Oliko se aviorikos? 3

Mutta ei se ihan selvä ollut sekään. Minä olen vasta aikuisella iällä ruvennut ihmettelemään, että ei kai minun äitini vaan harrastanut vieraita miehiä. Millainen äiti, semmoinen tytär, sanotaan. Että on tämä minulle sillä tavalla tärkeä asia. Se rupesi minua oikein kutittamaan siinä vaiheessa, kun omat lapset teki lähtöä maailmalle ja jäi aikaa ihmetellä. Että mitäs minä nyt? Mutta en minä pettämistä tarkoita äitinikään kohdalla, enkä semmoista sieltä löydä, syrjähyppyjä sanan varsinaisessa mielessä. Pikemminkin semmoista pientä, veikeätä hurlumheitä perhepiirissä. Lapsena en huomannut mitään enkä osannut epäillä, mutta aikuisena haluaa tulkita niukatkin johtolangat tarkemmin. Kesämökillä nämä tapaukset sattuivat, yhteissaunomiset ja muut. Minä niistä jo vähän kerroinkin. Yhdellä pariskunnalla oli samanikäinen pikkupoika, ja sen kanssa me siskon kanssa leikittiin. Kyllä minä nyt senkin tapauksen tarkemmin muistan. Lumpeenpossut oli parhaimmillaan ja äidit puuhasi siellä rannassa omiaan. Se oli tämän pojan äiti, joka madalsi ääntään, ja sen äänen muuttamisen minä juuri huomasinkin. Se pojan äiti parturi, ja minäkin halusin parturiksi. Katsoin aina vierestä, kun se leikkasi meillä tukkia. Se oli niin kaunis ja hyväntuoksuinen, että samastuin. Tämä rouva suhahti äidille siellä rannassa, että "vitut on sitten vaan aviomiehille." Se jäi askarruttamaan. "Mutta sehän on selvä", äiti sanoi, ja tämänhän minä jo kerroin. Mutta oliko sekään niin selvä. Meillä kävi tämä pariskunta, jonka kanssa vanhempani harrastivat saunomista. Minulle on myöhemmin tullut mieleen, että olisiko siellä saunomisen ohessa harjoitettu jonkinlaista, miten sen nyt sanoisi, ryhmäkopelointia. Kyllä ne muijat oli joskus kiimaisia, sen oikein näki. Taikka sen muutoksen huomasi, ei osannut tulkita. Nyt osaa. Silmät seisoi päässä sillä nätillä parturilla, ja jo kävelystä näki, että höpöä teki. Siitä tuli ihan hervoton, ja miehetkin muuttui jotenkin jänniksi. Mutta hirveän hienovaraista ja salamyhkäistä se oli. Kertaakaan en huomannut, että siellä mökillä esimerkiksi naitiin. Olisi kiva tietää, onko muilla naisille vastaavia kokemuksia lapsuudestaan? Semmoisia muistoja, jotka vielä aikuisena tuntuu kropassa ja tekee levottomaksi? Meidän mökillä kävi yksi peltiseppä, ja hänestä minun oikeastaan piti puhua. Se on semmoinen rellukka nykyisin, mutta sutjakka, rohea sälli siihen aikaan. Se ajeli moottoripyörällä, ja vaimo istui takaistuimella sitten myöhemmin, kun se semmoisen siellä sai pysymään. Seppä kanteli meitä niskassaan, minua ja siskoa, ja heitteli korkealle ilmaan. Se sanoi, että nämä tytöt tulevat äitiinsä. Äitihän meidän perhettä pyöritti, isä oli semmoinen hiljaisempi ja tasaisempi. Niin kuin tämä minunkin mieheni. Kyllä minä äitiini olen tullut, kun tarkemmin ajattelen. Me ollaan molemmat käytetty pessaaria. Hormoneja ja kierukkaa en suostuisi ottamaan sisääni, sen verran olen vanhanaikainen, ja kumin kanssa menee hyvää ainetta hukkaan. Onhan siinä pessaarissa naisella ropeltamista, mutta mies on tykännyt. Kertokaapa naiset, onko teitä muita, jotka tähän pessaariin olette luottaneet? Että en kai minä ainoa maailmassa ole, niin kuin minun ystävättäreni väittää? Minä olen näitä juttuja kirjoittaessa muistanut lisää lauseenpätkiä. Ne on vielä varhaisemmasta lapsuudesta. Meillä oli kissa, ja se oli oikeastaan minun nimikkokissa. Mutta oikeastaan tämä muisto liittyy tuliaisiin. Peltiseppä päräytti motskarilla kesken kaiken mökille. Se tuli yksin, ei tainnut olla naimisissa vielä, ja toi meille tytöille runsaat tuliaiset. Se viskeli meitä ilmaan, pyöritti ja vei uimaan. Kohteli kuin prinsessoja. Siinä sitä rupesikin väsyttämään. Se pyysi äitiä mukaan päiväunille mökkiin. Isä vei meidät sillä aikaa niemeen retkelle. Tehtiin siskon kanssa leikit ja maisteltiin niitä tuliaisia. Kohta sinne äitikin tuli, ja peltiseppä. Ne oli heränneet ja käyneet uimassa. Äiti suukotteli meitä ja halasi isää. Se oli semmoinen. Minä olin syventynyt siihen leikkiin, kun äiti supisi isän korvaan, että "kissan herkkua tuli kupillinen". Minä siihen havahduin, kun se oli olevinaan minun kissa. "Sehän tuli mirrille tarpeeseen", isä sanoi. Se sanoi sen niin kummallisesti, että minä oikein katsoin. Sitten isääkin rupesi väsyttämään. Me tytöt jäätiin leikkimään peltisepän kanssa niemeen. Se otti vatsallaan aurinkoa ja me tehtiin siitä navetta. Porsaat ja kanat sijoitettiin niskaan ja kainaloihin, lehmät ja hevoset jalkojen väliin. Siellä oli jännempää ja enemmän tilaa. Välillä könyttiin sepän selässä niin kuin isänkin selässä. Seppä ähki tyytyväisenä.