Olen nimeltäni Paula ja kuolin 33-vuotiaana sähkötuolissa. Miksi sitten voin edelleen kertoa tarinani jos olen kuollut? Siksi, koska sain ihmeen kautta palata tähän elämään.
Synnyin Buenos Airesissa Argentiinassa. Isäni oli upseeri, joka jätti vaimonsa, minun äitini, kun olin 2-vuotias. Isäni alkoi elää rakastajattarensa luona ja sai tämän kanssa kaksi poikaa, mutta vanhempani eivät ole vieläkään virallisesti eronneet. Kotimaani lainsäädännön vuoksi avioeron saaminen on edelleen vaikeaa.
Kaikesta huolimatta sain äidiltäni hyvän kasvatuksen. Kodissamme oli rakkaudellinen ilmapiiri ja lapsuuteni oli onnellinen, joskin melko köyhä. Äitini sai vaatimattoman elantonsa siivoojana rikkaiden taloissa.
Menestyin koulussa aina hyvin ja lukion jälkeen pääsin Buenos Airesin yliopistoon opiskelemaan oikeustiedettä. Harrastin lukemista, musiikin kuuntelua ja myös liikuntaa. Aloin käydä kuntosalilla. Vaikka olen nainen, pidin painojen nostelusta, koska olen luonnostani isokokoinen ja roteva.
Opiskeluaikana aloin haluta työskentelemään ulkomaille. Otin yhteyttä erääseen au paireja välittävään firmaan ja ilmaisin halukkuuteni au pairiksi. Pääsinkin au pairiksi Yhdysvaltoihin ja niin hyvästelin äitini, kotikaupunkini ja maani. Ehkä joskus pääsen vielä takaisin kotimaahani, mutta vähältä piti, etten tullut haudatuksi vieraan maan multiin.
Aluksi minulla meni Yhdysvalloissa hyvin. Osasin melko hyvin englantia, joten kieliongelmia ei ollut. Työskentelin melko varakkaassa perheessä, jonka kahta pientä lasta minun piti hoitaa.
Pidin työstäni ja isäntäperheestäni, mutta huomasin heti, että perheen isä oli hieman naisiinmenevä. Minut hän jätti kyllä rauhaan, mutta eräänä iltana hän oli ollut ravintolassa liikekumppaneittensa kanssa ja tuli juovuksissa myöhään kotiin. Satuin olla hereillä ja menin isäntääni vastaan eteiseen. Siellä hän kävi yllättäen kimppuuni ja yritti raiskata minut. Koska olen fyysisesti vahva, tönäisin häntä rajusti niin, että hän kaatui selälleen ja löi päänsä pöydännurkkaan.
Tiesin heti, että isäntäni oli kaatunut pahasti. Hän oli tajuton ja päästä vuoti verta. Soitin ambulanssin ja herätin perheen. Isäntäperheeni äiti meni aivan hysteeriseksi, mutta lapset tuskin ymmärsivät tilenteen vakavuutta.
Isäntäni saama vamma oli niin vakava, että hän kuoli ambulanssiin. Hänen kuolemansa jälkeen kerroin hänen vaimolleen mitä ennen kohtalokasta onnettomuutta oli tapahtunut. Tämä oli virhe, sillä emäntäni alkoi syyttää minua valehtelijaksi ja murhaajaksi eikä uskonut lainkaan, että hänen miehensä oli yrittänyt raiskata minut. Tämä hänen asenteensa oli toki ikävä, mutta en pitänyt tilannetta vaarallisena ennen kuin poliisit tulivat pidättämään minut epäiltynä isäntäni murhasta. Tämä tapahtui heti isäntäni hautajaisten jälkeisenä päivänä.
Kuulusteluissa kerroin totuuden isäntäni kuolemaan johtaneista olosuhteista ja uskoin, ettei syytettä nostettaisi. Toisin kävi. Jouduin syytteeseen isäntäni murhasta ja oikeudenkäynti alkoi. Minulla ei ollut varaa palkata hyvää asianajajaa, ja syyttäjä vaati minulle kuolemantuomiota. Jaksoin loppuun asti uskoa vapauttavaan tuomioon, mutta minut tuomittiin syylliseksi isäntäni murhaan ja sain kuolemantuomion. Syynä tuomiooni oli konservatiivinen tuomari, ulkomaalaisuuteni sekä ulkonäköni. Sain kuolemantuomion, koska olen kookas ja romuluinen nainen enkä mikään kaunotar. Jos olisin kauniimpi, minut olisi ehkä vapautettu.
Tuomion julistamisen jälkeen minut vietiin osavaltion vankilan naistenosaston kuolemanselliin odottamaan teloitusta. Vapauttamiseni puolesta oli kuitenkin noussut Yhdysvalloissa kansanliike ja vanhempani olivat vedonneet Argentiinan presidenttiin ja hallitukseen, että nämä tekisivät jotain minun vapauttamisekseni.
Kuolemantuomion saatuani sain valita teloitetaanko minut myrkkyruiskeella vai sähkötuolissa. Valitsin sähkötuolin, koska inhoan piikkejä ja ruiskeita. Ajattelin myös kuoleman tulevan nopeammin sähkötuolissa.
Vapauttamiseni puolesta toiminut kansanliike sai aikaan, että minulle järjestettiin uusi oikeudenkäynti, kun olin istunut jo muutaman vuoden kuolemansellissä. Tuossa oikeudenkäynnissä minut todettiin uudelleen syylliseksi, ja kuolemantuomioni pysyi voimassa. Kotimaani presidentti ja hallitus eivät koko aikana tehneet elettäkään puolestani.
Ehdin istua kuolemansellissä kymmenen vuotta ennen teloitustani. Tuona aikana ehdin jo tottua ajatukseen kuolemastani enkä enää lopulta ollut ahdistunut. Elämä kuolemansellissä oli ihan siedettävää. Sellissäni oli televisio, josta saatoin katsella vankilan suljetun tv-verkon ohjelmia. Lisäksi sellissä oli suihkuhuone ja wc. Olisin myös saanut vierailulupia sukulaisille ja ystäville, mutta he eivät koskaan tulleet katsomaan minua. Puhelimitse olin kyllä yhteydessä äitiini ja ystäviini Argentiinassa, mutta viimeisinä kuukausina ennen teloitustani en halunnut olla yhteydessä läheisiini, koska halusin välttää dramatiikkaa. Läheiseni kunnioittivat tahtoani.
Synnyin Buenos Airesissa Argentiinassa. Isäni oli upseeri, joka jätti vaimonsa, minun äitini, kun olin 2-vuotias. Isäni alkoi elää rakastajattarensa luona ja sai tämän kanssa kaksi poikaa, mutta vanhempani eivät ole vieläkään virallisesti eronneet. Kotimaani lainsäädännön vuoksi avioeron saaminen on edelleen vaikeaa.
Kaikesta huolimatta sain äidiltäni hyvän kasvatuksen. Kodissamme oli rakkaudellinen ilmapiiri ja lapsuuteni oli onnellinen, joskin melko köyhä. Äitini sai vaatimattoman elantonsa siivoojana rikkaiden taloissa.
Menestyin koulussa aina hyvin ja lukion jälkeen pääsin Buenos Airesin yliopistoon opiskelemaan oikeustiedettä. Harrastin lukemista, musiikin kuuntelua ja myös liikuntaa. Aloin käydä kuntosalilla. Vaikka olen nainen, pidin painojen nostelusta, koska olen luonnostani isokokoinen ja roteva.
Opiskeluaikana aloin haluta työskentelemään ulkomaille. Otin yhteyttä erääseen au paireja välittävään firmaan ja ilmaisin halukkuuteni au pairiksi. Pääsinkin au pairiksi Yhdysvaltoihin ja niin hyvästelin äitini, kotikaupunkini ja maani. Ehkä joskus pääsen vielä takaisin kotimaahani, mutta vähältä piti, etten tullut haudatuksi vieraan maan multiin.
Aluksi minulla meni Yhdysvalloissa hyvin. Osasin melko hyvin englantia, joten kieliongelmia ei ollut. Työskentelin melko varakkaassa perheessä, jonka kahta pientä lasta minun piti hoitaa.
Pidin työstäni ja isäntäperheestäni, mutta huomasin heti, että perheen isä oli hieman naisiinmenevä. Minut hän jätti kyllä rauhaan, mutta eräänä iltana hän oli ollut ravintolassa liikekumppaneittensa kanssa ja tuli juovuksissa myöhään kotiin. Satuin olla hereillä ja menin isäntääni vastaan eteiseen. Siellä hän kävi yllättäen kimppuuni ja yritti raiskata minut. Koska olen fyysisesti vahva, tönäisin häntä rajusti niin, että hän kaatui selälleen ja löi päänsä pöydännurkkaan.
Tiesin heti, että isäntäni oli kaatunut pahasti. Hän oli tajuton ja päästä vuoti verta. Soitin ambulanssin ja herätin perheen. Isäntäperheeni äiti meni aivan hysteeriseksi, mutta lapset tuskin ymmärsivät tilenteen vakavuutta.
Isäntäni saama vamma oli niin vakava, että hän kuoli ambulanssiin. Hänen kuolemansa jälkeen kerroin hänen vaimolleen mitä ennen kohtalokasta onnettomuutta oli tapahtunut. Tämä oli virhe, sillä emäntäni alkoi syyttää minua valehtelijaksi ja murhaajaksi eikä uskonut lainkaan, että hänen miehensä oli yrittänyt raiskata minut. Tämä hänen asenteensa oli toki ikävä, mutta en pitänyt tilannetta vaarallisena ennen kuin poliisit tulivat pidättämään minut epäiltynä isäntäni murhasta. Tämä tapahtui heti isäntäni hautajaisten jälkeisenä päivänä.
Kuulusteluissa kerroin totuuden isäntäni kuolemaan johtaneista olosuhteista ja uskoin, ettei syytettä nostettaisi. Toisin kävi. Jouduin syytteeseen isäntäni murhasta ja oikeudenkäynti alkoi. Minulla ei ollut varaa palkata hyvää asianajajaa, ja syyttäjä vaati minulle kuolemantuomiota. Jaksoin loppuun asti uskoa vapauttavaan tuomioon, mutta minut tuomittiin syylliseksi isäntäni murhaan ja sain kuolemantuomion. Syynä tuomiooni oli konservatiivinen tuomari, ulkomaalaisuuteni sekä ulkonäköni. Sain kuolemantuomion, koska olen kookas ja romuluinen nainen enkä mikään kaunotar. Jos olisin kauniimpi, minut olisi ehkä vapautettu.
Tuomion julistamisen jälkeen minut vietiin osavaltion vankilan naistenosaston kuolemanselliin odottamaan teloitusta. Vapauttamiseni puolesta oli kuitenkin noussut Yhdysvalloissa kansanliike ja vanhempani olivat vedonneet Argentiinan presidenttiin ja hallitukseen, että nämä tekisivät jotain minun vapauttamisekseni.
Kuolemantuomion saatuani sain valita teloitetaanko minut myrkkyruiskeella vai sähkötuolissa. Valitsin sähkötuolin, koska inhoan piikkejä ja ruiskeita. Ajattelin myös kuoleman tulevan nopeammin sähkötuolissa.
Vapauttamiseni puolesta toiminut kansanliike sai aikaan, että minulle järjestettiin uusi oikeudenkäynti, kun olin istunut jo muutaman vuoden kuolemansellissä. Tuossa oikeudenkäynnissä minut todettiin uudelleen syylliseksi, ja kuolemantuomioni pysyi voimassa. Kotimaani presidentti ja hallitus eivät koko aikana tehneet elettäkään puolestani.
Ehdin istua kuolemansellissä kymmenen vuotta ennen teloitustani. Tuona aikana ehdin jo tottua ajatukseen kuolemastani enkä enää lopulta ollut ahdistunut. Elämä kuolemansellissä oli ihan siedettävää. Sellissäni oli televisio, josta saatoin katsella vankilan suljetun tv-verkon ohjelmia. Lisäksi sellissä oli suihkuhuone ja wc. Olisin myös saanut vierailulupia sukulaisille ja ystäville, mutta he eivät koskaan tulleet katsomaan minua. Puhelimitse olin kyllä yhteydessä äitiini ja ystäviini Argentiinassa, mutta viimeisinä kuukausina ennen teloitustani en halunnut olla yhteydessä läheisiini, koska halusin välttää dramatiikkaa. Läheiseni kunnioittivat tahtoani.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sain kuolemansellissä ollessani hyvää ruokaa, joka tuotiin selliin toivomuksestani. Lihoin vankilassa yli 20 kiloa, vaikka minulla oli vankilan pihalla erilliset ulkoilu- ja virkistysalueet, joiden varustelu oli muiden vankien vastaavia tiloja parempi. Pyrin hoitamaan vankilassa fyysistä kuntoani, ja henkistä puolta kehitin lukemalla paljon. Kaipaamaani hengellistä tukea en paljon saanut. Olen roomalaiskatolinen, mutta sain tavata katolista pappia vain harvoin. Kaikenlaisten lahkojen saarnamiehiä sen sijaan kävi usein luonani, ja he puhuivat kaikenlaista soopaa, jota en voinut katolisen kasvatukseni perusteella hyväksyä.
Muistan hyvin teloituspäiväni. Olin nukkunut edellisen yön hyvin ja heräsin aamulla virkeänä. Päälläni oli tavallinen kuolemaantuomitun vanginpuku, valkoinen lyhythihainen napitettu kauluspaita ja valkoiset housut. Mielialani oli jännittynyt ja odottava.
Selliini tuli naispuolinen vanginvartija tuomaan aamiaista. Minulla ei ollut nälkä. Join vain lasillisen vettä. Sitten vartija kysyi halusinko käydä suihkussa. Vastasin myöntävästi, riisuuduin ja menin sellini yhteydessä olevaan pieneen suihkuhuoneeseen.
Suihkuhuoneessa oli peili, josta aloin katsella alastonta 180-senttistä ja satakiloista ruumistani. Ensin näin tietysti peilistä kirveellä veistetyt nelikulmaiset kasvoni, joita koristavat iso ja hieman kyömy nenä, voimakas leuka sekä terävät tummanruskeat silmät. Kasvojani kehystävät melkein mustat suorat hiukset, jotka ulottuvat olkapäille. Paksun kaulani alapuolella ovat sitten leveät hartiani sekä isot rintani. Kun laskin katseeni peilistä alaspäin, näin leveän ja lihaksikkaan vatsani, häpyni sekä pitkät ja vahvat jalkani. Itseäni katsellessani ajattelin, että vaikka ruumiini oli terve ja hyväkuntoinen niin pian se makaisi hengettömänä vankilan ruumishuoneella. Samalla tunsin yllättävää helpotusta. Pian olisin kuollut eikä tarvitsisi huolehtia enää mistään. Niin peseydyin rauhallisella mielellä ja kuivasin vartaloni isoon valkoiseen pyyhkeeseen.
Tultuani suihkusta vanginvartija käski minun pukeutua puhtaisiin vaatteisiin. Ihmettelin hieman, kun vaatekertaan kuului vain valkoinen lyhythihainen napitettu kauluspaita ja tummat lyhyet alushousut, muttei ollenkaan aluspaitaa tai rintaliivejä. Sitten tajusin niukan vaatetuksen olevan sitä varten, että ruumiini olisi helpompi riisua teloituksen jälkeen.
Kun olin pukeutunut, vanginvartija kysyi halusinko keskustella papin kanssa. Vastasin myöntävästi ja vartija poistui hetkeksi selllistäni palaten noin vartin kuluttua katolisen papin kanssa. Vartija jätti minut selliin kahden papin kanssa. Keskustelimme pitkään ja ripittäydyin. Lopuksi pappi antoi minulle viimeisen voitelun. Hän kysyi halusinko hänen olevan läsnä teloituksessa, mutta kieltäydyin. En halunnut, että tuo ystävällinen mies joutuisi näkemään kuolemani.
Papin poistuttua vanginvartija laittoi minulle käsiraudat ja saatteli minut ulos sellistäni. Menimme vankilan parturiin, joka leikkasi päälaeltani hiuksia elektrodin kiinnitystä varten. Parturoinnin jälkeen vartija johdatti minut huoneesta, ja aloimme kävellä kohti teloitushuonetta. Mieleni oli täysin rauhallinen eikä minua pelottanut siirtyä tuonpuoleiseen. Toivoin vain, että kaikki olisi pian ohi.
Saavuimme teloitushuoneen ovelle, jonka vartija avasi. Huoneessa oli useita naispuolisia vanginvartijoita sekä vankilan nuori naislääkäri, joka olisi nyt kuolemanenkelini. Teloitushuoneen seinässä oli ikkuna, jonka takana näin teloitukseni todistajat. Entisen isäntäperheeni äiti oli heidän joukossaan, ja näin hänen inhottavat voitonriemuisen ilmeensä. Toivoin silloin, että hän saisi rangaistuksen minua kohtaan tekemästään vääryydestä.
Vanginvartija talutti minut huoneen perällä olevan sähkötuolin luo ja käski istua siihen. Tein kuten hän käski, ja hän otti minulta käsiraudat pois. Sen jälkeen käteni ja jalkani sidottiin remmeillä tuoliin, ja myös vartaloni sidottiin tuoliin vatsan yli vedetyllä remmillä. Sitten toinen elektrodi kiinnitettiin jalkaani.
Kun minut oli istutettu sähkötuoliin, vanginvartija kastoi pesusienen vesisankoon ja laittoi märän sienen päälaelleni. Tuo tehtiin sen vuoksi, että sähkö johtuisi paremmin aivoihini. Sienen päälle vartija asetti metallikypärän, joka kiinnitettiin hihnalla leukani alle. Sitten kasvoilleni asetettiin naamari, jossa oli reikä nenää varten. Naamio sidottiin remmillä tuolin selkänojaan.
Hetken kuluttua tunsin, kun 2000 voltin sähkövirta johdettiin kehoni läpi. Sähköiskua seurannut sydämen kammiovärinä ja sähköshokin aiheuttama sydänlihaksen kouristus pysäytti sydämeni ja seuraavassa hetkessä tunsin oloni hyvin kevyeksi ja irtosin ruumiistani. Lähdin ruumiistani rintakehän kolmiosta, jossa kylkiluut yhtyvät.
Ruumiista irtauduttuani aloin seurata teloitustani ikään kuin ulkoa päin. Näin sähkötuolissa kouristelevan ruumiini ja ympärillä seisovat vartijat, mutta en tuntenut mitään. Näin myös ilmassa savua ja kuulin rätinää. Sitten sattui jotain odottamatonta. Teloitushuoneen puhelin soi, ja yksi vartijoista vastasi siihen. Melkein välittömästi hän antoi merkin, ja toinen vartija kytki virran pois päältä. Puhelimeen vastannut vartija ilmoitti, että osavaltion kuvernööri oli armahtanut minut. Puolestani toimineen kansanliikkeen viime hetkellä tekemä vetoomus oli tuottanut tulosta.
Ruumiini kyhjötti sähkötuolissa elottoman näköisenä ja katselin yläviistosta, kun vankilan nuori naislääkäri asteli sähkötuolissa istuvan ruumiini luo, avasi paitani nappeja ja painoi stetoskoopin paljaaseen rintaani. Lääkäri kuunteli pitkään sydäntäni ja sitten hän pudisteli päätään ja totesi minun olevan kuollut. Tämän ilmoituksen jälkeen teloitukseni todistajana ollut entisen isäntäperheeni äiti huudahti: " Herralle kiitos se latinohuora on nyt helvetissä. " Onneksi pian tämän jälkeen teloituksen todistajien käskettiin poistua.
Lääkärin todettua minut kuolleeksi ajattelin, että tällaistako se kuolemanjälkeinen elämä onkin. Pystyin ajattelemaan, näkemään ja kuulemaan, vaikka olin irronnut ruumiistani. Salamalla ratsastaen olin siirtynyt henkimaailmaan.
Lääkäri kehotti vanginvartijoita irrottamaan ruumiini sähkötuolista vasta sitten, kun ruumis olisi hieman jäähtynyt. Teloitettaessa ruumiini oli nimittäin kuumentunut noin 60 asteeseen. Vartijat odottivatkin hetkisen ennen kuin näin heidän irrottavan ruumiini sähkötuolista. Sitten he nostivat velton ruumiini kuin säkin jonkinlaisille ruumiskärryille. Katsoin ruumistani ylhäältäpäin ja näin, ettei ruumiissani ollut pahoja vammoja. Päässä oli hieman palovammoja, ja kasvoni olivat sinipunertavat. Silmäni olivat kiinni, mutta suuni oli auki, ja kieli oli työntynyt jonkin verran ulos suusta. Huomasin myös, että kärryillä lojuvan ruumiini jalkoväli oli märkä. Olin siis teloituksen aikana virtsannut alleni.
Seurasin kuinka vanginvartijat työnsivät ruumiini kärryillä vankilan ruumishuoneeseen. Matkalla yksi vartijoista harmitteli, kun ehdin kuolla ennen armahdusta, mutta toiset vartijat olivat sitä mieltä, että selvisin helpommalla kuolemalla, koska muuten olisin joutunut istumaan elinkautista.
Vankilan ruumishuoneella vartijat sulkivat kunnioittavasti auki jääneen suuni ja riisuivat sen jälkeen ruumiini alastomaksi. En pitänyt tästä lainkaan, sillä tiesin yhden vanginvartijan lesboksi, ja hän näytti selvästi nauttivan siitä, kun sai nähdä kookkaan ruumiini makaamassa metallipöydällä rinnat ja alapää paljaana. Kyseinen lesbo vanginvartija oli yrittänyt tirkistellä minua jo selliin useiden vuosien ajan, mutta olin pitänyt varani eikä hän ollut nähnyt minua ennen alasti. Nyt hänen toiveensa kuitenkin toteutuivat, ja hän pyysi saada pestä ruumiini. Muut vartijat suostuivat ja niin lesbo vartija laittoi kumihanskat käteen, pesi ruumiini ja kosketteli pesun yhteydessä intiimejä alueitani.
Ruumiinpesun jälkeen yksi vartijoista otti taskustaan mittanauhan ja mittasi ruumiini pituuden sekä hartioideni ja vatsani leveyden. Hän lupasi ilmoittaa mittani hautaustoimistoon, mistä tuotaisiin minulle arkku ja kuolinkaapu. Vartijat sitten puettaisivat ruumiini ja laittaisivat arkkuun. Hauta minulle oli kuulemma jo kaivettu valmiiksi vankilan hautausmaalle.
Ruumiini mittauksen jälkeen vartijat alkoivat vitsailla kookkaista mitoistani. Vartijat totesivat minun lihoneen vankilassa ja sanoivat madoille riittävän ruumiissani paljon syömistä ennen kuin minusta olisi jäljellä pelkkä luuranko. Sitten vartijat vitsailivat kuinka madot menisivät sisään ruumiini aukoista ja miten ne luikertelisivat vatsassani sekä tonkisivat varpaitani. Vartijat innostuivat pilkkaamaan ruumistani muutenkin. He taputtelivat vatsaani ja lesbo vartija nuuhkaisi alapäätäni ja sanoi sen haisevan sillivadille.
Vartijat, kaikki valkoisia anglosaksisia protestantteja, pilkkasivat myös latinotaustaani sekä katolista uskontoani. He sanoivat esimerkiksi minun olleen sähkötuolissa todella kuuma latinonainen, mutta olevan nyt jäähtymässä. Katoliseen kiirastulioppiin viitaten he vitsailivat siitä olisiko sieluni kiirastulessa, mutta suurin osa vartijoista oli sitä mieltä, että sieluni olisi joutunut helvettiin paistumaan, koska olin heidän mielestään murhaaja. Ainoastaan yksi vartija ilmoitti pitävänsä mahdollisena, että olinkin päässyt taivaaseen, koska olin tavannut papin ennen teloitustani ja ehkä katunut syntejäni, mutta muut vartijat tuntuivat pitävän tätä epätodennäköisenä.
Kun yksi vartijoista ilmoitti, että minulle tehtäisiin seuraavana päivänä ruumiinavaus, nuorin vartijoista kysyi miten ruumiinavaus tehtäisiin. Lesbo vartija alkoi sitten selittää miten tukkani skalpeerattaisiin, kalloni sahattaisiin auki, aivoni punnittaisiin, viipaloitaisiin ja tutkittaisiin, rintalastani viillettäisiin auki ja levitettäisiin, sisäelimeni tutkittaisiin yksitellen ja selkärankani hakattaisiin halki. Esitelmänsä havainnollistamiseksi hän hiveli sormellaan päätäni ja vartaloani niistä kohdista, mistä ruumis avattaisiin. Tuon makaaberin esitelmänsä lopuksi lesbo vartija kertoi miten ruumiinavauksen jälkeen sisäelimeni ja aivoni laitettaisiin sekalaisessa järjestyksessä vatsaonteloon ja pääkoppani täytettäisiin vessapaperilla. Sen jälkeen ruumiini ommeltaisiin kiinni siten, että vartalooni tulisi tavallinen Y:n muotoinen ruumiinavausjälki, ja myös päänahkani ommeltaisiin kiinni.
Lesbon vartijan ruumiinavausesitelmän jälkeen vartijat peittivät ruumiini suojapaperilla ja työnsivät sen kylmäkaappiin. Olin jo pian kuolemani jälkeen huomannut, että henkeni kykeni vaeltelemaan. Niin lähdin vaeltamaan pois vankilasta, jonka ruumishuoneella maallinen tomumajani lepäsi ja vaelsin kotikaupunkiini Buenos Airesiin. Menin siellä äitini kotiin ja näin hänet itkemässä ja suremassa. Hän oli jo kuullut kuolemastani. Miten olisinkaan halunnut lohduttaa äitiäni ja sanoa, että kaikki olisi hyvin.
En kestänyt katsella pitempään äitini surua ja lähdin taas vaeltelemaan. Näin Buenos Airesissa vanhan kouluni ja yliopistoni. Näissä paikoissa näin paljon onnellisia lapsia ja nuoria. Hetken aikaa tunsin halua olla heidän kanssaan, mutta sitten ajattelin, että kuolleena oli silti parempi. Minulla oli hyvä olla enkä kaivannut enää takaisin ruumiiseeni.
Argentiinasta vaelsin takaisin Yhdysvaltoihin ja menin katsomaan entisen isäntäperheeni kotia. Huomasin heti, että poliisit olivat eristäneet alueen. Kuulin poliisien keskustelun ja sain tietää, että joku tuntematon naamioitunut mies oli tunkeutunut perheen kotiin pian sen jälkeen, kun perheen äiti oli palannut teloituksestani. Mies oli ampunut perheen äidin ja huutanut espanjaksi, että oli kostanut minun kuolemani. Perheen lapset olivat jääneet henkiin ja ilmoittaneet poliisille kammottavasta tapauksesta. Ikävä sanoa, mutta tunsin suurta iloa kuullessani tuon naisen kohtalosta. Samalla tunsin halua nähdä miehen, joka oli kostanut puolestani, ja samassa vaelsin pieneen asuntoon jossain syrjäisellä esikaupunkialueella ja näin edessäni pitkän komean latinomiehen, jolla oli olkapäille ulottuvat mustat kiharat hiukset. Miten uskomattoman komea hän olikaan! Hän oli juuri sellainen mies, jota olin kaivannut, mutta en koskaan saanut. Nyt kaikki olisi myöhäistä, kun olin kuollut, mutta voisinhan silti olla hänen lähellään henkenä.
Yhtäkkiä tapahtui kerrassaan kummallinen asia. Tunsin ikään kuin putoavani kylmään veteen, ja hetkessä tunsin olevani jälleen ruumiissani vankilan ruumishuoneen kylmäkaapissa. En ollut lainkaan mielissäni, sillä en olisi halunnut enää takaisin ruumiiseeni. Ajattelin edessäni olevaa elinkautista vankeutta. Joutuisin olemaan kiven sisässä kenties vuosikymmeniä, mutta kuolleena henkeni oli vapaa menemään minne halusi. Kaiken lisäksi minua alkoi paleltaa siellä kylmäkaapissa. Oloni oli hyvin epämukava.
En tiedä kuinka kauan valvoin siellä kylmäkaapissa, mutta jossain vaiheessa vaivuin jonkinlaiseen horrokseen. Epämääräisen ajan kuluttua havahduin, kun kylmäkaapin ovi avattiin ja valo tunkeutui tuohon synkkään paikkaan. Metallilavetti jolla makasin vedettiin esiin ja joku nosti suojapaperin yläruumiini päältä. Avasin silmäni ja näin vankilan nuoren naislääkärin hämmästyneet kasvot ja kuulin hänen kiljahtavan. Hän painoi kylmän stetoskoopin rintaani ja totesi sydämeni lyövän. Hän meni välittömästi kutsumaan apua ja tuota pikaa sain jonkinlaista vaatetta ylleni minkä jälkeen minut vietiin vankilan sairasosastolle.
Sain tietää maanneeni kylmäkaapissa noin vuorokauden. Selviytymistäni pidettiin ihmeenä ja siitä tuli valtava sensaatio. Loputon toimittajien virta kävi luonani vankilan sairasosastolla ja jouduin antamaan varmasti tuhat haastattelua. Monet syyttömyyteeni uskoneet ihmiset kertoivat avoimesti rukoilleensa puolestani. He olivat vaipuneet suureen suruun kuullessaan minun kuolleen ennen armahduksen saapumista, ja siksi ilo oli ollut sitäkin suurempi, kun he olivat saaneet kuulla ihmeellisestä pelastumisestani.
Jotkut skeptikot ovat myöhemmin väittäneet, etten ollut todellisuudessa kuollut, mutta vankilan lääkäri on vahvistanut minun olleen todella kuollut. Olen myös saanut vanginvartijoilta vahvistuksen siitä, että olin todella nähnyt ja kuullut kaiken mitä teloitukseni aikana tapahtui. Samoin olin nähnyt ja kuullut kaiken mitä vartijat olivat sanoneet tai tehneet ruumiini ympärillä vankilan ruumishuoneella teloitukseni jälkeen. Myös entisen isäntäperheeni äidin kuolema tapahtui juuri sellaisissa olosuhteissa mitä olin perheen talolla henkenä ollessani poliisien keskustelusta kuullut.
Nyt on kulunut puoli vuotta kuolemastani ja ihmeellisestä paluustani elävien kirjoihin. Olen edelleen vankilassa ja istun elinkautista. Joskus olen ajatellut miten mukavaa olisi, jos ruumiini makaisi turvallisesti haudassa ja henkeni saisi vaeltaa ympäri maailmaa. Joka tapauksessa puolestani toiminut kansanliike on saanut aikaan, että minulle järjestetään lähiaikoina uusi oikeudenkäynti, jossa minut tullaan todennäköisesti vapauttamaan. Kukaan ei enää vaadi minulle kuolemantuomiota, ja pahimmassakin tapauksessa minut tuomittaisiin vain kuolemantuottamuksesta.
Jokin aika sitten sain kirjeen mieheltä, joka on argentiinalainen kuten minäkin, mutta asuu Yhdysvalloissa. Hän lähetti minulle kuvansakin ja hämmästyin todella paljon, kun huomasin hänen olevan sama mies, joka kosti minun puolestani, ja jonka näin henkenä ollessani. Tuo komea mies kertoi iloitsevansa siitä, että olin elossa, ja hän jo kosi minua epäsuorasti. Jos ja kun pääsen pian vankilasta, lähden tuon elämäni miehen kanssa takaisin kotimaahani. Menemme siellä naimisiin ja perustamme perheen. Ehkä suoritan myös opintoni loppuun ja valmistun juristiksi.
Monet ovat kysyneet olenko katkera kaikesta kokemastani. Voin vastata täysin rehellisesti, etten ole. Se mitä koin oli jotain todella arvokasta.
Sinulla on joku ihme fiksaatio tuohon outoon aiheeseen. Olet tarjonnut sitä aikaisemminkin. Edes todella taitavan kirjoittajan käsissä siitä tuskin saisi mitään kiinnostavaa aikaan, ja sinä kirjoitat kömpelösti. Mitä haluat tekstilläsi sanoa? Mikä on teemasi?