OVIKELLO

Olen suunnitellut rakentavani kissoille ulkohäkin takapihalleni.Häkki tulee olemaan melko korkea kun teen sen rinteeseen.Kissojen kulkupaikka sisältä ulos tulee olemaan yhden huoneen ikkunasta ,johon aion tehdä sillan ja tikkaat.Haluaisin tietoa ns."kissa-ovikellosta"jonka voisi sijoittaa kulkusillalle sisäänkäynnin yhteyteen,jotta ei tarvitsis pitää hyttys-/kärpäs-aikana ikkunoita levällään 24/7.Onko kenelläkään tietoa ja ohjeita ko.vempeleeseen.Tiedän että tällaisia on,mutta lienekkö Suomessa?
Kiitti etukäteen!
4233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Enoi, kirvesmies, asensi tavallisen ovikellon painikkeen porraskaiteelle ja lauta päälle. Kissa hyppäsi laudalle ja kello soi. Toimi jo 35 vuotta sitten! (eno ja kissakin manan mailla nyt) Siis tavallinen ovikellokin käy, jos ei muuta löydy.

Äänestä
  • Ihan tavallinen ihmisten ovikello meilläkin. Laudan alla.

    Äänestä

Meillä vastaavantapainen ulkohäkki, johon kissat menevät tuuletusikkunasta kulkusiltaa pitkin. Ikkunassa on muovinen hyttysverkko, jonka alareunaan olen tehnyt viillon sekä pystysuoraan kaksi viiltoa, jolloin syntyy kissanmentävä läppä. Kissat pääsevät luukusta läpi milloin haluavat, eikä hyttysetkään ole raoista mainittavammin sisälle tulleet.

Äänestä
  • tai sitten, ihan kissanluukku. Saa lemmikkieläinkaupasta. Siinä on kovamuoviläppä, joten vähän joutuu kissaa opettamaan, mutta meidän katti oppi sen heti. Meillä on magneetilla toimiva, ettei pääse kukaan muu kun oma kissa sisälle. Näin maalla kun asustelee, niin tahtoo sen verran olla sisälle pyrkijöitä, että parempi näin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kissoille! kirjoitti:

Olen suunnitellut rakentavani kissoille ulkohäkin takapihalleni.Häkki tulee olemaan melko korkea kun teen sen rinteeseen.Kissojen kulkupaikka sisältä ulos tulee olemaan yhden huoneen ikkunasta ,johon aion tehdä sillan ja tikkaat.Haluaisin tietoa ns."kissa-ovikellosta"jonka voisi sijoittaa kulkusillalle sisäänkäynnin yhteyteen,jotta ei tarvitsis pitää hyttys-/kärpäs-aikana ikkunoita levällään 24/7.Onko kenelläkään tietoa ja ohjeita ko.vempeleeseen.Tiedän että tällaisia on,mutta lienekkö Suomessa?
Kiitti etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu