kanssasyytetty

Minkälainen todistusarvo oikeudessa?
Kolme samasta asiasta syytettyä kertoo "yhtäpitävästi" ja "luotettavasti" tapahtumakulusta. Tuomio perustuu syytettyjen luotettavaan kertomaan tapahtumasta. Asianomistajan päinvastaista kertomaa jolle oli kirjallinen todiste ei annettu mitään painoarvoa.

Siis näinkö toteutuu oikeudenmukainen oikeudenkäynti?
15338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Juu,näin se toteutuu. Suomessa oikeus saa vapaasti harkita, mitä se asiassa pitää totena. Olet katsonut satuja tv:stä ja anglosaksien todisteluista oikeudenkäynneissä, tai elät vielä 1700 luvun Ruotsinvallan todisteluteorioissa, jolloin mm. vaadittiin kaksi jäävitöntä jne.
Palaudu hyvä ihminen maan pinnalle, tai ota asioista selvää.

Äänestä
  • Kuuleppa johtava palvoja,

    ihan reality-tv:tä katselin suoraan suomalaisessa tuomioistuimessa.
    Minkä ihmeen takia meillä sitten on lait jos kerta ne ei edes sido oikeutta?

    Onhan se huikeeta kun syytetyillä on samaan aikaan todistajan rooli. Lakikirjassa muuten lukee että monessa roolissa ei voisi olla mutta tuon vapaan harkinnan mukaan on siis mahdollista olla samaan aikaan todistaja ja syytetty.

    Äänestä

  • oikeudenloukkaus kirjoitti:

    Kuuleppa johtava palvoja,

    Sinulla ei näytä olevan alkeetkaan hallussa. Et näköjään ymmärrä, että voihan se syytettykin puhua totta, vaikka hänellä ei totuudessapysymisvelvollisuutta olekaan. Syytettyhän voi vaikka tunnustaa.
    Oikeus saa silloin vapaasti harkita, minkä arvon se syytetyn kertomukselle/tunnustukselle antaa, uskooko vai pitää sitä valheena. Ei ne roolit sekaisin mene tästä huolimatta. Kyllä se oikeus voimassa olevia lakeja noudattaa. Myös sinulle tekisi hyvää vähän niitä opiskella, opiskele vaikka ensi alkuun oikeudenkäymiskaari.

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1734/17340004000?search[type]=pika&search[pika]=oikeudenkäymiskaari

    Äänestä

  • pol.palvoja, johtava kirjoitti:

    Niinpä,

    tottakai syytetyt voivat puhua myös totta ihan yhtä hyvin kuin myös valehdella. Ja se kirjallinen todiste olisi juuri kertonut sen että syytetyt valehtelivat joten jos perusteluissa olisi otettu kantaa kirjalliseen todisteeseen ei tuomioistuimelle olisi jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin tuomita rikoksesta.

    Sitä voidaan punnita erikseen mikä intressi tuomioistuimella asian ratkaisuun oli?..

    Ja sitäpaitsi poliisinpalvojan kollegan eli poliisien tekemän työn laatu oli ala-arvoisen surkea.

    Että tälleen tässä vaiheessa.

    Enpä kerro ammattiani, mutta kyllä sinulla ainakin juridiikassa on suuria aukkoja. Myönnän, että poliisin työ saattaa olla ala-arvoistakin(juttuasi saattoi hoitaa vaikka harjoittelija), mutta siihen ei tarvitse tyytyä.
    Esitutkintalain mukaan asianosaisella on oikeus antaa asiassaan loppulausunto. Siinä loppulausunnon antaja tuo esiin poliisin esitutkinnassa tekemät virheet ja puutteet, jotka poliisi yleensä korjaa, ennen kuin lähettää pöytäkirjan syyttäjälle.

    "Esitutkintalain mukaan asianosaisella on oikeus antaa asiassaan loppulausunto. Siinä loppulausunnon antaja tuo esiin poliisin esitutkinnassa tekemät virheet ja puutteet, jotka poliisi yleensä korjaa, ennen kuin lähettää pöytäkirjan syyttäjälle"

    Et kai usko että tuo on totta! Tosin jätit varauman, sanoit että yleensä. Mitäs sitten kun tässä nyt kävi se poikkeus, ei korjannut poliisi. Ei useilla pyynnöillä, ei loppulausunnonkaan jälkeen. Niin, olihan yksi syytetyistä poliisille ennestään tuttu, vaan eipä tullut mieleen poliisin vetäytyä esteellisyyssäännön perustella tutkinnasta ja arvaat varmaan miksi ei :))

    Näin toimii oikeusvaltio nimeltään Suomi!

    Äänestä

  • poliisilla valta kirjoitti:

    Olet yksi palstan pahimmistä purnareista ja vastarannan kiiskeistä, vaikka et esitutkinnasta näytä tietävän enempää, kuin sika hopealusikasta. Mutta, niinhän se purnareitten osalta aina on.
    Poliisin ei ole pakko ryhtyä loppulausunnon jälkeen korjaamaan tutkintaansa. Kun kirjoitin, - yleensä korjaa, niin se tarkoittaa silloin sitä, että loppulausunnon tekijä on edes täysissä järjissään. Mitään ufojuttuja, mitä loppulausunossa esitetään, poliisi ei lähde tekemään.

    Et näköjään ymmärrä, vaikka sinulle kuinka vääntäisi rautalankaa, että esitutkintaa johtaa syyttäjä sen jälkeen, kun se on poliisilta valmistunut. Jos syyttäjä toteaa pöytäkirjaan liitetystä loppulausunnosta, että sen laatijalta ei isopyörä sittenkään heitä, niin hän pyytää silloin poliisia suorittamaan lisätutkinnan niistä väitteistä, mitä loppulausunnossa esitetään. Hei, hei ihmisen kanssa syytäjä ei kuitenkaan lähde kättä vääntämään.

    Totta helvetissä saan purnata ja onhan tää "ylennys" urallani kun lisäksi vielä pahin vastarannan kiiskikin.
    Kylläpä sua ottaa koville kun arvostelu koskee poliisia. Satun kyllä tietämään esitutkintalaista mutta esitutkintakäytäntö tuli vastaan vasta äskettäin.

    Mitenkäs se menikään, poliisin pitää liittää sille toimitetut asiakirjat pöytäkirjaan tai ainakin merkitä sellaisten olemassaolosta.. tai poliisin pitää perustella miksi se ei suorita asianomistajan pyytämiä tutkintatoimia.. tai poliisin pitää perustella miksi jostain asiasta ei suoriteta tutkintaa tai se keskeytetään jotta asianomistaja voi käyttää toissijaista oikeuttaan asiasta..
    OKAhan on kanteluratkaisussaan ojentanut poliisia siitä että kun kyseessä on näytön arviointi niin se jätetään syyttäjälle, poliisin tehtävä ei ole arvioida näyttöä vaan tutkia asia.

    Jos rikos on sen verran vakava uhrille että se aiheuttaa duunipaikan ja kodin menettämisen niin olisiko siis pitänyt heittäytyä sostukien käyttäjäksi heti kättelyssä ja olla vaivaamatta poliisia. Toki sen olisin tehnyt jos olisin tiennyt millä moraalilla toimii suomalainen "rehti ja suoraselkäinen" poliisi, puhumattakaan samaan sarjaan kuuluvasta syyttäjäorganisaatiosta. Kurjaa kun missään ei kerrota kansalaiselle suoraan sitä että poliisi tutkii sille ilmoitetut tapahtumat kunnolla vain jos se haluaa saada jollekin tuomion. Tai että poliisi ei tutki asiaa jos on vaara että syytteeseen joutuu joku hänen kaveri.. tai jostain muualta poliisiin voidaan vaikuttaa että.. Ainahan on mahdollista että poliisi saa esimieheltään käskyn olla tutkimatta asiaa kunnolla.
    Rautalanka esimerkki, tutkinta-ilmoitus tehdään varkaudesta, poliisi kuulustelee asianomistajaa ja kysyy onko hänen varastonsa poltettu johon oikea vastaus on että ei ole poltettu. Poliisi on keskeyttämässä tutkintaa varkaudesta koska AO:n varastoa ei ole poltettu, ei rikosta..

    Revi tuosta!

    Äänestä

  • kun sanktioita ei oo kirjoitti:

    Elävä elämä ja käytäntö on ihan jotain muuta, kuin ne mielikuvitusdekkarit joita olet ilmeisesti lukenut ja joiden satujen maailmassa elät. Ihmisen mielikuvituksella ei ole mitään rajaa rikosten maailmassa, joista Agatha Christie ja muut rikoskirjailijat kirjoissaan kertovat.
    Jos poliisi, syyttäjä ja oikeuden jäsenet eivät anna sinun omille tutkimuksillesi mitään arvoa, niin mene peilin eteen ja tajua, että taitaa isopyörä nyt heittää, ja pahasti.
    Joka ikinen poliisin tutkija ja tutkinnanjohtaja tietää, että näytön arviointi kuuluu syyttäjälle, se on aivan alkeita siinä ammatissa. Aivan samaa, jos kirvesmies ei osaisi käyttää sahaa.
    Siitäkö se kenkä puristaakin, että loisena yritit saada poliisin ja oikeuden myötävaikutuksella suuremmat sossun tuet itsellesi ?
    Olet jo niin kieroutunut luonteeltasi, että uskot näihin tämänkin palstan isovelijuttuihin ja poliisin puolueellisuuteen omiaan kohtaan. Poliisissa toisen kuolema on toisen leipä. Eli he kyttäävät toisiaan ja lyövät erittäin mielellään puukkoa kaverinsa selkään pienimmistäkin aiheista, joten kateus poistaa poliisissa puolueellisuuden.
    Varkausesimerkkisi ei edes naurata, niin surkea se on. Sinäkö sen rikosilmoituksen teit ja tiedät
    miten se meni, poliisia ja asianomistajaa paremmin ?

    Tuo paska jota jaksat toistaa: "iso pyörä heittää" ym niin toivottavasti et kirjoittele niitä aikana jolloin olet työssä joka on kustannettu veroeuroin.
    Minä myönnän että vituttaa todella se miten oikeuslaitos ja poliisi kohtelee mielivaltaisesti kansalaisiaan.
    Nyt kun tänään tuli esiin että Suomi on samassa jamassa Valko-Venäjän kanssa, tänne tulee vaalitarkkailijoita niin teidän organisaation kannattaisi katsoa peiliin ja pitää matalampaa profiilia. Toistat kokoajan tuota yhtä totuutta, huomaatko sen? Eli olet koneiston propagandan uhri. Te tunnutte uskovan vakavasti siihen että toimitte oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti. Paskat te niin toimi. Mutta uskohan vie tunnetusti vaikka läpi harmaan kiven.
    Satun tuntemaan erään poliisin henkilökohtaisesti ja hän on kertonut mm sen että poliisi vitut välittää jos sen tekemisestä tehdään vaikka kantelu, on kuulemma wc-paperin arvoinen eikä vaikuta virkauralla etenemiseen.

    Äänestä

  • tarkkailijat kirjoitti:

    Miten oikeassa olinkaan. Osui ja upposi !
    Katsos, lainkäyttö on vähän kuin lätkämatsi. Molemmat osapuolet uhoavat ennen ottelua voittavansa, mutta toisen on kuitenkin matsin loputtua lähdettävä hävinneenä kotiinsa. Sehän hävinnyttä tietysti vituttaa. Mutta, älä välitä, kaltaisiasi mielivaltaisesta kohdeltuja tällä palstalla kyllä riittää. Maailma on täynnä oikeustaistelijoita, mutta eipä maapallo ole pyörimissuuntaansa vielä muuttanut.
    Sen myönnän, että kyllä sinulla on vähän hajuja esitutkinnasta, mutta ei riittävästi. Myönnät, että lain käytännön soveltaminen sinulta puuttuu, se kyllä näkyy.
    Eikä ole minun vikani, jos 18.000 kantelusta seuraa vain (1) syytemääräys.

    "Katsos, lainkäyttö on vähän kuin lätkämatsi"

    Tuossa se totuus tuli, olet oikeassa, oikeuden saaminen tässä valtiossa on juuri tuon mukainen. Se joka osaa pelata ja on vahvempi se voittaa. Lätkämatsissa lähtötaso on tasapuolinen mutta poliisin kanssa asioidessa asetelma on tyystin erilainen. Tiedäthän että lätkämatseissa tuomari voi johtaa tarvittaessa haluttuun lopputulokseen, kuten eräässä Suomi-Ruotsi MM-loppuottelussa jossa tuomari ratkaisi toimillaan asian Ruotsille. Lätkämatsissa ei ole kuitenkaan kyse niin suuresta intressistä kuin vaikkapa kansalaisen oikeuden saamisesta.

    "Eikä ole minun vikani, jos 18.000 kantelusta seuraa vain (1) syytemääräys"

    Olet aika ylpeä siitä että suojelusenkeli on mukana ja pitää huolen että koneistossa saa vapaasti rikkoa lakia, sitähän tuo suhde 1/18 000 tarkoittaa. Viesti on yhtä selvä meille kuin teillekin. Olet propagandan uhri, se on säälittävää.

    Mutta eihän useiden poliisien mielenterveys voisi millään kestää ellei olisi valettu tuo usko selkäytimiin asti että asiakas on väärässä jos se on tyytymätön.

    Uskon että kyllä teillä puukotetaan selkään kun omia asioita ajetaan.
    Oliko muuten unohtunut miten sille Esko Koivistolle tai Marianne Semille oikein loppupeleissä kävikään?

    Ja tänään yli-jumala poliisiylijohtaja välttyi OKAN "nuhteilta". KHO:n Hallberg sai sensijaan tietoonsa OKAN käsityksen. Ota pois jo nuo pinkit linssit.

    Kyllä se on lottovoitto elää tässä "hyvinvointi-oikeusvaltiossa"

    Äänestä

  • eikä osunut kirjoitti:

    Haukkasit ison hatullisen paskaa, minä en nimittäin ole poliisi.

    Äänestä

  • pol.palvoja, johtava kirjoitti:

    Haukkasit ison hatullisen paskaa, minä en nimittäin ole poliisi.

    Ehkä sä oot sen organisaation palkkaama tiedottaja ja maineen ylläpitäjä, ehhe.
    Seuranneena aktivisuuttasi palstalla ja "asiantuntijuuttasi"

    Äänestä

  • erehtyneeni kirjoitti:

    Ehkä sä oot sen organisaation palkkaama tiedottaja ja maineen ylläpitäjä, ehhe.
    Seuranneena aktivisuuttasi palstalla ja "asiantuntijuuttasi"

    Organisaation palkkaama tiedottaja, kyllä naurattaa, hah, hah.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oikeudenloukkaus? kirjoitti:

Minkälainen todistusarvo oikeudessa?
Kolme samasta asiasta syytettyä kertoo "yhtäpitävästi" ja "luotettavasti" tapahtumakulusta. Tuomio perustuu syytettyjen luotettavaan kertomaan tapahtumasta. Asianomistajan päinvastaista kertomaa jolle oli kirjallinen todiste ei annettu mitään painoarvoa.

Siis näinkö toteutuu oikeudenmukainen oikeudenkäynti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu