Mikä sinua auttaa jaksamaan?

Kertoisitteko mikä teitä auttaa jaksamaan? Kyselisin teiltä jotka olette yksinäisiä ja hyvin sidottuja hoidettavaanne. En tarkoita vain niitä muutamaa vapaapäivää, jotka kenties teillä on, vaan jonkilaista ajatusta ja asennetta, joka antaa teille voimaa?
Itse hoidan omaistani yksin ja elämä on todella rajoittunutta ja yksínäistä hänen sairautensa takia.
Vapaa hetkinä luen ja teen vähän käsitöitä, sekin on todella pätkäistä puuhaa. Välillä tuntuu että kaikki on turhaa..Toivoisin valoisaa tulevaisuutta hänelle, mutta pelkäänpä että hän joutuu elämään loppuelämänsä laitoksessa, Kun minun voimat loppuvat joskus kuitenkin. Olen lukenut hengellistä kirjallisuutta ja saan senlaisesta ajatuksesta jonkinlaista lohtua, että olemme vain kauttakulkumatkalla tässä maailmassa ja joskus jossain kuoleman rajan takana omaiseni saa olla vielä terve ja onnellinen. .Toinen lohtu on se tieto, että tässä maailmassa on ihmisiä, joilla on kurjemmin asiat kuin itselläni. Eipä taida esim. jossain kehitysmaassa olla omaishoitajille mitään tukia, jos on edes ruokaa antaa hoidokille saati kuntoutusta. Miten kova onkaan heidän osansa.Niimpä koetan olla kiitollinen niistä asioista jotka on hyvin, koetan tietoisesti ajatella mitä hyvää minulla on. koetan elää ajatuksissa vain tätä päivää. Koetan keskittyä olemaan läsnä tässä ja nyt, keskittyä nauttimaan pienistä NYT- hetkistä enkä mieti tulevaisuuden uhkakuvia (tosin useimmiten en jouda ajattelemaan mitään kun teen rutiineja robotin lailla. Se auttaakin kai jaksamaan ettei ole aikaa miettiä. Masennus iskee sitten lomilla, kun on aikaa ajatella ja tajuaa tilanteensa).
Joskus ajatus siitä että että olehan minä jotenkin etuoikeutettu kun saan kokea tallaista, olla juuri tämän ihmisen (lapseni) kanssa ja apuna tässä hänen vaikeassa ja erikoisessa elämässä, antaa voimaa. Että hän on "tehtävä" jonka Jumala on minulle uskonut ja olen "valittu" tähän special-tehtävään (tosin tämä "valittu" kyllä tuntee itsensä niin vajavaiseksi taidoissa/voimissa ja toimissaan ja on joskus niin täynnä raivoa ja turhautumista ja uupunut, että miettii onkohan tässä tullut joku sekaannus ?)...mutta näillä mennään.
Ilmoita


Niin tuttua on ajatuksesi ja elämäntilanteesi.
Juuri lomilla sen huomaa kuinka elämä voisi parhaimmillaan olla, masennus iskee kun tietää että on palattava samaan ahdistavaan elämäänsä.
Loppua ei ole näkyvissä, tai vasta sitten kun omat voimavarat on käytetty loppuun.
1
Ilmoita
Kyllä minustakin välillä kaikki tuntuu turhalta.
Onneksi on hyviäkin päiviä.
Kun on liian kauan eristyksissä ei kaipaakaan lopulta sosiaalisia suhteita, näin on ainakin minulle käynyt.
Minulla on näin pakkaspäiviksi ja muutenkin talvisin kaikenlaista ajankulua. Hoitaminen vie suuren osan ajasta. Surffailen netissä, kirjoittelen ja luen vertaistukipalstoja ja muitakin keskustelupalstoja. Luen paljon kirjoja, iltaisin saan unen kun kuuntelen äänikirjoja.
Vapailla kutsun ystäviä kylään, vaikka haluaisi vain olla, ihan yksin kaikessa rauhassa, todella vaikealta tuntuukin pitää yllä ystävyyssuhteita, olen ainakin vielä, joten kuten pystynyt siihen vapaillani.
Ennen ompelin ja tein käsitöitä, nyt on niskassa jokin vika kun sormet kramppaa jo perunoita kuoriessa.
Saan pari kertaa vuodessa pidemmän vapaan, silloin lähden sinne missä pippuri kasvaa, jos jään lähistölle en malta pitää hoidettavaa poissa kotoa.
Olen yrittänyt saada hoitamisen tuntumaan normaalilta arjelta, pidän aika tarkoin kiinni päivittäisistä rutiineista, en tykkää jos ne yllättäen muuttuvat.
Kaikki täm auttaa jaksamaan ja tärkein, oikea asenne ja myönteinen ajattelu. Ne tuntuvat fraaseilta, mutta jos alan synkistellä niin myös ryömin pohjamudissa.
Jaksamista sinulle, meillä on erlaiset lähtökohdat, hoidan miestäni, lapsen hoitamiseen sitoutuu varmasti vielä enemmän.
2 VASTAUSTA:
kiitos viestistäsi. Olen lukenut muitakin kirjoituksiasi. On hienoa että kirjoittelet tänne. Ja kiitän muitakin jotka tänne kirjottelee. Tämä palsta auttaa jaksamaan. Vaikka elääkin omaa pientä elämäänsä suljetussa kuviossa voi tehdä jotain pientä joka sittenkin on suurta. Ei tarvitse kuin olla oma itsensä kipunsa kanssa ja niin tietämättään kannattaa toisia.
salattuvaravoima kirjoitti:
kiitos viestistäsi. Olen lukenut muitakin kirjoituksiasi. On hienoa että kirjoittelet tänne. Ja kiitän muitakin jotka tänne kirjottelee. Tämä palsta auttaa jaksamaan. Vaikka elääkin omaa pientä elämäänsä suljetussa kuviossa voi tehdä jotain pientä joka sittenkin on suurta. Ei tarvitse kuin olla oma itsensä kipunsa kanssa ja niin tietämättään kannattaa toisia.
Pienikin ystävällinen ele saa päivän kirkastumaan.
Jo tuokin että vastasit minulle ilahdutti:)
Kun ihmiset tajuaisivat miten paljon pahaa seuraa ilkeistä puheista ja tylystä käytöksestä.
Kauan omaishoitajana ollut on kiinni sidottu, ihmis-suhteet ovat vähäisiä. Kun toimittelee hoidettavan asioita ja ei yhteisymmärrystä aina löydy, voi saada välinpitämätöntä, kovasanaista kohtelua. Ainakin minulle tulee sellaisesta pitkäksi aikaa paha mieli.
Onneksi tuollaiset tilanteet ovat harvassa, enimmäkseen ihmiset ovat ihania.
Ystävänpäivänä sain yhteensä 38 toivotusta, olin niin otettu että en tiennyt kuinka päin olisin.
Minulla alkaa kahden viikon vapaa viikonloppuna, lähden lämpimään, missä aurinko paistaa.
Tykkään matkustaa yksin, saa edes lomalla määrätä oman aikataulunsa.
Odotan kovasti lomaa, toivottavasti pysyn terveenä.
Mies on hyvissä käsissä joten senkin puolesta voi olla vapaasti. Kissallekin sain hoitajan:)
+Lisää kommentti
Netti ja vapaapäivät
1 VASTAUS:
Terveisiä lomalta, se meni hyvin ja miehenikin oli hyvässä kunnossa hakiessani hänet kotiin.
Netti on tärkeä sosiaalisten suhteiden hoitamisessa, kyläilyyn omaishoitajalla on harvoin mahdollisuutta, vapaat tahtoo mennä levätessä ja asioita hiodellessa.

Vapaapäivät ja pidemmät lomat ovat ensiarvoisen tärkeitä. Hoidin viisi vuotta ilman yhtään vapaata, enää en pystyisi siihen.

Yksinäistä työtä tämä on, kaikista ei kerta kaikkiaan olisi näin sidottuun elämään.
Olen yrittänyt tsempata itseäni kun synkkyys saa vallan, toistelen mielessäni että juuri nyt on kaikki hyvin.
Ei sekään auta jos päästää itsensä väsymään liikaa.
monesti loppuunpalamisen huomaa liian myöhään, vaatii aikaa toipua henkisesti ja fyysisesti.
+Lisää kommentti
Parhain apu on yksi luotettava hyvä ystävä, hänen apunsa on korvaamaton, ilman häntä en olisi jaksanut.
Jos päivät kuluvat normaaliin tahtiin ilman sairauden pahenemista ja ylimääräisiä huolia, jaksaa arjen vielä pyörittää.
Kaikilla omaishoitajilla pitäisi olla ainakin yksi ihminen jonka tukeen voi luottaa joka tilanteessa.
1 VASTAUS:
Parhain ystävä on sellainen joka ymmärtää omaishoitajan arkea, kuka muu sen parhaiten ymmärtää kuin toinen omaishoitaja.

Anteeksi että nostan vanhaa ketjua, kiinnosti lukea näitä vanhoja ketjuja.

Täytyy todeta että samat ongelmat on tänäänkin, mikään ei ole parempaan suuntaan muuttunut, päinvastoin omaishoitajien asema ovat vaan entisestään huonontunut..
Liittokaan ei ole koko historiansa aikana mitään parannuksia aikaan saanut, sirkushuveja ja tyhjää sanahelinää.
+Lisää kommentti
Mikä auttaa jaksamaan, runojen lukeminen ja nukeilla leikkiminen, joidenkin mielestä.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Mikä sinua auttaa jaksamaan?

Kertoisitteko mikä teitä auttaa jaksamaan? Kyselisin teiltä jotka olette yksinäisiä ja hyvin sidottuja hoidettavaanne. En tarkoita vain niitä muutamaa vapaapäivää, jotka kenties teillä on, vaan jonkilaista ajatusta ja asennetta, joka antaa teille voimaa?
Itse hoidan omaistani yksin ja elämä on todella rajoittunutta ja yksínäistä hänen sairautensa takia.
Vapaa hetkinä luen ja teen vähän käsitöitä, sekin on todella pätkäistä puuhaa. Välillä tuntuu että kaikki on turhaa..Toivoisin valoisaa tulevaisuutta hänelle, mutta pelkäänpä että hän joutuu elämään loppuelämänsä laitoksessa, Kun minun voimat loppuvat joskus kuitenkin. Olen lukenut hengellistä kirjallisuutta ja saan senlaisesta ajatuksesta jonkinlaista lohtua, että olemme vain kauttakulkumatkalla tässä maailmassa ja joskus jossain kuoleman rajan takana omaiseni saa olla vielä terve ja onnellinen. .Toinen lohtu on se tieto, että tässä maailmassa on ihmisiä, joilla on kurjemmin asiat kuin itselläni. Eipä taida esim. jossain kehitysmaassa olla omaishoitajille mitään tukia, jos on edes ruokaa antaa hoidokille saati kuntoutusta. Miten kova onkaan heidän osansa.Niimpä koetan olla kiitollinen niistä asioista jotka on hyvin, koetan tietoisesti ajatella mitä hyvää minulla on. koetan elää ajatuksissa vain tätä päivää. Koetan keskittyä olemaan läsnä tässä ja nyt, keskittyä nauttimaan pienistä NYT- hetkistä enkä mieti tulevaisuuden uhkakuvia (tosin useimmiten en jouda ajattelemaan mitään kun teen rutiineja robotin lailla. Se auttaakin kai jaksamaan ettei ole aikaa miettiä. Masennus iskee sitten lomilla, kun on aikaa ajatella ja tajuaa tilanteensa).
Joskus ajatus siitä että että olehan minä jotenkin etuoikeutettu kun saan kokea tallaista, olla juuri tämän ihmisen (lapseni) kanssa ja apuna tässä hänen vaikeassa ja erikoisessa elämässä, antaa voimaa. Että hän on "tehtävä" jonka Jumala on minulle uskonut ja olen "valittu" tähän special-tehtävään (tosin tämä "valittu" kyllä tuntee itsensä niin vajavaiseksi taidoissa/voimissa ja toimissaan ja on joskus niin täynnä raivoa ja turhautumista ja uupunut, että miettii onkohan tässä tullut joku sekaannus ?)...mutta näillä mennään.

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta