. Myös jo ihan tavalliseen metsästykseen liittyvä militarismin pakkoliittäminen ihmetyttää. Asepalveluksesta vapautettuna ja väkivaltaa vastustavana (vaan EN maanpuolustusta vastustavana) olen kokenut jopa pientä heikkoa itsetuntoa ajoittain, kun saan kuulla jatkuvasti, kuinka armeijan käymättömyyden pitäisi olla laillinen este metsästyksen ja ammunnan harrastamiselle.
Mielestäni edellä mainitut ovat osasyynä sille, miksi harrastuksemme ovat ihmisten mielissä lianneet kasvonsa, että pitäneet nuoria ulkona niistä. Turvallisuus ja laillisuus ovat tietysti välttämättömiä, mutta niiden tueksi ei tarvita sodanjälkeistä asennemaailmaa ja "sisäsiittoisuutta". Jos sekä me, että harrastuksiamme vierastavat voisivat sivuuttaa turhat ideologiat, niin voisimme huomata että ammunta ja metsästys ovat hyviä, keskittymiskykyä ja kuntoa vaativia harrastuksia, jotka eivät vaadi harrastajaltaan todellisuudessa mitään tiukkaan rajattua maailmankatsomusta.
En tällä sitten tarkoittanut loukata ketään, vaan en laskenut vanhemman polven harrastajien, monesti aivan asiallista isänmaallisuutta näihin itseäni suhteellisen suvaitsevaisena nuorena miehenä ärsyttäviin epäkohtiin, enkä koe tekstrykelmäni sisällön olevan mikään absoluutinen totuus.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse voisin kokea itseni jo vanhemmaksi harrastajaksi (no ainakin keski-ikäiseksi) joka on myös vapautettu rauhan ajaksi palveluksesta. (Eikä enää montaa vuotta edes sotatilan tullessa oteta käyttöön).
Tosin itselläni on myös nuoruudesta väkivaltaista taustaa (oli muutaman vuoden luvat poissa) ja tämä auttoi saamaan vapautuksen sodan leikkimisestä.
Enhän käskystä ihmisiä ammu, koska jopa nyrkeillä itsensä puolustaminenkin on kiellettyä...
Mitään eläintäkään en "huvin vuoksi" tapa, vaan joko syötäväksi tai nahan takia (tai jonkun muun selkeän hyödyn takia).
Mieli piteen esittäminen ei todellakaa loukkaa ketään ikävä jos sinun ystävä piiri koostuu nuin ahdasmielisistä.
Minulla on sellainen mielipide että metsästyksellä ja armeijalla ei ole mitään yhteistä ja sen harrasstajalla ei ole mitään mieltymystä väkivaltaan missään muodossa vaan perus syy löytyy metsästys kulttuurista joka on ihmisellä pitkä.
En voi moittia metsästyksen vastustajia mutten ole samaa mieltä heidän kanssaan.
Itselläni parhaat lapsuus muistot liittyy metsästykseen kun isoisän kanssa oltiin jänis metsällä sen jännityksen astii vieläkin ja mummon jänispaistin tuoksu leijuu sieraimiin.
Soisin samanlaiset lapsuus muistot kaikille
metsästyksellä ei ole mitään tekemistä armeijan eikä väkivaltaisuuden kanssa.
Metsästys on luonnonmukainen harrastus jota armeija eikä väkivalta suinkaan ole.
Jos joku on muuta mieltä hän sitä saakoon olla mutta totuus ei muutu miksikään.
Kouluammuskelija on sairas ja itse- sekä joukkotuhoinen henkilö joka toteuttaa
tuhoaikeensa aseen puuttuessa jollain muulla, aivan yhtä tuhoisalla tavalla.
Vrt vaikka Helsingin naulapommit, Saksan päiväkotipuukotukset, Tukholman joulukuinen
itsemurha isku..jne
Sairas ihminen keksii kyllä teollensa sopivat toteutustavat.
Tuollaisten tekojen esträmisessä pitåisi kyetä osumaan asian ytimeen eli hoitamaan niitä vammoja jotka ajavat ihmisen noihin toivottomiin tekoihin. niitä ei hoidet saatika poisteta millään låssynlässynpoppakonsteilla ja paskanjauhannalla. ei, siihen tarvitaan oikeaa oimintaa paneutumalla ilmiön alkulähteille.
Tunnustetaan että kasvatuspolitiikkamme on sukeasti epäonnistunutta tätípolitiikkaa jolle nämä "terroristit" vähät korviansa lotkauttaa.
Jos saatavissa ei ole asita niin hankitaan puukko,viikate, räjähteitä jne niin tuhoisku kyetään suorittamaan jopa tehokkaammin kuin ampuma-aseella konsanaan
Kiitoksia palautteesta jokaiselle tähän mennessä kommentoineelle! Sydäntä kylmäten jo odotin trollien ja "isänmaan toivojen" massahyökkäystä, mutta sainkin näin asiallista palautetta... : )
Hyvä pointti tuo vanhan, pyyntiyhteisöajoista periytyneen metsästyskulttuurin mainitseminen ja nimenomaan sen erottaminen kaikenlaisesta semi-nationalistisesta hapatuksesta. Itse mietinkin, että minun olisi pitänyt mainita metsästys osana tavallista elämänmenoa täälläpäin maailmaa sekä huomauttaa siitä, että metsästys kuuluu monen rauhanomaisen kansan elämäntapoihin esim. saamelaisten, ilman että asia olisi mitenkään ristiriitainen.
Ja ex erilaiselle nuorelle: olen täysin samaa mieltä. Riistaa ei pidä mielestäni metsästää vain "urheilun vuoksi", vaan sitä pitää kohdella kunnioittavasti ja ottaa se hyötykäyttöön, jos sitä kerran ampua haluaa.
Huh, jopa näin monta asiallista tekstiä peräjälkeen. Käykääpä katsomassa (lienette käynytkin) tuolla metsästyksen vastustaminen -osiolla, millaisia provosoituneita vastauksia kolleegamme antavat harrastuksen vastustajille. Ei ihme, jos vastustus vain kasvaa. Aloittaja on siis hyvinkin oikeassa mainitessaan henkisestä sulkeutuneisuudesta.
Nämä sekä Amerikan että kotimaan ikävät ammuskelutapaukset ovat johtaneet siihen, että täällä meillä poliisi valvoo näitäkin palstoja jo jonkin verran. (No satun nyt vain tietämään). Jos tuollaisia keskusteluja liikkuvista maalitauluista vaikka palstoilla heräisi.
Mukavaa myös lukea, että joku muukin suhtautuu riistaan ruokana, ei niinkään maalitauluna.
Ja yllätys: minä olen isänmaantoivo. Ihan totta. Katson velvollisuudekseni tarpeen tullen puolustaa kotiani ja sen asukkaita. Mutta kirjoituksistanne ei mennyt mitään nenääni. Ymmärrän hieman teitäkin.
Kyllä hulluimmat idiootit löytyvät tuolta Ase palstan lait ja luvat osiosta.